Augusto Pinochet surmautti 2279 siviiliä, Fidel Castro 73 000, Josip Broz Tito 1,2 miljoonaa, Pol Pot 2, Lenin 4, Hitler 21, Stalin 43 ja Mao 77 miljoonaa siviiliä. Franco oli 0,4 Castroa ja Pinochet 0,03. Vuonna 2014 kuollut arvostettu väestönmurhien tutkija, professori Rudolph Rummel osoitti hallitusten – lähinnä sosialististen – tappaneen 1900-luvulla kansalaisiaan kuusi kertaa enemmän kuin kaikki sodat yhteensä.


Rummel on myös osoittanut tutkimuksissaan, että varsinaiset demokratiat eivät sodi toisiaan vastaan (”Demokratian rauhateoria”) ja demokratiat tappavat kansalaisiaan vähiten. Mm. Yalen yliopistossa työskennellyt valtiotieteen professori Rummel on ollut Nobel-ehdokas ja saanut mm. Susan Strange Awardin sekä American Political Science Associationin elinikäisen työn palkinnon ”tieteellisistä tuotoksista, jotka ovat perustavanlaatuisesti parantaneet konfliktintutkimusta”. Väestönmurhien valossa Rummel arvioi: ”Mitä enemmän valtaa hallinnolla on, sitä varmemmin ihmisiä surmataan.” Siksi hänestä valtioiden valtaa tulisi rajoittaa.

Castron edeltäjä Batista oli surmauttanut 3000 – 4000 ihmistä, mitä alun perin lähinnä liberaaleista koostunut Castron kapinallisryhmä piti sietämättömänä. Samat liberaalit sitten pettyivät Castron tehtyä muutaman kuukautta johtamansa vallankumouksen jälkeen vastavallankumouksen, jossa uusi liberaali valtionjohto syrjäytettiin kommunistien hyväksi ja alkoi paljon verisempi vaihe Kuuban historiassa. Toisinajattelijat ja homot teljettiin vankiloihin tai uudelleenkasvatusleireille ja Latinalaisen Amerikan rikkaasta paratiisista tuli köyhä ja kitulias, jossa keskipaikka on 10 dollaria, kaupoista ei saa ostaa edes vessapaperia, vanhainkodeissakin riudutaan omissa ulosteissa, lapset myyvät itseään turisteille. Raul Castro myönsi huonon tilan johtuvan Kuubasta itsestään eikä taloussaarrosta.

Francisco Franco surmautti arviolta 30 000 vastustajaansa (15 – 50 000), siis 13 Pinochetia, 0,4 Castroa. Hänen vastapuolensa oli liberaalien johtama tasavaltalaishallituskoalitio, jonka äärisosialistit pettivät sisällissodan loppupuolella

Käytetyt luvut ovat Chileä lukuun ottamatta Rummelin teoksista, osa vuosilta 1990 – 1992. Sosialististen valtioiden romahdettua 1990-luvun alussa on vähitellen saatu uutta tietoa arkistoista ja osaa uhriluvuista pidetään nykyään vieläkin suurempina.

Toisaalta useimmat luvut ovat jonkin verran epätarkkoja, esimerkiksi Pinochetin kaudesta esitetyt luvut vaihtelevat välillä 1200 – 3200, mutta tuo 2279 on Chilen totuuskomission raportista. Vastaavasti Castron 73 000 on Rummelin mediaaniarvio, ja arviot vaihtelevat haarukassa 35 000 – 141 000.

Mielenosoittajien kohteet ovat kuitenkin kovin sosialistisesti valikoivia, kun vertaa Pinochetia vastaan pidettyjä mielenosoituksia ja toisaalta moninkertaisesti ihmisiä surmanneita kommunisti Castroa, arabisosialisti Saddam Husseinia (2 miljoonaa uhria) kommunisti Pol Potia ja kumppaneita vastaan pidettyjä – tai lähinnä pitämättömiä mielenosoituksia.

Suomalaisten kommunistienkin lapsista asti palvoma Pohjois-Vietnamin kommunistihallinnon ”setä Ho Tši Minhin” – joukot murhasivat noin 164 000 siviiliä (106 000 – 227 000), Yhdysvaltain joukot noin 5 500 (lisäksi pommituksissa kuoli reilut 50 000), mutta näitä murhia vastustaneet mielenosoittaneet eivät juuri vaivanneet päätään kommunistien 30-kertaisilla murhateoilla. Ho Tši Minh jatkoi väestönmurhaansa sodan jälkeenkin, vaikka valtava määrä etelävietnamilaisia pakeni maasta, Suomeenkin. Suuri vääryys ei tee pienempää oikeutetuksi, muttei pienempi suurempaakaan.

Mielenosoitusten motiivina eivät selvästikään olleet raakuudet vain USA-vastaisuus, joka olisi oikeutettua vain paljon suuremman kommunisminvastaisuuden seuralaisena.

Vuosina 1945-1987 Vietnamin valtio surmautti arviolta 1 670 000 aseetonta ihmistä, pääosin Ho Tši Minhin johdolla.

Lähdeviitteellisiä lisätietoja