Ennen valistusaikaa hallitsijat tukivat kulttuuria rakennuttamalla oopperataloja, monumentteja, teattereita jne. Tällainen kulttuurintuotanto palveli lähes yksinomaan eliittiä. Suurella enemmistöllä ei ollut mitään asiaa nauttia korkeakulttuurista, jota kuitenkin tuotettiin heidän resursseillaan. Nykyisin kulttuurintuotannon subventointia kannattavat perustelevat kantaansa taiteen ”vapaudella”, mutta taustalla vaikuttanee samanlainen
elitismi kuin vuosisatoja sitten ja vaikutukset ovat tismalleen samat eli suuri enemmistö tukee pienen eliitin huvituksia. Korkeakulttuuri on nähtävästi niin arvokasta, että typerät ja alikoulutetut kansalaiset eivät sitä vapaaehtoisesti osaa tukea, vaan heidät täytyy pakottaa tukemaan sitä vastoin tahtoaan.

Merkittävin ero amerikkalaisen, kapitalistisen massakulttuurin ja eurooppalaisen korkeakulttuurin välillä onkin se, että ensin mainittu on markkinoiden vastaus suuren yleisön kysyntään jälkimmäisen palvellessa suppeamman porukan preferenssejä. Massakulttuurin nousu ajoittuukin samaan historialliseen periodiin kuin yleinen elintason nousu ja eliitin privilegioiden purkaminen. Massakulttuuri on ilmaantunut, koska elintason nousu on mahdollistanut kuluttajien autonomian. Taiteilijoita (sanan suppeassa merkityksessä) massakulttuuri pelottaa, sillä he eivät kykene kilpailemaan sen kanssa. Markkinatalouden periaatteita halveksuville taiteilijoille taiteella on jonkinlaista universaalia arvoa, joka heidän arvomaailmansa mukaan oikeuttaa taitelijat nauttimaan privilegioista, tässä tapauksessa keskittymään tekemään mitä haluavat ja miten pitkään haluavat muiden kustannuksella. Tämä on nimenomaan elitistimäistä privilegioiden kannattamista.

Taiteilijoille taiteen ”vapaus” tarkoittaa muiden pakottamista taitelijoiden itsenäisyyden takaajiksi. Tämä ei ole vapautta vaan fyysisen väkivallan uhalla
saavutettu privilegio, joka edustaa tismalleen samanlaista sortoa kuin eliitin kulttuurintuotanto vuosisatoja sitten. Ainoa järkevä ja objektiivinen keino säädellä kulttuurintuotannon määrää on poistaa kaikki kulttuurituet ja antaa markkinoiden päättää, minkälaista kulttuuria yhteiskunnassa tuotetaan. Tällä hetkellä systeemi Suomessa on kuitenkin niin retuperällä kuin vaan voi olla, kuten Stefan Wallinin haastattelu MTV3:sen nettisivuilla kertoo:

”[kulttuuri]Ministeriöstä kerrotaan, ettei taiteelta edellytetä taloudellista kannattavuutta – siihen korkeakulttuuri ei juuri koskaan pysty. Eikä lippuhintoja voi asettaa niin korkealle, että ne kattaisivat edes merkittävän osan kustannuksista. Lipputulot ovat esimerkiksi teattereissa keskimäärin neljänneksen tuloista, loput valtion ja kuntien avustusta.”