Tunnepolitikoinnissa hyvikset häviävät

”Jos teemme kaikesta poliittisesta keskustelusta emotionaalisuuskilpailun, ... voittajia eivät tule silloin olemaan uusvasemmisto, opiskelijat tai mitkään niistä vähemmistöistä, jotka pyrkivät kunnolliseen yhteiskuntaan”, sanoi historioitsija Arthur Schlesinger vuonna 1968. Silloin "oikeisto" voittaa, hän varoitti. Tunnepolitiikassa ei pelata faktoilla vaan peloilla ja unelmilla. Siksi politiikasta tulee mielivaltaa, koska argumentteja voi kumota mutta tunteita ei. Tunteilla perustellaankin myös pettämistä, juomista ja lyömistä. Silti poliitikoilta vaaditaan oikean tunteen esittämistä joka käänteessä.

"Ei kuitenkaan auta, että kyynelehtii hukkuneen lapsen kuvan tai Bambin äidin kuoleman takia, jos tunteet eivät muutu teoiksi maailmaa kohtaan. Sen sijaan sammuneen pultsarin pelastaminen lumihangesta sisätiloihin pelkästä velvollisuudentunnosta on aidosti hyvä teko. Vaikka samalla tuntisikin inhoa ja kuvotusta", Venla Rossi kirjoittaa Ylioppilaslehdessä.

HS-artikkelin mukaan vuodesta 2008 alkaneet talouskriisit vaihtoivat "älyn tunteisiin ja yhteistyön nationalismiin". Professori Laura Kolben mukaan ne romahduttivat myös optimismin, vaurastumisen ja "euroopan yhteen hiileen puhaltamisen", joka alkoi sosialismin romahduksesta 1991. Emeritaprofessori Susan Smalleyn mukaan jo vuoden 2008 esivaaleissa oli liu'uttu tunnepolitiikkaan, jossa emootiot ovat etualalla ja järki toissijaista.

Poliitikkojen pitää esittää oikeaa tunnetta joka käänteessä

Tunnepolitikointi (tunnepolitiikka) tarkoittaa yleensä 1. politiikan tekemistä tunteisiin vetoamalla tai tunnepohjaisesti tosiasia- ja järkiperäisyyden sijaan tai 2. irtopisteiden keruuta tai miinusten välttelyä esittämällä yleisön toivomaa tunnetilaa, kuten itkua, surua, myötätuntoa tai päätöksenteon vaikeutta.

"Poliittisesta edustuksesta on tutkijoiden mukaan tullut enemmänkin tunteiden ja fiilisten ilmaisemista kuin intressien ja identiteettien edustamista. Myös poliitikkojen ja toimittajien välinen tiivis kommunikointi Twitterissä näyttää rakentavan tätä tunnepolitiikkaa."

"Myös poliitikkojen ja toimittajien välinen tiivis kommunikointi Twitterissä rakentaa tätä läheisyyden ja läsnäolon lumoa luovaa tunnepolitiikkaa. Poliitikkojen on luovittava kahden maailman välissä. Heidän työhönsä kuuluu osallistuminen yhä monimutkaistuvampaan poliittiseen päätöksentekoon ja välitön reagointi ennalta arvaamattomiin poliittisiin tapahtumiin ja kysymyksiin samalla kuin heidän on oltava jatkuvasti empaattisesti kuunneltava ja kansalaisten huolenaiheita."

"Sosiaalinen media sopii välineenä hyvin tähän Pierre Rosanvallonin (2008) läsnäolon politiikaksi (tässä: the politics of closeness) kutsumaan demokratiamalliin, joka edellyttää poliitikkojen jatkuvaa empaattista läsnäoloa mediassa ja jossa poliittinen viestinä on tunteenomaistunut. Samalla myös käsitys poliittisesta edustuksesta on muuttunut. Poliittisesta edustamisesta on tullut enemmänkin affektien artikuloimista kuin intressien ja identiteettien edustamista."

"tunnepolitiikka, jota parhaiten edustaa koskettavasti puolisonsa menettämisestä ja leskeydestä sekä tsunamikokemuksestaan kertonut eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. Kokoomuksen puoluejohtaja Jyrki Katainen sai hänkin taannoin runsaasti kiitosta ”äärimmilleen liikuttuneesta” esiintymisestään tiedotustilaisuudessa, jossa hän kertoi ulkoministeri Ilkka Kanervan erottamisen syistä."

Lähdeviitteet ja lisätietoja