Tere Sammallahti pyysi Honkasaloa turhaan esittämään yhdenkin esimerkin ”väkivallastaan” tai ”trollaamisestaan”, toistuvasti. Edes 51 twiitin ketjussa hän ei saanut tällaista Honkasalolta eikä tämän tukijoilta. Liberaalien ex-pj. Juhani Kähärä totesi, että Honkasalon väite täyttänee kunnianloukkauksen tunnusmerkit. Lehtien mukaan Honkasalo ratsastaa perättömillä väitteillä, jopa ”näkemistään” tapahtumista. Image-lehden mukaan Honkasalo on ”kansakunnan virallinen mielensäpahoittaja”, Suomen Kuvalehden artikkelin mukaan ”suurimman luokan loukkaantuja”. 12-vuotiaan tyttärensä mielestä Honkasalo on ”sairaan vihainen” pitäessään valtuustopuheenvuoroja ja häntä varmasti pidetään ”todella ärsyttävänä”. Kuukaudessa hän pahastui Twitterissä 52 eri mediakommentista, Image-lehti raportoi. Häntä pidetään kärkäänä ja helposti provosoituvana ” joka ei väsy puhumaan jälkikolonialismista, intersektionaalisuudesta, omien etuoikeuksien tunnistamisesta ja rakenteellisesta syrjinnästä.” Taistolaisaktivistisuku sai Honkasalon liittymään vasemmistoliittoon. Nyt hänet valittiin eduskuntaan. Kokoomuksen nouseva tähti, liberaali Tere Sammallahti tunnetaan tosiasioita korostavana keskustelijana, joka paljastaa poliitikkojen katteettomat puheet.
Tere Sammallahti (kok) on Espoon kaupunginvaltuutettu, tuolloin vielä varavaltuutettu, ”markkina- ja arvoliberaali”.
Image-lehti kertoo, että Honkasaloa pidetään kärkäänä ja helposti provosoituvana ”joka ei väsy puhumaan jälkikolonialismista ja intersektionaalisuudesta ja omien etuoikeuksien tunnistamisesta ja rakenteellisesta syrjinnästä.”
Image raportoi, että syksyllä 2016 Honkasalo väitti todistaneensa junassa konduktöörin tarkastaneen liput vain irakilaistaustaisilta miehiltä. Turvakamerat todistivat, että kaikkien matkaliput oli tarkastettu. Honkasalo sanoi ylireagoineensa. Tammikuussa 2016 hän twiittasi ”jääkiekkopiirien joukkoraiskauskulttuurista”, mutta Iltalehden mukaan tilastot eivät tue väitettä ja muutkin tiedotusvälineet ihmettelivät sitä. Viestimet ovat uutisoineet Honkasalon heikosti perusteltuja väitteitä.
Moni kannattaja on sokeasti toistanut Honkasalon väitteen (2019) Sammallahden trolliudesta, mutta kukaan ei ole pystynyt esittämään yhtään trollaavaa twiittiä.
Vuonna 2021 Tuomas Enbuske piti käsittämättömänä punavihreiden väitteitä Sammallahden äärioikeistolaisuudesta ja pyysi todistetta. Kommentoijat arvelivat väitettä nettikiusaamiseksi tai erimielisten haukkumiseksi äärioikeistolaisiksi (2021).
Lähdeviitteet ja lisätietoja
Koko paremmisto etsii kilvan Teren twiittiä, jonka voisi leimata. Lopulta Tuukka Simonen löysi Teren Instagram kuvan, jossa oli aseita. Se oli postattu Breivikin iskun kymmenvuotispäivää edeltävänä päivänä. Perimmäisen pahuuden ilmentymä! Paremmisto riehaantui.
Joku huomautti, että June eikä July, eli kuukautta ja päivää ennen kymmenvuotispäivää. Simonen pyysi nöyrästi ja viisaasti anteeksi: ”@teresammallahti
otatko vastaan anteeksipyynnön, kun en tarkistanut ennen postaamista tuota päivämäärää? Ei ollut minulta kovin fiksusti tehty. Ei ole hyvä, että sinun kaltaisia aletaan sotkea äärioikeistolaisiin, kun et sellainen ole.” (tunti sitten) https://twitter.com/TuukkaSimonen/status/1419349553434796041
Tere: ”Tottahan toki. Ei se mitään, näitähän sattuu. Kiitokset suoraselkäisyydestä.”
Voi itku. Tere on vielä kiltti ja armelias toisin kuin paremmisto.
TykkääTykkää
Kallion seurakunnan edistyksellinen viestintäpäällikkö Rebekka Naatus ihmetteli: ”Mulle on näkynyt vain tätä puolta, jossa kerrotaan jonkun haukkuneen jotain äärioikeistolaiseksi. En siis yhtään, jossa joku väittää tätä henkilöä äärioikeistolaiseksi.” https://twitter.com/Rebna/status/1419018741061492743
Niitä oli kuitenkin Twitter täynnä tänään ja eilen. Tuosta linkistäkin löytää yhden, pohjanoteeraus yleensä fiksulta vihreältä, joka tämänkertaisen kohun aloitti.
Honkasalon maalittamat palvojat ovat kuitenkin harjoittaneet samaa nettikiusaamista jo pari vuotta.
TykkääTykkää