Taksisääntely tuottaa raiskauksia, ryöstöjä, korkeita hintoja ja pitkiä odotusaikoja

Taksisääntelyn poistaneissa maissa hinnat ovat laskeneet, taksien saatavuus sekä kuluttajatyytyväisyys ovat parantuneet ja odotusajat ovat lyhentyneet. Kilpailuviraston mukaan määrä- ja hintasääntely tulisi poistaa. Tällöin päästäisiin eroon myös korruptiosta ja pimeistä takseista raiskauksineen ja ryöstöineen.

Taksiala on eniten säännelty toimiala Suomessa, vaikka kyse ei ole rakettitieteestä”, Kilpailuviraston Seppo Reimavuo huomauttaa.

Irlannissa taksikilpailun vapauttaminen vähensi huomattavasti asiakkaiden odotusaikoja, lisäsi yritysten määrää ja teki liberalisoinnin suosituksi yleisön keskuudessa. Kuskien ja autojen taso ei ole laskenut. Irlannin kokemukset puoltavat sitä, että taksikilpailu tulisi välittömästi vapauttaa täysin, ei vain vähentää sääntelyä. [9]

Kapitalistit hyötyvät ja köyhät kärsivät
Kansainvälisten tutkimusten mukaan taksisääntelystä kärsivät eniten köyhät, vanhukset ja vammaiset. Heillä ei ole autoa mutta on kuljetustarpeita. Kun taksien määrää rajoitetaan, niitä katoaa etenkin köyhiltä alueilta. Sääntely lisää myös maahanmuuttajien työttömyyttä. Kokonaisuudessaankin kansantaloudelliset hyvinvointitappiot ovat suhteellisen suuria.

Sen sijaan sääntelyn käyttöönotto on yhdessä yössä nostanut taksiyritysten arvoa miljoonilla. Suomessakin taksilupien arvo on huima – niitä myytiinkin kalliilla ennen kuin se kiellettiin.

Pelkästään New Yorkissa taksiluvan saaneiden monopolihyöty luparajoituksista oli 590 miljoonaa dollaria jo 1980-luvun alussa. Kaupungissa onkin 1400 taksilupaa vähemmän kuin vuonna 1937. Yhdestä luvasta maksetaan 0,5 miljoonaa dollaria.

Taksiyhtiöt levittävät myyttiä kilpailun ongelmallisuudesta

Koska sääntely tuottaa suuret monopolivoitot luvan saaneille, voimakas Taksiliitto ja muidenkin maiden taksiyhtiöt ylläpitävät myyttiä siitä, että taksiala vaatii sääntelyä ja vapauttamisesta on koitunut ongelmia, Ruotsissakin. Todellisuudessa vapauttamisen hyödyt ovat olleet paljon haittoja suurempia ja valitukset ovat johtuneet lähinnä siitä, että ennen pimeistä takseista ei voinut valittaa, vaikka ne olivat paljon pahempia.

Takseista riippuvaiset kansanedustajat eivät suin surminkaan uskalla asettua taksiyhtiöiden etuja vastaan. Poliitikkoja ja virkamiehiä myös lahjotaan sääntelemään – mm. Washingtonissa tästä on jääty kiinnikin.

Vain harva taksirenki tajuaa, että vapaassa kilpailussa hän voisi ryhtyä itse yrittäjäksi ja että muutenkin taksien lisääntyminen lisäisi kuskityön kysyntää ja siis kuskien osuutta tuloista, ellei sitten työllistymisen helpottuminen veisi osaa hyödystä huono-osaisille työllistyjäryhmille.

Sääntelyä sääntelyn päälle
Pitkälle 2000-luvulle taksialalla ei ole ollut mitään yleisiä pätevyysvaatimuksia, mutta taksiautojen lukumäärää on rajoitettu ”sopivaksi” – siis sellaiseksi, että Taksiliitto saa pidettyä hinnat korkeina.

Kilpailuviraston mukaan Suomessa taksialalla on haitallisen monimutkaisesti eri sääntelyjärjestelmiä päällekkäin siksi, että sääntelyn tuottamia ongelmia on ”korjattu” aina lisäsääntelyllä, joka on tuottanut uudenlaisia ongelmia, joihin on taas vastattu uudella lisäsääntelyllä. [4]

Sääntelyn vähentämisen hyödyt

Teoreettisten ja empiiristen tutkimusten mukaan taksisääntelyn vähentämisellä on seuraavia hyötyjä:[7]

  • alhaisemmat hinnat, koska markkinoilla kilpailee enemmän palveluntarjoajia; [7]
  • alhaisemmat toimintakustannukset, joihin kilpailu kannustaa; [7]
  • kilpailu lisää palvelun laatua ja painetta parantaa mainettaan; [7]
  • lisää innovaatioita kuten jaetut kyydit, vammaisten erikoispalvelut ja muut niche-markkinat; [7]
  • taksipalvelujen kysyntä lisääntyy, koska hinnat laskevat ja laatu paranee. [7]

    Palvelutaso lisääntyy yleensä eniten köyhimmissä kaupunginosissa. Vaikutus on suurin ruuhkahuippuina ja huonolla säällä. [7]

    Tutkimuksissa usein jäävät huomiotta liberalisoinnin muut hyödyt kuten:[10]

  • pimeät taksit muuttuvat laillisiksi, [10]
  • kaupungit säästävät rahaa, kun niiden ei tarvitse ylläpitää ja valvoa sääntelyä. [10]

    Lähes kaikissa sääntelyn purkaneissa kaupungeissa taksien määrä lisääntyi, useammat saivat töitä taksikuskeina ja ilmeisesti saatiin tyydytettyä paremmin taksikyytien tarve.

    Lisätietoja ja viiteluettelo:
    Taksisääntely (Liberalismi.net, huomattavasti enemmän tietoa ja FAQ, lopussa viiteluettelo)
    Adressi taksialan vapauttamisen puolesta (Adressit.com)

  • 9 kommenttia artikkeliin ”Taksisääntely tuottaa raiskauksia, ryöstöjä, korkeita hintoja ja pitkiä odotusaikoja

    1. On se jännä että suomeen saadaan maanpäällinen paratiisi heti kun vain heivataan kaikki sääntely. Ja sekin on kumma että kun lainsäätäjä nimenomaan on tutustunut huolellisesti muiden maiden kokemuksiin sääntelyn vapauttamisesta, niin tulee joku Heli Parkkonen ja tietää kaiken paremmin. Uskomatonta, mistä tämä kaikki tyhmyys oikein sikiää? :O

      Suosittelen ihan OIKEESTI tutustumista faktoihin, esim. ulkomaisten taksifirmojen taksoihin, taksimääriin, sääntelyn perusteisiin ym ennen itsensä nolaamista. Ei ole vaikeeta. Tai no, vain hieman vaikeampaa kuin hokea sitä samaa iänikuista mantraa, 9 hyvää ja 10 kaunista ja blaa blaa blaa.

      Tuossa kirjoituksessa ei ihan oikeasti ole kait yksikään asia paikkansapitävä kun aletaan faktoja tutkimaan. Terveisin taxialalla 15 vuotta, yrittäjänä 7 eikä vieläkään kovin iso kapitalisti, rikkaasta puhumattakaan.

      Ps. Suomi taitaa olla maailman ainoita maita missä spurgut, työttömät alkoholistit ynnä muut vähävaraiset ajelee takseilla siinä määrin kuin tekevät….

      Tykkää

    2. Nyt on Heli Parkkinen eksynyt ihan pikkusen väärille urille tekstissään. Ensinnäkin koko artikkelin sisältö on kopioitu liberalismi.net:in wikistä joka puolestaan kertoo suurimmaksi osaksi Pohjois-Amerikan taksikulttuurista. Alkuperäiset lähteet ovat ihan hyviä ja siellä on perehdytty asiaan, mutta sitten kun alkaa tulla näitä liberalismi.nettejä sun muita Heli Parkkisia jotka irroittavat yksittäisiä lausahduksia alkuperäisestä kontekstistään ja käyttävät niitä kuvaamaan Suomen taksien olosuhteita niin lopputulos näyttää pelkästään naurettavalta. Tämä siis, jos yhtään alaa tuntee. Itse olen 5 vuotta työskennellyt kuskina Suomessa ja tiedän aika pitkälle mistä puhun.

      Esimerkiksi tämä köyhien ja vammaisten tilanne, kun heillä ei ole vara ajaa taksilla? Onko Heli Parkkinen perehtynyt ihan itse sellaiseen asiaan, kun että kunnat ja kaupungit maksavat pientä omavastuuta lukuunottamatta sellaisten henkilöiden taksimatkat, jotka eivät kykene esim. bussilla kulkemaan? Invataksit palvelevat niinikään samalla paikallisliikenteen kertalipun hinnalla. Entäpä sitten sellainen fakta että iso osa arki-illan kyydeistä koostuu nimenomaan näistä ”köyhistä” jotka elävät sossun rahoilla ja kulkevat TAKSILLA alkoon.

      Entäpä sitten raiskaukset ja ryöstöt? Tällä hetkellä pimeät taksit ryöstävät ja raiskaavat ihmisiä. Luuletko että se on sen takia että taksiala on säänneltyä? Sääntelyn loputtua nämä raiskaaja-ryöstäjä -taksit ovat LAILLISIA takseja. Terveppä teille.

      Tykkää

      • Kuten kilpailuvirasto sanoi, Taksiliitto on tehnyt valtion tuella kartellin julkista sektoria vastaan, siksi nuo vanhusten ja vammaisten kyydeistä maksetut hinnat ovat yläkanttiin ja siksi niitä julkisia saa heikommin kuin saisi muuten ja vanhusten ja vammaisten yksityisesti ostamat lisäkyydit ovat niin kalliita, että niitäkin on epäoptimaalisen vähän. Lue nuo Kilpailuviraston selvitykset aiheesta, he ovat perehtyneet asiaan huolella ja tuntevat asian taloustieteelliset vaikutusmekanismit huomattavasti paremmin kuin joku taksikuski.

        Kun pimeät taksit tulevat laillisiksi, ne tulevat helpommin tunnistettaviksi, niille syntyy maine, niistä voi valittaa julkisuudessa ja poliisille, ne jäävät helpommin kiinni jne., joten monesta syystä nuo ryöstöt, raiskaukset ja niitä paljon yleisemmät asiakkaiden huijaukset vähenevät.

        On väärin, että Taksiliitto ajaa kieltolailla osan asiakkaista tällaisen rikollisen toiminnan piiriin, jossa ei ole normaalia oikeusvaltion suojaa.

        On ymmärrettävää, että jokaisen alan yrittäjät yrittävät saada poliitikot estämään uusien yrittäjien tulon alalleen luomalla myyttejä vapaan kilpailun ongelmista, mutta se on silti väärin. On väärin, että poliitikot suostuvat tähän. On väärin, että äänestäjät antavat sen tapahtua, koska heille muut tekijät ovat tärkeämpiä kuin poliitikon taksikanta ja Taksiliiton tällainen propaganda harhauttaa osan.

        Tykkää

        • Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

          Täällä komentoivat asiattomaan ja vihaiseen sävyyn taksiyrittäjät, jotka haluavat pitää elinkeinonsa suojeltuna turhalta kilpailulta.

          Jännää, ettei yksikään taksien vakituinen asiakas ole rientänyt tänne puolustamaan taksimonopolia. Kukaan ei ilmeisesti ole ylikalliista hinnoista ja huonosta palvelusta niin innostunut.

          Eiköhän nämä kommentoivat taksikuskit ole taas osoittaneet, kuinka taksisääntely pitäisi viimeisinä kartelleina Suomesta purkaa, ihan kuten kaikki muutkin kartellit on purettu. Taksit eivät kaipaa monopolia yhtään sen enempää kuin ruokakaupat, hammaslääkärit tai asianajajat.

          Tykkää

        • Ruoassa on kyse ihmisten perustarpeista. Siksi ruokakaupoille pitää saada kartellin määräsääntely, koska kartellilla olisi kannustin toimia vastuuntuntoisesti. Ilman kartellia kaupat saattaisivat tehdä ylivoittoja myymällä ihmisille pilaantunutta ruokaa, ja uudet huonot kaupat nostaisivat hinnat pilviin ilman sääntelyä ja laatu putoaisi, ja kunnolliset yrittäjät eivät mitenkään voisi pärjätä kilpailussa tällaisia vastuuttomia vastaan.

          Taksiala ei ole yhtä elintärkeää, joten kun otetaan ruokakauppojen määräsääntely käyttöön, samalla voidaan luopua taksien määräsääntelystä ja antaa markkinoiden ratkaista, keiden kannattaa ajaa ja milloin ja missä. Mitä asiakkaat pitävät hintansa arvoisena ja mitä eivät.

          Tykkää

        • Silloin kuuluukin älähtää kun huomaa että puhutaan täyttä sontaa. Sääntelystä eri muodoissaan voidaan olla montaa mieltä, mutta se että perustellaan sen purkamista täysin vähä-älyisin ja valheellisin perustein, saa ainakin minut ”älähtämään”.
          Jos yksiselitteisesti kannattaa kaiken sääntelyn purkamista, täysin markkinatalouden ehdoilla toimien, fine. Silloin on valmis myös hyväksymään sen ikävän faktan että välttämättä kaikki ei mene parempaan suuntaan. Mutta se on sentään rehellisempää kuin kirjoitella netissä täysin paikkansapitämätöntä roskaa.
          Jännää on se että paljon työnsä puolesta taksia käyttävät täysin poikkeuksetta arvostavat Suomalaisen taksin hinta/laatusuhteen ja palvelun maailman kärkeen. Niin koti- kuin ulkomaisista asiakkaista. Tämä on FAKTA.
          Monille tuntuu lisäksi olevan kovin vaikeaa ymmärtää sanojen Kartelli ja Monopoli merkitystä. Kannataa käydä vaikka katsomassa Wikipediasta mitä ne oikeasti tarkoittavat. Taksiala EI ole yritysten välinen Kartelli. Päinvastoin, taksit ja taksikeskukset KILPAILEVAT koko ajan asiakkaista. Myös kilpailemme joukkoliikenteen kanssa, jonka yksi ilmentymä ovat pikkubussiyritykset jotka ajavat periaatteessa aivan samoja kyytejä kuin tilataksit.
          Taksiliittokaan ei ole Kartelli, vaan aivan normaali edunvalvontajärjestö.
          Monopolia ei takseilla ole, koko ajatuskin on naurettava.

          Lopuksi edelleen perään niitä aiemmin pyytämiäni faktoja joiden mukaan kaikki olisi paremmin ilman lupien määrällistä sääntelyä. Aika hiljaista vain tuntuu olevan. Johtuneeko siitä että on helpompaa vain aukoa päätään täällä kun ei viitsi ottaa selvää asioista? Vai siitä että faktat saattaisivat olla ikävästi ristiriidassa oman kiveen hakatun ideologian kanssa?

          Tykkää

        • Heli Parkkinen puhuu puutaheinää. Tässä hieman faktaa asiasta:

          > Kuten kilpailuvirasto sanoi, Taksiliitto on tehnyt valtion tuella kartellin julkista sektoria vastaan

          Taksiliitto on vapaaehtoinen yhteenliittymä, eikä se edusta kaikkia Suomen takseja.
          Kilpailuvirasto ei ole syyttänyt Taksiliittoa missään vaiheessa, vaan viraston yksittäinen virkamies on esittänyt kritiikkiä taksimarkkinaa kohtaan sen enempää asiaa tutkimatta.

          Voisiko Heli Parkkinen puhua jatkossa totta, eikä vääristellä puheita?

          > siksi nuo vanhusten ja vammaisten kyydeistä maksetut hinnat ovat yläkanttiin

          Takseille nämä ovat yleensä etenkin kaupungeissa hyvin heikosti kannattavia kyytejä. Sivutoimisille maalaistakseille näillä voi olla merkitystä siinä missä vanhusten ja eläkeläisten lääkeostoksista apteekillekin.

          > ja siksi niitä julkisia saa heikommin kuin saisi muuten ja vanhusten ja vammaisten yksityisesti ostamat lisäkyydit ovat niin kalliita

          Kyydit eivät ole kalliita. Parkkinen ei tiedä mistä puhuu. Hinta syntyy kahdesta syystä: aluepoliittisesti on sirpaloitettu asumista niin, että kaukaakin lähdetään erikoissairaanhoitoon. Ja esimerkiksi syöpähoidossa nyt sattuu menemään aikaa, tuntejakin.

          > Kun pimeät taksit tulevat laillisiksi

          Eivät ne tule. Tässäkään Parkkinen ei tiedä asiaa. Laittomaan henkilöliikenteeseen syyllistynyt ei saa taksilupaa pitkään aikaan ja hyvä niin. Toinen asia on se, että eivät nuo pimeät taksit kutsumuksesta alalla ole, vaan siksi, että kuorivat kermaa jättäen samalla yhteiskunnalliset velvollisuudet (verot, ta-kulut, sosiaalimaksut ym.) maksamatta. Mikäli nuo jollain kumman tempulla ”laillistettaisiin”, niin sama porukka siirtyisi tekemään jotain muuta bisnestä. Ehkäpä myymään huumeita.

          > ne tulevat helpommin tunnistettaviksi, niille syntyy maine, niistä voi valittaa julkisuudessa ja poliisille

          Valvonta on nykyisinkin jo haasteellista. Poliisi ei pysty puuttumaan riittävästi edes ilmiselviin pimeiden taksien laittomuuksiin.

          > syystä nuo ryöstöt, raiskaukset ja niitä paljon yleisemmät asiakkaiden huijaukset vähenevät.

          Ehkäpä näistä kannattaisi valittaa ongelmien aiheuttajille.
          Vähän sama, kun saisit laittomasta viinasta myrkytyksen, ja syyttäisit S-marketin kauppiasta.

          > On väärin, että Taksiliitto ajaa kieltolailla osan asiakkaista tällaisen rikollisen toiminnan piiriin, jossa ei ole normaalia oikeusvaltion suojaa.

          Taksiliitto ei aja mitään tai ketään rikolliseen toimintaan. Parkkinen panettelee rumasti.

          > On ymmärrettävää, että jokaisen alan yrittäjät yrittävät saada poliitikot estämään uusien yrittäjien
          > tulon alalleen luomalla myyttejä vapaan kilpailun ongelmista,

          Toimiala on vapaampi kuin mikään muu työmarkkina. Tervetuloa tutustumaan.

          Tykkää

        • Kuten artikkelissa ja Liberalismi.netin siteeraamassa tutkimuksessa sanotaan, taksikartellin propaganda levittää myyttiä, jota ”Hohhoijaa” toistaa tässä ja joka on ristiriidassa teoreettisten ja empiiristen tutkimustulosten kanssa.

          Monessa noista lähteistä sanotaan, että sääntelyn purkaminen johtaa siihen, että pimeät taksit tulevat laillisiksi. On tietysti mahdollista estää aiemmin pimeitä takseja ajaneita ajamasta takseja tulevaisuudessakin, mutta se tuskin olisi järkevää, ja vaikka niin tehtäisiinkin, tuskinpa useimpien tiedetään ajaneen. Luotan siksi enemmän tutkijoiden artikkeleihin kuin nimimerkkiin ”hohhoijaa” tässä asiassa – kuten noissa muissakin.

          Hohhoijaa on tietysti oikeassa siinä, että jotkut kyytejä maksua vastaan tarjonneet eivät tekisi sitä jatkossa, mutta maalaisjärjen ja noiden tutkijoiden mukaan moni tekisi. Lisäksi moni muukin ryhtyisi hommaan, minäkin varmaan joskus tekisin keikkoja ollessani autoineni vapaana huippuhinta-aikaan kuten ravintoloita suljettaessa, myrskysateen tullessa ruuhka-aikaan tms. Se olisi palvelus ihmiskunnalle.

          > > syystä nuo ryöstöt, raiskaukset ja niitä paljon yleisemmät asiakkaiden huijaukset vähenevät.

          > Ehkäpä näistä kannattaisi valittaa ongelmien aiheuttajille.
          > Vähän sama, kun saisit laittomasta viinasta myrkytyksen, ja syyttäisit S-marketin kauppiasta.

          Valitus oli kohdistettu ongelmien aiheuttajille eli niille, jotka ylläpitävät nykyistä taksisääntelyä. Osa taksirengeistä vastustaa sitä, useimmat taksiyhtiöt ja osa rengeistä kannattavat sitä, moni poliitikko kannattaa ja osa on liian pelkureita puuttuakseen ongelmaan. Osa vastustaa.

          Ongelman aiheuttajissa on muitakin, mutta noiden tahojen osuutta ei ole pidetty tarpeeksi esillä.

          > Toimiala on vapaampi kuin mikään muu työmarkkina.

          Taksialan työmarkkinat saattavat olla vapaimmasta päästä. Taksialan elinkeinovapaus on vähiten vapaita, kilpailuviraston taksitutkimusta johtaneen virkamiehen mukaan Suomen vähiten vapaa.

          En ole vaatimassa taksirenkien työlle vähäisempää kysyntää, työllisyyttä ja palkkoja vaan päinvastoin korkeampaa kysyntää. Määräsääntelyn purkaminen johtaisi kovempaan kilpailuun taksityövoimasta, helpottaisi työnantajien kilpailuttamista ja jopa mahdollisuutta ryhtyä itse yrittäjäksi, jos niin haluaa.

          Ei pidä sekoittaa työmarkkinoita ja yritysmarkkinoita.

          > siksi nuo vanhusten ja vammaisten kyydeistä maksetut hinnat ovat yläkanttiin

          Kilpailuviraston raportin mukaan noin on. Totta kai taksikartellin väki sekä sen propagandaan uskovat väittävät muuta, mutta on taloustieteellinen itsestäänselvyys, että määrän rajoittaminen nostaa hintoja ja helpottaa kartelleja. Milton Friedmanin mukaan kartellit eivät ole oikein missään onnistuneet muuten kuin valtion sääntelyn tuella.

          > Kyydit eivät ole kalliita. Parkkinen ei tiedä mistä puhuu.

          Lue tuo taloustieteellinen itsestäänselvyys ylempää. Useamman viitteen empiirinen tutkimus vahvistaa väitteen ja Kilpailuviraston selvityskin puhui samaa. En ihmettele, että propagandatuutista silti yritetään väittää päinvastaista.

          Taksisääntelyä liberalisoineet maat ovat olleet tyytyväisiä eivätkä ole palanneet määräsääntelyyn, vaikka taksikartellien ankara lobbaus, ainakin paikoin lahjontakin tekisi poliitikoille kannattavaksi tehdä sellainen karhunpalvelus kansalleen.

          Tykkää

    3. Olen itse ollut 5 vuotta taksi-alalla renkinä ja tiedän tasan tarkkaan että Heli on täysin oikeassa. Rajoittamalla tarjontaa hinnat nousevat, sehän on ihan itsestään selvää. Tiedän kokemuksesta että taksi-isäntäni sai n. 400€/arkipäivä päivän koulukyydeistä n. klo. 7-16 välillä. Aamuajojen jälkeen oli reilusti vapaa aikaa eli silloin ehdittiin ajaa lisäksi muita keikkoja. Se oli aivan käsittämätöntä touhua! Eli kaupungille tämä järjestely maksoi yli 8000€ kuukaudessa, KAHDEKSAN TUHATTA EUROA KUUKAUDESSA!!!! Tästä voidaan helposti päätellä, että joku muu olisi satavarmasti suorittanut nämä ajot 2000€/kk jos sääntelyä ei olisi olemassa.

      Tykkää

    Jätä kommentti