Pakkotyölaki puhuttaa, eikä syyttä. Pakkotyö on pahasta. Niin hoitajien kuin muidenkin.

Itse en kuitenkaan kykene näkemään, että pakko olisi tässä se suurin paha. Onhan meillä jo pakkoihin totuttu, ja opittu rakastamaan isoveljeä jopa siinä määrin että useimpia niistä kannatetaan varauksettomasti.

Itse pidän tämänkertaisessa hulabaloossa häiritsevimpänä sitä, että tässä unohdettiin lain luonne. Lainhan pitäisi olla yleistä ja tasa-arvoista sekä perustua siihen lajimme yhteiseen, jaettuun tekijään, eli järkeen. Sen pitäisi ajaa pitkäaikaista, monenpuolista hyvinvointia ja tehokkuutta, ja olla myös jatkuvasti tietoinen siitä kuinka vaikeaa tämä muotien, hetkellisten mielipiteiden, järjen luonnollisten rajoitteiden, eturyhmäintressien ja institutionaalisten vajavaisuuksien puitteissa on.

Pitkän aikavälin lainsäätäjä unohti kun laista tuli määräaikainen, se säädettiin ennennäkemättömällä kiireellä ja pidempiaikaiset vaikutukset niin lain uskottavuuteen kuin työmarkkinajärjestöjen asemaan sivuutettiin. Yleisyys unohtui kun puututtiin yhteen nimenomaiseen alaan, eikä kaikkiin. Tasa-arvo meni vessasta alas kun vielä puututtiin nimenomaan sukupuolittuneeseen alaan, ja unohdettiin, että alan elintärkeys on se ainoa vipu josta työntekijäpuoli voi ja se saakin vetää. Hyvinvointi ja tehokkuus jäivät kun hetkellinen työmarkkinatasapaino ja alan rakenteelliset ongelmat laastaroitiin pakkotyöllä. Hallintoihanteet vesitettiin kun selkeästi julkissektoriin kuuluva lainsäädännöllinen taho lähti pelaamaan imagopeliä ”kansalaisten hengellä ja terveydellä” ikään kuin se ei olisi osana tämänhetkistä kiistaa, ja kun perustuslain, ihmisoikeussopimusten ja vapaakauppasäännösten pikkulakien ylittävää henkeä ei edes suvaittu keskusteluun. Kun ministeri ja kansanedustaja lööppimuotiin reagoidessaan osoittivat täydellisen kykenemättömyytensä nähdä rajoitteidensa, yleisön tai ympäröivien yhteiskuntarakenteiden yli, ja kun kolmaskin valtiomahti todennäköisesti on luutunut liian pahasti tehdäkseen asialle mitään.

Tämä on se täsmällinen tapa jolla laki abstraktina, yleishyödyllisenä periaatteena raiskataan. Nähdäkseni pahin ongelma ei ole siinä, joutuuko taas yksi pakkovallan kohteeksi. Ongelma on siinä että jos lakia ei käytetä oikein, laki ei pysy hallinnassa. Silloin kuka tahansa voi tulevaisuudessa koska tahansa joutua sen mielivallan kohteeksi.