Mauno Koivisto: demokratian palauttaja

Presidentti on kuollut. Mauno Koivisto kuoli perjantaina yhtenä viimeisimmistä sotaveteraaneista, 1960-luvun poliitikoista ja valtiomiehistä. Hänen ansionsa voi jakaa kolmeen ryhmään: varojen mukaan eläminen, kansan yhdistäminen ja demokratian palauttaminen

1) Koiviston kansansuosio karttui 1970-luvulla Suomen Pankin johtajana, joka saarnasi ay-liikkeellekin säästämisen hyvettä. Irwin lauloi suopeasti: "Manu, vippaa muutama markka!" TV:ssä nähtiin risaiset sukat. Koiviston hiuskiehkura, pessimismi, Turun murre ja nuoruus tohtoriksi väitelleenä satamajätkänä teki hänestä persoonan, jota oli helppo rakastaa. Paljon oli harkittua ja laskelmoitua imagonrakennusta, mutta se tehosi ja sai lopullisen siunauksensa rohkeudesta uhmata Kekkosta ja Väyrysen K-linjaa keväällä 1981. Vielä presidenttinäkin Koivisto osoitti kansan mielialojen tajua ja tervettä järkeä.

Vasta kärttyisät kommentit Baltian maille 1991 ja turha läheisyys Gorbatshoviin alkoi nakertaa uskoa Koiviston kansanläheiseen myötäelämiseen ja kaukonäköisyyteen. Kiistelty kutsu inkeriläisten "paluumuuttoon" saattoi olla harkitsematon, mutta siinä oli myös kunniavelan maksua ja inhimillistä huolenpitoa, sillä pessimistinä Koivisto muisti, kuinka usein inkeriläiset olivat saaneet kärsiä vapauden ikkunoiden sulkeutumisesta.

Koivisto teki virheitäkin. Hän takertui vahvan markan politiikkaan ja uskoi liian kauan, että ammattiliitot ottaisivat järjen käteensä ja korjaisivat palkat laskeneen työn arvon tasolle. Tämä syvensi ja pitkitti lamaa. Devalvaatiot kyllä tuhosivat velallisten elämän ja ulkomaanlainoja ottaneita yrityksiä, mutta se oli pienin paha. Paras olisi ollut kelluttaa markka jo 80-luvun nousukaudella, jolloin sen arvonnousu olisi hillinnyt ylikuumenemista ja arvonlasku tehnyt taantumasta paljon lievemmän.

2) Koiviston toinen kiistaton ansio oli Tannerin työn päättäminen kuromalla umpeen vuoden 1918 railo. Kaukopartiomiehenä, "bernsteinilaisena" sosialistina ja Neuvostoliiton suosikkien (Karjalainen, Sorsa) välistä pääministeriksi kiilanneena sosialidemokraattina hän voitti puolelleen puolet kokoomuslaisista äänestäjistä ja palautti Suomen demokratiaan 1980-luvulla.

Kun SMP 1983 ja kokoomus 1987 pääsivät hallitukseen, sisäpolitiikan traumat oli hoidettu kuntoon. Suojeluskuntien, lottien ym. kunnianpalautus ansaitsi Suomen ensimmäiselle "punaisten" presidentille myös "valkoisten" luottamuksen, ylitti poliittiset juoksuhaudat ja yhdisti kansaa.

Koivistoa ei voi syyttää siitä, että sittemmin menneisyyden työstäminen jäi kesken, "suomettuminen" pääsi nousemaan tunkioltaan, puoluepukarien eripuraisuus rikkoi laajapohjaiset hallitukset ja SDP alkoi uudelleen kaunistella punakaartien tihutöitä.

3) Todellisen valtiomiehen tapaan Koivisto kruunasi elämäntyönsä luopumalla kruunustaan maineensa huipulla. Kieltäytymällä uudelleenvalinnasta ja pysyttäytymällä syrjässä seuraajansa valinnasta 1994 Koivisto osoittautui vakaumukselliseksi demokraatiksi, edeltäjäänsä suuremmaksi ihmisenä ja Isänmaan palvelijaksi valtiomiehenä.

Miten tahansa arvioidaankin Koiviston onnistumisia ja ennustajan lahjoja ulkopolitiikassa (suhteessa Neuvostoliittoon ja Euroopan unioniin sekä NATOon), Koiviston isänmaallisuutta ja vilpittömyyttä tehdä minkä näki Suomen kansalle parhaaksi ei voi kiistää. Ei ollut Koiviston tarkoitus, että SDP isännöisi Linnassa kaikkiaan 30 vuotta, eikä häntä voi syyttää Suomen varautumattomuudesta Putinin Venäjän nousuun ja Lännen heikkouteen. Koivisto jää ainakin minun muistooni ikuisena kaukopartiomiehenä, joka puoli vuosisataa taisteli pienen kansan vapauden ja eheyden puolesta kulloinkin käytettävissään ollein asein.

Koiviston konklaavi on

Koiviston konklaavi on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen tuosta k***pöisestä presidentistä

[Toimitus on korvannut 3 kirjainta tähdillä, ei muita muutoksia. Toimituksen tarjoama linkki: Koiviston konklaavi, jota mm. konklaaviin osallistunut historioitsija Heikki Ylikangas piti Koiviston yrityksenä saada korkein oikeus tuomioissaan pankeille suopeammaksi. Myöhemmin Arja Alho (sd) väitti, että konklaavia ei olisi ollut, ja Tarja Halonen (sd) presidenttinä päätti salata muistiinpanot keskusteluista.]