Keskusta häviää vuoden 2007 vaalit

Keskustan ja SDP:n ylimitoitetut kansanedustajamäärät johtuvat onnistuneesta vuoden 2003 eduskuntavaalien profiloinnista ”pääministerivaaleiksi”, vaikka todellisuudessa pääministerin paikan määrää eduskunnan enemmistö, ei suurin ryhmä. Muiden puolueiden äänisaalista tämä verotti. Keskusta sai myös ylimääräisiä ääniä tavallistakin valheellisemmalla kampanjalla, jossa luvattiin miltei kuukin taivaalta. Vaaliohjelmasta päätelleen puoluetoimistojen kaikki laskimet olivat rikkinäisiä, ja Ben Zyskowicz melkein kuukausittain hiillostaa peruspalveluministeri Liisa Hyssälää tämän lupauksesta korottaa kuukausittaista eläkettä 300 eurolla. Myöskään Keskustan lupaamaa kansaneläkkeen pohjaosaa eivät eläkeläiset ole nähneet vilaukseltakaan, ja vastaava pätee muille väestöryhmille annettuihin lupauksiin.

Tästä seuraa, että Keskustalle tulee vuoden 2007 eduskuntavaaleissa pahasti takapakkia, oli puheenjohtaja kuka tahansa. Siksi Paula Lehtomäki kieltäytyi tiukasti hänelle Vanhasen presidentinvaalitappion jälkeen ehdotetusta puheenjohtajan paikasta. Vasta selvän tappion jälkeen Keskustan puheenjohtaja voi odottaa saavuttavansa taas voittoja (edelliseen vaaliin verrattuna). Saatamme siis vuosikymmenen lopulla nähdä keskustalla naispuheenjohtajan – todennäköisesti vasta lähempänä vuoden 2011 vaaleja, jotteivät Lehtomäen kasvot ehtisi kulua julkisuudessa demaripääministerin seurailijan roolissa. Tätä voi seurata Lehtomäen pääministeriys.

Keskustan konservatiivit ja ”liberaalit”

Jos tappio jää niukaksi, Vanhanen saattaa tietysti pysytellä ruorissa. Jos tappio on suuri, hän eronnee nopeasti ja Lehtomäki joutuu puheenjohtajaksi aiemmin kuin haluaisi. Keskustan puheenjohtajat ovat yleensä olleet pitkäaikaisia, eikä Lehtomäki halunne odottaa 2020-luvulle. Lehtomäellä on toki kilpailijoita.

Puolueen konservatiivipäätoimittajat, Keskisuomalaisen Erkki Laatikainen ja Ilkan Kari Hokkanen, tosin eivät ole vieläkään lopettaneet jatkuvaa rummutustaan siitä, miten Jäätteenmäki tulisi palauttaa pääministeriksi, ja Paavo Väyrynenkin on palaamassa Suomeen, mutta käytännössä Jäätteenmäellä ei ole mahdollisuuksia, vaan konservatiivisiipi yrittää vain ajaa asemiin tukeakseen jotakuta uudempaa keulakuvaa. Tällainen voisi olla nyt puoluesihteeriksi pyrkivä Jarmo Korhonen, ”Iso-K”. Em. lehtiä lukemalla jatkossakin näkee, kuka on siiven kulloinenkin valinta. Hannu Takkula jo tuhosi mahdollisuutensa, ja konservatiivit riitelevät keskenäänkin, mm. Väyrynen lähes kaikkien muiden kanssa. Korhonenkaan ei ole äärikonservatiivi, ja häntä vastassa on hitusen kaupunkiliberaalimpi Mikko Alkio, jolle puoluesihteeriys luultavasti jäisi uran huipentumaksi. Kumpikin kyllä yrittää vältellä puhetta Keskustan aatteellisista jaoista. Joka tapauksessa puoluesihteerivaalin jälkeenkin keskustan tulevaisuus on vielä avoin, ja uusi puoluesihteeri pyrkii jatkossakin vähättelemään ja sovittelemaan siipien välisiä eroja.

Etenkin nuorten keskustaopiskelijoiden ja –kaupunkilaisten keskuudessa ”liberalismi” on jossain määrin suosiossa, mutta käynnössä heille liberalismi tarkoittaa suurin piirtein nyky-Suomen keskilinjaa ja pientä irtiottoa puolueen rivijäsenissä yleiseen konservatismiin, ei aitoa liberalismia. Euroopan liberaalipuolueiden päätös maatalouden vienti- ja tuotantotukien mahdollisimman pikaisesta lakkauttamisesta vaietaan Suomessa kuoliaaksi, vaikka Keskusta on ELDR:n jäsen – niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Euroopassa kun ei juuri ole muita agraaripuolueita.

Keskustajohdon strategiana on profiloida puolue tulevaisuudessa Suomen maltillisena liberaalipuolueena, koska agraaripuolueella ei olisi tulevaisuutta. Tätä voisi pitää kunnioitettavana, jos profilointi tarkoittaisi myös liberalismia käytännössä eikä vain puheissa – nyt kyse on lähinnä perusteettomasta ääntenkalastelusta, joka tosin sekin on maltillista konservatiivisiiven miellyttämiseksi.

Heinäluomasta pääministeri

Toimittajien ”taitavaksi kampittajaksi” luonnehtima SDP:n Eero Heinäluoma on onnistunut vetämään keskustan kerta toisensa jälkeen kölin ali samaan tapaan kuin Esko Aho kokoomuksen 1991-95. Tällä SDP saavuttanee vaalivoiton 2007. Heinäluoma on siksi melko varmasti seuraava pääministeri, joskin luottamuksen puute voi johtaa hänen hylkimiseensä ja porvarihallitukseen, vaikka SDP olisi suurin puolue. Keskustan vaalivoitto on melko ja Kokoomuksen hyvin epätodennäköinen, joskaan ei mahdoton.

Linkkejä:
Keskustalehtien surkuhupaisa Anneli-kampanja
Keskustan konservatiivisiipi menetti nukkekuningattarensa