Venäjän tuki terroristeille, etenkin islamisteille

Venäjä tukee terrorismia, kuten on jo tehnyt yli sata vuotta. 1960-luvulla Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Lähi-idässä suunnilleen kaikki vapautusliikkeet olivat Neuvostoliiton tukemia, Orton kirjoittaa, esimerkiksi Assadin Syyria, Saddamin Irak, ajatollahien Iran ja Egyptin sotilasjohto. PLO:sta tuli merkittävä vasta, kun Neuvostoliitto nosti sen johtoon KGB-mies Jasser Arafatin.

Venäjä on myös murhannut ihmisiä pommeilla, myrkyillä ja ampumalla mm. Lontoossa, Wienissä, Istanbulissa, esimerkiksi britti, ex-FSB-eversti Aleksandr Litvinenkon vuonna 2006. Ukrainassa Venäjä harjoittaa terrorismia sekä Krimillä että Itä-Ukrainassa. Peitellymmin se on valloittanut alueita muista ex-neuvostotasavalloista: Moldova, Georgia ja Azerbaidžan. Venäjä tukee ja rahoittaa salaa äärinationalisteja ja äärivasemmistoa Euroopassakin ja hybridisodankäynti suuntautuu laajemmin. Venäjä on myös vahvistanut Hizbollahia ja ISISiä, jotka ovat iskeneet Euroopassakin.

Venäjän terrorismi Saksassa

Focus-lehden entinen Moskovan-johtaja Boris Reitschuster kirjoittaa, että läntisten tiedusteluraporttien mukaan Venäjä on sijoittanut länteen erikoisjoukkojensa taisteilijoita. Heihin pidettäisiin yhteyttä Kremlin rahoittamien systema-taistelukoulujen kautta, jotka toimivat soluttautujaverkoston peitteenä. Soluttautujat voisivat sabotoida tärkeitä kohteita, organisoida kansalaislevottomuuksia ja häiritä poliittisia prosesseja. Toimittajan mukaan Putin kerää painostuskeinoja.

Saksassa katsotaan Venäjän epävakauttavan maata eri keinoin. Esimerkiksi 13-vuotias venäläistyttö valehteli joutuneensa maahanmuuttajien raiskaamaksi, mihin Saksan venäläisväestö reagoi voimakkaasti ja Venäjä syytti Saksan poliisia salailusta.

Venäjän tuki jihadisteille ja Assadille

Lähi-idän analyytikko Kyle Ortonin mukaan Venäjä on yli sata vuotta tukenut terroristeja ja vapautusliikkeitä asiansa ajamiseksi. 1960-luvulla Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Lähi-idässä suunnilleen kaikki vapautusliikkeet olivat Neuvostoliiton tukemia, Orton kirjoittaa, esimerkiksi Assadin Syyria, Saddamin Irak, ajatollahien Iran ja Egyptin sotilasjohto. PLO:sta tuli merkittävä vasta, kun Neuvostoliitto nosti sen johtoon KGB-mies Jasser Arafatin. Kun 1980-luvun lopulla sallittiin muut puolueet, KGB solutti ne ja teki "variksenpelätinpuolueita" tehdäkseen kommunistipuolueesta "järkevimmän vaihtoehdon".

Venäjä lähettää tshetsheenijihadisteja Syyriaan taistelemaan

Daily Beastin artikkeli kertoo, miten Venäjä lähettää tshetsheenijihadisteja Syyriaan ja Irakiin pyhään sotaan.
Reuters raportoi, kuinka lainsuojaton kaukasialainen pyhää sotaa käynyt islamisti Saadu Sharapudinov kertoi saaneensa Venäjän tiedustelulta tarjouksen, että jos hän lähtee maasta, häntä ei pidätetä. Hänelle annettiin uusi passi, nimi ja lentolippu Istanbuliin, josta hän pääsi Syyriaan taistelemaan Daeshin riveissä. Yhteyshenkilönä toiminut venäläisvirkamies vahvistaa kertomuksen. Sukulaiset ja viranomaiset ovat raportoineet Reutersille myös viidestä muusta Venäjän radikaalista, jotka ovat viranomaisten avulla päässeet Syyriaan. Tätä on jatkunut ainakin vuoteen 2014 asti. Venäjää ehkä motivoi pääsy eroon terroristeista Sotshin olympialaisten ajaksi. FSB:n mukaan ainakin 2 900 venäläistä on mennyt Syyriaan taistelemaan ja heistä yli 90 % aikaisintaan vuoden 2013 lopulla. Venäjä kieltää auttaneensa heitä mutta myöntää lähdön helpottaneen tilannetta.

Orton kirjoittaa, miten Venäjä tukee Assadia ja auttaa Daeshia (Isis) ja muita salafisteja loatakseen opposition mainetta. Samalla tavalla Venäjä nujersi itsenäisen Tshetshenian "hallituksen" joukot soluttamalla ne ja ajamalla ne äärimmäisyyksiin sekä auttamalla al-Qaidan ekstremistejä korvaamaan tshetsheeninationalistit. Venäjä auttaa Assadia esiintymään ainoana esteenä sille, että terroristit ottavat vallan ja suorittavat kansanmurhia.

Ortonin mukaan vastaavasti Tshetshenian salafisti-jihadisteja johtanut Shamil Basajev ja hänen veljensä olivat GRU:n agentteja. He johtivat vuonna 1992 hyökkäystä Abhaasiaan ja karkottivat tästä Georgian maakunnasta Georgian joukot, minkä jälkeen Venäjän "rauhanturvajoukot" ottivat Abhaasian hallintaansa ja ovat siellä yhä (vastoin Georgian hallituksen tahtoa). Elokuussa 1999 Basajevin joukot hyökkäsivät Dagestaniin GRU:n aseilla. Sitten Basajevia syytettiin 300 ihmista tappaneista Moskovan kerrostalopommituksista, joita lukuisat analyytikot, journalistit ja kaksi FSB:n agenttia sanovat Venäjän hallituksen lavastamiksi. Hallitus tiesi niistä ennalta ja neljännestä yrityksestä FSB näyttää jääneen kiinni. Näillä verukkeilla pääministeri Putin käynnisti toisen Tshetshenian sodan 1.10.1999 ja sementoi diktatuurinsa.

Al-Qaida FSB:n työrukkasena?

Al-Qaida -johtaja Aiman al-Zawahirin Venäjä pidätti joulukuussa 1996 ja vapautti toukokuussa 1997. Ortonin mukaan Venäjän väite, ettei se tunnistanut al-Zawahiria eikä avannut tämän tietokoneen viestejä, on naurettava. Jevgeni Novikovin mukaan al-Zawahiri sopi yhteistyöstä FSB:n kanssa. Samalla al-Zawahiri vaihtoi ideologiansa Egyptin sisäisestä vaikuttamisesta kansainvälisyyteen.

Venäjä tukee liittolaistaan Syyriaa kansansurmassa

Venäjä esti YK:ssa päätöslauselman Syyrian siviilien puolustamisesta Libyan (2011) tapaan. Syyria on Venäjän vanha liittolainen.

Kansainvälisessä Syyria-kokouksessa 30.6.2012 Venäjä esti päätöslauselman, jonka mukaan al-Assadin olisi luovuttava vallasta, ja vaati, että Syyrian johtoa ei pakoteta. Helsingin Sanomien mielestä tämä tulkittiin perustellusti al-Assadille luvaksi jatkaa tappamista sekä viestiksi, että YK ei tule estämään sitä, Venäjä ja Kiina pitävät siitä huolen.

Sairaaloiden pommittaminen

Venäjän 2015 käynnistämien laajojen ilmapommitusten tavoitteena oli toiseksi suurimman kaupungin Aleppon kapinallisten kukistaminen. Pommittamalla sairaaloita osoitettiin siviileille, että kapinallisten tukemisesta "peritään hirveä hinta". Unescon suojelukohteista kuulusta kaupungista tehtiin "rikki pommitettu inhimillisen kärsimyksen tyyssija". Silti yhdistyneet kapinallisjoukot mursivat saarron elokuussa 2016. Venäjä pommittaa myös Yhdysvaltojen tukemia kapinallisryhmiä.

Lisätietoja lähdeviitteineen