Talouden sääntely aiheuttaa 71 % korruptiosta

Vallitseva talouden sääntely selittää 71 % korruptiosta, tutkimus osoittaa. Koska korruptio katoaa hitaasti, aiempi sääntely selittää ison osan lopusta. Kun kaikkeen tarvitaan lupa valtiolta, poliitikot ja virkamiehet alkavat myydä lupia, samoin julkiset hankkeet ja tuet synnyttävät korruptiota.

Chafuen ja Guzmán osoittivat, että talouden sääntely selittää 71 % korruptiosta. He käyttivät Heritagen, Fraserin ja Freedom Housen puhdistettujen taloudellisen vapauden indeksien keskiarvoa sekä Transparency International -järjestön korruptioindeksiä. Ilman taloudellisen vapauden indeksien puhdistamista korruptiomittareista selitysaste olisi tietysti ollut vieläkin korkeampi mutta väärin perustein. Tutkimus ei ollut ensimmäinen käytännön todistus sille ikivanhalle teorialle, että sääntely luo korruptiota.

Viime vuosikymmenten taloushistoria sisältää tuhottomasti esimerkkejä siitä, miten valtion puuttuminen talouteen johtaa korruptioon, esimerkiksi seuraavanlaisia (Suomessakin on jonkin verran näitä kaikkia, vaikka Suomi on maailman kapitalistisimpia maita):

  • Julkiset hankkeet teetetään usein kilpailuttamatta vallanpitäjien liittolaisilla tai lähipiirillä tai sitten tarjouspyynnöt räätälöidään niitä varten tai niille vuodetaan sisäpiiritietoa kilpailutuksesta.
  • Erilaiset lisenssi- ja lupakäytännöt johtavat siihen, että lupia ostetaan suoraan tai poliitikkojen ja virkamiesten kanssa kaveerataan muuten. Heitä myös saatetaan palkata alan yrityksiin, jolloin poliitikot ja virkamiehet tietävät jo ennalta mielistellä yrityksiä hyväpalkkaisen työpaikan toivossa. Suomessa mm. tv- ja matkapuhelinlähetysluvista päättäneitä virkamiehiä on palkattu alojen yrityksiin ja sanomalehtiä on mielistelty satoja miljoonia alihintaisilla tonteilla. Käytännöistä hyötyvät, Suomessa mm. apteekkien ja taksilupien omistajat, yleensä myös korruptoivat ja lobbaavat vallankäyttäjiä jatkamaan ja jopa kiristämään käytäntöjä sen sijaan, että keskittyisivät asiakkaiden palvelemiseen ja että se ratkaisisi yritysten välisessä kilpailussa voittavat.
  • Alikorkoiset lainat ovat rahan lahjoittamista lainanottajalle. Usein ohjelmat käynnistetään muka köyhien auttamiseksi mutta ajan mittaan kääntyvät korruptoituneiksi ja suuntautuvat merkittävältä osin poliittisesti vaikutusvaltaisille ihmisille tai yrityksille. Esim. Chilessä vuosina 1940 - 1973 valtionpankit lahjoittivat 4,5 miljardia dollaria tällaisina korkotukina (Pinochet'n vallannousuun asti).
  • Ulkomaankaupan rajoitukset suosivat joitain yrityksiä, ja viranomaisilta usein ostetaan lupia tai niitä muuten annetaan vallanpitäjien liittolaisille. Venezuelan kahden valuutanvaihtokurssin järjestelmä RECADI on maan historian suurimpia korruptionlähteitä.
  • Julkinen luonnonvarojen, vesi- ja sähkölaitosten ym. omistus mahdollistaa erittäin vaikuttavan vallanpitäjien liittolaisten suosimisen ja vastustajien sortamisen. Esimerkiksi Intian valtiovetoista kastelujärjestelmää tutkinut professori Shyam Kamath kirjoitti, että julkisen sektorin kastelujärjestelmät ovat kaikkialla tyypillisesti korkeiden kustannusten ja myöhästymisten piinaamia sekä tehottomuuden, täyden kyvyttömyyden vastata kysynnän suuruuteen, laajan korruption sekä rent-seekingin, ja viljelijöiltä peritään ylihintaa.
  • "Bailout" - luottokriisien likviditeetinturvaamiset tarkoittavat tyypillisesti sitä, että valtio ostaa ylihintaan huonoja lainoja tai arvopapereita, mikä on suoraa tulonsiirtoa myyjälle, usein vallanpitäjien kavereille.

    On vaarallista, kun yrityksen on halvempaa ostaa hallinnolta itseään suosivaa sääntelyä kuin kehittää tehokkaampaa tuotantoa tai pyrkiä ymmärtämään ja ennakoimaan asiakkaiden toiveita.

    Valitettavasti äänestäjällä ei ole kannustinta panostaa riittävästi poliitikkojen ja yleensäkin hallinnon korruption selvittämiseen, koska äänestäessään hän päättää lähinnä muiden rahoista ja elämästä, onhan hän itse vain (Suomessa) viidesmiljoonasosa niistä alamaisista, joihin poliitikko vaikuttaa. Julkisen valinnan teoria tutkii tätäkin ongelmaa tarkemmin. Siksi läheisyysperiaatteen mukaisesti päätöksenteko kunkin rahoista ja toiminnasta tulisi delegoida hänelle itselleen poistamalla hallinnollinen sääntely mahdollisimman pitkälti.

    Lisätietoja:
    Economic Freedom and Corruption by Alejandro A. Chafuen and Eugenio Guzmán (mm. sivu 56)
    Lahjonta (Liberalismi.net)

    VS: Markkinatalous poistaa korruption
    VS: Vaalirahoituksen ja puoluerahoituksen salailu sekä korruptio Suomessa
    Wp: korruptio
    Wp: Transparency International

  • Vääränlainen säätely korruption aiheuttaa

    Yhteiskunnallinen säätely on nykyaikaisen elämisen ja hyvinvoinnin perusta. Yritykset voivat toimia, ja kansalaiset voivat kohentaa olojaan yksinomaan säädellyissä oloissa.

    Yhteiskunnan tarjoama tuki on muodossa tai toisessa aina esillä. Viime aikoina on tullut voimallisesti esiin se, että pankkien ja finanssilaitosten johtajat ovat luottaneet yhteiskunnan tukeen pelatessaan ja tuhotessaan toisten ihmisten varallisuutta. Omia palkkioitaan he ovat vaatineet ja vaatimassa yhteiskunnalta.

    Vääränlainen säätely tuottaa tulokseksi korruption. Säätely voi olla väärää aivan perusteltaankin, kuten aikanaan esim. säätyerot tai edelleenkin rotu- ja sukupuolierottelu. Tarpeellinen ja hyödyllinen säätely muuttuu vääräksi, jos sitä jatketaan alkuperäisen perusteen loputtua. Tästä on esimerkkinä vaikkapa suomalainen kansanhuolto. Sotavuosina se oli ehdottoman välttämätön, mutta säätelyä jatkettiin innolla hyvin pitkään, ja korruptiivisesti.

    Nykyisen finanssikriisin taustalla on säätelyn puutettakin siinä kuin vääränlaista säätelyäkin. Bushin hallinnon kaltainen rosvoparonien toiminta suorastaan lamautti valvonnan, jolla olisi ollut mahdollisuudet estää kriisin syntyminen.

    Säätely ja vankkoihin voimavaroihin perustuva säätely on kuitenkin välttämättömyys. Millaistahan olisi vaikkapa ulkomaankauppa, jos oikeudellista säätelyä ei yhteiskunnallisen koneiston toimesta olisi? Millaista olisi hyvinvoinnin kohentaminen, jos yhteiskunnallisen säätelyn puuttuessa raha menettäisi merkityksensä?

    80-luvulla pientillallisen

    80-luvulla pientillallisen poikana maailmalle onneaan kokeilemaan ja läpi 90-luvun "lamavuosien" päivänkään työttömän kokemuksella sanoisin, että itsestä se vaan on kiinni, mihin jamaan taloutensa ajaa. Itseasiassa 90-luvun lamassa loin nykyisen varallisuuteni, eikä se sittemmin ole juurikaan kasvanut. Työelämä sinällään on tuonut sisältöä elämään näihin päiviin asti. Nyt näyttäisi olevan mahdollinen käännekohta jälleen käsillä, eli jos kaikki menee päin helvettiä, muutamme asumaan perintötilalle ja tarjoamme ruokaa ja jopa palkkaakin työtätekeville!

    "Hyvä diktaattori sääntelisi kiltisti"

    Ulkomaankauppa ilman sääntelyä olisi vapaata, tehokasta jne. ja tuottaisi sekä kehitysmaille että teollisuusmaille satojen miljardien lisätulot ja nopeamman kasvun.

    Aina löytyy jokin teoreettinen tapaus, jossa tietynlainen sääntely olisi hyödyllistä. Poliitikkojen oikeus säännellä kuitenkin johtaa korruptioon ja lobbaukseen, jonka tuloksena sääntelystä tulee viimeistään myöhemmin yleishaitallista. Siksi on parempi, ettei säännellä.

    Vääränlainen säätely

    Oikeusvaltio, jossa kansalaiset (yksilöt, yritykset ja yhdistykset) ovat tasavertaisia lain edessä, ei ole sääntelyä ensinkään. Poliitikot haluavat tukahduttaa keskustelun aiheesta väärentämällä sääntelykäsitteen koskemaan koko lainsäädäntöä.

    Oikeusvaltio ainoastaan takaa sen, että laki suojelee kansalaisia väkivallalta ja petoksilta sekä tarvittaessa pakottaa sopimukset voimaan. Kun valtio ottaa tehtäväkseen eri ihmisryhmien, elinkeinojen, yhtiöiden tai elämän valintojen sääntelyn, se lakkaa olemasta oikeusvaltio. Tämä siksi, että kaiken mitä valtio tekee, se tekee pakkovallalla, väkivaltamonopolinsa turvin. Aina kun valtio suosii jotakuta, se samalla sortaa jotakuta toista. Tämä siksi, että valtiolla ei ole käytössään runsauden sarvea. Ainoastaan kansalaisilta pakkovallalla riistetyt varat.

    Valtion pakkovaltaista luonnetta ei voi muuksi muuttaa. Pakkovalta on valtion olemassaolon tarkoitus. Se kuinka paljon ihmisen välisestä yhteistyöstä organisoidaan pakkovallalla, määrittelee kansakunnan sivistyksen ja kehittyneisyyden tason. Joukko keskinkertaisuuksia Arkadianmäellä ja Brysselissä, ilman mitään tosiasiallista vastuuta, päättämässä aivan kaikista asioista ei kuulosta sivistykseltä laisinkaan.