Punaisten veriteot käynnistivät vapaussodan

1 500 siviiliä murhanneet punaiset tekivät veritöitä ja väkivaltaisia kotietsintöjä jo ennen kapinaansa ja sodan aikana, verisemmin kuin näitä kostaneet valkoiset. Sodan jälkeen punaisten saldo olisi ollut erittäin verinen, jos he olisivat voittaneet. Sdp:n hovihistorioitsija Mikko Majander kertoi punaisten veriteoista: väkivalta arkipäiväistyi. Osa puolueesta ei halunnut sotaa. Majanderin mukaan puoluejohdolla ei ollut rohkeutta panna punakaartia kuriin. Tammikuussa 1918 oli jo myöhäistä, ja kun sotaa ei voinut estää, moni puoluejohdosta taipui mukaan.

Majanderin mielestä syyllisyys kuuluu Sdp:lle eikä vain kommunisteille, olihan myös Forssan ohjelma vallankumousta tukeva. Suomalaisten historian professorien mielestä punaisten voitto olisi tehnyt Suomesta Neuvostoliiton osan. Verenvuodatus olisi ollut huomattavaa.

Punaiset murhasivat 1 400 - 1 650 siviiliä ja lisäksi kansainvälisten sopimusten vastaisesti monia antautuneita sotilaita. Valkoisten veriteot olivat sodan aikana vähäisempiä. Heidän surmaamansa olivat usein laittomia taistelijoita, joiden surmaaminen oli kansainvälisten sopimusten mukaista. Punaisten veriteot eivät silti tehneet valkoisten tekoja moraalisesti oikeutetuiksi, ja usein intoilijat eivät noudattaneet lakejakaan.

Mitä jos punaiset olisivat voittaneet?

Voittaessaan punaiset olisivat alkuvaiheessa murhanneet ehkä kymmeniätuhansia valkoisia. Kun sosialismi olisi aiheuttanut pulaa, köyhyyttä, jonoja ja suosimista, murentanut punahallituksen vähäisen kannatuksen ja vaatinut sortotoimien tiukentamista, valta olisi luisunut kovaotteiselle miehelle tai juntalle, yksiin käsiin, kuten suunnilleen kaikissa muissakin sosialistimaissa.

Neuvostoliiton tai Kambodzhan mallin perusteella sosialismi olisi vaatinut miljoonan suomalaisen hengen. Ehkä olisimme päässeet vähän vähemmällä. Toisaalta monen historian professorin mukaan Suomi olisi pian "palannut" Neuvostoliiton osaksi. Silloin ainakin Viro olisi jakanut kohtalomme. Neuvostoliiton osana miljoona suomalaisuhria olisi voinut olla alakanttiinkin.

Punakaartit olivat hyvin pieni osa kansasta. Ne aloittivat kapinan demokraattisen enemmistön valitsemaa laillista hallitusta vastaan vastoin vasemmistonkin enemmistön tahtoa. Punavalta olisi ollut epäsuosittua ja perustunut väkivaltaan.

Sodan kulku ja eräitä veritekoja

Seuraavat tiedot ovat lähes poikkeuksetta Tampereen yliopiston historian laitoksen Suomi 80 vuotta -sivustolta, kuten viitemerkinnöistä näkee.

Kirjailija Juhani Aho kirjoitti 24.11.1917 Helsingin Sanomissa "verikaartimurhaajista" eli punakaartilaisten väkivallasta. "Vaikka teurastukset ja muut vielä jatkuisivatkin, tuskin ne enää jaksaisivat järkyttää mieltä enemmän kuin se mikä on jo tapahtunut...". 27.11. Eino Leino kirjoitti, miten Sdp:stä oli tullut "rosvojoukko".

25.11. Sdp piti ylimääräisen puoluekokouksen, jonne Lenin oli lähettänyt Stalinin nostattamaan Suomeen vallankumouksen. Kuitenkin 26.11. äänestettiin 59-43 väkivaltaista vallankumousta vastaan.

27.11. Eduskunta valitsi hallitukseksi P.E. Svinhufvudin valkoisen senaatin eli "itsenäisyyssenaatin" äänin 100-80. Senaatti toteutti työväenliikkeen toivomat kunnallislait ja 8 tunnin työpäivän.

6.12.1917 eduskunta hyväksyi senaatin itsenäisyysjulistuksen äänin 100-88. Sdp:n vastaehdotuksen mukaan asiasta pitäisi sopia Venäjän kanssa.

9.12. Punakaartit vangitsivat Tampereen valtuuston. 13.12. Tampereen sosiaalidemokraattinen kunnallisjärjestö kieltäytyi tuomitsemasta tätä. Yleensä työväenjärjestöt tuomitsivat punaväen väkivaltaisuudet. Turussa punakaartit ottivat virastot haltuunsa ja poliisimestarin panttivangiksi.

22.12. Juutalaisille myönnettiin täydet kansalaisoikeudet.

Vuoden lopulla punakaartit ja venäläiset sotilaat ryöstelivät, pahoinpitelivät ja harjoittivat ilkivaltaa ympäri Suomea. Työmies-lehdessä vedottiin "ryöstöjen lopettamiseksi". Ulkovallat tunnustivat Suomen itsenäisyyden vuoden vaihduttua.

6.1.1918 työväen järjestyskaarti julistautui Sdp:stä itsenäiseksi vallankumousjärjestöksi, "punakaartiksi".

8.1. Eduskunta taas kokoontui, ja Svinhufvud ilmoitti sille, että Suomi on itsenäinen ja puolueeton valtio. Yrjö Sirola arvioi, että Sdp:n enemmistö on vallankaappausta vastaan. 11.1. Sdp:n moni kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Taavi Tainio varoittivat sodasta ja Evert Huttunen (sd) tuomitsi punakaartin väkivaltaisuudet Työ-lehdessä. Sdp suunnitteli huliganismin tuomitsevaa julistusta.

12.1. Eduskunta päätti perustaa järjestysvallan äänin 97-85. Osa sosialistienkin johtajista oli puhunut tämän puolesta, osa työväenliikkeestä puolestaan pelkäsi tämän saavan punakaartin hajottamaan eduskunnan. Lenin lupasi punaisille kiväärejä ja tykkejä.

16.1. Senaatti antoi Mannerheimille valtuudet koota suojeluskunnista hallituksen joukot. 19.1. Punakaarti hyökkäsi suojeluskuntalaisten asevarastoon Viipurissa.

26.1. Sdp määräsi vallankumouksen aloittamisesta 27.1. kello 22. Punaiset lähtivät hakemaan aseita Viaporin venäläisjoukoilta.

27.1. Punaiset määräsivät 46 henkilöä vangittaviksi, mutta mm. senaattorit eli hallitus pääsi pakoon, moni maan alle Helsingissä. Svinhufvud, Kyösti Kallio ja moni muu senaattori piileskelivät kauan.

27.1. Leninin junat toivat Pietarista aseita ja ammuksia punaisille. Porvarien ja Sdp:n naisjärjestöjen rauhankokous vastusti sotaa.

31.1. Lev Trotski lähetti kansanvaltuuskunnalle onnittelusähkeen vallankumoussodasta.

31.1. "Suinulan verilöylyssä" punaiset ampuivat 17 vankia vastoin sovittuja antautumisehtoja ja vahingoitettiin 26 muuta. Ruotsin, Englannin ja Italian konsulit esittivät vastalauseen: "..Tätä sekä kansainvälistä oikeutta törkeästi loukkaavaa että inhimillisiä tunteita kuohuttavaa menettelyä vastaan panemme me jyrkimmän vastalauseemme." Veriteko sai monet liittymään valkoisten joukkoihin ja sai sodan ja sen seuraukset muuttumaan julmiksi.

1.2. Aseellinen vastarinta hallitusta vastaan julistettiin maanpetokseksi.

1.2. Punakaartilaiset raahasivat miliisiasemalta nuorsuomalaisen kansanedustajan Töölönlahden jäälle ja ampuivat sinne. 2.2. Työmies-lehti paheksui vankien surmaamisia. 28.1. perustettu punahallitus ("kansanvaltuuskunta") piti niitä häpeällisinä.

6.2. Punaiset teloittivat 11 valkoista Porissa suuren yleisön edessä.

2.2. Punahallitus kielsi porvarilliset lehdet. Kirjapainoja takavarikoitiin ja työnantajat pakotettiin korvaamaan aiheutuneet palkanmenetykset. 6.2. Mannerheim vastasi kieltämällä sosialistiset lehdet. Ne olivat toistuvasti kehottaneet kansalaisia maanpetokselliseen väkivaltaan hallitusta vastaan.

3.2. Valkoiset valloittivat Oulun verisin taisteluin, 70 omaa haavoittui tai kuoli. Venäläisvankeja otettiin 1100, muita punaisia 800 ja paljon venäläisaseita.

4.2. Pietarista lähti 200 latvialaisen tarkka-ampujan joukko punaisten tueksi. 7.2. he valtasivat Mäntyharjun aseman punaisten tuella. 14 valkoista vankia tapettiin.[21]

10.2. Valkoinen "Vapaa Sana - Fria Ord" -lehti alkoi ilmestyä Helsingissä maan alla. Punaiset hakivat Satakunnan kansan toimittajan kotoaan ja esikunnan käsityksen mukaan ampuivat tämän.[22]

13.2. Etelä-Suomessa eversti Svetsnikovin alaisuudessa vänrikki Stolbovin venäläis- ja punajoukot hyökkäsivät kohti Ruoveteä 338 anarkistisen venäläismatruusin tuella, epäonnistuen raskain tappioin. 16.2. Virosta lähetettiin punaisille kaksi suurta rykmenttiä.

17.2. Punaiset kielsivät puhelinkeskustelut vierailla kielillä.

25.2. Mannerheim kielsi kenttäoikeudet ja kumosi niiden antamat kuolemantuomiot mutta antoi luvan ampua selustassa hävitystyötä tekevät ja laittomasti aseistetut. Hän määräsi suomenkielisille osastoille annettavat päiväkäskyt ja viralliset kirjeet suomenkielisiksi. Punahallitus vetosi punaisiin julmuuksien ja laittoman väkivallan lopettamiseksi.

28.2. Saksan Spd:n pääideologi Karl Kautsky arvosteli punaisten valitsemaa köyhälistön diktatuuria. Myös Ruotsin Sdp piti vallankumousta vahingollisena Euroopan sosiaalidemokraateille.

1.3. Punahallitus keskusteli Venäjän kanssa Suomen liittymisestä sosialistiseen federaatioon.

3.3. Venäjä teki rauhan Saksan kanssa, mikä velvoitti sen vetämään joukkonsa Suomesta. Tämä oli punaisille kohtalokasta. Tämän jälkeen venäläinen eversti Mihail S. Svetšnikov ja ylipäällikkö Eero Haapalainen suunnittelivat punaisten yleishyökkäyksen.

3.3. Svinhufvud onnistuu viimein pakenemaan Helsingistä jäänmurtajalla Tallinnaan. 24.3. hän ehtii Vaasaan.

8.3. Punaisten pääpoliisi uhkailivat Elannon pääjohtaja Väinö Tanneria (sd), koska tämä ei tallettanut Elannon kolikkotuloja vaan piti ne vaihtorahoina mutta lähetytti punaisten painamat setelit ensimmäisinä kiertoon.

12.3. Mannerheim käynnisti suurhyökkäyksen kohti Tamperetta, jotta ratkaisutaistelu tapahtuisi ennen Saksan puuttumista. 13.3. Mannerheim joukoilleen: "Nälkäiset ja kidutetut veljemme ja sisaremme Etelä-Suomessa kiinnittävät viimeisen toivonsa teihin, murhattujen kansalaisten silvotut ruumiit ja poltettujen kylien rauniot huutavat taivaaseen asti kostoa maan pettureille."

Suinulan verilöylystä suuttuneet valkoiset alkoivat itsekin ampua sotavankeja (osa tosin piti kapinaa terrorina eikä laillisena sotana). Punaiset ampuivat tavallisia kansalaisia ja pappeja Tampereen ulkopuolella, ja tappolistat kiersivät huhuina. Punahallitus vastusti näitä virallisesti.

20.3. Englannin pääkonsuli Montgomery Groove vaati Ruotsia tekemään intervention Suomeen, koska sota johtaisi nälänhätään, talouden romahdukseen, kostoon ja verilöylyyn riippumatta siitä, kummat voittaisivat. Sdp:n Oskari Tokoi oli pitänyt yhteyttä Grooveen.

Vienan kansa ilmoitti, että he eivät esitä Suomelle avunpyyntöä Venäjää vastaan näissä oloissa, koska se johtaisi Saksan tuloon Vienaan Suomen mukana. Tosin Uhtualla sadat pyysivät päästä Suomen alamaisuuteen.

24.-26.3. valkoiset motittivat punaiset Tampereelle valtaamalla kaikki ratayhteydet. Näin heille ei voitu lähettää apujoukkoja. 26.3. Mannerheim määräsi, että Tampereella antautuvia on kohdeltava sotavankeina. Heitä ei siis saisi teloittaa.

30.3. Saksa jätti bolsevikkihallitukselle nootin Pietarista "virtaavista" punaisista venäläiskaarteista ja uhkasi ryhtyä toimiin, jos se ei lopu. Joukot olivat jo matkalla. 1.4. Lenin taipui kieltämään Pietarin viranomaisia lähettämään enempää venäläisjoukkoja Suomeen. 30.3. Kansan lehti "tiesi", että valkoisten puolella taistelee paljon kiinalaisia.

3.4. Valkoiset saapuivat jo Tampereen kantakaupungin ääreen ja valtasivat Tammerkosken.
3.4. 9 500 saksalaisen divisioona nousi maihin Hangossa. Sosialisti-lehti vähätteli joukon merkitystä 5.4.
4.4. Punahallitus suunnitteli pakoa. Osa siitä oli paennut jo aiemmin Venäjälle.
5.4. Tampereen keskusta vallataan kortteli korttelilta. Aamulla 6.4. viimeisetkin punaiset antautuvat. Punaisia jäi vangiksi 10 000. Sala-ampujat tappoivat valkoisia rauhan jälkeenkin, ja saadakseen tämän loppumaan valkoiset ampuivat kostoksi kaikki 200 venäläisvankia ja joitain punaisia.

5.4. Raudun taistelussa valkoiset kukistavat 2000 miehen joukon, joista yli puolet on venäläissotilaita. Taistelut ovat Karjalan-rintaman verisimmät, 800 kuoli, 800 vangittiin, 300 pääsi pakoon.

8.4. Punakaarti yritti estää punahallitusta eli kansanvaltuuskuntaa pakenemasta Viipuriin. 12.4. Venäjän laivasto vetäytyi Helsingistä saksalaisten pelossa.

17.4. Punaiset epäilivät, että punakaartin perääntyminen oli järjestetty suojaamaan Kansanvaltuuskunnan pako Pietariin. Kansanvaltuuskunnan kokous Viipurissa peruuntui, koska paikalla oli vain 5 jäsentä, 9 oli jo paennut Venäjälle, 5 oli rintamalla. Ainakin Otto-Wille Kuusinen ja Kullervo Manner joutuivat myöhemmin piilottelemaan omiltaan henkensä pelastamiseksi.

18.4. Punaiset polttivat Vammalan paetessaan. 2/3 Vammalasta paloi. Samat puhuvat pahaa Lapin sodasta.

19.4. Forssan punakaarti otti Mustialan maamiesopiston oppilaita vangeiksi ja seuraavana päivänä surmasi heistä 23 pistimin ja ampuen. Osa pääsi pakoon hyppäämällä junasta.

27.4. 150 vapaaehtoista meni Petsamoon valtausaikeissa, mukana kuvataiteilijat Eero Nelimarkka ja Jalmari Ruokokoski.

27.4. Hjalmar Saaren johtama joukko punaisia tappoi 30 henkeä Viipurin lääninvankilassa, vankeja ja mm. silloinen punainen vankilanjohtaja ja hänen edeltäjänsä. Valkoiset kostivat 29.4. surmaamalla venäläisiä.

28.4. Valkoiset valtasivat Viipurin. 30.4. Bolsevikkihallitus julisti yleisen asevelvollisuuden Venäjälle. 1.5. Punaisten päävoimat antautuivat. 4.5. Lopullinen antautuminen alkoi. 5.-11.5. omatekoisia tuomioistuimia syntyi melkein joka paikkaan, monia punaisia teloitettiin, usein mielivaltaiset ampujat heti taistelun jälkeen.

4.5. Hallitus palasi Helsinkiin. Sen johtaja Svinhufvud lupasi, että Aunus vallataan heinäkuussa.
6.5.1918 Väinö Tanner perusti ja julkaisi Suomen Sosiaalidemokraatti -lehden. Se lakkautettiin touko- ja syyskuussa. Joulukuusta alkaen se sai ilmestyä säännöllisesti.

Lisätietoja ja lähdeluettelo

Toisten rikokset antavat oikeutuksen minun rikoksiini?

Punaiset tekivät Suomen sisällissodassa murhia ja valkoiset kostivat viattomille. Etenkin Tampereen lähellä Hennalan vankileirillä murhatessaan 218 naista, joista osa oli alle 15-vuotiaita.

Todelliset punaiset murhamiehet pakenivat punaiselle Venäjälle ja nousivat siellä tärkeisiin asemiin. Sitten he kuolivat stalinin puhdistuksissa.

Koska muut ovat murhanneet, onko minullakin oikeus murhata niitä, jotka eivät minua miellytä? Kannattaako "game of thrones"-maailmaa toivoa? Vapaasana.net ilmeisesti toivoo. Sellaisessa maailmassa kenenkään ei vaan kannata yrittää ja rakentaa mitään.

P.s.

SDP:ssä oli 1918 kommunistinen siipi ja erillistä kommunistista puoluetta ei vielä ollut. Aivan kuten nykyajan Kokoomuksessa on laissez faire-fundamentalisteja. Heillä oli välillä oma "nuorsuomalainen pulue", mutta se ei saanut kannatusta vaaleissa. Mitä opimme tästä? Emme kai mitään.

--
"Kongressi antoi minulle sota-ajan valtaoikeudet, mutta kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä ne ovat"

- Abraham Lincoln

Molemmat tekivät väärin

Molemmat tekivät väärin, sekä murhaamisen aloittaneet että sen murhilla kostaneet. Onneksi valkoiset voittivat, koska muuten verenvuodatus olisi ollut moninkertaista. Hyvä, että sodan ratkettua saksalaiset tulivat mukaan ja myöhemmin venäjän armeija osittain vetäytyi, koska muuten loppu olisi pitkittynyt ja verta valunut paljon enemmän.

Hennalassa surmatuista punakaartilaisvangeista, myös teinisotilaista, moni tiesi etukäteen, että Suomessa maanpetoksesta ja kapinasta on voimassa kuolemantuomio. Surmatut tuhannet valkoiset puolustivat lakia ja kansanvaltaista hallitusta, jota vastaan arviolta alle viidennes eduskunnasta halusi kapinoida.

Toisaalta surmattujen punaistenkin joukossa oli myös siviilejä, ei vain valkoisten. Kuolemantuomiokin on ylipäänsä kyseenalainen asia, samoin punaisten harjoittama lapsisotilaiden käyttäminen, nelinumeroinen määrä siviilimurhia ja aseellinen hyökkääminen demokratiaa ja kansan tahtoa vastaan, jopa työläisten enemmistön tahtoa vastaan.

Jotkut punaiset yrittävät selittää, että punaiset olisivat olleet se vähemmän paha osapuoli. Asia on päinvastoin. Molempia saa silti tuomita.

Punaiset ja muut tappajat

Harvojen kiihkomielisten punaisten tekemiä rikkaiden maanomistajien ja teollisuuspatruunoiden murhia tapahtui jo ennen sodan varsinaista alkua. Jotkut murhasivat pappeja, koska uskonto oli leninin mukaan kapitalistien keksintö työläisten alistamiseksi. Kaikkiaan punaisten uhreja oli n. 1400. Esimerkiksi sotavankeja punaiset ei yleensä ampuneet.

Tappion häämöttäessä punaisten riveihin liittyi naisia ja lapsia, koska he pelkäsivät. Jos valkolahtarien oli tarkoitus murhata kaikki, saattoi kuoleman yhtähyvin kohdata taistelussa, ja näin sai tilaisuuden viedä muutama valkoinen mukanaan.

Valokuvissa poseeraavat "naiskaartilaiset" eivät olleet oikeita taistelijoita, vaan sotaa edeltäneellä ajalla itsensä sotavarusteissa kuvauttaneita siviilejä. Se oli lyhyt'ikäinen muoti. Valkoisille nämä hassutteluna otettut valokuvat olivat kuitenkin todisteita, joiden nojalla voitiin tuomita kuolemaan. Henkilöiden tunnistaminenkin oli kyseenalaista. Pääasia oli, että naiskaartilaisia saatiin teloitetuksi.

Tiesivätkö punaiset lainsäädännöstä? Eivät juurikaan, koska lukutaitoa oli vähän ja lakikirjoja oli vielä vähemmän. Usein ruotsinkielisiä kaiken muun hyvän lisäksi. Edes sisällissotaa edeltäneet viralliset tuomioistuimet ei aina olleet varmoja, oliko niillä ajantasaiset lakikirjat käytössään.

Sodan aikana ja jälkeen valkoisten terrori, johon sisältyivät kaikenlaiset kenttätuomioistuimet tuomioineen ja vankileireillä nääntyneet, vaati yhteensä 13 500 kuolonuhria. Suurin osa heistä ei ollut tehnyt rikoksia, jos rikokset määritellään modernilla länsimaalaisella tavalla.

--
"Jumala ei tehnyt ihmisistä tasa-arvoisia, mutta Colt teki"

- Amerikkalainen sananlasku

Punaiset olisivat tappaneet enemmän punaisia

Useimmissa arvioissa uhreja on enemmän kuin tuo 1400. Jos punaiset olisivat voittaneet, seuraavina vuosikymmeninä olisi tapettu luultavasti yli 100 000 punaista ja vielä enemmän valkoisia, ellei Suomen kohtalo olisi ollut rajusti parempi kuin muun Neuvostoliiton ja yleensäkin marxilaisten maiden. Oli punaisten onni, että hallituksen armeija voitti.

Kapinan laittomuus oli yleistä ja paljon puhuttua tietoa, ei se mitään lakikirjaa vaatinut. Monet naiskaartilaiset olivat oikeita taistelijoita.