Lenin – häikäilemätön murhauttaja (1/2)

Stalinin hirmutekojen paljastuttua moni on yrittänyt vierittää kaiken pahan hänen syykseen ja väittää Leniniä hyväksi ihmiseksi. Stalin kuitenkin sai oppinsa Leniniltä, joka vihasi demokratiaa ja ihmisoikeuksia ja häikäilemättä surmautti vihollisiaan ja kokonaisia ihmisryhmiä viattomat lapset muiden mukana. ”Tarkoitus pyhittää keinot” on leninismin todellinen sisältö.

Tätä kuvataan tarkemmin tämän ensimmäisen osan lopulta, kappaleesta ”Neuvosto-Venäjän johdossa” alkaen (ks. myös tiivistelmä) sekä etenkin artikkelin toisessa osassa.

Artikkeli käsittelee Leninin elämää ja vaiheita, vuoden 1917 vallankumouksia, marxismi-leninismiä, kommunismia ja stalinismia, esittelee lyhyesti mm. Trotskin ja Stalinin, sekä kertoo Leninin täydellisestä häikäilemättömyydestä, epädemokraattisuudesta ja piittaamattomuudesta inhimillisestä kärsimyksestä.


Artikkelin tiivistelmä

Sodan vuoksi Venäjän tsaari joutui epäsuosioon, ja ”Maaliskuun vallankumouksessa” 1917 duuma otti vallan ja muodosti väliaikaisen hallituksen liberaalien (Lvov ja Miljukov) johdolla ja sosialistien tukemana (Leninin bolshevikit eivät olleet merkittävä sosialistipuolue). Sen periaatteina olivat vapaus, ihmisoikeudet ja demokratia (kaiken tämän Lenin käänsi myöhemmin päälaelleen, suunnattoman paljon tsaarinvaltaakin pahemmaksi). Poliittiset vangit (myös bolshevikit) vapautettiin, sananvapaus vallitsi ja Suomessakin sortokausi päättyi. Väliaikainen hallitus kuitenkin jatkoi sotaa, tuli epäsuositummaksi ja vaihtui sosialistisemmaksi, Kerenskin johtoon.

Leninin johtama pieni ja vähän suosittu mutta pääkaupunki Pietariin keskittynyt ja lähes militaarisen organisoitu bolshevikkipuolue kaappasi vallan pienehköllä joukolla laukaustakaan ampumatta ”Lokakuun vallankumouksessa” 6.-7.11.1917 ehtiäkseen ennen kuin liberaali (joskin tuohon mennessä vähitellen Kerenskin ja muiden maltillisten sosialistien johtoon päätynyt) hallinto ehti saada demokraattisen legitimaation. Heikko hallitus ei saanut aikaan mitään vastarintaa. Tämän sekasorron myötä mm. Suomi ja Baltian maat saattoivat itsenäistyä, joskin Lenin yllytti SDP:n punakaartit kapinaan vastoin SDP:n enemmistöpäätöstä ja lähetti sotilaita ja aseita tukemaan näitä tässä Suomen vapaussodassa, jonka valkoiset kuitenkin voittivat loppukeväästä 1918.

Kun Venäjällä demokraattinen kansalliskokous saatiin säätämään lakia tammikuussa 1918, Lenin lähetti punakaartit hajottamaan sen väkivalloin ja korvasi sen bolshevikkien epädemokraattisella kokouksella. Pian hän kielsi kaikki muut puolueet ja aloitti ”Punaisen terrorin” niitä vastaan. Lenin ammututti tai vangitutti vastustajansa ja käytti nälkää ja julmuuksia kylmän laskelmoivasti tuhotakseen jokaisen, joka kannatti demokratiaa tai ihmisoikeuksia tai muuten vaikeutti ”proletariaatin” eli bolshevikkien diktatuurin toimintaa. Bolshevikkeja vastaan aloitetut työläisten lakot tai kansannousut kukistettiin erittäin julmasti.

Kapinoivien talonpoikien kyliä pommitettiin ja heitä vastaan käytettiin kemiallisia aseita. Perheenjäsenet, kymmeniätuhansia ihmisiä, suljettiin keskitysleireille, lähinnä naisia, lapsia ja vanhuksia. Niissä olot olivat kammottavat ja kuolleisuus saattoi olla 15-20 % kuukaudessa.

Lenin teki pikkutarkkoja suunnitelmia siitä, miten älyköt, professorit ja kirjailijat karkotettaisiin ilman omaisuuttaan, liberaalit ja kilpailevat sosialistit saivat saman kohtalon - tai pahemman.

Liberaalien lakkauttaman kuolemantuomion Lenin palautti, ja bolshevikit teloittivat jo ensimmäisten neljän kuukauden aikana enemmän ihmisiä kuin tsaarien ”hirmuvalta” yhteensä vuosina 1825 – 1917. Tsaarinvallan teloituksissa oli sentään ollut melko oikeudenmukaiset oikeudenkäynnit toisin kuin kommunisteilla.

Kuten jo tsaarinvallan aikanakin, Lenin riemuitsi nälänhädistä ja pyrki edesauttamaan niitä, sillä ne tuhoaisivat vanhaa yhteiskuntarakennetta ja nopeuttaisivat sosialismin rakentamista. ”Kun nämä nälkiintyneet nyt syövät ihmislihaa, kun teiden varsilla makaa satoja ja tuhansia ruumiita, meillä on juuri nyt ja vain juuri nyt tilaisuus (ja meidän siis pitää) takavarikoida kirkon omaisuus raivokkaalla tarmolla, säälimättömästi. - - Voimme siis nyt hankkia käsiimme satojenmiljoonien kultaruplien aarteen. - - koska vain nälän synnyttämä epätoivo voi saada massat suhtautumaan toimiimme myötämielisesti tai ainakin puolueettomasti”. Samassa kirjeessään Lenin ohjeisti syyttämään mahdollisimman suurta joukkoa syyttömiä ”porvareita ja kirkonmiehiä” kirkon omaisuuden sosialisoinnin vastustamisesta ja teloittamaan heidät esimerkiksi muille, jotta kukaan ei uskaltaisikaan ryhtyä vastustamaan häntä.

Ohjekirjeessä toisensa jälkeen Lenin vaati lisää hirttämisiä, panttivankeja, varoittavia esimerkkejä, vastarinnan murskaamista, terroria ym. Jos puheista olisi samanlaisia tallenteita, kuvamme Leninistä ja muista johtavista kommunisteista olisi varmaankin vieläkin synkempi.


Sisällysluettelo

OSA 1 (tässä artikkelissa):

Artikkelin tiivistelmä
Vladimir Iljitsh Lenin (1870-1924)
Marxin mielestä siirtyminen sosialismiin oli kaikkialla väistämättömätöntä
Marxismi-leninismi - sotilaallisen organisoidun etujoukon vallankumousaate
Marxilais-leniniläiset terroristijärjestöt
Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue
Bolshevikkipuolueen synty: työläiset ja sympatisoijat pois sosialistipuolueesta
Lev Trotski - puna-armeijan luoja ja vallankumouksen ratkaisija
Vuoden 1905 kumousyritys
Liberaalien ja sosialistien "maaliskuun vallankumous" n. 10.-15.3.1917
Gregoriaaninen ja juliaaninen ajanlasku
Väliaikainen hallitus (15.3.-7.11.1917)
Bolshevikit olivat tarpeeksi julmia, tsaari ja väliaikainen hallitus eivät
Sortokausi päättyi Suomessa 20.3.1917 ja johti itsenäisyyteen 6.12.1917
Baltian maiden itsenäisyys 1918-40 ja 1990/91-
Saksa lähetti Leninin kaappaamaan vallan
Bolshevikkien epäonnistunut vallankumousyritys 3.-5.7.1917
Kornilovin vallankaappausyritys
Lokakuun vallankumous laukaustakaan ampumatta, ilman vastarintaa
Neuvosto-Venäjän johdossa
Tsheka - proletariaatin panssaroitu käsivarsi
Lenin häviää demokraattiset vaalit ja hajottaa kansalliskokouksen
Lenin tekee rauhan Saksan kanssa ja kieltää muut puolueet
Liberaalit lakkauttivat kuolemantuomion, Lenin ammututti vastustajansa laittomasti
Sotakommunismi - kommunistit talonpoikien vihollisina
Kommunistit työläisten vihollisina
Lenin yritetään murhata
Punainen terrori 5.9.1918-
Kommunistinen internationaali

OSA 2:

Kommunistit ja juutalaiset
Venäjän sisällissota 1918-20
Anarkistien musta armeija - Nestor Mahno
Lenin imperialistina
Kommunismin nälänhätä ja kapinointi
Tambovin kapina
Kronstadtin kapina
NEP - paluu kohti kapitalismia
Nälkäkuolemat ovat hyvästä, ne tuovat sosialismin
Näytösoikeudenkäynnit
Sananvapautensa käyttäjät linnaan ja älymystö karkotettava
Rauhanliike
Kansanmurhat, luokkatuhot
Natsi-Saksan keskitysleirit tehtiin Neuvostoliiton mallien pohjalta
Terrorikoneistokin pyöri suunnitelmatalouden periaattein
Leninin kuolema
Stalin ja sosialismin ja kansallissosialismin nykyasemat
Kommunistivaltiot
[KMK]

(kommunismin musta kirja)

Kuuluisa vasemmistoälykkö ja sosialismin ja rauhanaatteen puolestapuhuja, filosofi-matemaatikko ja kirjallisuusnobelisti Bertrand Russell kirjoitti kirjassaan "Filosofiaa jokamiehelle" Leninin tapaamisesta vuonna 1920: "hän selitti ihastuksissaan, kuinka hän oli kiihottanut köyhät maanviljelijät rikkaampia vastaan. 'Ja kohta he ripustivat ne lähimpiin puihin - hahhahhaa!' Hänen naurunhohotuksensa, kun hän kuvitteli näkevänsä surmatut riippumassa hirtettyinä, sai vereni hyytymään."


Vladimir Iljitsh Lenin (1870-1924)

Lenin oli salanimi, jota käytti Vladimir Iljitsh Uljanov (22.4.1870-21.1.1924), melko liberaaliin perheeseen syntynyt venäläinen aatelismies. Hän omaksui aluksi valistusaatteita ja niiden myötä ateismin 16-vuotiaana. Seuraavana vuonna Uljanov (Lenin) ryhtyi vallankumoukselliseksi, kun hänen veljensä hirtettiin tsaari Aleksanteri III:n murhayrityksestä. Lenin oli sosiaalidemokraattisen puolueen vähemmistöjohtaja, tämän siiven myöhemmin muodostaman bolshevikkipuolueen (sittemmin kommunistinen puolue) johtaja, Venäjän vallankumouksen pääideologi (Lokakuun vallankumous, 1917) ja Neuvosto-Venäjän ensimmäinen johtaja.

Marxin mielestä siirtyminen sosialismiin oli kaikkialla väistämättömätöntä

Kysynnän ja tarjonnan lait osoittavat, että tuotannon lisääntyessä kysyntää nopeammin hinnat laskevat kunnes kaikki (vähänkään hyödyllinen) tuotanto menee jälleen kaupaksi. John Maynard Keynes osoitti, että sääntely, ay-liike ym. jäykkyyselementit voivat hidastaa tätä siten, että hintasopeutumisen aikana ehtii tulla väliaikaisesti ylitarjontaa ja työttömyyttä – tämä voimistaa talouden lasku- ja noususuhdanteita. Vaikka suurin osa Keynesin seuraajien – keynesiläisten – opeista on osoitettu vääriksi, tiettyä perää Keynesin pääajatuksessa on.

Alunperin melko liberaali Karl Marx (1818-1883) ei ymmärtänyt kysynnän ja tarjonnan lakeja vaan kuvitteli, että kapitalismi johtaisi pysyvään ylituotantoon, mistä lopulta seuraisi voittojen lasku kilpailun myötä ja viimein kapitalismin romahtaminen. Romahdusta edesauttaisi myös omaisuuden keskittymisen aikaansaama tyytymättömyys. (Lenin nimesi imperialismin monopolikapitalismin äärimmäiseksi vaiheeksi eikä ymmärtänyt sen olevan feodalistista suunnitelmataloutta, lähes markkinatalouden vastakohta.)

Kapitalismin romahtaminen ja siirtyminen sosialismiin kaikkialla maailmassa olisi vääjäämätön tieteellinen tosiasia. Marx ei täsmentänyt, tapahtuisiko tämä väkivaltaisten vallankumousten kautta, ja hänestä muutos tapahtuisi ensin kapitalistisimmissa maissa. Leninin mielestä muutos piti tehdä väkisin tiukan organisoidun etujoukon (bolshevikkipuolue) avulla. Käsitys historian vääjäämättömästä etenemisestä dialektisesti ristiriitojen kautta oli peräisin Marxin (ja J.V. Snellmanin) oppi-isältä, valtiouskoiselta idealistilta G.W.F. Hegeliltä (1770-1831).

Sosialismissa tuotantovälineet olisivat yhteisomistuksessa, yhteisön hallitsemia. Kun yhteiskuntaluokat olisi saatu pysyvästi kitkettyä pois ja valtio kuolettuisi, oltaisiin kommunismissa. Anarkistit taas olivat sitä mieltä, että Marx oli väärässä ja vallankumouksen tärkein tehtävä olisi tuhota valtio heti. Marx oletti kommunismissa vallitsevan yltäkylläisyyden, vaikka teoria ja käytäntöä osoittavatkin sosialismin päinvastoin luovan pulaa ja kapitalismin luovan runsautta. Vuoden 1918 jälkeen satojatuhansia tai miljoonia ihmishenkiä vaatineita nälänhätiä on ollut vain kommunistisissa maissa [KMK].

Radio Jerevanilta kysytään:
Miten Yhdysvallat pystyy myymään meille niin paljon vehnää?
Radio Jerevan vastaa:
Yhdysvallat kärsii kapitalistisen ylituotannon seurauksista.

(Radio Jerevan –vitsit ovat 1900-luvun jälkipuoliskolta, mutta ilmiöt olivat samat jo Leninin aikana. Vitsit olivat hyvin suosittuja mm. Neuvostoliitossa, ja poliittisimmista saattoi saada tuomion.)

Marxismi-leninismi - sotilaallisen organisoidun etujoukon vallankumousaate

Marxilaisen materialistisen sosialismin luojat Karl Marx ja Friedrich Engels (1820-1895) selittivät kommunismin tarkoittavan vapautta, tasa-arvoa ja yltäkylläisyyttä (jotka asiat teoria ja käytäntö on tosin osoittanut pikemminkin kapitalismin kuin sosialismin seurauksiksi). He eivät täsmentäneet taloudellisen päätöksenteon tai vallankumouksen toteuttamisen yksityiskohtia, sanoivat kuitenkin omaisuuden kuuluvan kaikille. Suunnitelmatalous eli komentotalous oli siis osittain seuraajien ajatus, joskin yhteisomisteisten laitosten vapaa kilpailu jäisikin väistämättä vajavaiseksi ja tehottomaksi.

Leninismi eli marxismi-leninismi oli Leninin hyvin pitkälti marxismin varaan rakentama ideologia. Lenin myönsi kapitalismin parantaneen työväestön elinoloja mutta väitti tämän olevan tahallista lahjomista, joka tapahtui siirtomaiden hyödyntämisen avulla. Tämän hyötymisen vuoksi työväestö ei haluaisi tehdä vallankumousta, tappaa lypsävää lehmää. Siksi vallankumoukseen tarvitaan porvariälymystön muodostama tietoinen etujoukko, kommunistipuolue, joka toimii kurinalaisesti, tiukan hierarkkisesti organisoidusti ja häikäilemättömästi. Vain tällainen etujoukko saisi luotua proletariaatille yhtenäisen tahdon, joka mahdollistaisi proletariaatin diktatuurin. (Ensin siirryttäisiin sosialismiin, tuotantovälineiden yhteisomistukseen, ja kun lopulta luokkaerot olisivat hävinneet ja valtio kuolettuisi pois, oltaisiin kommunismissa ja etujoukonkin merkitys olisi kadonnut.) Lopulta myös Lev Trotski ymmärsi tämän ja loikkasi Leninin puolelle, mikä ratkaisi vallankumouksen onnistumisen:

“[Proletariaatin] diktatuuri vaatii yhteistä tahtoa, yhteistä suuntaa, yhteistä toimintaa. Mutta miten muutenkaan se voitaisiin saavuttaa? Proletariaatin vallankumouksellinen ylivalta vaatii proletariaatissa itsessään yhden puolueen ylivaltaa – puolueen, jolla on selkeä toimintaohjelma ja särötön sisäinen kuri.” – Lev Trotski, ”Terrorizm i kommunizm” (Terrorismi ja kommunismi, 1921; In Defence of Terrorism)

Leninin kuoleman jälkeen käsitteen merkitys väljeni ja se jakautui mm. stalinismiin ja trotskilaisuuteen, ja yhä mm. Ranskassa on molempia kannattavia puolueita. 1920-luvun jälkeen suurin osa maailman kommunisteista on ollut marxilais-leninistisia, samoin terroristijärjestöistä.

Suurin osa maailman kommunistipuolueista oli stalinistisia ainakin Josif Stalinin (1878-1953) kuolemaan asti, minkä jälkeen ne jakautuivat maolaisiin (stalinisteihin) ja "revisionisteihin" (titolaisiin, eurokommunisteihin) sekä näiden välissä keskitietä harhailleen NKP:n viitoittamaan "oikeaoppiseen" kommunismiin. Suomen SKP pysyi eurooppalaisittain poikkeuksellisen Neuvosto-myönteisenä etenkin Tshekkoslovakian miehitykseen (1968) asti, pitkälti myöhemminkin.

Marxilais-leniniläiset terroristijärjestöt

Marxilais-leniniläisiä on myös suurin osa maailman vasemmistolaisista terrorijärjestöistä, esim. baskien ETA, Saksan RAF, Italian Punaiset prikaatit, Ranskan Action Directe, Kolumbian FARC, Japanin Punainen armeija, monet PLO:n ryhmistä ja toinen Irlannin IRA:n puoliskoista (toinenkin on yhteistyössä näiden muiden kanssa). Koulutusta ja aseistusta ne ovat saaneet mm. KGB:ltä, Stasilta, Kuubalta, Syyrialta ja muilta sosialistimailta, myös palestiinalaisten sosialistiselta PLO:lta. Saman ideologian ja yhteistyön piiriin kuuluu myös kenties maailman kuuluisin terroristi ”Carlos” eli ”Shakaali”, jonka tuttavuudesta ylpeilee Venezuelan sosialistinen presidentti, ex-kenraali Hugo Chávez - Chávez tukee myös islamisti Osama bin Ladenia ja sosialisti Saddam Husseinia. FSB ym. kommunistiset tahot tukevat yhä sosialistisia ja islamistisia terrorijärjestöjä. Tarkemmin näistä kerrotaan toisessa artikkelissa.

Marxin ajatuksiin vaikuttivat Hegelin ja liberaalien (esim. Adam Smith ja David Ricardo) lisäksi myös sosialistit, esim. Robespierren oppi-isä Jean-Jacques Rousseau. (Sana ”sosialismi” tuli käyttöön ilmeisesti vasta Robert Owenin myötä 1827.)

Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue

Marxilainen vallankumousliike oli toiminut n. 1870-luvulta lähtien Venäjällä. Liikkeen piirissä ymmärrettiin, että Marxin ajatuksia ja proletariaatin diktatuuria ei voinut käytännössä toteuttaa ilman totalitarismia ja toisinajattelijoiden murskaamista. Silti liikkeen enemmistö ei ollut yhtä häikäilemättömiä kuin Lenin, joka liittyi siihen pari vuosikymmentä myöhemmin.

Vallankumousta marxilaisissa opintokerhoissaan propagoinut Lenin pidätettiin 7.12.1895 ja karkotettiin kolmeksi vuodeksi Siperiaan, jossa vallankumoukselliset saattoivat melko rauhassa solmia suhteita ja kirjoittaa julistuksiaan. Sen jälkeenkin Lenin toimi aktiivisesti Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa ja sen Iskra-lehdessä, jossa puolueen kahtiajako Julius Martovin niukkaan enemmistöön ja leniniläisiin näkyi ensimmäisenä. Lehdessä Lenin myös solmi suhteita nuoreen ja ahkeraan kirjoittajaan Trotskiin (Lontoossa, 1902).

Lontoossa 1903 pidetyssä 2. puoluekokouksessa välirikosta tuli avoin. Iskra-lehdessä Lenin sai enemmistön mutta puolueessa hän jäi vähemmistöön. Hänen siipensä erosi puolueesta. (Vastaavasti myöhemmin Italiassa sosialistipuolueen lehden johtaja Benito Mussolini erosi oman vähemmistösiipensä kanssa puolueesta ja perusti nationalistisia ja sosialistisia vaikutteita omanneen fasistipuolueen.)

Bolshevikkipuolueen synty: työläiset ja sympatisoijat pois sosialistipuolueesta

Viimeisenä syynä sosiaalidemokraattisen puolueen kahtiajakoon oli Leninin pamfletti Mitä on tehtävä (1902), jossa hän rakensi puolueelle reseptiä vallankumouksesta. Lenin vaati, että jäsenyys rajattaisiin ammattivallankumouksellisille, kun taas työläiset ja sympatisoijat tulisi sulkea sen ulkopuolelle: puolueen tulisi olla kurinalainen, tehokas ja keskusjohtoinen. (Vrt. edellä mainitut leniniläiset terroristijärjestöt.)

Leninin siipi alkoi kutsua itseään bolshevikeiksi. Sana ”bolshevik” tarkoittaa enemmistöläistä, vaikka siipi oli sitä vain lehdessä, ei puolueessa.Virallisesti hänet valittiin bolshevikkipuolueen johtajaksi vuonna 1906, ja puolueen täysi erillisyys vahvistettiin vasta vuonna 1912. Toista puolta nimitettiin menshevikeiksi (”vähemmistöläiset”). He pitivät puolueensa jäsenyyden avoimena ja tekivät yhteistyötä muiden sosialistipuolueiden (etenkin Sosialistivallankumouksellisten (SR)) ja liberaalien kanssa ja muodostivat näiden kanssa väliaikaisen hallituksen tehtyään vuoden 1917 Helmikuun vallankumouksen. He uskoivat, että ilman ”vasemmistoporvareita” (liberaaleja) vallankumous ei ole mahdollinen.

Vielä talvi- ja jatkosodassa suomalaiset nimittivät venäläisiä bolshevikeiksi (kuten saksalaisetkin), jotta Suomen ei-kommunististen vasemmistolaisten olisi helpompi sotia heitä vastaan. Tämä myös auttoi saamaan tukea vastavallankumouksellisilta venäläisiltä emigranteilta: he näkisivät sodan Neuvostoliittoa vastaan vuoden 1918 tapahtumien suoraksi jatkeeksi.

Lev Trotski - puna-armeijan luoja ja vallankumouksen ratkaisija

Liberaaliyhteistyötä vastustanut Trotski (1879-1940) erosi (menshevikki)työväenpuolueesta jakoa seuraavana vuonna (1904) ja toimi vaikutusvaltaisena sitoutumattomana sosialistina vuoteen 1917. Hän totesi Leninin olleen oikeassa, teki välillä yhteistyötä tämän kanssa ja yritti monesti turhaan jälleenyhdistää puoluetta.

Jo 1905 menshevikit perustivat Pietariin puolueesta riippumattoman työläisten neuvoston (sovjet), ja kun sen johtaja pidätettiin, maahan salaa palannut Trotski, loistava puhuja, kohosi hänen tilalleen tähän keskeiseen rooliin.

Trotski ja muut neuvoston johtajat kuitenkin pidätettiin jo 3.12.1905 vallankumousjulistuksensa vuoksi ja tuomittiin elinkautiseen Siperiaan, mistä Trotski pääsi pakoon vuonna 1907. Hän toimi monissa manner-Euroopan maissa ja tuli usein karkotetuksi, lopulta Yhdysvaltoihin (1916), jossa hän saattoi jatkaa julkaisutoimintaansa kunnes helmikuun vallankumouksen jälkeen hän palasi Venäjälle 4.5.1917. Pian hän jälleen nousi Pietarin neuvostossa korkeaan asemaan (puhemieheksi vasta lokakuussa (jul.)). Kesällä 1917 hän liittyi bolshevikkeihin ja loi puna-armeijan, jota hän johti sen tehdessä vallankumouksen ja sittemmin voittaessa sisällissodan. Ilman häntä (tai Leniniä) lokakuun vallankumous tuskin olisi onnistunut.

Trotskista tuli ehkä jo ennen vallankumousta Leninin läheisin mies ja selkein tukija muiden bolshevikkien usein vastustaessa Leniniä. Näin hän syrjäytti kunnianhimoisen Grigori Zinovjevin (1883-1936), minkä luoma välirikko tuhosi lopulta molemmat. Trotski pysyi Leninin ykkösmiehenä kunnes vuonna 1922 Leninin sairastuttua puolueen pääsihteeri Stalin, Zinovjev ja Lev Kamenev (1883-1936) muodostivat troikan, joka syrjäytti Trotskin. Lenin yritti vielä viime voimillaan auttaa Trotskia (tai ketä tahansa) kukistamaan Stalinin vuonna 1923 mutta sai kolmannen sydänkohtauksensa, eikä sitten enää voinut vaikuttaa politiikkaan.

Valtataistelu jatkui puolenvaihdoin kunnes lopulta vuoden 1928 alussa Stalin oli riittävän vahva lähettämään Trotskin, Zinovjevin, Kamenevin ja muun oppositiojohdon sisäiseen maanpakoon; vuonna 1929 Trotski karkotettiin maasta. Hän työskenteli Turkissa, Ranskassa, Norjassa ja Meksikossa. Vuonna 1938 hän järjesti Neljännen internationaalin, jossa oli stalinistien kanssa kilpailevia kommunistipuolueita. Realistisemman Stalinin yrittäessä kehittää sosialismia yhdessä maassa Trotski piti maailmanvallankumousta välttämättömänä. Stalinistiagentti surmasi hänet kirveellä Meksikossa 20.8.1940.

Radio Jerevanilta kysytään:
Onko mahdollista rakentaa kommunismia yhdessä maassa?
Radio Jerevan vastaa:
Periaatteessa kyllä, mutta on parempi asua toisessa maassa.

Vuoden 1905 kumousyritys

Venäjän vuoden 1905 suurlakkojen ja ”vallankumouksen” myötä emämaassa tehtiin lieviä liberaaleja uudistuksia, kun taas Suomessa tsaari antoi maanpaosta palanneen liberaalin Leo Mechelinin muodostaa hallituksen (senaatin), joka 1905-06 teki Suomesta liberaalin demokratian yhtäläisine äänioikeuksineen ja sanan-, paino- ja kokoontumisvapauksineen.

Vuoden 1905 vallankumouksen myötä myös Lenin palasi Lontoosta Venäjälle ja hänen bolshevikkipuolueensa yritti omaa vallankumoustaan mutta epäonnistui. Siitedes Lenin joutui oleskelemaan Suomessa ja Länsi-Euroopassa.

Liberaalien ja sosialistien "maaliskuun vallankumous" n. 10.-15.3.1917 (tai ”helmikuun vallankumous”)

Vuonna 1915 liberaalipuolueet saavuttivat duumassa enemmistön. Niitä pidettiin keskiryhmänä, joiden oikealla puolella olivat itsevaltiutta kannattavat konservatiivit ja vasemmalla kaikki sosialistipuolueet. Liberaalien tavoitteena oli liberaali demokratia perustuslakeineen ja ihmisoikeuksineen. Ensin olisi perustuslaillinen monarkia, kuten Suomessa sortokausia lukuun ottamatta, ja tilaisuuden tullen tasavalta. Merkittävimmällä liberaalipuolueella, "kadeteilla", olikin valmiina professori Mechelinin heille reilu vuosikymmen aiemmin kirjoittama potentiaalinen Venäjän perustuslaki, joka ei kuitenkaan toteutunut. "Kadetit" oli KD-puolueen eli perustuslakidemokraattien lempinimi.

Aluksi kaikki puolueet kannattivat Venäjän osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan (1914-1918). Huonosti sujunut sota, nöyryytys, kuolleet, pula, työttömyys ja inflaatio veivät kuitenkin tsaarinvallan suosion pohjalukemiin.

Marraskuussa 1916 duuma varoitti Nikolai II:ta (vallassa 1894-1917) ja vaati perustuslakia, mutta tsaari ei enää piitannut duumasta. Vielä tammikuussa 1917 Lenin sanoi (Sveitsissä), ettei usko tsaarinvallan kukistuvan hänen elinaikanaan.

Duuma arvosteli itsevaltiutta, kansa osoitti mieltään, 10.3.1917 (nykyistä gregoriaanista aikaa) alkoi yleislakko. Sotilaat määrättiin ampumaan mieltään osoittavia työläisiä, ja tsaari hajotti duuman. Duuma kokoontui toisaalla, 12.3. koko Pietarin varuskunta siirtyi osasto toisensa jälkeen duuman taakse, yhteensä 150 000 sotilasta. Vallankumouksessa kuoli arviolta 1500 miestä.

Rintamalla huonojen yhteyksien päässä ollut tsaari luopui kruunusta veljensä hyväksi 15.3., mutta tämä kieltäytyi siitä, ja duuma muodosti väliaikaisen hallituksen (15.3.-14.5.-6.8.-7.11.1917 gr.) yhteistuumin työläisten ja sotilaiden neuvoston kanssa. Se toimisi kunnes saataisiin demokraattisesti valittua kansalliskokous säätämään maalle perustuslaki (mitä ennen Lenin kaappasi vallan).

Gregoriaaninen ja juliaaninen ajanlasku

Venäjällä oli yhä voimassa Julius Caesarin 46 e.a.a. tekemä juliaaninen kalenteri, ja siksi 12.3. siellä oltiin vielä helmikuussa (vastaavasti ”Lokakuun vallankumous” oli marraskuussa), 13 päivää jäljessä. Suomessa oli jo käytössä gregoriaaninen kalenteri, jonka paavi Gregorius XIII oli ottanut käyttöön 15.10.1582: nykyään sadalla jaollisina vuosina ei ole karkauspäivää paitsi 400:lla jaollisilla. Ruotsissa (Suomi mukaanlukien) tämä tuli käyttöön 1.3.1753, Venäjällä 14.2.1918 (jota edelsi 31.1.1918 jul.). Näin vuoden mitaksi tulee 365,2425 päivää, eli melkein sama kuin aurinkovuosi, jona maa kiertää aurinkon ympäri (365.24219878 päivää). Siksi esim. vuoden pimein päivä, talvipäivän seisaus, on joka vuonna n. 21.12. (juliaanisessa kalenterissa se aikaistui melkein päivän vuosisadassa).

Venäjän vuoden 1917 vallankumouksista kertovat tekstit noudattavat usein juliaanista ajanlaskua, toisinaan gregoriaanista, toisinaan niissä ajanlasku vaihtelee kirjoittajan tietämättä. Tässä tekstissä juliaaniset päivämäärät on yritetty varustaa aina ”jul.”-merkinnällä mutta pientä heittoa päivissä saattaa olla.

Vastaavasti astrologian pohjana olevat tähtikuviot ovat nykyään noin yhden horoskooppimerkin verran väärässä paikassa verrattuna Babyloniassa aikanaan käyttöön otettuihin ennustusjärjestelmiin. Silti täkäläisten astrogolien asiakkaat ovat yhtä tyytyväisiä kuin intialaisten astrologien asiakkaat, vaikka intialaiset astrologit tekevät tuon aikakorjauksen ja siis käyttävät babylonialaisten järjestelmää oikein toisin kuin eurooppalaiset astrologit.

Väliaikainen hallitus (15.3.-7.11.1917)

Oikeusministeriä lukuunottamatta ministerit olivat liberaaleja. 10-henkisessa hallituksessa oli oikeusministerinä SR:n ja koko duuman työväenpuolueliittouman johtaja Aleksandr Kerenski (1881-1970). Kaikki muut 9 jäsentä olivat liberaaleja tai melko liberaaleja: 5 kadettia mukaanlukien kadettien puheenjohtaja, ulkoministeri Pavel Miljukov (1859-1943), 1 oktobristi, 1 sentristi, 2 sitoutumatonta.

Hallitus armahti poliittiset ja uskonnolliset vangit, myös terroristit ja poisti etuoikeudet ja kuolemantuomion. Se laillisti lakko-oikeuden ja sääti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden sekä ihmisoikeudet, kuten sanan-, paino-, yhdistymis- ja kokoontumisvapauden. Kaiken tämän bolshevikit käänsivät päälaelleen muutamassa kuukaudessa valtaantulonsa jälkeen, paljon tsaarinvaltaa pahemmaksi.

Käytännössä hallitus lykkäsi lähes kaikki muut tärkeät päätökset odottamaan kansalliskokousta, vaikka sen olisi pitänyt mm. ratkaista ruoka- ja talousongelmat sekä jakaa yhteinen ja suurmaanomistajien maa kansalle.

Väliaikaisen hallituksen kaikkien kolmen peräkkäisen kokoonpanon ratkaiseva virhe oli pysyä sodassa. Se teki näin osin länsivaltojen painostuksen vuoksi, osin toivossa, että sota yhdistäisi kansan.

Kansa oli äärimmäisen tyytymätön jatkuvaan sotaan ja sen aiheuttamaan pulaan ja nöyryyttäviin tappioihin, mitä hallitus tai Pietarin neuvosto eivät täysin ymmärtäneet. Myös sosialistien käsissä olleet neuvostot tukivat sotaa. Tosin ne olisivat hyväksyneet rauhan vanhoin rajoin, mutta se ei olisi käynyt saksalaisille.

Sotaa (Saksan) "valtiota vastaan" tuki jopa legendaarinen anarkokommunisti, ruhtinas Pjotr Kropotkin (1842-1921, varjagiruhtinas Rurikin sukua), joka palasi Venäjälle Kerenskin neuvonantajaksi vuonna 1917 ja vastusti bolshevikkeja. On myös epäilty, että liberaalit toivoivat liittoutuneiden voiton takaavan heille vallan. Tuolloisissa oloissahan kansalliskokouksen enemmistö olisi päätynyt sosialistien käsiin. Liberaalit ennakoivatkin itselleen Ranskan vallankumouksen liberaalien girondistien kohtaloa, kuten kävikin bolshevikkien ottaessa sosialisti Robespierren roolin. Liittoutuneiden voitto tuli vasta 11.11.1918 saksalaisten kyllästyttyä sotaan, vuotta liian myöhään.

Ulkoministeri Miljukov ilmoitti 1.5.1917 ympärysvalloille lupauksen jatkaa sotaa voittoon, aluevaltauksiin ja sotakorvauksiin asti, mikä suututti neuvostot. Pietarin neuvosto kielsi alaisuudessaan ollutta Pietarin varuskuntaa tottelemasta käskyä tukahduttaa mielenosoitukset, jolloin Miljukov ja Gutshkov erosivat.

Hallituksen kokoonpano uusittiin 14.5.1917: Kerenskin rinnalle tuli viisi muuta sosialistia SR:stä ja menshevikeistä ja Kerenskistä tuli sotaministeri.

Pääministerinä oli aluksi (15.3. -) liberaali kansanedustaja, entinen juristi ja virkamies, ruhtinas Georgi Lvov (1861–1925), mutta kadettipuolueen puheenjohtaja Miljukov oli hallituksen vahvin henkilö eroonsa 14.5. asti, sitten Lvov ja myöhemmin Kerenski. Heinäkuun mellakoiden jälkeen Lvov erosi ja pääministeriksi tuli 23.7. Aleksandr Kerenski, nuorehko työväen sankari ja kansansuosikki, hyvä puhuja mutta huono johtaja. Hän muodosti uuden väliaikaisen hallituksen, joka oli jotenkuten vallassa 6.8.-7.11.1917 nykyajanlaskua (24.7.-25.10.1917 juliaanista). Valta luisui koko ajan yhä enemmän neuvostoille. Lopulta 7.11.1917 bolshevikkien toinen yritys johti vuoteen 1991 jatkuneeseen kommunistidiktatuuriin.

Bolshevikit olivat tarpeeksi julmia, tsaari ja väliaikainen hallitus eivät

Diktaattorit yleensä kaatuvat vain siksi, että he eivät ole riittävän julmia. Riittävän julma diktaattori kaatuu lähinnä vain läheisen murhaamana tai ulkovallan hyökkäyksessä, kuten Saddam Hussein ja Pol Pot. Hyvissä olosuhteissa tosin vähempikin julmuus riittää. Tilanne ennen maaliskuun vallankumousta oli sellainen, että vaihtoehdot olivat vain tiukka kuri tai täysi vapaus. Tsaari oli vuonna 1905 valinnut lievän vapauden duumineen, ja sen sallima poliittinen toiminta kaatoi hänet. Väliaikainen hallitus vapautti poliittiset vangit ja toi poliittiset vapaudet, mikä kaatoi sen. Kumpikin sulki lehtiä ja vangitsi vastustajia sen verran, että herätti vihaa, muttei niin paljon, että olisi kukistanut vastarintaa.

Tiukkaotteisempi kenraali Kornilov (ks. alla) olisi ehkä syyskuun kaappausyrityksessä onnistuessaan saanut pysyvän vallan. Bolshevikit tukahduttivat kaiken vapauden ja murskasivat kaiken vastarinnan terrorilla – siksi he pysyivät vallassa kunnes Gorbatshov jälleen 80-luvulla alkoi palauttaa sananvapautta ja poliittista vapautta. Toisaalta kansan usko nurkan takana häämöttävään kommunismiin oli jo rapautunut. Lisäksi jälkiteollisessa yhteiskunnassa komentotalous pärjäsi entistä heikommin vapaille markkinoille, eikä talouskasvua kiihdyttämässä enää ollut myöskään valtavaa kiinniottajan etua, joten Reaganin aloittama kilpavarustelu romahdutti Neuvostoliiton talouden lopullisesti.

Radio Jerevanilta kysytään:
Kuinka pitkä matka vielä on kommunismiin?
Radio Jerevan vastaa:
18 kilometriä. Jokainen viisivuotissuunnitelma on askel kohti kommunismia.

Edellä mainitun ”keskitietä ei ole” -periaatteen mukaan väliaikaisen hallituksen olisi pitänyt valita ainoa hyväksyttävä vaihtoehto: täysi vapaus heti. Sen olisi pitänyt hyvin nopeasti kirjoittaa liberaali perustuslaki, hyväksyttää se ja maanjako kansanäänestyksessä ja luvata pian vapaat vaalit. Vaikka sosialistit olisivat silti ehkä päässeet enemmistöön, he olisivat olleet maltillisempia ja joutuneet elämään kansan hyväksymän liberaalin perustuslain kanssa eivätkä varmaankaan olisi kehdanneet kovin pahasti rajoittaa kansalaisvapauksia. Käytännön kokemukset sosialismista ovat reivanneet monen muunkin sosialistipuolueen kurssia liberaalimpaan suuntaan.

Vastaavasti liberaaleilla pitäisi olla rohkeus aina historiallisen tilaisuuden koittaessa vapauttaa kaikki kerralla kuten Mechelin yritti Suomessa 1905-6 ja osin onnistuikin; pitkälle päästiin myös Virossa 90-luvulla. Jeltsinin pelkuruuden vuoksi venäläiset ovat yhä puolisosialismissa köyhinä ja kontrolloituina. Itä-Euroopan maista parhaiten voivat nopeimmat ja liberaaleimmat uudistukset tehneet maat.

Vallankumoukset onnistuvat yleensä vain siinä vaiheessa, kun valtiaan valta on jo valmiiksi rapissut. Toisaalta eräissä tapauksissa autoritaarinen valtias on tarkoituksellisesti siirtänyt maan demokratiaan onnistuneesti, esim. Balaquier (Dominikaaninen tasavalta), poika-Tshiang (Taiwan), Inönü (Turkki) ja Pinochet (Chile). Inönü ja Balaquier joutuivat oppositioon ja sitten taas pääsivät demokraattisesti valtaan. Espanjassa kuningas hoiti rauhanomaisen siirtymän Francon kuoltua.

Sortokausi päättyi Suomessa 20.3.1917 ja johti itsenäisyyteen 6.12.1917

Maaliskuun manifestissa 20.3.1917 (gr.?) väliaikainen hallitus peruutti Suomen vuodesta 1899 alkaen annetut (Mechelinin kannan mukaan) laittomat (sortotoimi)lait, vangitsi mm. kenraalikuvernöörin ja nimitti eduskunnan kokoonpanoa vastaavan senaatin.

Kesällä SDP yritti itsenäisyysmielisten porvarien tuella ottaa eduskunnalle sisäpoliittisen vallan, mutta väliaikainen hallitus hylkäsi ”valtalain”. Porvarit valmistelivat omaa valtalakiaan syksyllä, ja bolshevikkien kaapattua vallan 6.-7.11. SDP:n itsenäisyyshalut hieman lientyivät. 6.12.1917 eduskunta hyväksyi P.E. Svinhufvudin senaatin esityksen Suomen täydestä itsenäisyydestä äänin 100-88.

14.12.1917 Senaatti vaati venäläisiä joukkoja poistumaan maasta, mutta SDP vastusti, koska joukot tukisivat sitä kapinassa – näin kävikin, ja joukoilla oli keskeinen rooli Vapaussodassa, samoin Leninin lähettämillä täydennyksillä kuten latvialaisilla bolshevikkitarkka-ampujilla, tykeillä ja 10 000 kiväärillä. Muodollisesti SDP:kin tavoitteli Suomen itsenäisyyttä, koska sillä oli korkea kansansuosio. Myöhempää liittymistä sosialistiseen liittoon kuitenkin pohdittiin.

Punakaartit olivat mellakoineet ja ryöstelleet syksystä alkaen. Lenin yllytti SDP:tä vallankumoukseen, mutta puoluekokouksen enemmistö äänesti vastaan, vaikka Lenin lähetti Stalinin tukemaan vaatimuksiaan. 6.1.1918 punakaarti julistautui itsenäiseksi SDP:stä ja ryhtyi kapinaan omatoimisesti. Monet SDP:n johtohenkilöt antoivat aluksi ”huliganismin” tuomitsevia lausuntoja, mutta lopulta pakon edessä SDP asettui kapinan johtoon, jotta se eikä punakaartien johto saisi vallan tulevassa sosialistisessa Suomessa.

Muutama demari, mm. Väinö Tanner, yhä tuomitsi väkivallan ja jättäytyi punakapinan ulkopuolelle. Vapaussodan jälkeen he käynnistivät SDP:n toiminnan uudelleen ja saivat yhä lähes sata kansanedustajaa kuten ennenkin, tosin suunnilleen kaikki kansanedustajat olivat uusia. Sotaan osallistuneet demarit perustivat bolshevistista vallankumousta havittelevan Suomen kommunistisen puolueen Venäjällä, jonne he olivat paenneet. Suomessa se toimi maan alla vuoteen 1944 saakka; sen peitejärjestö sosialistinen työväenpuolue oli 20-luvulla jonkin aikaa sallittukin.

Baltian maiden itsenäisyys 1918-40 ja 1990/91-

Viro ja Liettua julistautuivat itsenäisiksi helmikuussa 1918, Latvia marraskuussa maailmansodan loppuhetkillä. Viro joutui sotimaan venäläisiä, saksalaisia ja kommunisteja vastaan. Heti vapausjulistuksen jälkeen Konstantin Päts muodosti väliaikaisen hallituksen juuri ennen kuin Saksa sai Baltian-valloituksensa päätökseen ja vangitsi hänet. Valloituksella saatiin viimein painostettua Venäjä rauhaan 3.3.1918.

Maailmansodan jälkeen Lenin vuorostaan hyökkäsi Viroon, mutta virolaiset voittivat brittilaivaston (ja mm. suomalaisvapaaehtoisten) tuella vuoden mittaisen vapaussodan. Vuonna 1924 kukistettiin kommunistien kaappausyritys. Vuonna 1939 Baltian maat suostuivat Neuvostoliiton myönnytyksiin, joten sen on helppo miehittää ne 1940. Vasta 1990-91 maat, Liettua ensimmäisenä, uhkarohkeasti julistivat itsenäisyytensä palautuneen, ja tällöin virallinen Suomi (mm. etenkin presidentti Koivisto ja ulkoministeri Väyrynen) ei uskaltanut tukea niitä. Vuonna 1939 Suomi kieltäytyi myönnytyksistä, joten Stalin päätti vallata sen kolmessa viikossa. Yllättäen talvisota 30.11.1939-13.3.1940 ei sujunut odotetusti, ja viime hetkellä Stalin teki rauhan pelätessään länsimaiden väliintuloa.

Nyt palaamme ajassa taaksepäin maaliskuun vallankumouksen jälkeiseen aikaan ja käymme tapahtumat yksityiskohtaisemmin läpi.

Radio Jerevanilta kysytään:
Mikä suurvalta aseisti Suomea eniten talvisodassa?
Radio Jerevan vastaa:
Neuvostoliitto. Suurimmat asetoimitukset tehtiin Raatteen tietä pitkin.

Saksa lähetti Leninin kaappaamaan vallan

Maaliskuun vallankumouksessa Saksan hallitus näki tilaisuutensa tulleen ja lähetytti tuolloin melko tuntemattoman bolshevikkipuolueen melko tuntemattoman johtajan, Leninin rahasalkun kanssa Suomen kautta Venäjälle tekemään vallankumouksen, jotta maa irtautuisi sodasta (kuten kävikin).

Lenin oli ollut sodan eristämänä Sveitsissä, mutta Saksan hallitus antoi hänelle ja 30 muulle vallankumoukselliselle, mm. Leninin oikealle kädelle Zinovjeville, luvan matkustaa Saksan läpi junalla ”sinetöidyssä junassa”, jotta hänen ei voitaisi väittää tavanneen saksalaisia. Lenin saapui Pietariin 16.4.1917 salaa Ruotsin ja Suomen kautta. ”Huhtikuun teeseissään hän ilmaisi jälleen ehdottoman vihamielisyytensä parlamentaarista tasavaltaa ja demokraattisia menettelytapoja kohtaan.” [KMK] Lenin ei halunnut demokraattisen menettelyn estävän vallankumousta eikä bolshevikkien joutuvan jakamaan valtaansa muiden ryhmien kanssa.

Väliaikainen hallitus antoi osan vallasta työläisten ja sotilaiden muodostamille neuvostoille – ja vähitellen niille liukui valtaa yhä enemmän. Venäläisten enemmistöllä, maalaisilla, ei ollut valtaa niissä. Lenin otti käyttöön iskulauseen ”Rauha, maata ja leipää” vedotakseen sotilaisiin, maalaisiin ja työläisiin. Vielä ennen hänen tuloaan bolshevikit olivat Lev Kamenevin ja Josif Stalinin johdolla kannattaneet sotaa ja pohtineet yhdistymistä menshevikkeihin.

Bolshevikkien epäonnistunut vallankumousyritys 3.-5.7.1917

Alkukesästä 1917 oli neuvostojen yhteisen valtakunnallisen kongressin vaalit, ja niissä SR sai 280 paikkaa, menshevikit 248 ja bolshevikit 105. Kongressi kokoontui 16.6.1917 (gr.) Pietarissa, jossa bolshevikkien asema oli vahvistunut hallituksen heikkouden ja sotakatastrofien myötä. Seuraava Leninin iskulause oli ”Kaikki valta neuvostoille”, koska kansan enemmistöä olisi vaikeinta saada, neuvostojen enemmistö sentään oli sosialisteilla, tosin aivan muilla kuin bolshevikeilla.

Trotski oli vielä hieman aikaisemmin arvostellut Leninin yksinvaltaisuutta. Hän kuitenkin vastusti maailmansotaa toisin kuin hallituksessa olleet menshevikit, mikä saattoi ratkaista hänen liittymisensä bolshevikkeihin kesällä 1917. Trotski loi puolueelle puna-armeijan, ja vallankumousta yritettiin 16.-18.7. (3.-5.7. jul.). Bolshevikit järjestivät Pietarissa mellakoita punakaartien tuella, mutta neuvostojen kongressissa julistettiin mielenosoitukset bolshevikkien vastavallankumoukselliseksi kaappausyritykseksi ja kutsuttiin osa armeijasta rintamalta sitä kukistamaan, mikä tapahtuikin helposti 18.7.1917.

SR:n Kerenski otti pääministerin paikan eronneelta Lvovilta ja muodosti uuden hallituksen 6.8. (21.7. jul.). Vaikka nyt ratkaisevat paikat olivat Kerenskin tukijoilla, kadettejakin (KD) oli yhä hallituksessa.

Lenin pakeni Suomeen ja jätti puolueen siihen juuri liittyneen Trotskin johtoon, ei esim. vanhemman kaartin kunnianhimoiselle Zinovjeville. Tosin Trotski oli pian 40 päivää pidätettynä kumousyrityksen vuoksi. Moni luuli puolueen viimeisen tilaisuuden menneen. Kerenski syytti Leniniä saksalaisten agentiksi.

Kornilovin vallankaappausyritys

Kerenski antoi bolshevikkien toimia melko vapaasti ja kielsi edes takavarikoimasta heiltä aseita. Kun armeijan ylipäällikkö, kenraali Lavr Kornilov oli hyökkäämässä Pietariin (22.-27.9. gr.) kukistaakseen Pietarin neuvoston ja tehdäkseen näin väliaikaisesta hallituksesta todellisen hallituksen (aikoen korvata Kerenskin ja muut sosialistit ei-sosialisteilla?), Kerenski vapautti bolshevikit, mm. Trotskin, aseisti heitä ja pyysi puna-armeijaa ja muita vasemmistovoimia puolustamaan Pietaria. Tämä oli Kerenskille nöyryytys, ja lisäksi hänen alettiin epäillä salaa tukeneen Kornilovia (kuten ilmeisesti olikin tehnyt ennen kuin ymmärsi tämän syrjäytysaikeet).

Kaupungin työläiset ja sotilaat tulivat veljeilemään Kornilovin joukkojen kanssa, ja pian nämä hajaantuivat – veljessota ei heitä kiinnostanut.

Bolshevikkien suosio kasvoi suurkaupungeissa, ja Pietarissa he olivat nyt vahvimpia. Syyskuun (jul.) vaaleissa he saivat enemmistön mm. Pietarin ja Moskovan neuvostoissa ja valitsivat Trotskin Pietarin neuvoston puhemieheksi. Koko Venäjän tasolla puolueen kannatus oli yhä yli puolta pienempi kuin Kerenskin SR:n tai edes menshevikkien, mikä näkyi myöhemmässä kansalliskokouksen vaalissa samansuuntaisina lukuina kuin aiemmissa neuvostojen vaaleissa.

Uusi Venäjän neuvostojen yhteinen kongressi oli tarkoitus valita 7.11:nneksi (25.10. jul.). Lenin piti välttämättömänä tehdä vallankumouksensa ennen sitä. PR-syistä bolshevikit järjestivät ”sosialistien” kokouksen lokakuun loppuun ja nimesivät sinne enemmistön omaa väkeään ja nimeksi muita. Jotta bolshevikit voisivat toimia täysin oman mielensä mukaan, jo juuri ennen tätä kokousta, 6.-7.11.1917 (24.-25.10. jul.) he tekivät Lokakuun vallankumouksen. Tukijoikseen bolshevikit saivat pikkuruisen sirpaleen SR:ää ja pari yksittäistä muiden sosialistien edustajaa legitimoimaan toimintaansa ”yhteiseksi”.

Tämä toinen vallankumousyritys onnistui, jälleen Trotskin johtamalla puna-armeijalla, melko pienen joukon tuella: joitain tuhansia varuskunnan sotilaita, merimiehiä, punakaartilaisia ym.

Lokakuun vallankumous laukaustakaan ampumatta, ilman vastarintaa

Trotski oli taivututtanut lähes kaikki Pietarin alueen sotilasyksiköt puolelleen tai puolueettomiksi. Kun Kerenski ymmärsi vallankumouksen olevan tulossa, hän määräsi sotilaat pidättämään bolshevikkijohtajia, mitä nämä käyttivät verukkeenaan: yöllä 6.-7.11. (24.-25.10.) kaikki laitokset miehitettiin ja kaupunki otettiin haltuun laukaustakaan ampumatta. Nukkuvat kansalaiset eivät huomanneet mitään. 7.11.1917 (25.10. jul.) Lenin ilmoitti vallan siirtyneen neuvostoille. Talvipalatsin antautuminen vaati vielä yhden tyhjän varoituslaukauksen kapinalliselta panssarilaivalta.

Väliaikaishallituksen kannattajat olivat pitäneet bolshevikkeja, 10 000 miehen marginaaliryhmää, kovin vaarattomana ja todenneet Leninistä: ”Mies, joka puhuu sellaista pötyä, ei ole vaarallinen”. Lenin osoitti, että sotilaallisen tehokkaalla organisoinnilla pienikin ryhmä voi kaapata vallan suuremmilta ja suositummilta. Normaaliin tapaan tämä ryhmä hyödynsi valtavasti suurempia oppositioryhmiä, pääosin sosialistisia, ja sitten petti nämä. Vastaava ilmiö näkyy nyky-Suomessakin kansalaisjärjestöissä ja mielenosoituksissa, joissa pieni, organisoitunut äärivähemmistö kaappaa näkyvyyden omille, ideologisille banderolleilleen tai viesteilleen.

V.I. Lenin oli liian heikko estääkseen Suomea itsenäistymästä (6.12.1917) ja tunnusti sen SDP:n pyynnöstä tukeakseen näin punakapinaa mutta toivoi maan palaavan osaksi Neuvosto-Venäjää vallankumouksen jälkeen. Punaiset kuitenkin hävisivät Suomessa Leninin ase- ja sotilasavusta huolimatta. Ehkä vieläkin suurempi syy Suomen tunnustamiseen oli se, että Lenin halusi rauhan Saksan kanssa, ja Saksan ehtoihin kuului Suomen ja muiden rajamaiden itsenäistyminen. Presidentti Urho Kekkonen nerokkaasti sanoi ”Leninin antaneen Suomelle itsenäisyyden”, jotta tämän seuraajat eivät kehtaisi ottaa sitä pois, mutta Leninin aikeet olivat päinvastaiset.

Neuvosto-Venäjän johdossa

Bolshevikit valitsivat Leninin kansankomissaarien neuvoston puhemieheksi 8.11.1917, minkä jälkeen tämä yritti sovitusti tehdä rauhan Saksan kanssa. Saksan rajut ehdot olivat kuitenkin puolueen kaadereille liian kova pala, etenkin kun he toivoivat sodan johtavan vallankumoukseen Saksassakin. Lenin ja Trotski eivät saaneet muita bolshevikkeja taivuteltua puolelleen.

Boshevikkipuolue ”jakoi maan kansalle”, mikä tarkoitti vain monien kyläyhteisöjen jo kesällä 1917 tekemien toimien juridista hyväksyntää pakon edessä. Oikeasti Lenin aikoi pettää lupauksensa ja ottaa maan pois yksityisestä käytöstä heti kun puolueen voima siihen vain riittäisi.

Parissa kuukaudessa puolue riisti vallan neuvostoilta, ammattiliitoilta, sosialistisilta puolueilta, korttelikomiteoilta ym., jotka olivat itsenäisesti taistelleet vanhaa valtaa vastaan. Joulukuussa tästä seurasi lakkoaalto bolshevikkeja vastaan. [KMK, s. 73]

Pankit ja tehtaat sosialisoitiin, ja virallisesti ateismi syrjäytti ortodoksisen uskon.

Tsheka - proletariaatin panssaroitu käsivarsi

20.12.1917 Lenin perusti salaisen poliisin Tshekan jahtaamaan ”vallankumouksen vastustajia”. Nyt heillä oli tämä ”proletariaatin panssaroitu käsivarsi”, kuten sen johtaja Feliks Dzerzhinski sanoi, liberaaleilla vain ”näkymätön käsi”.

Tshekassa oli vuodesta 1918 eri toimistot vainoamassa eri kohteita: puna-armeija, liberaalit, SR:t, menshevikit, anarkistit, rikolliset, porvarit, kirkonmiehet, ammattiyhdistykset, työläiskomiteat, ulkomaalaiset, kansalliset vähemmistöt, alkoholistit, juutalaispogromit, lehdistö, ... Vuonna 1921 tshekassa oli kymmeniätuhansia työntekijöitä ja sille oli alistettu 200 000 miehen erikoisyksiköt. Puna-armeija oli teoriassa 3-5 miljoonaa, mutta mm. karkaamisten vuoksi kentälle saatiin siitä vain puoli miljoonaa.

Mm. Kamenev arvosteli sitä, että Tsheka on puolueen yläpuolella rajattomin valtuuksin. Keskuskomitea päätti 19.12.1918 Leninin aloitteesta kieltää bolshevikkien lehdistöä julkaisemasta ”kirjoituksia, joissa panetellaan laitoksia, etenkin Tshekaa, jotka suorittavat työtään erityisen vaikeissa oloissa”. Muut lehdet oli kielletty jo aiemmin.

Bolshevikkien Jaroslavin aluejärjestön sihteeri raportoi 26.9.1919 ”Tshekistit ryöstävät ja pidättävät ihmisiä mielensä mukaan. Tietäessään, ettei heitä rangaista mistään, he ovat muuttaneet tshekan toimitalon valtavaksi bordelliksi, johon he noutavat ’porvarisnaisia’.” Myös puna-armeija raiskasi valtavasti porvarisnaisia. Porvaristo piti tuhota luokkana.

Vuonna 1922 Tsheka liitettiin sisäasiankansankomissariaatti NKVD:n osaksi nimellä OGPU (myöhemmin GUGB, NKGB, MGB, KGB ja Neuvostoliiton hajottua Venäjällä FSB, Valko-Venäjällä KGB). Jäseniä on aina kutsuttu tshekisteiksi, jopa Putinia presidenttiaikanaan.

Lenin häviää demokraattiset vaalit ja hajottaa kansalliskokouksen

Jopa alkukesän koko Venäjän neuvostojen kongressin (kokoontui 16.6.1917 gr.) vaaleissa SR ja menshevikit olivat kumpikin saaneet yli tuplasti niin paljon paikkoja kuin bolshevikit. Nyt kuitenkin Lenin luuli vallankumouksen suorittamisen ja maan hallitsemisen nostaneen bolshevikit kansan suosioon ja katsoi parhaaksi olla estämättä kansalle luvattua perustuslakikokouksen vaalia. Hän tiesi jopa eräiden bolshevikkien olevan sen kannalla. Vaalit olivat suhteellisen vapaat ja demokraattiset (25.11.1917). Tilanteesta huolimatta bolshevikit saivat nyt suosionsa huipulla vain 24 % äänistä (lähinnä suurkaupungeista), SR 40,4 % (lähinnä maaseudulta), menshevikit 2,6 %, bolshevikkeja tukeva ”vasemmisto-SR” 1 %, muut sosialistit 0,9 %, kadetit 4,7 %, muut liberaalit 2,8 %, ... Ääniä annettiin reilut 44 miljoonaa. Bolshevikit eivät siis koskaan saaneet minkäänlaista demokraattista hyväksyntää hallinnolleen, edes jälkikäteen.

Kansalliskokous kokoontui 18.1.1918, mutta Lenin lähetti paikalle raskaasti aseistettuja punakaartilaisia ensin häiritsemään kokousta ja jo seuraavana päivänä hajottamaan sen. Hän sanoi, että se ei edusta kansan todellista tahtoa (miltei Rousseaun sanoin). Sitten bolshevikit kielsivät liberaalin kadettipuolueen – pahimman kilpailijansa suurkaupungeissa – ja järjestivät oman kansalliskokouksensa, jota he kutsuivat ”oikeaksi”. Siihen he nimittivät 94-prosenttisesti omiaan ja vasemmisto-SR:ää, jonka kanssa he myös muodostivat hallituksen.

Lenin totesi: "Kaikki on mennyt parhain päin, kansalliskokouksen hajottaminen neuvostovallan toimesta merkitsee muodollisen demokratian idean täydellistä ja avointa likvidointia vallankumouksellisen diktatuurin tieltä. Se on oleva hyvä opetus."

Lenin tekee rauhan Saksan kanssa ja kieltää muut puolueet

Saksan vallattua Baltian Neuvosto-Venäjä taipui rauhaan 3.3.1918, mutta tätä vastustanut vasemmisto-SR erosi hallituksesta. Heidän läsnäolonsa oli kuitenkin jo ehtinyt antaa hallitukselle monipuolueleiman kriittisimpien viikkojen yli.

Nyt kaikki muut sosialistiset ja ei-sosialistiset ryhmät olivat bolshevikkeja vastassa. Tällöin Lenin lakkautti näiden toiminnan ja vangitsi tai ammututti niiden jäseniä. Rauha vahvisti (väärää) käsitystä bolshevikeista saksalaisten kätyreinä – antoivathan he rauhassa pois kolmanneksen tsaarin alamaisista (mm. Suomi, Puola, Baltia) ja lähes kaiken raudan ja hiilen. Lenin rauhoitteli vastustajiaan: ”Aselepo nyt tarkoittaa koko maailman valloittamista”, hänellä ei ollut aikomustakaan pitää sopimuksiaan, ja bolshevikit odottivat maailmanvallankumousta.

Radio Jerevanilta kysytään:
Miksi meillä on vain yksi puolue?
Radio Jerevan vastaa:
Eikö yhdessä sitten ole tarpeeksi?

Liberaalit lakkauttivat kuolemantuomion, Lenin ammututti vastustajansa laittomasti

Liberaalit olivat maaliskuun vallankumouksessa lakkauttaneet kuolemantuomion. Tultuaan valtaan heinäkuussa Kerenski oli palauttanut sen mutta vain rintamalle. 8.11.1917 kokoontunut neuvostojen kongressi lakkautti sen uudelleen, mutta Lenin raivostui tästä: ”pasifistista harhaa!” eikä piitannut päätöksestä vaan ammututti vastustajiaan laittomasti ja myöhemmin palautti kuolemantuomion ja salli sille mielivaltaiset perustelut.

Tsaarien ”hirmuvalta” oli teloittanut 3932 ihmistä vuosina 1825-1917, laillisin oikeudenkäynnein, joissa ”puolustusasianajajilla oli ainakin saman verran puhevaltaa kuin syyttäjilläkin”. Leninin johdolla Bolshevikit ylittivät tämän määrän neljässä kuukaudessa (maaliskuuhun 1918 mennessä). [KMK, s. 32]

Sotakommunismi - kommunistit talonpoikien vihollisina

Sotakommunismi aloitettiin 13.5.1918: elintarvikeasiain kansankomissariaatille annettiin erikoisvaltuudet elintarvikkeiden pakko-ottoihin. Lähinnä Pietarin työttömistä koohttiin tuhansien miesten ”elintarvikekomennuskuntia”, jotka ottivat talonpojilta väkivalloin ”ylimääräiset” maataloustuotteet. Palkkioiksi he saivat osan takavarikoimistaan tuotteista sekä runsaasti rahaa. Näitä komennuskuntia auttamaan perustettiin 11.6.1918 annetulla asetuksella ”köyhien talonpoikien komiteoita”.

Edellisenä vuonna kommunistit eivät olleet vastustaneet talonpoikien suorittamaa maanjakoa rikkailta köyhille, mutta nyt luottamus katosi lopullisesti. Sotakommunismia vastaan puhkesi 110 kansannousua (”kulakkikapinaa”) heinä-elokuussa 1918, ja samaa jatkui vuodesta toiseen.

Takavarikointi tuhosi kannustimet ja maa näki nälkää, vaikka pahimmillaan tuotannon takavarikointi oli tasoa, joka johti talonpoikien nälkäkuolemiin. Toisinaan kymmenet tuhannet talonpojat nousivat kommunisteja vastaan hangoin ja keihäin, ja nämä niittivät heidät maahan tykein ja konekiväärein tai pommittivat kauppalat ja polttivat kylät, veivät omaiset keskitysleireille jne.

- Mitä venäläiset käyttivät ennen kynttilöitä?

- Sähköä.

Kommunistit työläisten vihollisina

Kommunistit mursivat raa’asti lakkoja ja mielenosoituksia. Pietarin suurten tehtaiden metallimiesten aktivismin bolshevikit tapansa mukaan yrittivät murtaa työläisvastarinnan työsululla. 20.6.1918 SR-aktivisti tappoi bolshevikkijohtaja V. Volodarskin, jolloin bolshevikit pidättivät peräti 800 Pietarin työläistä. Työläiset vastasivat yleislakolla 2.7.1918.

Tällöin Lenin lähetti bolshevikkien Pietarin komitean puheenjohtaja Zinovjeville täysin mielikuvituksellisen kirjeen, jossa hän väitti lakon olevan Volodarskin murhaa vastaan (vaikka se oli kommunisteja vastaan):
”Toveri Zinovjev! Olemme juuri saaneet kuulla, että Pietarin työläiset haluavat vastata massiivisella terrorilla toveri Volodarskin surmaamiseen ja että te [puolueen Pietarin komitean jäsenet] olette jarruttaneet heidän intoaan. - - Tämä on an-teek-si-an-ta-ma-ton-ta! - - On välttämätöntä terästää massojen energiaa ja luonnetta vastavallankumouksellisiin kohdistettavalla joukkoterrorilla - - Tervehtien Lenin.” [KMK, s. 92-93]

Saksan Moskovan-suurlähettiläs raportoi 3.8.1918 ”Bolshevikit sanovat avoimesti, että heidän päivänsä ovat luetut.” He olivat saaneet toimillaan työläiset, talonpojat ym. vastaansa, ja valkoinen armeijakin alkoi muodostua.

Kirjeessään 10.8.1918 Lenin kirjoitti:
”Toverit! Kulakkien kapina teidän viidessä piirikunnassanne on murskattava säälimättä. - - On luotava esimerkkitapaus. 1) Hirtettävä (ja sanon hirtettävä sillä tavalla, että ihmiset näkevät sen) ainakin sata kulakkia, porhoa, tunnettua verenimijää. 2) Julkaistava heidän nimensä. 3) Otettava heiltä kaikki vilja. 4) Nimettävä panttivangit, kuten ilmoitimme eilisessä sähkeessämme. Tehkää tämä sillä tavalla, että ihmiset satojen virstojen säteellä näkevät sen, vapisevat, ottavat opikseen ja toteavat: ne tappavat verta janoavat kulakit nyt ja tulevaisuudessakin. - -”
Tämän tueksi kulakit (”rikkaat” talonpojat), papit ym. epäilyttävät ainekset piti sulkea keskitysleireihin yhteiskuntaluokan tai ammatin perusteella, riippumatta heidän teoistaan.

Lenin yritetään murhata

Leninin tekojen vuoksi SR:n (Fanny) Fanja Kaplan piti Leniniä vallankumouksen petturina. Sosialistivallankumouksellinen Kaplan oli ollut elinkautisessa 1906-17 tsaarin virkamiehen murhayrityksestä, ja hän oli lakkautetun perustuslakikokouksen kannattaja. Leninin palatessa eräältä puhujalavalta autolleen 30.8.1918 Kaplan ampui tätä kolmesti. Niskaan jäänyttä luotia ei uskallettu poistaa, ja se todennäköisesti johti Leninin terveyden heikentymiseen ja kuolemaan (1922-24). Tshekan kuulusteluissakaan nainen ei suostunut paljastamaan rikostovereitaan, joten hänet ammuttiin 3.9.1918. Tosin nykyään murhayritystä arvellaan Tshekan järjestämäksi provokaatioksi, joka lipsui käsistä.

Punainen terrori 5.9.1918-

Jo 3.9., kun Kaplan ammuttiin, Izvestija-lehdessä bolshevikit vaativat ”murskaamaan vastavallankumouksen hydran massiivisella terrorilla”, ja 5.9. Tsheka antoi määräyksen Punaisesta terrorista. Murhayritystä ja 17.8.1918 tehtyä Tshekan johtajan Moisei Uritskin murhaa käytettiin syynä aloittaa ”Punainen terrori”, pelotuskampanja, jossa kymmeniätuhansia vastustajia pidätettiin, karkotettiin tai teloitettiin. Seuraavina kuukausina myös teloitettiin 800 SR-läistä ja muuta vastustajaa oikeudenkäynneittä, ja ajan mittaan luvut vain nousivat, jopa viralliset luvut puhuivat tuhansista, eräät arviot 200 000:sta. Maltillista SR:ää nimitettiin porvarilliseksi.

Zinovjev totesi, että Venäjän sadasta miljoonasta asukkaasti pitäisi hankkia 90 miljoonaa kommunistien puolelle ja loput kymmenen miljoonaa pitää tuhota.

Kommunistinen internationaali

Maan nimeksi tuli Venäjän neuvostotasavaltojen liitto (”Neuvosto-Venäjä”). 30.12.1922 bolshevikkien hallitsemat Venäjän, Valko-Venäjän, Ukrainan ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät ”Neuvostoliitoksi” (1922-1991), oikeammin ”Neuvostotasavaltojen liitto”, ja vuonna 1924 nimi muutettiin muotoon ”Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto” (CCCP = ”SSSR”).

Jo 8.3.1918 bolshevikkipuolueesta tuli ”Venäjän kommunistinen puolue (bolshevikit)”, sittemmin NKP. Maaliskuussa 1919 bolshevikit perustivat kommunistisen internationaalin yhdessä monien muun maailman vallankumouksellisten sosialistien kanssa ja tekivät näin pesäeron muihin sosialisteihin. Sen jälkeen heitä on sanottu kommunisteiksi. Kommunismi on siis materialistisen marxilaisen sosialismin haara samoin kuin sosialistisen internationaalin piiriin jäänyt demokraattisempi marxilainen sosialismi, kun taas esim. kansallissosialismi on ei-marxilaista ja idealistista ja sisältää enemmän ei-sosialistisia vaikutteita. Arabisosialismin eri muodoissa voidaan nähdä näiden kaikkien elementtejä.

Kommunistit uskoivat maailmanvallankumouksen alkaneen ja leviävän pian länsimaihin. Kun näin ei käynytkään, Stalin alkoi vuonna 1924 kehittää oppia sosialismi yhdessä maassa. 30-luvulla Neuvostoliitto katsoi saavuttaneensa sosialismin ja jatkoi matkaa kohti kommunismia. Vuonna 1956 Stalinin jälkeiset neuvostojohtajat muokkasivat oppia ja sanoivat, että kapitalismista saatetaan siirtyä sosialismiin myös rauhanomaisesti. Tuona vuonna Stalinin seuraaja, pääsihteeri Nikita Hrutshev (1894-1971, vallassa 1953-64) myös piti kuuluisan Stalinin tuomitsevan puheensa, jossa kaikki kommunismin pahuus yritettiin selittää Stalinin syyksi, vaikka se oli aatteen vääjäämätöntä seurausta ja jo Leninin aloittamaa, Hrutshevinkin kädet olivat veriset. Hrutshevin rauhanomaisempi suhtautuminen länteen johti välirikkoon Maon Kiinan kanssa (asteittain 1956-60) ja monien kommunistipuolueiden kahtiajakoon.

Radio Jerevanilta kysytään:
Voiko kapitalistinen maa siirtyä sosialismiin rauhanomaisen kehityksen tietä?
Radio Jerevan vastaa:
Periaatteessa kyllä, mutta miksi ihmeessä?

Artikkelin jälkimmäinen osa kertoo vallankumouksen jatkosta ja eräistä Leninin pahimmista hirmuteoista.

Linkkejä:
Tämän artikkelin 2. osa
Caplan: Lenin and the First Communist Revolutions
Suomi80: 1917-1918 (Suomessa)
Suomi80: SDP äänestää vallankumousta vastaan
VS: Marxilaiset terroristijärjestöt – IRA, ETA, PLO, ...
VS: Euroopan neuvosto tuomitsi kommunistivaltioiden rikokset
VS: Sosialismi ja työväenliike – niiden synty ja sekoittuminen toisiinsa

"Alunperin melko liberaali

"Alunperin melko liberaali Karl Marx (1818-1883) ei ymmärtänyt kysynnän ja tarjonnan lakeja vaan kuvitteli, että kapitalismi johtaisi pysyvään ylituotantoon"

onpa kirjoittaja aika puolueellisesti kirjoittanut tämän lauseen. vai että ei ymmärtänyt kapitalismin perusluonnetta karl marx? todellakin ymmärti.

ja on muuten juuri näin käynyt. ei tarvitse yhtään pidemmälle katsoa kuin kaatopaikoille, miten suuri määrä tätä ylituotantoa tapahtuu. jatkuvasti tulee uutta puhelinmallia ja muuta krääsää joka pitää päivittää muutaman vuoden välein uuteen. autotkin suunnitellaan jo lähtökohtaisesti hajoamaan ja ruostumaan 10v päästä. kun on viimeinkin saanut osamaksut maksettua onkin jo aika hankkia uusi ja näin kapitalismin rattaat jatkaa pyörimistään. hirveä määrä joudutaan kaivamaan mineraaleja maasta jatkuvalla syötöllä ja kuluttamaan valtava määrä energiaa näiden kulutushyödykkeiden valmistamiseen.

kapitalismi sinällään ei ole mielestäni ongelma, mutta kun se kääntyy suoranaiseksi fasismiksi, jossa kansalaiset joutuu lopulta maksumiehiksi pankkiirien tappioihin niin siinä vaiheessa suurin osa on jo saanut tarpeeksi!

Marx oli täysin väärässä

Nimetön, ei Marx sanonut tuollaista. Hänen ylituotantonsa olisi sitä että niitä uusia tavaroita ei ostettaisi lainkaan.

Fasistit vastustivat kapitalismia. Mussolini piti palopuheita kapitalismia vastaan ja sosialisoi maan talouden totaalisemmin kuin missään muualla Länsi-Euroopassa. Valtionyrityksiä oli ennätysmäärä. Myöhemmin valtaan tullut Hitler kopioi Mussolinin politiikkaa näissäkin suhteissa, joten natsit olivat sikäli samantapaisia kuin fasistit.

Ympäristöongelmat johtuvat ympäristön sosialisoimisesta.

Onko tämä kirjoittajan itse

Onko tämä kirjoittajan itse kasaama paketti vai onko tuo käännetty jostain suomeksi?

http://jyvaskylankokoomusnuoret.fi/