Raamatun julmuuksia ja ristiriitoja

Jeesuksen mukaan Vanhan testamentin julmat lait pätevät yhä täydellisesti, ja hän itsekin esittää äärimmäisen julmia määräyksiä. Lisäksi jopa oppimme ydinkohdat on esitetty Raamatussa erittäin ristiriitaisin tavoin.

Useimmat meistä tuntevat Raamatun sisällön ja opetukset mm. hyvin koulujen uskonnontunneilta – vai tuntevatko? Tässä artikkelissa käydään läpi Raamatun keskeisiä kohtia, jotka osoittavat Jeesuksen sanat ja yleensäkin oppimme ydinkohdat ristiriitaisiksi ja Raamatun ja Jeesuksen ohjeet usein julmiksi, väkivaltaisiksi, seksistisiksi tms. Tietysti Raamattua on etenkin viime aikoina usein tulkittu liberaalisti – suvaitsevasti ja väkivallanvastaisesti – joskin se vaatii eräiden kohtien unohtamista, myös Uudesta testamentista. Lisäksi Jeesus itse sanoi monessa Raamatun kohdassa Vanhankin testamentin lain pätevän kirjaintakaan muuttamatta maailman loppuun asti, toisissa vastakkaista. Tietysti vaikkapa Koraanin eettisyydestä voi esittää vastaavaa kritiikkiä.

Raamattu on kirjoitettu vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen, Johanneksen evankeliumi arviolta 70 vuotta myöhemmin. Raamatuntutkijoiden keskuudessa usein arvioidaan, että viitisen prosenttia Raamatun tekstistä pitää historiallisesti paikkansa, loput on keksittyä.

Raamatun julmia käskyjä ja ristiriitaisia tietoja

Tässä osiossa esitetyt kohdat on suurimmaksi osaksi poimittu vapaa-ajattelijoiden sivulta Raamatun ristiriidat, joka perustuu Thomas Mannfred Carlssonin tekstiin.

Alla on muutaman keskeistä esimerkkiä siitä, miten kristinuskon ydinkohtienkin suhteen Raamattu on täysin ristiriitainen. Sitaateista osa on vuoden 1933/38 tarkemmasta käännöksestä, osa nykyisestä vuoden 1992 käännöksestä, josta kerrotaan tarkemmin alempana. Linkeissä voit valita vertailutekstiksi ”Raamattu 1933/38”.

Kuka pääsee taivaaseen?
Mark. 16:16 ”Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Room. (Paavali) 3:28 ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.” (yksin uskon perusteella myös: Joh. 3:16,18 6:40,47 ja 11:25-26 sekä Ap. t. 16:31 ym.)
Joh. 5:24-25,28-29 ”se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi” … ”hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.
Room. (Paavali) 10:13 ”Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.”
Matt. 7:21 ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.”
1. Piet 3:21 Kaste pelastaa, sillä pyydetään synnit anteeksi.
Efes. (Paavali) 1:4-5, 11 Jumala on ennalta määrännyt meidät taivaaseen tai helvettiin. Mitkään ajatuksemme, sanamme tai tekomme eivät vaikuta tähän.
”5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, … 11. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan”
Saarnaaja 3:19, 9:5,10 Kuolema on lopullinen. Ei ole kuolemanjälkeistä elämää.

Köyhät kyykkyyn – ja vammaiset, naiset, orjat, homot, äpärät, juutalaiset, amalekilaiset ja vegetaristit
Mitä kristinuskon perustaja ja korkein oppi-isä Paavali, Jeesus ja Jeesuksen vahvistama Jumalan laki Vanhassa testamentissa sanoivatkaan:
Efes. (Paavali) 5:22-24 Vaimojen on toteltava miehiään kaikessa kuin jumalia:
”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää … Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.”

Efes. (Paavali) 6:5 Orjien on toteltava herrojaan ”kuin Kristusta”.
”Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa, niin kuin Kristukselle”.
2. Moos. 21:15, 21:20-21 Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus (vaikka orja kuolisi lyönnistä, kunhan ensin kituu yli 2 päivää).
3. Moos. 20:9-12 Homot ja avionrikkojat on tapettava.
Kor. (Paavali) 6:9-11 Homoseksuaalit ja naismaiset eivät pääse taivaaseen.
Room. 11:7-10 Jumala sokaisi juutalaiset, jotta he eivät näkisi Messiasta.
4. Moos. 11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi.
Sananlaskut 1:26-28 Jumala nauraa epäonnellesi, haukkuu sinua, kun olet peloissasi, ja on välinpitämätön, kun pyydät häneltä apua.
Mark. 4:25 Keillä tämä elämä on huono, seuraava on vieläkin huonompi. (tulkinnanvarainen)
3. Moos. 21:16-23 Vammaiset, lyhytkasvuiset, lättänenäiset, sokeat ym. eivät saa tulla alttarille.
Joh. 5:14 Jeesus kai uskoo, että rammat ovat rampoja siksi, että Jumala on rangaissut heitä synnistä. Hän sanoo rammalle miehelle parannettuaan hänet: ”älä tee enempää syntiä, tai sinulle koituu enemmän pahaa”.
Room. 14:2 (Paavali) Vain heikot ovat vegetaristeja.
5. Moos. 23:2 Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsetkaan eivät saa käydä kirkossa, aina 10. polveen asti.
1. Sam. 15:3 ”Näin sanoo Herra Sebaot [Jumala]: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit.” Kansanmurha.
Toisaalta:
Gal. 3:28 (Paavali): ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja tai vapaa, mies tai nainen, sillä kristuksessa te kaikki olette yksi.”
”there is not here Jew or Greek, there is not here servant nor freeman, there is not here male and female, for all ye are one in Christ Jesus” (Young’s literal translation). Tämä vahvistaa, että ”palvelija” tarkoittaa orjaa.
Naispappeuden näkökulmasta merkillepantavia ovat myös Paavalin myönteiset maininnat naispuolisista työtovereistaan.

Lempeä ja armollinen Jumala
2. Moos. 20:13 ”Älä tapa.”
3. Moos. 24:17 ”Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla.”
2. Moos. 32:27 ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.”
5. Moos. 20:16-17 ”Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt.”
Jer. 19:9 ”Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa …”
Hes. 20:25-26 ”Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää, ja annoin heidän saastua lahjoistansa … jotta saattaisin heidät kauhun valtaan ja he tulisivat tietämään, että minä olen Herra.”
5. Moos. 32:23-24 ”Minä (Herra) kasaan onnettomuuksia heidän päällensä, kaikki nuoleni minä heihin ammun. He nääntyvät nälkään ja menehtyvät ruttoon, kulkutautien poltteeseen; minä lähetän heidän kimppuunsa petojen hampaat ja tomussa matelevaisten myrkyn.”
1. Sam. 16:14 ”Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.” (Siis ei yksin Saatana lähetä pahoja demoneja ihmisiin.)

Vanha testamentti määrää kuolemantuomion 22 ”rikoksesta”, mukaan lukien oman vanhemman lyöminen, abortti, homoseksuaalisuus, jumalanpilkka, väärän valan vannominen ja taparikollisuus. Esimerkiksi lauantaina työtä tehneen jumala käski kivittää kuoliaaksi.

Vääräuskoiset pitää tappaa
Koraanin pahimmat kohdat ovat usein Raamatusta.
5. Moos. 13:13-16 ”Jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän asuttaviksenne, on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet kaupunkinsa asukkaat palvelemaan muita, teille vieraita jumalia … teidän on miekalla surmattava sen kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että heidän karjansa.”

Kohtelias ja vihollisiaan rakastava Jeesus
Matt. 23:33 ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?”
Matt. 23:17 ”Te tyhmät ja sokeat!”
Matt. 12:34 ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja?”
Matt. 10:34 ”Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.”
Luuk. 22:36 ”Niin hän (Jeesus) sanoi heille: … Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan.”
Luuk. 12:49-51 ”Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!… Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta.”

Jumalia on monta
Raamatun vanhimpien kirjojen kirjoitusaikaan juutalaiset uskoivat moneen jumalaan, ja jumalasta käytetään monikkomuotoa ”Elohim”, sekä Jumala puhuu usein monikossa (”menkäämme”). Lisäksi
myös Saatana on ”tämän maailman jumala” (2. Kor. 4:4).

Jumala ei ole kaikkitietävä eikä kaikkivaltias mutta Saatana on
Vanhan testamentin monessa kohdassa kerrotaan, miten Jumala on kaikkivoipa ja kaikkinäkevä muttei pysty useisiin asioihin eikä näe useita asioita. Uudesta Testamentista asialle löytyy selitys?
2. Tess. 2:9 (Paavali) Saatana, ei Jumala, on kaikkivaltainen.
2. Tim. 2:26 (Paavali) Paholainen voi vallata meidät milloin tahansa.

Jopa Raamatun tärkeimmistä tapahtumista kuvaukset ovat ristiriitaisia
Luomiskertomuksia on kaksi aivan ristiriitaista (1. Moos. 1:1-2:3, 2:4-25). Jeesus syntyi kuningas Herodeksen aikana (viimeistään 4 eKr.) ja maaherra Quiriniuksen (Kyrenius) aikana (aikaisintaan 7 jKr.). Opetuslasten nimistäkin on kolme erilaista luetteloa.

Pääsiäisen tapahtumat
Pääsiäisen tapahtumista on aivan ristiriitaisia tietoja. Ehtoollisateriassa nautittiin ensin viini – ei kun ensin leipä. Juudas kavalsi Jeesuksen ylipapeille tunnistussuudelmalla (Matt.) – eipäs, vaan Jeesus ilmoittautui itse ilman suudelmia (Joh. 18:2-9). Pilatuksen edessä Jeesus ei vastannut mihinkään syytteisiin / kaikkiin syytteisiin.

Jeesus kantoi ristinsä itse Golgatalle (Joh.) tai sen kantoi Simon (Matt.). Molemmat ryövärit herjasivat häntä (Matt.) tai vain toinen (Luuk.). Hänet ristiinnaulittiin 3. hetkenä (Mark.) tai 6. hetkenä (Joh.). Kaikki neljä evankeliumia luettelevat eri tekstin (INRI) Jeesuksen ristiin. Eri henkilöt (1-5 kpl, monta eri versiota) huomaavat hänen heränneen kuolleista, ja tällöin kivi oli jo vieritetty haudalta tai sitten ei, enkeli oli haudan sisäpuolella, ulkopuolella tai ei lainkaan paikalla, naiset puhuivat tapahtuneesta kahdelle, kaikille tai eivät kellekään. Pyhä henki tuli opetuslapsiin kuolleista heräämisen tapahtuessa tai vasta ylösnousemuksen jälkeen. Herännyt Jeesus nähtiin ensi kerran kolmessa eri paikassa evankeliumista riippuen ja häneen sai koskea tai ei saanut koskea.

Miten ihmeessä tästä saatiin kouluni uskonnonkirjoihin looginen tarina?

Jeesuksen kolmet viimeiset sanat
Matt. 27:46,50 ”Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.”
Luuk. 23:46 ”Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä.”
Joh. 19:30 ”Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: Se on täytetty, ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.”

Jeesus valehtelee
Luukkaan (23:43) mukaan Jeesus väitti kuolinpäivänään olevansa paratiisissa vielä samana iltana. Kolme päivää myöhemmin hän sanoo, ettei ole vielä siellä ollut (Joh. 20:17). Ap. 1:3-12 mukaan hän nousi taivaaseen vasta 40 päivän kuluttua kuolleista heräämisestään.

Jeesus sanoi ennalta olevansa kuolleena 3 päivää ja 3 yötä (Matt 12:40) mutta onkin vain 1 yön ja 2 päivää (Mark. 15:42-43, Joh. 20:1),

Matt. 16:28, 23:36, 24:34 Jeesus lupaa seuraajilleen palata ja perustaa valtakuntansa näiden elinaikana.
Mark. 13:30 Jeesus ennustaa paluutaan ja maailman loppua kuulijoidensa elinaikana (kuten lukemattomissa kohdissa muuallakin, ja hänen seuraajansa ym. monesti todistavat uskovansa tähän).

Kaikki tekevät syntiä – eivätpäs

1. Kun. 8:46 ”ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee.”
1. Joh. 3:9 ”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”

Tulisiko uskovaisen pitää huolta perheestään?
1. Tim. 5:8 ”Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.”
Luuk. 14:26 ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.” (1933/38-käännös) Tämä on tarkka käännös.

Vuoden 1992 käännös on sensuroinut tämänkin: ”Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.” Tämä ei vastaa alkutekstiä eikä muunkielisiä käännöksiä, esimerkiksi Youngin: ”If any one doth come unto me, and doth not hate his own father, and mother, and wife, and children, and brothers, and sisters, and yet even his own life, he is not able to be my disciple”.

Jeesuksen opetuslapsi Johannes (1. J. kirje 3:15): ”Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.” Jeesuksen opetuslapsiksi kelpaavat siis vain murhaajat, jotka eivät pääse taivaaseen.

Insesti oli ennen siunattua
1. Moos. 17:15-16, 20:11-12, 22:17 — Jumala siunaa Abrahamin avioliiton sisarensa kanssa.
3. Moos. 20:17, 5. Moos. 27:20-23 — Jumala kieltää avioliitot veljien ja sisarusten välillä.

Jeesus: harjoita sijoitustoimintaa voiton tavoittelemiseksi
Matt. 25:27 Jeesus: ”Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen.”
Luuk. 19:23 ”Miksi et siis antanut rahojani rahanvaihtajan pöytään, että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?”
vs.
Psa. 15:5 ”Joka ei anna rahaansa korolle eikä ota lahjuksia viatonta vastaan. Joka näin tekee, hän ei ikinä horju.”
3. Moos. 25:36-37 ”Älä ota korkoa tai voittoa häneltä, vaan pelkää Jumalaasi ja anna veljesi elää luonasi. Älä anna hänelle rahaasi korolle äläkä ota elintarpeista voittoa.”

(Siis Vanha testamentti kieltää koron perimisen veljeltä ja muutenkin kehuu sijoittamista vältteleviä, Jeesus ei tykännyt pankkien sijoittamisesta synagogaan mutta kannattaa tuottoisia sijoituksia. Myös Koraani kieltää koron mutta ei käske sen perimiseen, joten islamilaisimmissa maissa korko toteutetaan kiertoteitse.)

Raamatun julmuuksia ja ristiriitoja

Jotkut kristityt väittävät, että nykyään vain Uusi testamentti pätee. Ehkä he tietävät paremmin kuin Jeesus. Monessa Uuden testamentin kohdassa Jeesus sanoo, että kaikki Vanhan testamentin lait sitovat ikuisesti, toisissa päinvastaista. Lisäksi Jeesus itsekin määrää ikuista kidutusta ja kuolemaa niille, jotka eivät usko häneen, erittäin monessa kohdin.

Matt. 5:17 ”Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.”
Matt. 5:18 ”Sillä totisesti minä (Jeesus) sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.”
Tosin Jeesus puhuu myös tälle ristiriitaisia lakia vähätellen ja rikkoo itse (Vanhan testamentin) lakia.

Lailla usein tarkoitetaan vain viittä Mooseksen kirjaa (”Toora” eli ”Pentateukki”), mutta niistäkin löytyy julmuuksia ja ristiriitoja yllin kyllin.

On myös niitä kristittyjä, joiden mielestä Raamattu ei ole Jumalan sanaa tai”Raamattua on tulkittava oikein”. Samaa ajatellaan Koraanistakin. Kumpikin kirja on paikoin paha, ellei sitä tulkita todella liberaalisti, ja kummastakin voi löytää myös hyvää. Nykyään Raamattua tulkitaan yleensä sivuuttaen ikävät kohdat ja tulkiten monia kohtia erittäin väljästi – jotkut tekevät samaa Koraanillekin, Näin toimien tietysti on mahdollista päästä melko liberaaliinkin lopputulokseen.

Seuraavassa on lisää otteita Raamatusta. Ne perustuvat osin sivuihin http://skepticsannotatedbible.com/highlights.html. Osa näistä on esimerkkejä Jumalan julmuudesta, sovinismista, seksismistä, orjuuden suosimisesta ym. ja jopa mielettömistä määräyksistä.

1. Mooseksen kirja (Genesis):
1:1-2:3, 2:4-25 Kaksi ristiriitaista luomistarua.

2. Mooseksen kirja (Exodus):
21:15, 21:20-21 Jos lapsi lyö vanhempaansa, hänet on surmattava. Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus, paitsi jos orja kuolee ennen kuin päivä tai pari on kulunut, jolloin miestä on rangaistava.

3. Mooseksen kirja (Leviticus)
20:9-12 Homot ja avionrikkojat (naimisissa olevien kanssa rakastelevat) on tapettava.
21:16-23 Vammaiset, lyhytkasvuiset, lättänenäiset, sokeat ym. eivät saa tulla alttarille.

4. Mooseksen kirja (Numeri)
11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi.
14:18 Lapsia pitää rangaista iso-iso-isoisien teoista.
15:32-36 Mies kerää keppejä lauantaina (sapattina). Jumalan mukaan siitä hyvästä hänet on tapettava.
31:14-18 Mooses kehottaa miehiään tappamaan miehet ja ei-neitsyet mutta pitämään neitsyet itsellään (ilmeisesti seksuaalipalveluksiin).

5. Mooseksen kirja (Deuteronomium)
22:11 Villaa ja pellavaa ei saa käyttää yhtaikaa.
22:23-24 Esiaviollisesta seksistä molemmat pitää kivittää kuoliaiksi. Jos raiskauksen uhri ei ole huutanut tarpeeksi kovaa, kivitä hänet kuoliaaksi.
(Peloissaan oleva uhri ei välttämättä saa huudettua tai uskalla.)
23:10 Jumalan määräykset niille, jotka näkevät märkiä unia.
23:1 Et voi mennä kirkkoon, jos kiveksesi on vahingoittunut tai peniksesi katkaistu.
23:2 Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsetkaan eivät saa käydä kirkossa, aina 10. polveen asti.

Joosua
11:20 Jumala kovettaa Israelin vihollisten sydämet, jotta nämä taistelisivat israelilaisia vastaan ja näin Jumala voisi tuhota heidät täysin.

Tuomarien kirja
3:8, 4:2, 10:7 Jumala myi israelilaiset Babyloniaan orjuuteen.

1. Samuelin kirja
1. Sam. 15:3 ”Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit.” [raavas = nauta]
15:7-8 Saul tappaa kaikki amalekilaiset.
27:8-11 Daavit tappaa heidät kaikki (jälleen).
30:1 Amalekilaiset hyökkäävät jälleen.

2. Samuelin kirja
24:1-15 Jumala halusi rangaista israelilaisia, joten hän laittoi Davidin laskemaan israelilaisten määrän. Kun Daavid teki tämän, Jumala rankaisi tästä laskemisesti surmaamalla muutaman sataatuhatta israelilaista.

Sananlaskut
1:26-28 Jumala nauraa epäonnellesi, haukkuu sinua, kun olet peloissasi, ja on välinpitämätön, kun pyydät häneltä apua.
13:24, 19:18, 22:15, 23:13-14, 29:15 Hakkaa lapsiasi.
29:19 Hakkaa orjiasi kuin lapsiasi. Älä yritä parantaa heitä pelkin sanoin.
30:17 Jos haukut isääsi tai olet tottelematon äidillesi, korpit nokkivat silmämunasi.

Saarnaaja
3:19, 9:5, 9:10 Kuolema on lopullinen. Ei ole kuolemanjälkeistä elämää.

Uusi testamentti:

Matteuksen evankeliumi
5:17 Jeesus hyväksyy täysin lain ja profeetat. Hän ei vähäisimmässäkään määrin vastusta Vanhan testamentin kauheuksia ja sanoo, että sen lait sitovat ikuisesti. (Lisäksi hän muistaa väärin Vanhan testamentin sisällön: Mark. 2:25-26.)
5:29, 18:8 Jeesus suosittelee, että syntien välttämiseksi katkoisimme kätemme ja puhkoisimme silmämme. Jos joku katsoo naista himoitsevasti, hän tekee aviorikoksen.
6:5-6 Jeesus kehottaa opetuslapsiaan olemaan rukoilematta julkisesti.
7:13-14 Hän sanoo, että useimmat ihmiset päätyvät helvettiin.
10:34 Jeesus sanoo, että hän on tullut tuhoamaan perheet saattamalla perheenjäsenet vihaamaan toisiaan. Hän ei ole tullut ”tuomaan rauhaa vaan miekan”.
11:3 Edes Jeesuksen kastamisen ihmetapahtumien jälkeen Johannes Kastaja ei usko Jeesukseen (ja on vankilassa ja kuolee pian) vaan on epävarma: ”Oletko sinä se, joka on tuleva, vai etsimmekö jotakuta toista?” Miten kukaan sitten voi olla varma ellei hän, omin silmin ihmeet nähnyt?
16:28, 23:36, 24:34 Jeesus lupaa seuraajilleen palata ja perustaa valtakuntansa näiden elinaikana.

Matt. 5:22 (Jeesus puhuu) ”Joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.”
Luuk. 11:40 Jeesus kutsuu kriitikkojaan hulluiksi.
Jer. 4:22 (Herra puhuu) ”Sillä minun kansani on hullu.”

Markuksen evankeliumi
4:11-12 Jeesus selittää puhuvansa vertauskuvin siksi, että ihmiset eivät kääntyisi ja tulisi uskoon ja siten välttäisi helvettiä (samaa hän sanoo Matteuksen evankeliumissa 11:25).
”Niin hän sanoi heille: Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa, että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi.”
13:30 Jeesus ennustaa paluutaan ja maailman loppua kuulijoidensa elinaikana (kuten lukemattomissa kohdissa muuallakin, ja hänen seuraajansa ym. monesti todistavat uskovansa tähän).

Luukaksen evankeliumi
3:23-31 Jeesuksen polveutuminen esitetään aivan toisin kuin Matteus 1:6-16 (esim. David -> Jeesus 43 vs. 29 sukupolvea ja vain kolme samaa nimeä, nekin aivan eri järjestyksessä, mikä viittaisi siihen, että ainakin toinen luetteloista on täysin hihasta revitty eikä edes ole yritetty tehdä sukututkimusta).
6:24-26 Rikkaat, hyvinsyöneet tai kunnioitetut joutuvat helvettiin (päinvastoin kuin Markus 4:25).
11:40 Jeesus kutsuu kriitikkojaan hulluiksi. Kuitenkin näin toimivaa hän itse pitää ”helvetin tulien” arvoisena (Matt. 5:22).
14:26 Jeesus sanoo, että hänen opetuslastensa on vihattava perheitään (mukl. lapset) ja itseään.
16:17 Kaikki (julmatkin) Vanhan testamentin lait pätevät ikuisesti.

Johanneksen evankeliumi
3:18 Niitä, jotka eivät usko Jeesukseen (mistä hyvänsä syystä), kidutetaan helvetissä ikuisesti.
12:40 Syy siihen, että monet eivät uskoneet Jeesukseen, oli siinä, että Jumala oli ”sokeuttanut heidän silmänsä ja kovettanut heidän sydämensä”. Jumala teki tämän siksi, että he eivät ”ymmärtäisi häntä sydämellään ja kääntyisi”.
7:5 Jeesuksen perhe ei uskonut Jeesukseen.
6:42 Nasaretilaiset eivät usko Jeesukseen (vaikka he tuntevat hänet parhaiten).
10:10 Moni Jeesuksen nähnyt uskoi hänen olevan hullu ja paholaisen vallassa.
3:36 Jumala vihaa kaikkia ei-uskoisia.
21:22 Jeesus antaa ymmärtää palaavansa Johanneksen elinaikana
5:14 Jeesus uskoo, että rammat ovat rampoja siksi, että Jumala on rangaissut heitä synnistä. Hän sanoo rammalle miehelle parannettuaan hänet: ”älä tee enempää syntiä, tai sinulle koituu enemmän pahaa”.

Roomalaiskirjeet
1:24-26 Paavali tuomitsee homoseksuaalit
8:33 Kristittyä ei voi syyttää mistään väärästä teosta.
11:7-10 Jumala sokaisi juutalaiset, jotta he eivät näkisi Messiasta.
14:2 Vain heikot ovat vegetaristeja.

1. Korinttilaiskirje (Paavali)
6:9-11 Homoseksuaalit ja naismaiset eivät pääse taivaaseen.
7:27 Naimattomien ei koskaan pidä mennä naimisiin.
11:7-9 Miehet ovat Jumalan kuvia, naiset miesten kuvia. Naiset luotiin miehistä ja miehille.
11:13-15 Jumala tykkää lyhyistä hiuksista miehillä ja pitkistä naisilla.
14:34-35 ”Nainen vaietkoon seurakunnassa” ja olkoon tottelevainen miehille.

Galatalaiskirje
1:8-9 Jos joku on eri mieltä Paavalin kanssa uskonasioista, “hänet kirottakoon”.
3:10 Ne kirottakoon, jotka yrittävät seurata lakia

Kirje efesolaisille
1:4-5, 11 Jumala on ennalta määrännyt meidät taivaaseen tai helvettiin. Mitkään ajatuksemme, sanamme tai tekomme eivät vaikuta tähän.
1:7 Jumala murhasi poikansa estääkseen itseään vahingoittamasta muita teoista, joita he eivät ole tehneet.
5:22-24 Vaimojen on antauduttava miehilleen kaikessa kuin nämä olisivat jumalia.
6:5 Orjien on toteltava herrojaan ”kuin Kristusta”.

Kirje Titukselle
1:12 Kreetalaiset ovat ”aina valehtelijoita ja pahoja petoja”.
1:10-11 Juutalaiset ovat pahankurisia valehtelijoita ”joiden suut tulee pysäyttää”.
2:4-5 Opettakaa nuoret naiset olemaan … tottelevaisia miehilleen.
2:9-10 Orjien on toteltava herrojaan ja miellytettävä heitä kaikessa … osoittaen hyvää uskollisuutta

2. Kirje tessalonikalaisille
2:2 “Kristuksen päivä on käsillä”. Paavali uskoi näkevänsä Jeesuksen paluun.
2:9 Saatana, ei Jumala, on kaikkivaltainen.
2:11-12 Jumala laittaa meidät uskomaan valheisiin voidakseen tuomita sielumme helvettiin.

2. Kirje Timoteukselle
2:26 Paholainen voi vallata meidät milloin tahansa.
1:9 Jumala on valinnut meistä pelastetut ja kirotut, emmekä voi vaikuttaa siihen mitenkään.

Tämän artikkelin tarkoitus ei ole horjuttaa kenenkään uskoa. Artikkelin tarkoitus on levittää tietoa kulttuuriimme merkittävästi vaikuttaneesta teoksesta sekä hillitä sen suvaitsemattomimpia tulkintoja. Uskovainen voi vaikkapa olettaa, että ne Jeesuksen tai Jumalan sanat, jotka ovat vähänkään lähimmäisenrakkauden, suvaitsevuuden ja ihmisoikeuksien vastaisia, ovat vääristyneet ennen kuin ne kirjoitettiin muistiin (esim. Uusi Testamentti vasta vuosikymmeniä Jeesuksen kuoleman jälkeen, seuraajat kun luulivat Jeesuksen lupauksensa mukaisesti palaavan jo aiemmin) ja vääristyivät lisää ennen kuin seuraavina vuosisatoina osa toisten ihmisten kääntämistä ja kolmansien kopioimista muistiinpanoista valittiin kokonaisuudeksi nimeltä Uusi Testamentti.

[Muokkaus: Room. 1:27 poistettu. Se oli ilmeisesti peräisin joko jostain virheellisestä lähteestä tai erilaisesta käännöksestä. Tuom. 1:19 poistettu, koska nykykäännöksessä asia esitetään toisin. Jos löytyy muitakin vastaavia, korjataan nekin. Sen sijaan Ef. 1:4-5,11 jätettiin ennalleen, koska ne on laajalti tulkittu artikkelissa mainitulla tavalla, mutta nyt lisättiin raamatunkohta lukijoiden tarkistettavaksi. Nykyään raamatunkohdille keksitään liberaalimpia tulkintoja, mutta on rohkeaa väittää, että kirjoittajat olisivat tarkoittaneet sellaisia. Täsmällisiä korjausehdotuksia otetaan yhä vastaan. Kannattaa silti huomata, että nykykäännökset ovat usein sievempiä kuin alkuperäiset tai muunkieliset, joihin artikkeli osittain perustuu.]

Vuoden 1992 sensuroitu ja vääristelty Raamatun nykykäännös

Vuoden 1992 nykykäännös on sensuroitu ja vääristelty versio alkuperäistekstistä. Tämän näkee esimerkiksi vertaamalla vuoden 1992 käännöstä 1933/38-käännökseen ja vieraskielisiin, vaikkapa Luuk. 14:26, jossa Jeesus vaatii perheenjäsenten vihaamista, nykykäännöksessä vain luopumista. Käännöksen tavoitteena ei ollut toistaa se, mitä Raamatussa sanotaan, vaan kirjoittaa se, millainen vertauskuvallinen tulkinta on nykyään muotia. Käännöstyöryhmän professori Jussi Aro: ”Sanatarkat käännökset ovat pelottavan alttiita väärinkäsityksille ja väärille tulkinnoille. Raamatun sana on käännettävä, ei sana sanalta vaan ajatus ajatukselta, jotta se tavoittaisi kuulijansa. On pyrittävä saamaan esille sen ydin, ei kuori.” Nämä ”väärinkäsikset” ovat olleet Aron mukaan erityisen paha ongelma lähetystyössä, joten tarvittiin sensuroitu versio. Eri kristityt kuitenkin tulkitsevat Raamattua eri tavoin, ja siksikin on vääristelevää antaa ymmärtää sukupolvea–paria Jeesuksen jälkeen eläneiden ihmisten kirjoittaneen jotain muuta kuin kirjoittivat. Jos kuitenkin johonkin oppiin pitää käännyttää, mieluummin vuoden 1992 oppiin kuin alkuperäiseen julmaan oppiin.

Samalla tavalla voisi Mein Kampfista ja Koraanista tuottaa kiltimmät, sensuroidut versiot, esimerkiksi kääntämällä juutalaisvastaiset tekstit: ”Juutalaiset ovat esimerkki siitä, miten eri kansat voivat paremmin eläessään omassa keskuudessaan kuin sekaisin.”

Vapaa-ajattelijat: Raamatun ristiriitoja
Evil Bible
http://skepticsannotatedbible.com/index.htm
Raamatunkohtia, joita kristityt eivät noudata Uudesta testamentista (Pahis)
Raamattu 2.0 (tätä artikkelia valaisevaa huumoria)
Raamattu (evl.fi) – täältä voit tarkistaa nykykäännöksen sanamuodot (1992-nykykäännös, sensuroiva)
Uskonkirjat.net (1992-käännös, 1933/38-käännös ja Youngin englanninnos näkyvät yhtaikaa)

Lisää linkkejä relevantteihin teksteihin Raamatusta tai vaikka Koraanista voi esittää kommenteissa alla.

87 kommenttia artikkeliin ”Raamatun julmuuksia ja ristiriitoja

  1. Uskonnot ovat kaikki valheita.Uskonnot,niin kuin olemme vuosisatojen myötä huomanneet,vaativat aina uhrinsa.Veri seuraa aina uskontoja.Aina löytyy niitä jotka kiihottavat muita veritekoihin uskonnon nimissä.Koraanin varjolla tehdyt itsemurhaiskut,raamatun nimissä tehdyt noitien polttoroviot..Missä on ero?Taivas,paratiisi,helvetti,kadotus,paikkoja minne joudutaan jos ei totella johtajaa,riippuen siitä minne päin maapalloa on syntynyt.Valitettavasti uskontoja on aina myös seurannut valta.Ja valtaa seuraa aina veri.Se kuka saa uskonnon nimissä eniten kannattajia myös hallitsee.Ilman uskontoja ihminen olisi jo siinä missä se tulee olemaan noin 200 vuoden päästä.

    Tykkää

      • Kuten käki käkikellossaan,julistaen sanomaa vain kun kirkonmiehet seurakuntineen haluavat.Jumala on kaikkialla,luomassaan maailmassa.Suljettujen ovien takana säilytetään vain niitä maallisia arvoja heitä varten ketkä ovat elämänsä varrella toivonneet pääsevänsä kultaiseen vasikkaan kiinni.Mutta ovat saanneet vain osan kohdata -vasikan jätöksiä.

        Tykkää

      • Minä taas uskon kirkkoon, mutten jumalaan. Mielenkiintoista miten monenlaisia näkökantoja uskonkysymyksent kirvoittavat:D

        Tykkää

      • et uskon Jumalaan ja Jeesukseen mutta en kirkkoon enkä uskontoihin.

        Mistä sä kirjoittaja nämä olet repinyt?!?!

        Tai siis oot juurikin repinyt nämä jakeet sieltä ja täältä. Pitäisköhän ensin tutkia asioita, sitten voit alkaa tulkitsemaan mitä nämä tarkoittavat.

        Joku irrallinen jae sieltä ja täältä = sulle totuus.

        Suosittelen perehtymään asioihin tarkemmin.

        Toivon, että löydät oikean totuuden ennen kuin on liian myöhäistä.
        Se voi tietty pelottaa mutta kokeile. 🙂

        Tykkää

    • kristin-uskomuksessahan on säälittävä, suorastaan kamalaa se, miten siinä vietetään ”viattomien lasten päivää” joulukuun lopulla, näistä syistä:

      ”28.12. muistellaan Herodeksen lastenmurhan uhreja sekä Joosefin, Marian ja jeesus-lapsen pakoa Egyptiin. Tapaninpäivän tavoin tämäkin päivä muistuttaa, että uskoon kuuluu valmius marttyyriuteen ja vaino jeesuksen tähden voi kohdata myös sivullisia. Päivä muistuttaa lisäksi jeesus-lapsen ihmeellisestä pelastumisesta. jumalan poika säästyi Vapahtajan tehtävää varten.”

      Mutta kristinuskomuksessa ei muistella yhtään niitä kaikkia täysin viattomia lapsia, joita

      – tuo kristinuskomuksen kamala jumala suutus-päissään surmasi vedenpaisumustarinassa, eli tarinan mukaan koko maailman kaikki lapset (lisäksi tuon vedenpaisumustarinan alussahan tarina kertoo, miten sitä ennen jumalan pojat olivat ottaneet ihmisten tyttäriä vaimoikseen ja saaneet yhdessä lapsia … eli siten tuossa vedenpaisumustarinassa tuo katala jumala hukuttaa myös omien poikiensa jälkeläiset ja lapset)

      – miten Egyptistä paossa vitsauksissa raamatun kauhea jumala lähettää vitsauksia, joihin täysin viattomia egyptiläis-lapsia kuolee

      raamattu-uskomuksen suhde lapsiin on siis ainakin äärimmäiseen pahuunteen syöksähtelevä, aina kun se jumala sille päälle sattuu suutus-päissään.

      Tykkää

    • Ensin kiellettäköön muovin käyttö&valmistus, sitten kaikki saastuttava liikenne&-välineet, sen jälkeen turpeen, öljyn, maakaasun ynnä kaiken muunkin haitallisen energian käyttö, sitten kiellettäköön kaikki planeettaamme ja koko maailmankaikkeutta tuhoava toiminta, lopuksi kiellettävä kaikki uskonnot, ismit ynnä muut ihmiskunnan keksimät haitalliset keksinnöt. Perin yksin kertaista, eikö totta; ja jos tätä kautta ei todeta planeettamme olotilan kohentuvan, kiellettäköön koko ihmiskunta.

      Tykkää

    • noniin järjettömyyden äänenkannattajat! esim tuo raiskauskohta oli että kaupungissa joku olisi varmasti kuullut raiskaaja huudon.. kaupungin ulkopuolella ei taas tuomittu koska kukaan ei ollut häntä kuulemassa..vaatii liian suurta uskoa , uskoa teidän hölynpölyjuttujanne. ette te varmaan itsekään niitä toiv usko! pohjois korea on varmasti ihannevaltionne.. ja huonosti on toiminut.. ajatelkaa nyt vähän!! se ei oo suomes syntiä!! Raamattu on ainut kirja mistä löytyy Totuus ja elämän tarkoitus jne.. perimmiltään.. ootte te melkoisia uskovaisia kun jotkut uskotte että 100 miljardia vuotta sitten räjähti solu.. ja jotenkin tuli naaras solu //tai äitikö johon solu meni.. ja sitten miljardeja vuosia (uskontunnustuksenne millä kuittaatte hölynpölyn) ja siitä sit kaikki huom. ilman välimuotoja

      Tykkää

    • ’Kaikki…ovat jotakin’, ”veri seuraa aina uskotoja”: Näin suuret yleistykset eivät juuri koskaan ole totta. Elämä olisi yksinkertaisempaa, jos olisivat. Olisi helpompi oikoa asioita. Luulen kyllä, että vaikka maailmassa ei olisi lainkaan uskontoja, veri kyllä vuotaisi. Vaikeus on paljolti ihmisessä itsessään. Ihminen on vallanhaluinen, on sitten uskovainen tai ei. Ihminen voi tehdä tietoisesti väärin, kuuluu uskontoon tai ei. Ihminen on enemmän tai vähemmän itsekeskeinen, kostonhaluinen, kunniankipeä. Ja kun me ihmiset ei nähdä itsessämme näitä asioita, aiheutamme hankaluuksia ja syytämme muita. Totta on, että ihmiset haluavat valtaa ja voivat käyttää sitä pahasti väärin. Totta on myös, että uskontojen edustajat ja korkeat johtajat voivat tehdä paljon pahaa jo asemansa vuoksi. samoin poliittiset ym. johtajat.
      Mutta voidaan tehdä myös paljon HYVÄÄ. Kristiusko paransi antiikin maailmassa lasten asemaa, kristityt eivät jättäneet ei-toivottuja lapsia heitteille, kuten Rooman valtakunnassa voitiin tehdä. He pitivät huolta köyhistään ja leskistään, eivät aluksi ainakaan mielellään menneet sotapalvelukseen. Koska kaikki ovat Jumalan edessä tasa-arvoisia, niin orjat kuin isännätkin, alkoi ihmisten välisen tasa-arvon ajatus kasvaa jne. Kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa papit ovat olleet oppineita ja monet koulut ovat syntyneet uskonnolliselta pohjalta. Luostareissa kulttuuri on ollut tärkeällä sijalla, samoin toiminta yhteiskunnan hyväksi Kirjallinen kulttuuri tuli Suomeen Ruotsin ja kirkon välityksellä ja kirkko opetti suomalaiset alunperin lukemaan. Kristillisellä pohjalla on syntynyt esim. diakoniatyö, huolenpito köyhistä ja sairaista, mistä mainitaan jo Uudessa testamentissa. Uskonnolliseenkin kasvatukseen on liittynyt myös oikean ja väärän opetus, kristinuskossa 10 käskyä. Käskyt 4-10 ovat hyvin yleispätevät periaatteet ihmisten välisiin suhteisiin, ja löytynevät kaikista kulttuureista. Käskyt 1-3 koskevat suhdetta kristilliseen uskoon ja Jumalaan. Pohjois-Koreassa ja Kiinassa on kunnioitettava ennenkaikkea hallitsijaa, Näin jokin aika sitten TV:ssä, että kun joku kiinalainen virkailija sai luettavakseen 10 käskyä, hän puuttui heti ensimmäiseen: se oli hänen mielestään muutettava niin, että ylimpänä palveltavana ja kunnioitettavana on maan hallitsija, ei jumala. Ajatus kyllä pohjautuu heidän vanhaan kulttuuriinsa. Mitä tapahtui uskonnoille Neuvostoliitossa? Ne haluttiin poistaa kokonaan, ja korvata kommunistisella aatteella. Kommunistisen puolueen jäseneksi (etuoikeutetuksi) pääsivät vain luotettavat kommunistit, jotka olivat ateisteja. Kirkkoja ja temppeleitä (kaikkien uskontojen) otettiin muuhun käyttöön, pappisseminaareja suljettiin. Uskovien elämästä yhteiskunnassa tuli vaikeaa. Omistava vauras keskiluokka uhrattiin aatteen takia/heidän omistuksiensa takia. Miljoonia kuolonuhreja, myös Amerikasta Karjalaa ja luvattua uutta ihanneyhteiskuntaa rakentamaan lähteneitä suomalaisia.
      Mitä tapahtui Kiinassa Mao Tse Tungin vallankumouksessa. Vanha uskonto, konfutselaisuus (vanhempien ja ylemmässä asemassa olevien kunnioitusta korostava) nähtiin kommunismin esteenä, lapsilta udeltiin koulussa, ajateltiinko kotona oikein. Uskonnoilla ja uskovilla vaikeat ajat, joita molemmissa maissa voisi vainoamiseksikin kutsua. Oli pakko uskoa Kommunismiin. Kaikki lukivat Maon pientä punaista kirjaa (noin pienen Uuden testamentin kokoinen) ja toistelivat sen opetuksia. Väärinajattelijoita odotti ”uudelleenkoulutusleiri”. Eivätkä olot vieläkään ole helpot. Kiinassa olot vain vaikeutuvat teknisten valvontamahdollisuuksien takia. Entäpä Hitlerin Saksa? Hitler kannatti vanhaa germaanista uskontoa, voimaa ja urheutta. 6 milj. juutalaista, sekä eri tavoin vammaisia ja hallinnon vastustajia keskitysleireille ja kuolemaan kun haluttiin rakentaa puhdasveristä yli-ihmisten valtakuntaa, jota tehdessä ryöstettiin sotien toisilta. Näitähän riittää. Diktaattorit (suom. sanelijat) eivät ole halunneet kenenkään sanovan, mitä he saavat tai eivät saa tehdä. Niin kauan kuin ihminen on ollut ihmiseksi katsottava, hän on ajatellut syntyjä syviä. Luonnonvoimat kyllä opettavat, ettei ihminen ole kaikkivaltias, on ajateltu jumaluuksia, jumalia, olentoja ja henkiä, jotka voivat vaikuttaa maanpäälliseen elämään. Hengellisyys on osa ihmisyyttä. On hyviä ateisteja ja uskovaisia, molempia on myös pahoja. Useimmat ovat siltä väliltä.

      Tykkää

  2. Selkeä suomalaisen korpisoturin tervehdys:”TERVE PERSE!” ei jätä ketään osattomaksi,eikä ole kellekkään erikoisesti suunnattu.Se huokuu Suomalaista rehellisyyttä ja isänmaan tuntoa,mitä ei mitkään hurskailut ja tekopyhyydet voita. Totuus on totuutta eikä mitään lieron lipevyyttä.

    Tykkää

  3. L-R S-T
    Raamattu on kokoelma vanhoja tekstejä, ei kai sen kummempaa. Siksi ne ovat epäloogisia. Sieltä sopii poimia tukea niille asioille, jotka on kokenut oikeiksi. Se on kai sitä uskon vahvistusta. En oikeastaan ymmärrä, miten joku yleensä voi kuvitella raamatun olevan johdonmukainen.

    Tykkää

    • Mutta jos olet esimerkiksi mieleltäsi ”hieman vinksahtanut” niin oikeuttaako sitten raamattu noihin nykypäivänä esim. laissa kiellettyihin tekoihin jos uskot ja koet ne oikeiksi/oikeutetuiksi. Syrjintä, orjuutus, tappaminen, insesti?

      Tykkää

      • Seksuaalisuudesta, erityisesti ei-sukukypsien ja hiljan sukukypsyyden saavuttaneiden seksuaalisuudesta on olemassa tieteellinen tutkimusfakta, että mielihyvän / seksuaalisuuden kokemus ei ole traumatekijä, sen ovat jo tutkijat RIND, TROMOVITCH ja BAUSERMAN (1998) yli 50 tutkimuksen metatutkimuksillaan (ja monet muut) vahvistaneet.

        Ns. väliintulevat muuttujat eli kokonaan muut seikat, kuten lapsen emotionaalinen tai fyysinen laiminlyönti ja koettu/nähty väkivalta (ei seksuaalisuus) traumatisoivat. Myös (eritysesti hoitamattomat) sukupuolitaudit ja abortti tuottavat (altistavat) ruumiin ja mielen häiriöitä, ei jälleen seksuaalisuus itse.

        Rikoslain pykälä seksuaalisesta teosta, joka olisi ”omiaan tuottamaan vahinkoa” ei siis lainkaan koske seksuaalisuutta. Seksuaalisuus tulisikin ilmiönä vihdoin ja kokonaan dekriminalisoida, sen sijaan väkivalta tulisi kriminalisoida tehokkaammin. On hyvä muistaa, että jo poika- ja tyttösikiöt kokevat orgasmeja [eikä odottavia äitejä ole sen vuoksi tuomittu]. Mielihyvä ei oikeasti ole vika, pahe tai synti. Seksuaalisuus ei ole demonista, kuten kirkkoisät ja Rooman valtiovalta sekä demonisointiajatuksen kopioineet (vallankäyttö)juristiikka ja (vallankäyttö)lääketiede ovat meille uskotelleet.

        Se, että mitä tahansa asiaa ei täysin ymmärrä ei tietenkään tarkoita traumatoisoitumista tai aiheuta kehitykselle mitään vahinkoa – muutenhan esim. lastentarhassa olo, lentokoneen näkeminen, kouluun lähtö (joita lapsi ei ymmärrä) kaikki traumatisoisivat, itse eläminen traumatisoisi (elämän tarkoitusta ei edes aikuinen ymmärrä!) mielihyvä ja ilo traumatisoisivat jne. jne. jne..

        Hysteriat itsesaastutusta, äpäryyttä ja insestiä (pl. lisääntymisen – ei seksuaalisuuden – jotkut perinnöllisyysongelmat) jne. jne. kohtaan juontuvat puhtaasta TIEDON puutteesta, jonka tietoaukon ovat jo tuhansia vuosia häikäilemättömät, vallanhimoiset ihmiset korvanneet uskomuksilla seksuaalisuuden demonisuudesta, vain hallitakseen ihmisiä ja/tai tukeakseen omaa uskontoaan tai ammattikuntaansa.

        MOT

        Tykkää

      • Älä lopeta todistustasi sanoin, MOT (Mikä oli todistettavana) jos et pysty asiaasi aukottomasti todistamaan. Tämä todistus ei mielestäni todellakaan aukoton ollut. Myös kirjoitusasu on hyvin ympäripyöreää, en puolueettomana lukijana oikein saa selvää, yritätkö tekstissäsi sanoa mm. seksuaalisen hyväksikäytön ja insestin olevan OK, vai vastustatko niitä. Jatka vaan kirjoittamista, jos melipiteitä löytyy, mutta älä hienostele liikaa tekstin kanssa tai voi jäädä sanoma epäselväksi. Aiheeseen epäsopivien termien käyttö ei saa kovinkaan montaa henkilöä uskomaan mielipiteeseesi:)

        Tykkää

  4. Tämä artikkelin suurin ongelma on se, ettei se näe kokonaiskuvaa.
    Raamattu on suuri kokonaisuus, jonka punaisia lankoja ovat mm. pelastushistoria ja Jumalan ja ihmisen välinen kanssakäynti. Jos Raamattua kuitenkin lukee vain selaillen, tai lukee sen kannesta kanteen etsien sieltä ristiriitaisuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia, niitä sieltä toden totta löytää – mutta se on omaa sokeuttaan.
    Minua hävettää, ei millään pahalla, kuinka ihminen luulee tietävänsä jostain jotakin vain sen perusteella, että on lueskellut Raamattua ja nähnyt, kuinka yhdessä kohdassa puhutaan näin, toisessa kohdassa puhutaan noin, kolmannessa kohdassa taas sillai ja tuollai. Liian useat kirkkomme työntekijät toimivat kuulemma aivan samalla tavalla. Siinä on vain yksi ongelma – kun Raamattua yrittää lukea itsessään, ei siitä tule totisesti tuon enempää. Vaan, jos rukoilee (kyllä, rukoilee, mennään yliluonnollisuuksien puolelle) Sanan avautumista, sitä että Pyhä Henki olisi opettajana, kaikki alkaa pikkuhiljaa selvitä.
    En väitä Raamatun olevan yksinkertainen kirja, en missään nimessä. Kuitenkin, kuten jokaista kirjaa maailmassa, sitäkin no osattava lukea, kuten sitä on tarkoitettu luettavan. Kukaan ei etsi hekumaalisia juonenkäänteitä reseptikirjasta, eikä kukaan etsi pastaohjetta bilteman oppaasta. Raamatussa on historiankirjoja, profetaalisia kirjoja, runoelmia ym. kaunokirjoja, ja kaikki niistä johtaa kohti Jeesusta Kristusta.
    Pyrkimykseni ei ole osoittaa olevani ketään suurempi. Ei myöskään viisaampi, tarkempi tai muuten vain ”lesompi”. En hae omaa kunniaa, en yritä provosoida mihinkään enkä haukkua ketään. En halua sytyttää uskonsotia enkä kokea ylemyyttä, saatikka hae selkeää alemuutta. Haluan vain sanoa sen, että tämä artikkeli, kuten niin monet muut artikkelit – samoin kuin liian monet saarnat ja niiden takaiset liberaliudet – ovat lieväti sanottuna epätarkkoja. Artikkelissakin puhuttiin muutamaan otteeseen Koraanista: jos samanlainen teksti olisi tehty Koraanista, olisi hyvin luultavasti syntynyt aikamoinen älämölö. Liian monet kristityiksi itseään sanovat eivät kuitenkaan voi vähempää välittää siitä, kuinka meidän pyhää Sanaamme vääristellään, leikellään ja panetellaan. Totisesti, kaikki nuo kohdat löytyvät Raamatusta – ellei joku ole epähuomiossa typottanut – mutta katsokaakin niitä irrallisuuden lasien läpi, ja olette sokeita.

    Herra Jeesus Kristus sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä (Joh14:6), ja siihen luottaen rukoilen kaikkien tätä artikkelia lukevien puolesta, siunaan heitä ja odotan, kuinka Jumalan teot heidän elämässään näkyvät – ja näen, kuinka ne sivuutetaan tai unohdetaan…

    Herran siunausta kaikille.

    -Tuomas Hietamäki, 18-vuotias lukiolainen, Vaasa

    Tykkää

    • Näinpä Tuomas! Ihmisen ylpeydellä ei tunnu olevan rajoja. Jumalaa on helppo panetella. En mäkään kaikkea ymmärrä, mutta tiedän oman paikkani. Tiedän olevani syntinen ja tarvitsevani pelastusta! Jeesus on jo tehnyt mulle ihmeitä. Minä yhdyn rukoukseesi kaikkien puolesta jotka tätä artikkelia lukevat ja ovat ihmeissään. Puhukoon Pyhä Henki itse. Ja tulkoon valottamaan asiaa heidän sydämiinsä. Amen.

      Tykkää

    • …Amen, Tuomas. Kiitos vuosien takaisesta kommentistasi. Henkeni iloitsee sitä lukiessa. Jeesus siunatkoon sinua Tuomas elämässäsi, kuten myös kaikkia muita tällä sivulla käyviä ihmisiä! 🙂

      Siunaten,
      Miika Soininen

      Tykkää

    • Mutta Monet uskovaiset lähettävätraamatun olevan totta mutta jos ihan vain yksittäisistä kohdistakin löytyy ristiriitaisuutta niin eihän se mitenkään voi pitää paikkaansa, se on ns.roskaa

      Tykkää

    • Tuomas Hietamäelle on Jumala näköjään antanut viisautta enemmän kuin pelkän iän perusteella voisi ennakoida. Eipä ainakaan minun tuohon tarvitse mitään lisätä.

      Kommentoin aloitustekstiä parin kohdan osalta. Jos Jeesus todellakin olisi ollut julmuuksien kannalla, niin hän olisi epäilemättä käskenyt kivittämään syntisen naisen, sen sijaan että hän vetosi syyttäjien omatuntoon.

      Aloitustekstin kirjoittaja ei ole ymmärtänyt, että jos Vanhan Testamentin lait eivät olisi ikuisesti sitovia, ei Kristuksen olisi tarvinnut tulla maan päälle uhriksi meidän syntiemme edestä. Eihän kukaan kykene elämään täydellisesti Mooseksen lain mukaan, joten olemme kaikki tuomittuja jos emme turvaa Kristukseen.

      Väite: ”Jeesus suosittelee, että syntien välttämiseksi katkoisimme kätemme ja puhkoisimme silmämme. Jos joku katsoo naista himoitsevasti, hän tekee aviorikoksen.”

      Voihan tuon ottaa suosituksenakin, mutta Jeesus kylläkin totesi että on parempi mennä silmäpuolena taivaaseen kuin molemmat silmät tallella helvettiin. Kuulostaa loogiselta.

      ”6:5-6 Jeesus kehottaa opetuslapsiaan olemaan rukoilematta julkisesti.”

      Siihen aikaan rukoiltiin julkisesti näköjään myös siksi, että sillä uskottiin saatavan arvostusta ihmisten silmissä.

      ”7:13-14 Hän sanoo, että useimmat ihmiset päätyvät helvettiin.”

      Kun katselee maailman menoa niin … Mutta jääköön sanomatta.

      10:34 Jeesus sanoo, että hän on tullut tuhoamaan perheet saattamalla perheenjäsenet vihaamaan toisiaan. Hän ei ole tullut ”tuomaan rauhaa vaan miekan”.

      Niin, Jeesus tuli tuomaan totuuden. Totuutta on joskus verrattu miekkaan. On selvää että kun totuus kohtaa valheen niin syttyy sota, eripura. Tartutaan lopulta oikeaankin miekkaan. Miekkoja on silti monenlaisia – myös sanan miekka tunnetaan.

      11:3 Edes Jeesuksen kastamisen ihmetapahtumien jälkeen Johannes Kastaja ei usko Jeesukseen (ja on vankilassa ja kuolee pian) vaan on epävarma: ”Oletko sinä se, joka on tuleva, vai etsimmekö jotakuta toista?” Miten kukaan sitten voi olla varma ellei hän, omin silmin ihmeet nähnyt?

      Johannes oli ihminen kuten mekin. Hän ei ollut yli-ihminen. Kuoleman edessä hän alkoi epäillä kuten Pietari, joka kulki veden päällä kunnes usko petti.

      Tykkää

      • Matteus 5:29 ”Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois.” 18:8 ”Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois.” Jeesus käski tekemään näin, jotta välttäisi helvetin. Joku toinen kaikkivaltias pystyy pelastamaan nekin jotka eivät puhko silmiään.

        Tykkää

      • Hmm….. kyllä uskovaiset osaa kääntää kaiken mieleisekseen raamatusta. Olen saanut monet uskovaiset hermostumaan kun olen heidän mielestään esittänyt heille kysymyksiä joihin eivät ole osanneet vastata muuten kuin vetämällä juuri näitä raamatun lauseita kehiin.

        Tykkää

  5. enkä uskoanne myöskään horjuttaa, mutta

    ohhoh kun oli paljon irrallisia jakeita. Kannattaa lukea vähän tarkemmin jos nämä jutut kiinnostaa 😀

    En jaksa kaikkia kohtia kommentoida
    …mutta esimerkiksi heti pisti silmään tuo Ef. 1:4-5:

    ”edeltäpäin määräten meidät _lapseuteen_, Hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta (…)” [ja jos jaksaa lukea 13. jakeeseen saakka] ”(…) Hänessä on teihinkin, sittenkun olitte kuulleet totuuden sanan, PELASTUKSENNE EVANKELIUMIN (…)”
    Eli ei ketään ole määrätty helvettiin tai taivaaseen, vaan Jumalan lapseksi pelkästään. Lapsella on vapaa tahto lähteä pois, tai palata kotiin. Usko Jeesuksen sovitustyöhön (johon liittyy mm. tämä Jumalan ”kiroaminen” eli kun Jumala hylkäsi Poikansa kuolemaan) on avain taivaaseen. Paavali tosin kirjoittaa vielä Jaakobin kirjeessä 2:20 että ”usko ilman tekoja on voimaton”. Jos väität uskovasi, mutta et yritäkään elää sen mukaan, voi uskosi asettaa hyvinkin kyseenalaiseksi.

    Ja kyllä maar, jumalia on kyllä monta, se ei ole ristiriita. Mutta yksi on kaikkien muiden herrojen Herra, Adonai Elohim. Muut ovat Jumalan korvikkeita, eli epäjumalia – ja saatanahan on niistä kaunein ja houkuttelevin. Ja kaiketi nyt puhuivat monikossa jumalastaan nuo juutalaiset, kyllähän meilläkin vanhuksia ja arvokkaampia kaluunakalleja teititellään 😉
    Jumalan nimistä lisää esim. http://www.netikka.net/mpeltonen/nimi.htm

    Mutta muuta ei nyt kuin rauhaa, kannustan lukemaan hiukan tarkemmin ennen kuin alkaa innokkaasti kivittelemään. Noista vanhan testamentin juutalaisten lakipykälistä saa helposti provosoivia tekstinpätkiä jos niitä on hakemassa. Voisin ajatella niiden olevan taustavalaistusta sen yhteiskunnan ilmapiiriin, mihin UT:n tapahtumat ajoittuvat.

    Tykkää

  6. Matteuksen evankeliumi:
    13:10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: ”Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?”
    13:11 Hän vastasi ja sanoi: ”Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
    13:12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
    13:13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
    13:14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ’Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
    13:15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’

    Kohtelias ja vihollisiaan rakastava Jeesus
    Matt. 23:33 ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?”
    Matt. 23:17 ”Te tyhmät ja sokeat!”
    Matt. 12:34 ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja?”
    Matt. 10:34 ”Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.”
    Luuk. 22:36 ”Niin hän (Jeesus) sanoi heille: … Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan.”
    Luuk. 12:49-51 ”Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!… Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta.”

    Kyykäärmeen sikiöllä jeesus tarkoitti, että ihmisessä on pahuus ja tyhmällä taas ymmärtämättömiä.
    Miekkalla tarkoitetaan jumalan sanaa.
    Ja se miksi Jeesus sanoi, että hän ei ole tuonut rauhaa vaan eripuraisuutta johtuu Jumlan sanasta, koska joka uskoo jumalaan, niin se synnyttää eripuraisuutta Jeesusta rakastavalla ja ei Jeesusta rakastavalla.

    Kaikki noi ”ristiriidat” voidaan kumota Jumalan Pyhän hengen kautta ja muuttaa ei ristiriidoiksi. KANNATTAA KOKEILLA JEESUSTA NIIN YMMÄRTÄIS NOIKIN ASIAT PAREMMIN.

    Tykkää

    • Tuossa artikkelissa raamatun teksti oli joko tarkoitushakuisesti vääristelty tai kirjoittaja ei tunne tai haluakaan tuntea kritisoimaansa asiaa.

      Tykkää

    • ”Kristuksen vapahtajakseen ottaneet eivät kuitenkaan jää kuolemaan, vaan kokevat ylösnousemuksen.”
      ● ● ●
      Näinhän uskovaiset uskovat. ”Kuolleet herätetään haudoista ja nousevat elävinä taivaaseen jossa on kullatut käytävät ja yms.”
      Näin he minulle selittävät. Kovin on uskottavaa että tuhkat muuttuu jälleen eläväksi ihmiseksi, kuin myös maatuneet ruumiit.

      Murhamiehet saavat syntinsä (murhansa) ym pahat tekonsa anteeksi, kunhan vain rukoilevat ja pyytävät syntejään anteeksi. Ei tällaisia tekoja saa koskaan pyyhittyä pois eikä anteeksi. Turha luulo.

      Olen huomannut että yli puolet uskovaisista on olleet kamalia ihmisiä: juoneet, käyttäneet huumeita, varastaneet, tappaneet jne. Sitten tulleet uskoon ja saarnaavat jumala-jeesuksen sanaa meille ketkä emme ole tehneet tuollaisia juttuja.

      Kertovat kuinka syntisiä olemme koska emme ole ottaneet jeesusta sydämeemme ja rukoilleet oikeaoppisesti. Kehuvat joka käänteessä kuinka vain he ovat jumalan silmissä hyviä ihmisiä (vaikka ovat ahneita, itsekkäitä yms).

      Eikö uskovaisen kuuluisi antaa vaikka kenkänsä jalastaan sellaiselle kellä kenkiä ole, vaan kulkee paljain jaloin pakkasessa?

      Mutta ei, sellaista heiltä ei kannata odottaa. Kertoilevat iloisina kuinka rukoilivat itselleen isompaa asuntoa ja jumala kuuli rukouksen ja antoi heille asunnon. Aika itsekästä rukoilua näiltä ”jumalan lapsilta”.

      Minä en usko että jumala ja jeesus antaa heille koskaan anteeksi pahoja tekojaan. Ei tehtyjä tekoja saa tekemättömiksi vaikka kuinka olisi rukoileva uskovainen.
      Taivaaseen ei tuollaiset uskovaiset koskaan pääse.

      Tykkää

  7. No olipa huono kirjoitus.. Luin noita kohtia läpi, ja kun se kohta, mikä oli poimittu, niin kun siitä luki enemmän joko sitä ennen tai jälkeen ja se kumosi kyllä nuo väitteet ihan kokonaan.. ja tuo ”Room. 1:27 Paavalin mukaan naisten “luonnollinen käyttö” on seksiobjekteina miesten huviksi.” Niin siinä kohdassa ei edes puhuta mistään tuollaisesta :DD Siinä puhutaan luonnollisesta yhdynnästä, mikä silloin tietysti tarkoitti naisen ja miehen välistä yhdyntää. Kohdassa siis oikeasti vaan kammoksuttiin homoseksuaalista yhdyntää, ei liittynyt naisiin millään tavalla 😀 LOL.

    Mutta onhan Raamattu täynnä verta ja romantiikkaa, mitä sitä kieltämään (: Julmia lakeja on ollut ja tulee olemaan. Mun mielestä Jeesusta ja Jumalaa kuvataan Raamatussa aika inhimillisinä henkilöinä koska Jumalakin vihastuu yms.

    Ja sitten kun tuossa puhutaan kaikkea että Jumalattomat ei pääse taivaaseen ja ne on kirottuja yms. niin eihän siinä nyt mitään väärää ole, ei Jumala ota luokseen niitä jotka ei Häneen usko.. Tyhmähän se olis.

    Jos Raamattu on ristiriitainen, niin, niin on kyllä tämä ”Raamatun julmuuksia ja ristiriitoja” kirjoitus myöskin.. Helppohan se on vaan väännellä sanoja ja ottaa itselle mieluiset kohdat.. Kun lukee tarkemmin niin jotkut pitää paikkansa jotkut ei.

    Toiset uskoo Jumalaan, toiset ei. SO?

    Tykkää

  8. Minua on jo pitkään mietityttänyt, että kuka näki luomiskertomuksen tapahtumat, ja kirjoitti ne ylös? Vai kertoiko Jumala tapahtumat myöhemmin eteenpäin? Kenelle?

    Tykkää

    • Rakas kysyjä. Taitaa olla niin ettei kukaan kuullut eikä nähnyt. Ihmiset ovat parhaansa mukaan yrittäneet hahmottaa näitä tapahtumia. On tarve selvittää, mutta kaikki tapahtui ilman mitään syytä, kerran satoi kosminen lumisade ja tähdet antoivat elämän. Merestä se nousi. Ja suuret eläimet kuolivat, nisäkkäät selvisivät. Kasvit kukoistivat ja ruohot, toivat happea ja elämää. Ja meidän esi-isät niiden ruohojen yli kävivät ja oppivat kävelemään. Ja hitaasti kehittyivät ihmettelemään.

      Tykkää

      • Kun tuossa jutun lopussa luki Vapaa-ajattelijat, minulle tuli ahaa-elämys ja ”niinpä tietysti!”. Jossain ateistien omassa ABC-oppaassa kerrotaan että islamin ohessa kristinusko on yksi maailman verisin uskonto. Oikeastihan siinä kristinuskon tilalla olisi pitänyt lukea ”ateismi”. Kyllä sellaiset ateismin lähettiläät kuin Mao Tse Tung, Josef Stalin, Pol Pot ja monet muut veriset diktaattorit ovat olleet tuhoisampia kuin kristityt. Nykymaailman ateismin riemusanomaa levittävät edelleen Pohjois-Korea, Kiina, Vitnam, Laos, Kuuba jne… Näiden niinkuin muslimivaltioiden suurin sirkushuvi näyttää olevan kristittyjen listiminen. Voisi siis olettaa että islam ja ateismi lyö hynttyyt yhteen kun heillä on yhteinen vihollinen.

        Tykkää

      • ”Vapaa-ajattelijat: Raamatun ristiriitoja” on vain yksi monista linkkiteksteistä artikkelin lopussa.

        Kommunismi on uskomuksiin perustuva maailmankatsomus, jonka todella voi väittää olleen viime aikoina kristinuskoakin tuhoisamman. Se on kuitenkin aivan eri asia kuin ateismi sinänsä, puhumattakaan sekularismista tai tieteellisestä maailmankuvasta, jota kommunismi vastustaa mutta jota suuri osa vapaa-ajattelijoista kannattaa. Vapaa-ajattelijaksi itseään kutsuvat virheellisesti myös eräät kommunistit, ja heihin kritiikkisi osuu.

        Tykkää

    • Kaipa sen pitää olla niin, että kukaan ihminen ei nähnyt tapahtumia (kertomuksesta itsestään päätellen). Uskoisin, että ihmiset vuosituhansia sitten ovat itse pohtineet asiaa. Raamattu puhuu Pyhän Hengen ohjaavasta ja opettavasta vaikutuksesta, muuta tuskin tuohon pystyn vastaamaan. Raamattu itse kertoo olevansa Jumalan hengen inspiroima, kun Paavali kirjoittaa: ”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta” (2. Tim. 3:16 : http://www.uskonet.fi/artikkelit/140/raamattu).
      Itse asiassa luomiskertomuksia on kaksi. Nuorempi on se, jossa Jumala luo maailman 6 päivässä leväten seitsemännen. Jako päiviin ilmaisee kaiken tapahtuneen järjestyneesti, myös tietyssä aikajärjestyksessä. Tämä kertomus puhuu asioista asiallisen toteavasti, ja mielestäni hyvin erikoista, ellei ihme, on se,että järjestys, jossa asiat luotiin, vastaa suurin piirtein tieteen kuvaa elämän synnystä. Kertomusten syntyaikoina ei ollut aikamme hienoja teknisiä apuvälineitä maailman tutkimiseen. Käytetty omia aisteja ja omaa ajattelua. Ihmiset lienevät aina ajatelleet, mistä ja miten kaikki on saanut alkunsa. Eri kulttuureilla on ollut omat käsityksensä ja kertomuksensa. Myös israelilaisten naapurikansalla Kaksoisvirtain maassa (Irakissa: Gilgamesh-eepos, jossa mm. luomis- ja vedenpaisumuskertomus). Jos vertaa niitä Raamatun kertomuksiin, tajuaa paremmin Raamatun kertomusten luonteen.(Raamatussa veden paisumus tuli ihmisten pahan elämän tähden, Gilgamesh-eepoksen mukaan jumalat, monikossa!, kyllästyivät ihmisten metelöintiin.)
      Vanhemman luomiskertomuksen tunnistaa siitä, että mies luotiin ensin ja nainen hänen kulkiluustaan (kuvaa heidän rinnakkaisuuttaan, vrt. esim pään tai jalan luun merkitykseen). Se on myös eloisampi, ei kuivan asiallinen. Vanhan testamentin kokoajia ei ole huolettanut kertomusten erilaisuus, sellaisinaan ne on otettu pyhiin kirjoituksiin. Miksi meitä pitäisi sitten huolestuttaa? tämä vanhempi kertomus jatkuu syntiinlankeemus-kertomuksena, siksi ehkä nuorempi on ensimmäisenä. Jumala loi kaiken hyväksi, myös ihmisen sukupuoli-elämän, käski vielä lisääntymäänkin. Se puu, josta Jumala kielsi syömästä (uhkana oli kuolema), oli hyvän ja pahan tiedon puu. Houkutus kuvataan käärmeenä, ja ihminen halusi olla ”kuin Jumala; tietää hyvän ja pahan”, otti ja söi. Eeva otti ja söi, antoi Aatamille, joka hänkin söi. Seurauksena he huomasivat nyt vasta olevansa alasti ja häpeä tuli. Kun Jumala tuli lähelle, mentiin piiloon, eikä vapaasti Jumalan seuraan niinkuin ennen. Jumala puhutteli ensin miestä,(joka syytti sekä Eevaa, että Jumalaa), sitten Eevaa, (syytti käärmettä) ja käärmettäkin.
      Jumala rankaisi kaikkia osapuolia tasapuolisesti (käärmeelle maassa matelu; Eevalle synnytyskivut+miehelle alisteinen asema; Aatamille elatus hankittava raskaalla työllä). Paratiisista taas oli pakko karkottaa, etteivät söisi elämän puusta ja eläisi ikuisesti langenneessa tilassaan. (Olikohan B-suunnitelma jo valmiina). Ennen ”kylmään maailmaan” lähettämistä Jumala teki nahkasta vaatteet ja puki ne ihmisille. Jumala suojeli ihmistä ja halusi ihmisenkin suojelevan luomaansa maailmaa. Kertomus kuvaa elävästi tämän päivän syntiin lankeamistakin: tiedämme, mikä on väärin, teemme kuitenkin niin, häpeämme, kiellämme syyllisyytemme, kovetamme itsemme, käännymme pois Jumalasta. Onkohan ateismi paras piilopaikka Jumalalta. Ripe

      Tykkää

  9. Kuka pääsee taivaaseen?

    Mark. 16:16 Hän sanoo, että ketkä uskovat ja kastetaan, pelastuvat, muut ovat kirottuja.
    Oikeasti: 15 Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. ” (Kiroamisesta ei lue mitään.)

    Room. (Paavali) 3:28 ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.”
    (Oikein todettu.)

    Room. (Paavali) 10:13 ”Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.”
    (Juuri näin. Vain Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä voi pelastua.)

    Matt. 7:21 ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.”
    (Tyhjä hokeminen ei siis auta.)

    Efes. (Paavali) 1:4-5, 11 Jumala on ennalta määrännyt meidät taivaaseen tai helvettiin. Mitkään ajatuksemme, sanamme tai tekomme eivät vaikuta tähän.
    Oikeasti: ”Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltä määrätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,” (Olemme kutsutut Jumalan lapsiksi, mutta meillä on vapaus pysyä siinä tai luopua siitä. Valinta on oma, ennalta määräys näkyy oman valinnan kautta.)

    Saarnaaja 3:19, 9:5, 9:10 Kuolema on lopullinen. Ei ole kuolemanjälkeistä elämää.
    (Kristuksen vapahtajakseen ottaneet eivät kuitenkaan jää kuolemaan, vaan kokevat ylösnousemuksen.)

    Room. 1:27 Paavalin mukaan naisten “luonnollinen käyttö” on seksiobjekteina miesten huviksi.
    Oikeasti: ”27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.” (Naisista seksiobjekteina ei mitään mainintaa)

    Efes. (Paavali) 5:22-24 Vaimojen on antauduttava miehilleen kaikessa kuin nämä olisivat jumalia.
    Oikeasti: ”Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä. (Ei mainintaa jumalista).”

    Efes. (Paavali) 6:5 Orjien on toteltava herrojaan ”kuin Kristusta”.
    Oikeasti: ”5. Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa, niin kuin Kristukselle,
    9. Ja te isännät, tehkää samoin heille, jättäkää pois uhkaileminen, sillä tiedättehän, että sekä heidän että teidän Herranne on taivaissa ja ettei hän katso henkilöön.”
    (Kyse on isännän ja palvelijan keskinäisestä kunnioituksesta)

    Kor. (Paavali) 6:9-11 Homoseksuaalit ja naismaiset eivät pääse taivaaseen.
    (Kun Kristus tulee elämään ja ihminen haluaa pysyä hänen yhteydessään, ihminen eheytyy ennemmin tai myöhemmin. Tuskinpa kukaan pitää homoseksuaalisuutta luonnollisena olotilana. Tämä ei tarkoita että homoilta pitäisi kieltää ihmisarvo.)

    Room. 11:7-10 Jumala sokaisi juutalaiset, jotta he eivät näkisi Messiasta.
    Oikeasti: ”25 Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. 26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu:– Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. 27 Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä.”
    (Ihmisellä on valinnan vapaus, jokainen voi valita kuuluuko pelastettuihin vai ei)

    Joh. 5:14 Jeesus uskoo, että rammat ovat rampoja siksi, että Jumala on rangaissut heitä synnistä. Hän sanoo rammalle miehelle parannettuaan hänet: ”älä tee enempää syntiä, tai sinulle koituu enemmän pahaa”.
    Oikeasti näin:
    14. Sen jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja sanoi hänelle: ”Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi”.
    (Jeesus ei sanonut että mies oli sairas syntiensä tähden, koska jokainen ihminen on syntinen, olipa terve tai sairas. Jeesus kehotti parantunutta olemaan tekemättä enää syntiä (so. elämästä synnin vallassa) koska jotain pahempaa voi siitä seurata (ts. kuolema ja kadotus).

    En tässä vaiheessa jaksa tai viitsi kommentoida kaikkia kirjoittajan tulkintoja. Ne ovat kuitenkin kohta kohdalta osoitettavissa virheellisiksi ja usein asiayhteydestään irrotetuiksi. Joukossa on myös suoria lainauksia jotka ovat sinänsä oikein, mutta joita kirjoittaja ei tunnu ymmärtävän. Totuushan on se, että Jumala rakastaa ihmisiä mutta syntiä hän ei rakasta. Siksi ihminen voi päästä Jumalan yhteyteen vain Kristuksen kautta, joka pesi omalla uhrautumisellaan pois niiden synnit jotka häneen uskovat ja ottavat hänet Vapahtajakseen.

    Jouni Suninen

    Tykkää

    • Kiitos Jouni Suninen kommenteistasi ja omista tulkinnoistasi. En tiedä kuka pitää sitä luonnollisena olotilana mutta turha sinun on Jouni kenellekkään selitää luonnollisuudesta mitään jos pidät puhuvia käärmeitä, synnyttäviä neitsyitä ja itsestään palavia pensaita luonnollisina. Homoseksualisuutta tavataan luonnossa monien eläinten parissa, joten näin ollen sitä voidaan pitää luonnollisena olotilana ja kaikki tutkimus viittaa siihen että se on synnynnäistä eikä opittua käytöstä tai ympäristötekijöiden aikaan saamaa.

      Tykkää

      • Tosi moni, esim. leijona-urokset (eli nuo Suomen vaakunaeläimet), kirahvi-urokset, kääpiö-simpanssit (ja ihmiseläinhän on 3. simpanssilaji, tunnetusti), …
        ja norsu-urokset kärsilläänkin (luonnossa ja myös esim. Puolassa Varsovan eläintarhassa, katolilaiten puolalaisten ”riemuksi”).

        Naaras-norsuillakin toistensa sukuelimien hyväily kärsällään on yleistä.

        Mutta onkos muita eläinlajeja, joilla esiintyisi uskovaisuutta, kuin ihmiseläin?

        Ei ole, ei yhtäkään muuta.

        Joten uskovaisuutta voi täydestä syystä sanoa ainakin paljon luonnottomammaksi, paljon luonnonvastaisemmaksi, kuin homoseksuaalisuutta.

        Tykkää

    • Ihmettelinkin artikkelin tulkintoja. Tarkoituksena oli siis valehdella raamatun sisällöstä ja levittää ateistista uskontoa. (Ateistinkin on pakko uskoa, ”ettei ole mitään”)

      Tykkää

      • Harva ateisti uskoo, että mitään ei ole. Useimmilta ateisteilta vain puuttuu usko ”Jumalaan” eli Jahveen, Allahiin, Zeukseen, Odiniin, Ahura Mazdaan, Ukko Ylijumalaan ja muihin jumaliin. Kristityt ovat täysin samaa mieltä muiden paitsi Jahven kohdalla. Harva ateisti väittää, että on ehdottomasti täysin mahdotonta, että Odin olisi olemassa. Useimmat sanovat, etteivät vain usko Odiniin ja olisivat valtavan yllättyneitä, jos Odin olisikin olemassa.

        Tykkää

  10. Tosi huono kirjoitus. Ihan naurettava. Suurin osa näistä ristiriidoista on ihan keksittyjä tai väärinymmärrettyjä tai perustuvat tietämättömyyteen. Lapsellista. Miten kukaan julkisesti haluaa tieten tahtoen antaa itsestään näin idioottimaisen kuva? Kukaan järkevä ihminen ei ota tätä listaa tosissaan.

    Mikä idea ristiriitojen hakemisessa oikein on? Että jos Raamattu ei ole täysin ristiriidaton, se ei voi olla totta tai siitä ei voi olla apua ihmisille? Raamatussa on noin 1400 sivua, kirjoituksia on eri vuosisadoilta, eri kirjoittajilta jne. Minusta on ihme, että Raamattu on niinkin yhtenäinen ja selkeä kokonaisuus kun se nykyään on.

    Lisäksi kirjoittajaa vaivaa jonkinlainen ateistinen fundamentalisti. Eli syyllistytään siihen, että kaikki otetaan kirjaimellisesti. Ei tajuta vertauskuvia, juutalaista symboliikkaa, eri tyylilajeja ja retorisia keinoja.

    Fail.

    Tykkää

    • Itse en ymmärrä miten uskova ihminen ottaa kaiken tämän (raamatun kirjoitukset) vastaan ilman mitään suodatinta, ja sitten syyttää ristiriitojen hakijoita vertauskuvasokeudesta!?

      Minkälainen kaikkivoipa jumala langettaa tällaisen teoksen kannattajilleen? Ja miksi kirja? Vieläpä sellainen, joka huutaa tulkintaa ja omia lisäyksiä, ja vailla mitään, mistä konklusiivisesti voi todeta että ’kyllä, totta on’.

      Jumala siis antaa hänet kieltäville kaikki syyt ja todisteet itseään vastaan.

      Jokin vähän haiskahtaa.

      Tykkää

      • Jumala katsoo sydämeen. Toisilla on sydämessä kaipuu löytää Totuus ja Jumala. On mahdollista etsiä ja tutkia, opiskella ja hakea ymmärrystä, rukoilla ja huutaa avuksi Herraa nimeltä. Etsivä löytää ja Jumala antaa ymmärryksen. Tuntuu että monet hakevat vain oikeutusta itselleen jonka varjolla voivat kääntää selkänsä Jumalalle ja Totuudelle. Kyse on sielusta ja Sydämestä. Sitä suu puhuu mitä sydän pitää sisällään. Mihin suuntaan olet sydämessäsi menossa? Pyhä Henki kyllä avaa ja selittää kaiken ajallaan jos ihminen vilpittömästi sydämessään pyytää ja tahtoo ymmärtää. ❤ Jumalan Siunausta kaikille etsijöille.

        Tykkää

      • Sinun sydämesi pumppaa verta, jonka punasolut sammuttavat aivojesi synapsit. Lainaus: Lääkrinkirja(jumalan sana).

        Tykkää

  11. Ei tarvinnut kuin googlata ”vanha testamentti laki”, niin löytyi muutamassa sekunnissa pari hyvää kirjoitusta, jotka vievät pohjan pois koko Vapaasana.netin kirjoituksesta, joka pohjautuu siihen ateistieen ainaiseen ongelmaan – siihen henkiseen laiskuuteen – ettei oteta selvää, miksi Raamattu jaetaan Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin ja mitä Jumalan lait ovat. Väittämät ovat hauskaa luettavaa, sillä on uskomatonta nähdä, miten pihalla voi Raamatusta olla. Uskonnon pitäisi ilmeisesti olla pakollinen aine kouluissa, niin ei ateistien tarvitsisi taistella tuulimyllyjä vastaan. Raamattu on vaikea kirja. Sitä pitää opiskella. Ei riitä, että sen lukee läpi.

    http://www.saunalahti.fi/vpekki/raamattu/laki.htm

    http://raapustus.net/?kirjain=L

    Täältä löytyy lisää tietoa:

    http://www.nettikirjakauppa.com/

    Tykkää

    • Minkä uskonnon pitäisi olla pakollinen aine? Islamin? Miten voi opiskella jotain mikä on täyttä huuhaata? Sekoitat opiskelun palvontaan.

      Tykkää

    • Mahtoiko tuo olla iloisen trollin kirjoittama, niin parodianmaisia nuo viitteet olivat.
      Mutta joillekin ’Raamattu on totta koska Raamattu on Jumalan sana’ -kaltaiset uppoavat hämmentävän hyvin, edelleen.

      Tykkää

    • Jooooo-o , olen uskossa, luen raamattua mutta ihmettelin joitain kohtia esim tota efesolaisille kohtaa, ONKO TÄÄ JOTAIN PILAA KOSKA RAAMATUN TEKSTIT VÄÄNNETTY JA KÄÄNNETTY?? Ne on muutettu! Ihmiset LUKEKAA ITSE KOHDAT RAAMATUSTA!! Tää on valetta. Jumala on jokaisen meistä kutsunut yhteyteensä, pallo on meillä otetaanko vastaan pelastus. Jos Jumala olisi pakottanut meidät uskomaan niin emmekö olisi silloin robotteja? SINÄ JOKA TARVITSET ELÄMÄÄSI MUUTOSTA, APUA TAI MITÄ IKINÄ , SANO VAIN : JEESUS , TULE SYDÄMEENI ASUMAAN. Jos tarkoitat sitä. Voit lukea myös vaikka isänmeidänrukouksen ja seurakunnasta löytää ihmisiä. Jumala näkee sydämeesi ja sydämmesi tilan ja kutsuu nöyriä luokseen. Jeesus on tie totuus ja elämä. Kelaa sitä läppää.

      Tykkää

  12. Ehkä sosiaaliliberaalien kannattaa keskittyä ihan maallisiin asioihin? Kun ymmärrys taivaallisista asioista tuppaa olemaan vähän mitä sattuu

    Tykkää

    • Artikkelin kirjoittaja näyttää ajoittain sotkevan keskenään Jumalan puheet ja ihmisten puheet. Lisäksi hän irrottaa tekstejä asiayhteydestään, esimerkiksi kertaamalla Jumalan käskyä jonkin kansan tuhoamisesta. Tekstistä jää pois se, että ko. kansa oli omaksunut esim. sellaisia tapoja kuin lapsiuhrit ja temppeliportot.

      No, me ihmisethän toki tänäkin päivänä suvaitsemme ”kaiken” (siihen asti kunnes sen ”kaiken” tuottama pahuus osuu lopulta omalle kohdalle).

      Tykkää

      • Historioitsijoiden mukaan lapsiuhrit ovat yleensä pelkkää propagandaa. Jos jokin kansoista olisi oikeasti sellaisia käyttänyt, sekään ei oikeuttaisi sen kansan lasten ja imeväisten sekä eläinten surmaamiseen. Kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaan ei juuri niiden muidenkaan.

        Vaikken suvaitse juutalaistenkin tekemiä ympärileikkauksia, ei se oikeuta minua tappamaan kaikkia juutalaisia, ei ketään heistä. En suvaitse kristittyjen tekemiä kansanmurhia, mutta en silti ole kansanmurhannut kristittyjä, eikä sinunkaan pidä.

        Tykkää

  13. Raamattu kuvaa vain yhtä ajanjaksoa ihmisen historiassa. Voidaan siis ajatella että Raamattua ei pidä lukea kirjaimellisesti, vaan pitäisi keskittyä suuriin linjoihin. Miksei voisi ajatella, että Jumala antaa meille koko ajan lisää tietoa. Nykyään tiedämme esimerkiksi enemmän seksuaalisesta suuntautumisesta ja sen yksilöllisyydestä, jolloin homoseksuaalisuutta ei saa enään tuomita. Samoin tiedämme enemmän rotusyrjinnästä ja meidän tulisi pitää kaikkia ihmisiä saman arvoisina. Sama koskee esimerkiksi vammaisten oikeuksia. Samoin naisten oikeudet jne. Lista voisi jatkua.

    Hyvät ystävät, teidän tulee vain tietää, että Jumala on rakkaus ja kaikki pelastuvat, koska Jumala ei ole mikää sadistinen kiduttaja.

    Tykkää

    • Kaikesta tästä kirjoittelusta voi uskovaisten osalta todeta: Uskovilla on hirveä tarve selittää ”mustaa valkoiseksi”, koska mitään konkreettista todistetta jumalasta ei ole vaan kaikki uskonnot ovat ihmisen,usein miten miesten, keksimää tarinaa niin, että oma etu ja valta turvattaisi. Raamatun selvät käskyt esim tapaa eivät uskovaisten mukaan tarkoita sitä vaan tätä…Kuinka kukaan voi perustaa uskoaan/aatettaan noin ristiriitaiseen ja väkivaltaan kehottavaan ikiaikaiseen tarinaan kuin raamattu/koraani? No, tietysti selittelemällä kaiken itselle sopivaksi, ja sanomalla sitten itsekeksittyjä selityksiä jumalan sanaksi. Naisten alistaminen jne sairaat väkivaltaisuudet eivät kaikki mutta suurin osa on tehty uskonnon tai aatteen takia. Yhteiskunta tarvitsee lakeja ja sääntöjä, ei uskontoa, toimiakseen.

      Tykkää

    • Suosittelin sinua jättämään raamatun lueskelun, koska teos kertoo sekalaisesti eri ajanjaksoista tulkunnan varaisia seikkoja. Totuus ei löydy sieltä, kuten myös itse annoit ymmärtää. Parempi keskittyä pään sisäiseen ääneen ja kun päästä kuuluu prii…olet nirvanassa..tai korjaan taivaassa.

      Tykkää

    • Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Miksi hän ei kirjoituttanut sellaista raamattua, joka ei olisi täynnä ristiriitoja ja sopisi nykypäivään ihan sellaisenaan? Lisäksi se puoli asiasta, että raamattua ei voida lukea lapsille. On niin täynnä järkyttäviä asioita ja vaikealukuinen jopa aikuisillekin.

      Tykkää

  14. 5. Moos. 13:13-17
    Jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän asuttaviksenne, on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet kaupunkinsa asukkaat palvelemaan muita, teille vieraita jumalia, tutkikaa asiaa ja selvittäkää se tarkoin. Jos käy ilmi, että sellainen iljettävä teko todella on tapahtunut, teidän on miekalla surmattava sen kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että heidän karjansa. Kaikki sieltä saatu saalis on koottava keskelle toria. Sitten koko kaupunki samoin kuin kaikki saalis on poltettava kokonaisuhrina Herralle, teidän Jumalallenne. Sellainen kaupunki pysyköön ikuisesti rauniokasana; sitä ei saa enää koskaan rakentaa uudestaan.

    Tässä Raamatun vastine Koraanin ”vääräuskoiset pitää tappaa” -käskyille. Minusta listaan lisäämisen arvoinen.

    Tykkää

    • KOMMENTIT JATKUVAT SIVULLA 2. Jos klikkasit ”Viimeisimmät kommentit” etkä päätynyt klikkaamasi kommentin kohdalle, klikkaa alta ”2”, niin löydät sen kommentin.

      Tykkää

    • Mikäli tarkoitus on muutakin kuin päätä aukoa ja heitellä raamatunjakeita, niin suosittelen seuraavaa esimerkiksi tuon 5 moos.13:13-17 kohdalla: Lue koko konteksti. Sen jälkeen katso mitä aiheesta on kirjoitettu muualla kuin vapaa-ajattelijoiden sivuilla. Vastoin Thomasin vihjailua, esimerkiksi hänen kirjoittamansa artikkeli vapaa-ajattelijoiden sivuilla ei ole ennakkouskomuksista vapaa. Tuossa artikkelissa joko kirjoittaja haluaa tietoisesti pimittää lauseista osia ja asiayhteyksiä tai sitten hän ei osaa edes perustutkimusta. Mikäli luet hänen artikkelinsa huomaat että mm. lainaamissaan lauseissa hän käyttää usein merkintää: … keskellä lausetta. Varsin monessa näistä esimerkeistä joissa tuo merkintä on käytössä juuri nuo pois leikatut sanat selittäisivät koko kohdan. Tämä yhtenä esimerkkinä.
      Toinen hyvä keino on keskutella asiasta ihmisten kanssa joilla on enemmän meriittiä raamatun kanssa kuin Thomasin kaltaisella paatostajalla.

      Raamatun ajan kulttuuri lähi-idässä poikkeaa huomattavasti Suomen 2016 kulttuurista. Pieni kulttuurihistoriapläjäys helpottaa ja selventää kummasti asioiden ymmärtämistä. Otetaan esimerkiksi raiskaus Vanhassa testamentissa jota monesti kauhistellaan. Tietenkin nykyajan ihminen karsastaa ajatusta että raiskaajan tulisi mennä naimisiin raiskaajan kanssa. Eikä sen niin tulisi nykyaikana ollakaan. Vaan mites VT:n aikana? Raiskaaja käytännössä pilasi naisen mahdollisuuden päästä naimisiin ja sitä kautta saada lapsia ja turvata vanhuutensa. Kelaa ja sosiaalitoimistoa ei oltu vielä keksitty. Mitä Suomessa raiskaaja saa? Sakot ja ehdollista. VT-ajan Israelissa raiskaajan tuli huolehtia loppuelämänsä tästä naisesta. Ei ole hirveesti syytä ajatella etteikö nainen olisi jopa vaatinut tätä.

      Monesti kuulee että uskovat nielee kaiken raamatusta suodattamatta. Thomasin artikkeli on esimerkki siitä miten usko johonkin asiaan tekee sokeaksi. Ihmisellä on taipumuksena hakea oikeutusta teoilleen ja tukea uskolleen /uskon puutteelleen. Ateismia monet uskikset sanoo uskonnoksi. Syy lienee tämä: ateisti /uskonnoton / raamatun kritisoija Thomasin tapaan, usein lyttää raamatun tuntematta sitä ennalta tarkkaan valittujen jakeiden ulkopuolelta ja puolustelee uskonsa puutetta juuri yhtä kiihkeästi kuin helluntailaissaarnaaja omaansa. Ennakkoluulo ja ennakkousko määrittelevät paljon.

      [Toimituksen vastaus: Moos. 13:13-16 käskee tappamaan nuo väärään uskoon houkutetut ihmiset ja houkuttelijat. Artikkelissa on siinä kohtaa vielä linkki, jota klikkaamalla pystyin äsken tarkistamaan, että keskeltä lausetta ottaminen ei muuta merkitystä. Miksi sinun mielestäsi tuossa ei käskettäisi tappamaan noita ihmisiä? Raiskaajan naimisesta on turha haukkua artikkelia, koska artikkeli ei edes mainitse koko asiaa (jos mainitsee, anna sitaatti, niin katsotaan).]

      Tykkää

      • Moos. 13:13-16 käskee tappamaan nuo väärään uskoon houkutetut ihmiset ja houkuttelijat. Artikkelissa on siinä kohtaa vielä linkki, jota klikkaamalla pystyin äsken tarkistamaan, että keskeltä lausetta ottaminen ei muuta merkitystä.

        Miksi sinun mielestäsi tuossa ei käskettäisi tappamaan noita ihmisiä?

        Raiskaajan naimisesta on turha haukkua artikkelia, jos se ei edes mainitse koko asiaa ja lukijakunta on yleensä niin sivistynyttä, että tietäisi kontekstin, vaikka asia mainittaisiinkin.

        Tykkää

      • Lue asiayhteys. Lue koko kirja tuohon asti ja vielä eteenpäin. Unohda ennakkoasenne. Se on yleensä se minkä jälkeen asiat aukeaa. Kannattaa myös lukea koko kirjoitus johon vastaa ja olla ikäänkuin avoimella mielellä. Voi oppia uutta.

        ”lukijakunta on yleensä niin sivistynyttä, että tietäisi kontekstin, vaikka asia mainittaisiinkin.”
        Voit ihan huoletta uskoa että ei se raamattukritiikin suhteen taida olla. Ei se Thomasin artikkeli muuten olisi vapaa-ajattelijoiden sivuilla. Hellyttävä tuotos oikeastaan.

        Tykkää

      • Toimitus voisi objektiivisuudessaan perehtyä kontekstiin eli asiayhteyteen. Selvittää mitä on tapahtunut, mitkä tapahtumat / teot / lupaukset / tai muut asiat ovat johtaneet tilaneeseen. Kyllä vain, mm Kanaanilaisia kohtasi tuomio Vanhassa Testamentissa. Entä sitten? Silläkö että Raamatussa Jumala käyttää mm luonnonvoimia, eläimiä ja kansoja rangaistuksensa välikappaleena on tässä jokin erityinen peruste?
        Aina voi ottaa jakeen, kuten luokattomassa artikkelissa jota lainasitte on tehty jatkuvasti, ja muokata sitä vastaamaan omaa uskoa tukevasti. Mutta mitä se kertoo tekijästään? Sokea omaan asiaansa uskova. Uskonnoton tai uskonnollinen.
        Psykologiasta tuttu ihmisen tarve etsiä todisteet uskolleen ja oikeutus teoilleen.

        Tykkää

    • Vanhassa Testamentissa on kuvauksia muinaisista sodista ja veritöistä, mutta millä perusteella ateistit väittävät ne olisivat kristityille kehotus tappaa muita ihmisiä?

      Kerrotaanhan historiakirjoissa myös Aleksanteri Suuren, Napoleonin , Stalinin ja Hitlerin ym. sotaretkistä, mutta en ole kuullut kenenkään väittävän että ne olisi tarkoitettu esimerkeiksi nykyajan ihmisille siitä kuinka meidän pitää elää.

      Koraani on eri juttu, koska profeetta Muhammedin verenhuuruinen elämä oli tarkoitettu nimenomaan tulevien aikojen muslimeille esikuvaksi.

      Tykkää

      • Historiankirjat eivät käske kansanmurhaamaan toisia kansoja, Jumala käskee Raamatussa kansanmurhiin, moneen kertaan, kuten artikkeli siteeraa. Hän myös käskee kivittämään lauantaina työtä tehneet, ennen avioliittoa rakastelleet, homoseksuaalit ja monet muut. Hän käskee lähes jokaista puhkomaan silmänsä ja katkomaan kätensä, ja uhkaa helvetillä, elleivät näin tee. Jokainen voi tarkistaa tämän artikkelin linkeistä: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

        Jos uskoo kristittyjen Jumalaan, kannattaa uskoa, että Raamattu on ihmisten kirjoittamaa eikä ainakaan joka sana Jumalan sanatarkkaa mielipidettä. Raamatun vihapuhe on kirjoittajien ajalleen tyypillistä ajattelua.

        Tykkää

      • Muhammadin käskyt ovat ihmisen käskyjä, mutta Raamatussa on suoria Jumalan käskyjä kansanmurhiin ja veritekoihin. Onneksi moni hyvä muslimi ja kristitty ovat sitä mieltä, että kaikki noissa kirjoissa ei ole sanatarkkaa jumalansanaa tai -tarkoitusta. Hyvä ihminen on hyvä ihminen, oli muslimi, kristitty tai muu, ja paha on pahaa.

        Tykkää

  15. Tuomarien kirja 1:
    19 Herra oli Juudan heimon kanssa, ja Juudan heimo otti haltuunsa vuoriston mutta ei pystynyt kukistamaan tasangon asukkaita, joilla oli raudoitettuja sotavaunuja. 1992

    19 Ja Herra oli Juudan kanssa, niin että hän sai haltuunsa vuoriston; sillä hän ei kyennyt karkoittamaan niitä, jotka asuivat tasangolla, koska heillä oli raudoitettuja sotavaunuja. 33/38

    Juuda ei kyennyt karkoittamaan. Nyt se luetunymmärtäminen!

    [Toimituksen vastaus: Kiitos, Tuom. 1:19 poistettu artikkelista, koska nykykäännöksessä asia esitetään toisin. Jos löytyy muitakin vastaavia, korjataan nekin. Sen sijaan Ef. 1:4-5,11 jätettiin ennalleen, koska ne on laajalti tulkittu artikkelissa mainitulla tavalla, mutta nyt lisättiin raamatunkohta lukijoiden tarkistettavaksi. Nykyään raamatunkohdille keksitään liberaalimpia tulkintoja, mutta on rohkeaa väittää, että kirjoittajat olisivat tarkoittaneet sellaisia. Täsmällisiä korjausehdotuksia otetaan yhä vastaan. Kannattaa silti huomata, että nykykäännökset ovat usein sievempiä kuin alkuperäiset tai muunkieliset, joihin artikkeli osittain perustuu.]

    Tykkää

  16. Raamattua lukiessa täytyy huomioida tekstin konteksti. Ei Raamatussa, tai missä tahansa muussakaan kirjassa ole mitään järkeä, jos vain poimii lauseita sieltä täältä. Lisäksi Raamatun jakeita, joita tässä tekstissä oli, on muokattu ja kummallisilla tavoilla lyhennelty (vedetty mutkat suoriksi lukijan tulkitsemilla tavoilla). En kaikkia tarkistanut, mutta osan. Esimerkiksi kohdassa Luuk. 14:26 sanotaan, että joka ei vihaa äitiään, isäänsä, vaimoaan ja lapsiaan ei voi olla Jeesuksen opetuslapsi. Kerrassaan typerää! Raamatussa sanotaan, että se joka ei ole valmis luopumaan äidistään, isästään, vaimostaan tai lapsistaan ei voi olla Jeesuksen opetuslapsi. Ei käsketä vihaamaan ketään! Täysin eriasiasta kyse.

    Esimerkiksi tällä Raamatun kohdalla, jonka nyt nostin esille, tarkoitetaan mielestäni sitä, että Jumalan tulisi olla meille uskoville rakkain asia koko maailmassa, jopa tärkeämpi kuin kaikki muu meille rakas, esimerkiksi perhe. On aika luonnollista ja vähintäänkin kohtuullista, että Jumala ansaitsee ykköspaikan ihmisen sydämessä, sillä hän itsekin rakasti meitä niin paljon, että antoi oman poikansa kuolemaan meidän vuoksemme, jotta voisimme pelastua. (Vaikka emme sitä ansainneet, ja synti oli ihan meistä itsestä lähtöisin.)

    Se, että meidän uskovien tulisi rakastaa Jumalaa enemmän kuin perhettämme ja kaikkea muuta ei tarkoita, että emme saisi rakastaa myös perhettämme. Raamattu sanoo, että rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Eli myös toisia ihmisiä tulee rakastaa. Vihaamisesta ei puhuta.

    Kannattaa katsoa uudelleen vielä näitä Raamatun paikkoja, lukea asiayhteyksissään ja korjata ne sanasta sanaan samanlaisiksi kun Raamatussa. Moni joka ei Raamattua tunne voi tämän sivun perusteella saada Raamatusta todella sekavan kuvan.

    Lisään tähän loppuun vielä, että on todella hyvä asia, että uskaltaa kyseenalaistaa ja etsiä vastauksia kohtiin, joita ei käsitä. Jumalan sana kestää sen kyllä.

    Tykkää

    • ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.” on Raamatun 1933/38-käännös. Tämä on tarkka käännös ja sama kuin muunkielisissäkin käännöksissä, esimerkiksi Youngin: ”If any one doth come unto me, and doth not hate his own father, and mother, and wife, and children, and brothers, and sisters, and yet even his own life, he is not able to be my disciple”.

      Vuoden 1992 käännös ei ole käännös vaan kuvaus siitä, mitä työryhmä on ajatellut Jeesuksen vertauskuvallisesti tarkoittavan: ”Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.” Samalla tapaa Mein Kampfista ja Koraanistakin voisi tuottaa kiltit, sensuroidut versiot, jotka eivät vastaisi sitä, miten moni lukija ne tulkitsee. Oikeaa tekstin alkuperäistä tarkoitusta ei kukaan voi varmuudella tietää.
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Luuk.+14.26

      Nämä ”väärinkäsikset” ovat olleet Aron mukaan erityisen paha ongelma lähetystyössä, joten tarvittiin sensuroitu versio.

      Tykkää

  17. On ajan haaskausta väitellä uskonnoista. Se ei johda mihinkään.
    Jokainen on omasta mielestään oikeassa eikä halua kuunnella muita mielipiteitä.
    Puhukaa vaikka työn ja pääoman ristiriidasta. Kiitos.

    Tykkää

  18. Virkistys jälleen, kiitos! Illan kun temmeltää kreationistien someryhmässä niin on kuin pääsisi viheriäisille niityille ja virvoittavien vetten ääreen kun pöllähtää sivuillenne. Haluan jäseneksi.

    Tykkää

  19. Raamattu ja uskonnot on kaksi eri asiaa. Mooseksen laki annettiin Siinailla israelilaisille ikäänkuin valtiolliseksi perustusaliksi. Sen yleispätevyys on tietenkin kiistaton. Uusi liitto taas on ylivaltiollinen. Jeesus kumosi käsitykset uskonnoista tienä Jumalan yhteyteen. Raamatun tekstien tulkinta vaati avaimen. ”Muuta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti” (1. Kor.2:14). On toki mielenkiintoista löytää ristiriitoja tekstistä, jota tuon saman tekstin mukaan ei voi edes ymmärtää. Mutta jonkin ateistisen uskonnon perustaminen noiden virheiden löytämisen varaan toisi vain uuden raamattuseuran entisten lisäksi.

    Tykkää

  20. Jäätävää. Wienin piirityksen aikana Luther piti Ottomaaneja Jumalamme (Krist.)rangaistuksena. Lainaus Wikipedia Vuonna 1542 Luther luki Koraanin latinankielisen käännöksen. Hän tuotti sittemmin useita jyrkästi arvostelevia kirjoituksia islamin uskosta, jota hän nimitti muhammettilaisuudeksi. Hän kirjoitti muslimien uskosta kiihkottomammin kuin juutalaisuudesta.Vaikka Luther piti muslimien uskoa paholaisen aseena sekä nimitti Muhammadia ”piruksi ja Saatanan esikoislapseksi”, hän suhtautui välinpitämättömästi islamin harjoittamiseen: ”Annettakoon turkkilaisen uskoa ja elää kuten tahtoo, aivan kuten paaviuden ja valekristittyjen annetaan elää.” Luther vastusti Koraanin julkaisukieltoa, sillä hän halusi sen olevan saatavilla kriittistä tutkimusta ja valvomista varten.
    Olen Kristitty ja pidän lähimmäisen rakkautta ja oikeamielisyyttä Jeesuksen tärkeimpinä opetuksina.

    Tykkää

  21. Järkyttävää että vielä 2000 luvulla joku uskoo johonkin satukirjaan. Vuonna nappi eli ehkä ”järkevää” rukoilla joltain jumalalta sadetta jotta vilja kasvaa, mutta tänä päivänä kun ymmärrämme sääilmiöistä, sadepilvien muodostumisista, yms. Se ei ole enää loogista. Miksi järkevät ja fiksut ihmiset uskovat johonkin mikä ei ole totta. Koska raamatussa sanotaan niin on yleinen vastaus. Samalla logiikalla voisi voisi uskoa kaiken todeksi vaikka Harry Potter kirjoista. Tuomas voisi jatkaa siellä koulun penkillä vielä hetken aikaa ja oppia mikä maailmassa on oikeasti totta. Voin paljastaa että maapallo ei ole 4000-5000 vuotta vanha. 😉 Kysykää itseltänne miksi uskon jumalaan. Mitä todisteita minulla on että tämä on totta. Voidaanko väitteet todistaa oikeiksi. Ei tähän päivään mennessä ainakaan. Mitään yliluonnollista ei ole pystytty todistamaan. Jos olisi niin eiköhän siitä kuulusi uutisissa ja jollakin olisi Nobelin palkinto takataskussa. Ja mistä tiedätte (miten todistatte) että teidän jumalanne on se ainoa oikea jumala useiden muiden jumalien joukosta. Maailmassa on useita eri uskontoja ja kristinuskon eri muotojakin useita kymmeniä tuhansia. Eivät kaikki voi olla oikeassa että MINUN jumalani on oikea ja muiden jumalat feikkejä. Kaikki voivat kuitenkin olla väärässä.

    ”Ihmettelinkin artikkelin tulkintoja. Tarkoituksena oli siis valehdella raamatun sisällöstä ja levittää ateistista uskontoa. (Ateistinkin on pakko uskoa, ”ettei ole mitään”)” Ateismi ei ole uskonto. Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia tai jumalaa ei ole olemassa. Mutta heti kun joku todistaa (jonkun jumalan olemassaolon), niin siiten uskon.

    Luulen (toivottavasti) että kirjoittaneiden joukossa kukaan ei ole sitä mieltä että orjuus / toisen ihmisen omistaminen omaisuutena, on millään tavoin moraalisesti oikein. Kuitenkin Raamattunne (Jumalan sana!) yksiselitteisesti kannustaa orjuuteen. https://raamattu.fi/raamattu/KR38/EXO.21/2-Mooseksen-kirja-21

    Tykkää

    • Kehoitit kysymään itseltäni, että miksi uskon Jumalaan? Ja lisäksi ihmettelit, että miksi järkevät ja fiksut ihmiset uskovat johonkin, mikä ei ole totta? Siksi, että ne järkevät ja fiksut ihmiset ovat jo käyneet läpi kaikki muut epäloogiset ja järjettömät vaihtoehdot ja päätyneet siihen, että Jumala on oikeasti ainoa järkevä mitä on. Ihminen se vasta bimbo on, kuka nyt sellaiseen uskoo?!

      Tykkää

      • Hyvin sanottu.

        Kysypä ateistilta:

        Mikä näistä on suurin ihme:

        1. Jeesus paransi sairaita

        2. Maailmankaikkeus on jonkin luoma, joka on ollut aina olemassa

        3. Maailmankaikkeus käsittämättömän monimutkaisine ominaisuuksineen on syntynyt tyhjästä

        Autotallisi on tyhjä. Uskotko että talliin ilmestyy huomenna tyhjästä ’69 Ford Mustang?

        Jos et, uskotko että jos odotat miljardi vuotta, autotalliisi ilmestyy ’69 Ford Mustang?

        Ateisti vastaa:

        ” Kun odotetaan tarpeeksi kauan, autotalliin ilmestyy ihmisaivot”

        (jotka ovat noin miljardi kertaa monimutkaisemmat kuin ’69 Ford Mustang)

        Liked by 1 henkilö

  22. Tosi mielenkiintoista luettavaa oli. Minun mielestä kaikki raamatun kirjoitukset on päästään seonneiden ja ilkeiden ihmisten kirjoituksia.
    Siihen aikaan ihmiset oli aika häijyjä ja pahansuopia. Onhan näissä nykyhetkenkin ihmisissä samanlaisia, mutta niistä ei ole vielä mainintoja missään, eikä heidän ”uroteoistaan”
    Olisi mielenkiintoista jos nyt meidän aikana joku kirjoittaisi kaikista ”uusimman testamentin” (satukirjan), johon sitten ihmiset 1000 vuoden kuluttua uskoisivat täysin ja palvoisivat kirjaan keksittyä ”Jeesuksen uutta tulemista”, mutta vain tälle valitulle kansalle eli suomalaisille 😄😂

    Tykkää

  23. Kovasti virheitä ja vanhoja väittämiä, heti ensimmäisistä lauseista alkaen. Raamatun VT eli juutalaisten Tanak (70%) Raamatusta on kirjoitettu satoja vuosia ennen Jeesuksen aikaa. Virheitä liian paljon, jotta voisi tässä kaikkia käydä läpi.

    Tykkää

  24. Tämän sivuston kirjoittajalla on selkeästi jotain kristinuskoa/jumalaa vastaan (katkeruutta). Aikamoisia väitteitä, jossa ei huomioida kokonaista tekstikontekstia. Kirjoittajan omat käännökset ovat hänen omia tulkintojaan, kun on vihassa pyrkinyt löytämään raamatusta vahingollisia kohtia. Kun käy läpi noita väittämiä raamatun, niin lähes joka kohdassa on virheitä. Henkilö ei tunne raamattua ja sen sanomaa. En ole itse huomannut raamatun käännöksellä olevan suuria eroja. Toki 1700-luvun kieli oli hyvin erilaista, joten sitä on vaikeampi ymmärtää, mutta en ole niitä käännöksiä kokenut väkivaltaisimmiksi tms. Harmi, että tämän sivuston kautta markkinoidaan valheita kristinuskosta ja suurin osa uskoo, kun eivät tunne tekstejä.

    Liked by 1 henkilö

    • Onko sinusta ok pitää orjia? Vai väitätkö ettei Raamattu kannusta orjien pitämiseen (antaa yksiselitteiset ohjeet)? https://raamattu.fi/raamattu/KR38/EXO.21/2-Mooseksen-kirja-21

      Miten kirjoittajalla voi olla katkeruutta jotain vastaan mitä ei ole edes todistettu olevan olemassa?! Onko sinulla katkeruutta Batmaniä vastaan?

      Kristinuskoa vastaan voikin olla katkeruutta. On itsellänikin katkeruutta ideologiaa kohtaan joka pistää naiset miehiä alempiarvoiseen asemaan. Vai onko sinusta ok että naiset ovat miehiä alempiarvoisia?

      Tykkää

  25. On selvästikin nyt kohtaanto-ongelma.

    Voitte ajatella asiaa myös niinpäin, kuten nykyään monet tekee, että onko olemassa sitten kummituksia, ufoja, kuolleita henkiä, demoneita, ym. outoja ilmiöitä tai pahoja henkiä tai voimia, jotain ”yliluonnollista”? Jos päädyt siihen, että on, on silloin olemassa hyviäkin, eli juuri enkeleitä, kerubeja, ym. ja myös Jumala, Jeesus ja Pyhä Henkikin. Ei näistä ”näkymättömistä tapauksista” mikään ole vain yksi yksittäinen tapaus, joku sattuma tai muuten vaan joku irrallinen kertaluonteinen juttu, vaan aina edustaa ilmaantuessaan omaa joukkoaan (hyvää tai pahaa) ja valtavaa voimaa joko hyvän tai pahan pussiin. Jokainen saa itse valita seuransa kumpien kanssa hengaa. Eikä se, että juuri sinä et ole kokenut mitään yliluonnollista (suuntaan tai toiseen) tarkoita sitä, ettei se voisi olla totta, että juuri Raamattu olisi valhe, että muut valehtelee tai että muut ovat seonneet. Et vain ole itse ehkä kokenut mitään sellaista, joten et voi aidosti oikeasti silloin tietääkään tai uskoakaan mihinkään sellaiseen. Ei siinä ole mitään pahaa. Useimmat kuitenkin ovat kokeneet jotain yliluonnollista (suuntaan tai toiseen) ja tietävät mistä puhuvat. Jotkut tietävät jo pienestä pitäen, vaikka eivät olisikaan kokeneet mitään yliluonnollista, että sellaista on olemassa. Heille on selkeää, että täällä on muitakin kuin me näkyvät. Raamatussa mainitaan monissa kohdin muut elämänmuodot kuin mitä me tiedämme, joten suosittelen kaikille ufoja ym. yliluonnollisia tähyileville Raamattua myös siltä kantilta luettavaksi, et pety. Et tule kyllä ilahtumaankaan, mutta parempi vara paremmassa vai miten se oli. Onpahan ainakin joku käsitys valmiustilasta ja turvasta Jumalassa, kun porukkaa alkaa nopeaan tahtiin mätänemään suoraan pystyyn ja tuhoutumaan käsittämättömällä julmuudella ja tuhovoimalla, minkä estämiseksi et mitään voi itse tehdä ja pakoon et pääse. Silloin on todellakin syytä tietää, mitä on tuleman ja missä on turva, se ei löydy mistään ihmiskäden teoista ja ajatuksista.

    Tykkää

  26. Kiitos näistä! Itse asiassa olen suurimmilta osin Raamatun kanssa samaa mieltä, näin ateistina kun katson maailman nykymenoa…

    Tykkää

  27. Mielenkiintoinen teksti ja mielenkiintoista keskustelua kommenteissa. 🤔
    Huomasin tekstissä joitain outoja kohtia mm. Kontekstista otettuja lausahduksia ja jakeita, sekä suuri osa Raamatun jakeista on ilmoitettu, muttei tekstejä ole laitettu, vaan kerrotaan omin sanoin mitä siinä sanotaan. Muutamassa mitä tarkistin tuli ilmi että jotkut selitykset olivat äkkiseltään luettuna paikkaansa pitäviä ja toiset selitykset ei niinkään.
    (Tekemäni huomiot ei kumoa tietenkään koko kirjoitelmaa.)
    Teksti oli mielestäni kohtalaisen onnistunut ajatuksien -ja keskustelun herättäjä, tämän enempää en taida osata sanoa. 🙂

    Tykkää

    • Voit merkitä korjattavan kohdan viitteen, esimerkiksi Ap. t. 16:31, niin tarkastetaan ja tarvittaessa korjataan. Ilmeisesti kirjoittajat eivät tarkastaneet kaikkia lähteiden selityksiä kunnolla Raamatusta vaan luottivat lähteisiin, ja siksi paria kohtaa tekstissä on jouduttu myöhemmin täsmentämään.

      Tykkää

Jätä kommentti Rsi Peruuta vastaus