Antifasistit hakkaavat Suomessakin erimielisiä rautaputkilla

”Antifasistit” eli punafasistit ovat eri puolilla Suomea hyökänneet väkivallattomasti toimineiden vastustajiensa kimppuun ja hakanneet näitä rautaputkilla. Uhrit ovat onneksi yleensä vain poliiseja tai kansallissosialisteja – vielä. Ruotsissa uhrit ovat jo ketä sattuu ja iskut paljon yleisempiä, murhapolttoja ja poliitikkojen pahoinpitelyitä myöten. Meilläkin antifasistit myös sabotoivat ilmaisunvapautta ja muita poliittisia oikeuksia ja yllyttävät tappamaan poliittisia vastustajiaan.

Johan Bäckmanin parhaita

Bäckman ”ei” ole kommunisti vaan ”antifasisti”. ”Vladimir Putinin käynnistämään Euraasian Unioniin liittyminen voisi merkitä Suomelle uutta kehitysaskelta.” ”Sharia-oikeus pitäisi laillistaa koko EU:n alueella.” ”Saamme kiittää taistolaisia suuresta osasta sitä korkeatasoista tiedettä, taidetta ja kulttuuria josta tänään nautimme. Se liike on parasta mitä Suomen historiassa on tapahtunut.”

Vasemmisto hyökkää jatkuvasti mielenosoittajien kimppuun Euroopassa

Uusnatsien kokoontuminen johti 38 poliisin loukkaantumiseen”, Yle uutisoi – ja vastaavasti kaikki muutkin suomalaiset tiedotusvälineet. Taas kerran uusnatsit osoittivat rauhanomaisesti ja väkivallattomasti mieltään ja monta kertaa suurempi 3500 vasemmistolaisen joukkio hyökkäsi raivoisasti heidän kimppuunsa tukahduttaakseen sananvapauden ja demokratian. Koska poliisi yritti taas kerran estää tämän, vasemmisto kivitti poliisia, tappeli ja sytytti tulipaloja. Kymmenet poliisit loukkaantuivat.

”Antifasismi” – kommunismin puolustamista ja katutappelua

Neuvostoliitto kätyreneen pyrki leimaamaan kommunismin vastustajia fasisteiksi ja levitti ”antifasismia” maailmaan. Johan Bäckman ja SAFKA eivät ole ainoita heidän puolustajiaan. Antifasistit murhapolttavat, räjäyttelevät pommeja, uhkailevat tai hakkaavat demokraattisesti valittuja kunnanvaltuutettuja, tuomareita, virkamiehiä, jopa kristillisdemokraatteja, keskustapuoluetta, liberaaleja ja Ruotsin EU-vaalien kyllä-kampanjaa sekä kehottavat hyökkäämään poliisien ja aseettomien rasistien kimppuun ja hakkaamaan näitä metalliputkilla kymmenen yhtä vastaan. Mm. AFA on äärisosialistinen.