Tshetsheenien kansanmurha jatkuu

Pohjois-Kaukasuksen sotanäyttämöllä keskitysleirit ovat olleet arkipäivää. Näin on ollut sekä edellisessä (1994-1996) että nykyisessä (1999-?) Tshetshenian sodassa.

Keskitysleirejä ("filtration camps") ylläpidetään myös Tshetshenian ulkopuolella, Dagestanissa, Ingushiassa ja Pohjois-Ossetiassa. Esim. Islam Elsanov kertoi tammikuussa 2000 Suomessa vieraillessaan yksityiskohtaisesti Kizlovodskissa ja Mozdokissa olevista leireistä.

Surmattujen tshetsheenisiviilien ruumiita on sittemmin kasattu joukkohautoihin. Lisäksi niitä on hävitetty polttamalla. Luita kerättiin suuriin ammuslaatikoihin. Koska suomalainen lehdistö hiljaa hyväksyy tapahtuneen, Vapaasana.net julkaisee kuvamateriaalia, joka saa hyväuskoisimmankin ymmärtämään tilanteen vakavuuden. Nämä kuvat eivät sovi heikkohermoisille.

Joukkohauta 1
Joukkohauta 2
Luulaatikko 1

Miksi ulkomaailma yhä vaikenee tapahtumista? On mahdotonta, että lehdistö ja poliitikot olisivat autuaan tietämättömiä tosiasioista. Venäjän sotatoimet Tshetsheniassa olisi pitänyt tuomita ankarasti jo vuosia sitten, mutta sen sijaan lännessä on liehitelty Putinia, miestä kaiken kärsimyksen takana. On helpompaa vain sulkea silmät ja uskotella että kaikki on hyvin.

Maailma ei kuitenkaan muutu silmät sulkemalla. Pahalle riittää että hyvä ei tee mitään.