Terveydenhuolto: muutoksia tai puutoksia

Suomessa on käyty hyvin vähän keskustelua julkisen sektorin asemasta erilaisten palvelujen tuottajina. Voidaan perustellusti kysyä, mikä on kuntien asema terveyspalvelujen tuottajana suhteessa yksityiseen sektoriin. Onko vakavasti pohdittu sitä vaihtoehtoa, että kunnat enenevässä määrin ostaisivat terveydenhuoltopalvelunsa yksityiseltä sektorilta sen sijaan, että tuottavat niitä itse? Kyse ei ole siitä, ettei kaikkia ihmisiä hoidettaisi, vaan siitä kuka heitä hoitaa. Kuntahan voi määritellä hyvinkin tarkasti minkälaista palvelua se haluaa asukkailleen tarjota, esim. kuinka monta hoitajaa on potilasta kohden tai miten pitkään saa korkeintaan joutua odottamaan lääkärin vastaanotolle pääsyä.

Kysyntä ja tarjonta tasapainoon

Kilpailuttamalla ensin esimerkiksi suurimpien paikkakuntien toimintoja saataisiin aikaan säästöjä: parhaalla hinta-laatusuhteella toimiva yritys/toimipiste saisi esimerkiksi lääkäripäivystyksen, vanhainkodin tai laboratoriotoiminnan hoidettavakseen sopimuskaudeksi. Toki joissakin kunnissa kustannukset voivat nousta. Tämä olisi seurausta joko siitä, että kilpailuttaminen on ollut vain näennäistä, tai siitä että kysyntä ja tarjonta ei kunnallisessa mallissa kohdannut eli asiakkaat ovat saaneet tarvitsemaansa hoitoa liiallisella viiveellä tai eivät lainkaan.

Tietysti palvelusetelien ottaminen käyttöön voisi olla kivuton tapa tehostaa terveydenhuoltoa ja se lisäisi todellisten vaihtoehtojen määrää ja kilpailua potilaista. Kansalaiset voisivat itse päättää missä itseään hoitavat, sekä millä laadulla ja paljonko ovat valmiita laittamaan ylimääräistä rahaa väliin tuon laadun saamiseksi. Voitaisiin esimerkiksi laskea yhden terveyskeskuslääkärin luona käynnistä aiheutuvat todelliset kulut ja hyvitettäisiin vastaava summa yksityiselle lääkärille joka hoidon antaa: sama summahan joka tapauksessa kuluisi, jos potilas hoidettaisiin terveyskeskuksessa!

Tehottomuus on kaikkien tappio

Rahan käyttäminen tehottomaan toimintaan on aina tuhlausta, miksi terveydenhoito olisi poikkeus? Jonot lyhenevät ja palvelujen laatukin paranee, jos toiminta tehostuu, mutta jos merkittävästi parempaa laatua halutaan, tietenkin se maksaa. Niin yksityisellä kuin kunnallakin tuotettuna. Mutta vähemmän yksityisellä puolella, jonka pitää kilpailla: se ei voi tyytyä monopoliasemaansa ja poliittiseen tukeen kuten kunnallinen, vaan sen on myös todella pystyttävä tuottamaan tehokkaasti ja rahoja tuhlaamatta juuri sitä mitä siltä tilataan: hyvää sairaanhoitoa. Jos se ei siihen kykene, toinen yritys joka kykenee, vie siltä markkinat. Yksityisen yrityksen on pakko toimia tehokkaasti toisin kuin julkisen laitoksen.

Julkisen puolen ongelmana on jähmettyneisyys, takertuminen vanhoihin ajattelu- ja toimintatapoihin sekä autoritäärinen johtaminen. Esimerkiksi eräällä vuodeosastolla ei hankittu vanhusten nostoa ja siirtoa suunnattomasti helpottavia nostolaitteita, koska osastonhoitajan mukaan ”aina on pärjätty ilmankin”. Tämä tarkoitti käytännössä, että kaksi sairaanhoitajaa joutui rasittamaan selkäänsä tehtävässä, jonka saattoi hoitaa yksi hoitaja ja kone. Pitkällä aikavälillä koneen hinta tulee varmasti moninkertaisena takaisin. Myös tietotekniikkaa on toden teolla otettu käyttöön työtä helpottamaan vasta aivan viime aikoina, vaikka tekniikka on ollut olemassa ja käytössä yksityisellä puolella reilut kymmen vuotta, mm. potilasrekisterit ja niiden käyttö moniammatillisessa yhteistyössä.

Miksi yksityistäminen pelottaa

Yksityistäminen tai kilpailuttaminen herättää pelkoja ainakin ammattiyhdistysten piirissä työpaikkojen säilymisen ja palkkauksen puolesta. Uskon kuitenkin, että nämä pelot ovat turhia: hyvät työntekijät saavat varmasti töitä ja huonojen onkin syytä miettiä uravalintaansa uudelleen. Suomea uhkaa tulevaisuudessa paha sairaanhoitaja- ja lääkäripula, joten työpaikkoja tuskin menetetään pitkällä aikavälillä. Palkkaus taas on miltei kaikilla sektoreilla parempi yksityisellä kuin kunnallisella puolella.

Myöskään työntekijöitten asema ei välttämättä heikkenisi terveydenhuollon yksityistämisen takia. Tätä tukee sekin, että hoitajat ja lääkärit ovat halukkaampia työskentelemään yksityisellä puolella. Eikä yksityisen yrityksen kannata tehostaa vanhoja työntekijöitä sairaslomalle tai työkyvyttömyyseläkkeelle, koska se vasta yritykselle kuluja aiheuttaakin. Vanhoilla sairaanhoitajilla on lisäksi arvokasta työkokemusta vaikka muille jakaa. Jos kuitenkin pelätään työntekijöitten aseman heikkenemistä, niin kunnan ja yksityisten yritysten välisissä sopimuksissa voidaan tarkasti sanella ehdot, joilla vanhoja työntekijöitä kohdellaan, jos ”ikärasismia” pelätään. Esimerkiksi, että vanhat työntekijät on työllistettävä ennen kuin uusia saadaan ottaa. Alan työvoimapulan huomioon ottaen tällainen säätely tuskin on kuitenkaan tarpeen.

Ongelmia lääkärien palkkauksessa on aiheuttanut se tosiasia, että lääkäreistä on pulaa. Siksi heidän on helppo vaatia suuria palkankorotuksia, vaikka kunnilla ei ole niihin varaa. Monet syrjäseudut ovatkin joutuneet tarjoamaan muhkeita lisukkeita, jotta saisivat edes yleislääkärien viransijat täytettyä. Lääkäreistä on pulaa, koska heitä ei kouluteta tarpeeksi. Ainoa lääke tähän tautiin on lisätä lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijapaikkoja tuntuvasti. Mikä estää tämän? Yliopistojen rahatilanne? Sairaanhoitajien palkat eivät ole nousseet vuosikausiin käytännössä lainkaan, mutta sekin on vielä edessä kun hoitajapula iskee. Mikäli niin ikään sairaanhoitajien koulutuspaikkoja ei lisätä.

Ei muutoksia – ei tulevaisuutta

Väestön ikääntyessä voimakkaasti ja kustannusten lisääntyessä meillä tulee olemaan vaikeuksia maksaa nykyisenkään tasoista terveydenhoitoa. Tällöin jouduttaisiin pohtimaan, ketä on varaa hoitaa ja ketä ei. Tästä syystä hoidon on pakko olla mahdollisimman tehokasta. Tämä ei varmasti toteutuisi, jos terveystoimelle annettaisiin kaikki sen tarvitsemat varat. Tehostaminen tuntuu olevan kirosana jokaisessa työssä ja tiedän hyvin, että kunnallisella puolella sairaanhoitajia ja lääkäreitä onkin jo tehostettu enemmänkin kuin tarpeeksi: työuupumus, sairaspoissaolot ja hoidon puutteet kielivät tästä. Mutta miten paljon voidaan säästää byrokratiassa ja hallintokuluissa? Entäpä siinä kun potilas saa nopeasti tarvitsemansa asiantuntevan hoidon ja toipuu nopeasti eikä joudu odottamaan yksinkertaista leikkausta kuukausikaupalla? Tai kun yksityiset palveluntarjoajat eivät ole kangistuneet vanhoihin asenteisiin ja työtapoihin, vaan ottavat ennakkoluulottomasti käyttöön uusinta tekniikkaa?

Kunnallisella puolella on huomattava kilpailuetu puolellaan: sairaalat ja muut investoinnit on tehty veronmaksajien rahoilla eikä yksityisten sijoittajien ja pankkien lainoilla kuten yksityisellä sektorilla. On merkillistä, jos kunnalliset laitokset eivät tästä kilpailuedustaan huolimatta kykene tuottamaan palveluita yhtä edullisesti kuin yksityinen sektori. Silloin on syytäkin katsoa peiliin.

Kirjoittajista:
Markus Jansson opiskelee sairaanhoitoa Turussa, Olli Juntunen taloustiedettä Joensuussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s