Valistusajan perinnettä vaalivan Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen kohdistuneen terrori-iskun jälkimainingeissa lehteä on sosiaalisessa mediassa syytetty rasismista ja jopa fasismista. Tämä on sinänsä ironista, kun alustavien tietojen mukaan lehden toimitus oli hyökkäyshetkellä keskustelemassa rasismin vastaisesta konferenssista. Kuolleista työntekijöistä yksi oli algerialaista syntyperää ja yksi oli juutalainen. 90-luvulla osa toimittajista yritti jopa saada kansallissosialistista Front National -puoluetta kielletyksi. Toki osa lehden omistakin työntekijöistä on aikoinaan syyttänyt lehteä rasismista kun pilkka on viimein osunut omaan nilkkaan, mutta tämä on räikeän tekopyhää käyttäytymistä, joka on verrattavissa skientologi Isaac Hayesin lähtöön satiirisesta South Park -animaatiosarjasta vastalauseena skientologian pilkkaamiselle.

Fasismisyytökset ovat vielä absurdimpia. Lehti aloitti taipaleensa, kun perustajien aikaisempi satiirilehti L’Hebdo Hara-Kiri lakkautettiin valtiovallan toimesta lehden pilkattua 1970 kuollutta Charles de Gaullea, Ranskan egoistista ja autoritaarista presidenttiä. Lehden tämänhetkisessä inkarnaatiossa edellinen presidentti Nicolas Sarkozy ja nykyinen Francois Hollande ovat myös saaneet ”kunnian” piipahtaa vähemmän mairittelevissa kansikuvissa. Jos perusteita fasismisyytöksille pitäisi hakemalla hakea, niin ne löytynevät joidenkin toimittajien tuesta vasemmistolaiselle, valtiojohtoiselle talouspolitiikalle.

Auktoriteettien ohella lehti on satirisoinut tasapuolisesti kaikenlaista ääriajattelua ja irrationalismia. Yleensä nämä tiivistyvät
uskovaisiin, joiden kritisointi, jopa pilkkaaminen, kuuluu liberalismin hienoon perinteeseen. Uskomusten ja vanhoillisten asenteiden kritisointi ei tietenkään mitenkään voi olla rasismia. Lehdessä osansa ovat saaneet niin jeesukset kuin muhammeditkin. Islamin toistuva yhdistäminen ääri-islamistiseen väkivaltaan lehden jutuissa ei myöskään ole rasismia, vaan pätevää satiiria nykypäivän islamista, kuten iskun tekijät röyhkeästi ja pelkurillisesti osoittivat. On aivan selvää, että avuttomien koululasten tappaminen, pilvenpiirtäjiin lentäminen, naisten systemaattinen alistaminen ja ”profeettaa” kritisoivien satiristien murhaaminen kuuluvat islamiin tänä päivänä siinä missä ristiretket, noitaroviot ja inkvisitio kuuluvat erottomattomasti kristinuskon historiaan. Eivät uskovaiset voi valita, että vain kivoja asioita tekevät yksilöt ovat tosiuskovaisia; väittäessään, että terroristit eivät edusta ”todellista islamia”, islamia puolustavat sortuvat yksikään todellinen skotti -argumentaatiovirheeseen. Jos tosiuskovaisia olisivat vain ne, jotka tarkalleen seuraavat pyhien tekstien yleensä hyvin tulkinnanvaraisia ohjeistuksia, maailmassa tuskin olisi yhtään ”todellista” kristittyä tai muslimia. Tästä huolimatta on tietenkin toivottavaa, että uskonoppineet ja uskonnolliset johtajat painottavat uskontojensa väkivaltaa karttavia puolia.

Hyssyttelijät pyrkivät vähättelemään sitä tosiasiaa, että isku Charlie Hebdon toimitukseen oli täysin uskonnollinen teko, ja että ongelma on paljon suurempi kuin muutaman ”häiriintyneen yksilön” käyttäytyminen. Nämä ”muutamat” hallitsevat suuria alueita Irakissa ja Syyriassa, missä heidän julistamansa valtio kutsuu aseettomien siviilien murhaamista Pariisissa ”sankarilliseksi”. Jopa kansainvälisesti tunnustetut, Saudi-Arabian kaltaiset valtiot ovat vuosikymmeniä sitten saavuttaneet sen, mihin ääri-islamistiset tänään pyrkivät: täysin homogeeninen, suvaitsematon ja naisia systemaattisesti alistava valtio. Arabikeväästä huolimatta (ja osittain sen seurauksena) ääriaineksilla on yliote, kuten katolisella kirkolla Keski-Euroopassa ennen 30-vuotista sotaa.

Muslimit eivät tietenkään ole kollektiivisesti vastuussa Pariisin tapahtumista, eikä heidän tarvitse pyydellä anteeksi sen enempää kuin länsimaalaisten tarvitsee pyydellä anteeksi valkoisten kristittyjen hirmutekoja, joita historia on pullollaan. Kritiikin kärjen tuleekin kohdistua niihin lukuisiin ”maltillisiin”, joiden mielestä uskontoja ei tulisi pilkata, kannattivat he sitten rangaistuksia jumalanpilkasta tai eivät. Typerien, muiden hengelle ja terveydelle vaarallisten uskomusten pilkkaaminen on erottomaton osa länsimaista sananvapautta. Uskonnoille perustavanlaatuisella tavalla omintakeinen irrationaalisuus on jo sinänsä tuomittavaa. Samoin uskonnollisten mielipiteiden ja harmittoman toiminnan salliminen ei myöskään tarkoita, että piruihin ja enkeleihin uskovia aikuisia ihmisiä pitäisi kunnioittaa: järjettömyyksiin uskomisessa ei ole mitään kunnioituksen arvoista. Uskomusten satirisointi ei ole tarkoituksetonta provosointia vaan länsimaisten arvojen aktiivista puolustamista. Ajan myötä, turruttamisen ja valistuksen kautta se toimi kristittyihin; olisi rasistista väittää, ettei se voi toimia myös muslimeihin.

Linkkejä
Muhammedin pilakuvat – Tanskassa sananvapaus, Suomessa ei? (Vapaasana.net 2.2.2006): Jyllandspostenin vastaava tapaus 2006. Oikeistolaisena lehti ei saanut selkeää poliittista tukea vaikka sananvapausjärjestöt ja Tanskan hallitus sitä puolustivatkin.
Sananvapaus (Liberalismi.net)
Sensuuri (Liberalismi.net)