"Pedofiilinmetsästäjän" saama tuomio on sananvapauden vastainen

Itä-Suomen hovioikeus on vahvistanut ns. pedofiilinmetsästäjän käräjäoikeudessa saaman tuomion "yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä". Tapauksessa aktivisti Mikko Parantainen oli julkaissut Facebookissa erään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneen nimen ja kuvan. Tuomio ei tullut kunnianloukkauksesta, sillä tapauksen "uhri", Roope Nivajärvi, oli todellakin syyllistynyt rikokseen eli 14-vuotiaan lapsen törkeään hyväksikäyttöön, mistä hänet tuomittiin yli kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomio tuli siitä, että Parantainen oli levittänyt tuomitun kuvaa hänen rikoksestaan kertovan uutisjutun yhteydessä eräässä Facebook-ryhmässä. Kuva oli kopioitu Nivajärven julkisesta Facebook-profiilista.

Tuomio on absurdi, huolestuttava, ja räikeä hyökkäys sananvapautta kohtaan.

Rikollisten henkilöllisyys ei ole lailla suojattu; julkisista tuomioista selviää aina tekijän henkilöllisyys. Suomen lain mukaan yleisöllä on siis oikeus tietää, kuka on syyllistynyt rikokseen. Nivajärven kuvaa ei oltu varastettu mistään hänen yksityisestä kokoelmastaan vaan se oli kopioitu julkisesta someprofiilista eli se on ollut julkisesti jaossa: tämä tapahtuu, kun joku päätyy hänen profiiliinsa; selain automaattisesti kopioi kuvan Facebookin palvelimelta. Kuvan alkuperäinen levittäjä on siis Nivajärvi, eikä hän jälkeenpäin voi vaatia itse levittämiään kopioita takaisin. On täysin epäoleellista, että raiskaajan henkilöllisyyden levittämisestä koituu tekijälle haittaa. Tuomioista ja niiden julkisuudesta johtuen rikollisen yksityiselämä hankaloittuu aivan lähtökohtaisesti. Yksityiselämän vaikeutuminen on tietyssä mielessä jopa tarkoitus, sillä sopeutuminen yhteiskuntaan voi tietyissä tapauksissa lisätä todennäköisyyttä uusia rikos. Lasten hyväksikäyttäjät ovat petoja, joiden "elämäntyyli" on suorastaan riippuvaista heidän kyvystään pysyä näkymättömissä. Ei rikokseen syyllistynyt voi vaatia, että hänen rikoksensa jotenkin erotetaan hänen yksityiselämästään, sillä yksityiselämänsä piirissähän hän on rikoksensakin tehnyt.

Tuomio ei myöskään ole reilu, sillä se asettaa Parantaisen yksityishenkilönä eriarvoiseen asemaan muiden julkaisijoiden
kanssa. Alibi ja muut lehdet ovat vuosikymmeniä julkaisseet kuvia (olivat nämä sitten oikeudessa tai yksityiselämässä otettuja) vakaviin rikoksiin syyllistyneistä ilman ongelmia: usein kuvia on julkaistu jopa kauan ennen tuomion langettamista. Ei ole mitenkään kohtuullista, että yksityishenkilö saa samanlaisesta toiminnasta täysin odottamatta kovan tuomion. Vaikka raiskaus on sinänsä lievempi rikos kuin henkirikos, lasten hyväksikäyttäjät kuitenkin uusivat rikoksensa huomattavasti suuremmalla todennäköisyydelle kuin henkirikoksiin syyllistyneet, ja siten heidän henkilöllisyytensä julkaiseminen on jopa perustellumpaa. Tämä palvelee yleisön etuja.

Pohjoismaalaisen hyssyttelykulttuurin kannattajat usein viittaavat järjestelmän oletettuun kykyyn palauttaa seksuaalirikolliset takaisin yhteiskuntaan, mutta rikoksenuusimistilastot ovat hyödyllisiä vain silloin, kun kyseessä ovat laajalti ilmoitetut rikokset kuten henkirikokset. Seksuaalirikoksista, varsinkin lapsiin kohdistuvista, vain pieni osa ilmoitetaan. Jos siis oikeuden päätöksellä suojellaan tekijän henkilöllisyyttä, ja tekijä tämän turvin pääsee jatkamaan rikoksiaan, joita ei milloinkaan (tai ainakaan tarkasteluajankohtana) ilmoiteta, niin tilastojen mukaan tämä näyttäytyy järjestelmän onnistumisena, vaikka järjestelmä on tosiasiallisesti pettänyt. Näennäisesti korkeampi rikoksenuusimisaste jossain toisessa oikeusjärjestelmässä voi siten yksinkertaisesti heijastaa suurempaa todennäköisyyttä jäädä teoistaan kiinni.

Mitenkään odottamaton tuomio ei silti ole, sillä Itä-Suomen hovioikeus on jo vuosikymmenien ajan kunnostautunut pedofiilien ja raiskaajien etujen palvelijana. Tämän hovikeuden päätökset trivialisoivat uhrien kokemuksia ja tähtäävät siihen, että rikoksentekijöille koituu rikoksista mahdollisimman vähän seuraamuksia. Tuomioita on muutettu ehdollisiksi mm. sillä perusteella, että tekijällä on ollut työpaikka. Absurdien tuomioiden takia hallitus on yrittänyt ohjata tuomioita oikeudenmukaisempaan suuntaan säätämällä minimituomioita ylöspäin erityisesti lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Itä-Suomessa tätä trendiä on kuitenkin pyritty kiertämään keinolla millä hyvänsä. Käräjäoikeudelta ehdottoman tuomion aiemmin saanut, huomattavasti nuorempaa siskopuoltaan viiden vuoden ajan raiskannut mies sai viime kuussa Itä-Suomen hovioikeudelta ehdollisen tuomion mm. sillä perusteella, että hänellä on nyt omia lapsia. Uhri oli uskaltanut kertoa tapahtumista vasta 11 vuotta myöhemmin, mutta hovioikeus nähtävästi piti tapahtumia vähäpätöisinä, kun niistä ei joudu istumaan päivääkään linnassa. Tällaisella toiminnalla hovioikeus edistää seksuaalirikollisten toimintaa ja vähentää uhrien ilmoitushalukkuutta. Nyt hovioikeus on katsonut, että jopa sananvapaus on alisteinen seksuaalirikollisten eduille.

Tapaus toivottavasti päätyy korkeimpaan oikeuteen, jonka soisi paremmin kykenevän harkitsemaan tapauksen suhdetta sananvapauteen ja lehdistön vuosikymmeniä jatkuneeseen käytäntöön levittää rikoksentekijöiden kuvia. Koska kyseessä on Suomi, saattaa korkein oikeuskin päätyä sananvapauden vastaiselle linjalle, mutta luulisi Parantaisella olevan Helsingissä paremmat mahdollisuudet kuin Itä-Suomen myrkyllisessä oikeusilmapiirissä.

Tekijänoikeudesta

"Nivajärven kuvaa ei oltu varastettu mistään hänen yksityisestä kokoelmastaan vaan se oli kopioitu julkisesta someprofiilista eli se on ollut julkisesti jaossa: tämä tapahtuu, kun joku päätyy hänen profiiliinsa; selain automaattisesti kopioi kuvan Facebookin palvelimelta. Kuvan alkuperäinen levittäjä on siis Nivajärvi, eikä hän jälkeenpäin voi vaatia itse levittämiään kopioita takaisin."

Vaikka laittaisikin kuvan julkisesti jonnekin nettisivuille saatavaksi, niin ei sitä toiset saa ilman lupaa julkaista uudelleen. Se, että selain tai palvelin automaattisesti kopioi kuvan, on ihan eri juttu. Kuvan saa toki kopioida itselleen, eikä Nivajärvellä ole oikeus vaatia kopioita takaisin, mutta julkaiseminen on kiellettyä

No sittenhän Nivajärven olisi

No sittenhän Nivajärven olisi pitänyt haastaa Parantainen oikeuteen tekijänoikeusrikoksesta tms. Pointtina tuossa oli, että miten Parantaisen teko voi olla "yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä", kun tekijä oli itse pistänyt pärstänsä nettiin ja syyllistynyt vakavaan rikokseen, joka ei missään nimessä kuulu yksityisyyden suojan piiriin? Minkä "tiedon" levittäminen tässä loukkaa Nivajärven yksityiselämää? Rikoshan ei voi olla tällaista tietoa, ja rikollisten henkilöllisyys ei ole lailla suojattu.

Joo, kunhan vain tarkensin

Joo, kunhan vain tarkensin tuon kyseisen asian. Muista asioista olin samaa mieltä

Henkilötietojen yhdisteleminen

Käsitykseni mukaan oikeuskäytännössä voidaan pitää yksityisyyttä loukkaavana, jos joku kerää sinusta kaiken julkisen tiedon ja yhdistää sen yhteen paikkaan. Nythän nuo tiedot ovat sillä tavalla julkisia, että joku toimittaja tai muu voi epäilyn herätessä tarkistaa henkilön taustan tai sen, että tekijä on todella saanut tuomion ja oikeusvaltio on toiminut, mutta yleensä vastaantulijat eivät yhdistä häntä tapaukseen.

Alibi ei ole saanut

Alibi ei ole saanut vastaavasta toimminasta tuomiota. Sitä paitsi tässäkään ei ollut kyse kaiken tiedon yhdistämisestä. Ainoastaa nimi, kuva ja rikos

Niin. Olisi eri asia, jos

Niin. Olisi eri asia, jos julkisesti leviteltäisiin asioita, jotka oikeasti kuuluvat yksityiselämän piiriin. Esim. voidaan sanoa, että jonkun yksityishenkilön seksuaalinen suuntautuneisuus ei kuulu muille. Jopa pedofilia itsessään ei kuulu muille ellei pedofiili ylitä rajaa haluista tekoihin. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole levitelty mitään yksityistä.

On kaksi eri asiaa.

On kaksi eri asiaa. Kirjoittaa uutinen aiheesta, jonka motiivina on antaa yhteiskunnallisesti tärkeää tietoa tai sitten pyrkiä häpäisemään ihminen. Suomen lain mukaan yksityishenkilön häpäiseminen on rikollista toimintaa, koska sen tavoitteena ei ole ihmisten suojeleminen vaan taloudellisen ja henkisen vahingon aiheuttaminen.

Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu että tuomioistuin tuomitsee ja antaa rangaistuksia. Ja tuomion saama julkisuus on osa rangaistusta. Ja tässä tapauksessa asianmukaista oli että hyvään lehtimiestapaan sitoutunut lehti oli julkaissut tekijän nimen.

Alibi sinällään on pyrkinyt puskemaan näitä rajoja ja se on tuomittukin useamman kerran kun se on puskenut liiaksi hyvän lehtimiestavan rajoja. Mutta siitä huolimatta, kyse on julkaisusta, joka tiedostaa tämän. Se ei pyri häpäisemään yksityishenkilöitä.

Esimerkiksi Mikko Parantaista ei motivoi "yhteiskunnan suojeleminen", vaan hän on hullu ihminen, joka haluaa luvallisesti tappaa tai tuhota ihmisiä. Tällaisia opportunisteja oli Natsi-Saksassa paljon. Ja luulen ettei tämänkään artikkelin kirjoittaja olisi hetkeäkään epäröinyt jos olisi saanut tilaisuuden tappaa juutalaisen, koska kirjoittajaa ei aja sananvapauden puolustaminen vaan viha. Tätä ihmisen käyttäytymisen piirrettä ollaan vatvottu kyllästymiseen saakka.

Joten jatkossakin suosittelen sinulle Mikko että vedät foliohattua kireämmälle kun itket miksei hyvään lehtimiestapaan sitoutuneet Hesari ja Yle julkaise kaikkien rikoksiin syyllistyneiden nimiä ja valokuvia. Kenties joskus ymmärrät mihin oikeusvaltio perustuu.

(vastaus ei ole giljotiini, vaan tuomioistuin.)