EU:n tullimuurit tappavat – vähentääkö Cancún kärsimystä?

Brittilehti The Economist kuvaa EU:n ”perverssiä maatalouspolitiikkaa”: ruoan hinta meille eurooppalaisille kuluttajille nostetaan keinotekoisen korkeaksi, mikä luo maatalouteen hyvin tehottomia rakenteita ja saa tuottajat tuottamaan enemmän kuin haluamme syödä, jolloin joudumme vielä maksamaan miljardien vientituet, jotta tätä tuotantoa vietäisiin halvalla tuhoamaan muiden maiden tuotantorakenteita. Lisäksi sääntely vaatii aina uutta sääntelyä, mm. kehitysmaiden vaurastumismahdollisuudet tuhoavia tulleja ja muita tuonnin esteitä.

Lehti, samoin kuin Washington Post, arvostelee myös USA:n maatalouspolitiikan vaikutuksia kehitysmaille, etenkin Bushin pahennuksia, mutta molemmat toteavat EU:n olevan vielä paljon pahempi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jopa EU:n CAP on suuri parannus verrattuna Suomen aiempaan politiikkaan.

The Centre for the New Europen tuoreen raportin mukaan EU:n kauppapolitiikan vuoksi kuolee 6600 ihmistä joka päivä, siis 275 ihmistä tunnissa. Niinpä joka 13. sekunti joku – useimmiten afrikkalainen – kuolee siksi, että eurooppalaiset toimivat kaupassa toisin kuin opettavat. Samalla kun EU:n, USA:n, Japanin ja Kanadan edustajat puhuvat loputtomasti siitä, miten vapaakauppa on nostanut lukuisia kehitysmaita köyhyydestä, ne ylläpitävät säälittä tullimuureja köyhimpien maiden maatalous- ja tekstiilivientiä vastaan.

Seitsenkertaisesti kehitysavun verran

Etelä-Suomen Sanomien mukaan ”EU:ssa ja Yhdysvalloissa maataloustuottajia on noin kaksi prosenttia väestöstä [n. 0,2 % maailman väestöstä]. Niinpä monet kansainväliset tutkijat yhtyvät kehitysmaiden puolelle vapauden vaatijoihin. He katsovat, että tuon kahden prosentin suojelu ei saa estää kehitysmaiden kaupan kehittymistä. Maailmanpankin arvion mukaan maatalouskaupan vapauttaminen vuoteen 2010 mennessä lisäisi kehitysmaiden tuloja noin 350 miljardilla eurolla ja teollisuusmaiden tuloja yli 150 miljardilla eurolla.” Koko maailman kehitysapu on n. 50 mrd euroa.

Maailman väestön enemmistöä edustavat G22-maat vaativat teollisuusmaita poistamaan tuonnin esteet, mukaanlukien tuotantotuet. Kuitenkin uudistuksesta hyötyisivät ensisijaisesti teollisuusmaiden kuluttajat ja veronmaksajat. Vaikka jotkut maanviljelijät vaihtaisivatkin alaa, jäljelle jäävät voisivat toimia vapaina yrittäjinä eivätkä enää poliitikkojen heittopusseina.

”Lähiruoka” – maatalouslobbyn tuorein ase kehitysmaita vastaan

Päinvastoin kuin ministeri Lehtomäki totesi, kenenkään oikeutta syödä lähellä (tai suosikkiseudulla tai kehitysmaissa) tuotettua ruokaa ei (enää) poljettaisi, vaan jokainen saisi mitä tahansa minkä kustannukset olisi valmis maksamaan. Ero olisi siinä, että enää ei veronmaksajien tarvitsisi kustantaa kellekään sellaista, mitä tämä itse ei pidä hintansa arvoisena, ja toisaalta jokainen saisi ostaa juuri sellaista ruokaa kuin haluaisi.

Silti Maailmanpankin laskelmien mukaan 80 % maatalouskaupan vapauttamisen kehityshyödyistä tulisi kehitysmaiden välisen kaupan hyödyistä. Teollisuusmaiden tullimuurien murtaminen on välttämätöntä, mutta olisi paras saada samanaikaisesti koko maailman kauppaa vapautettua.

Vaikka The Economist puoltaa vahvasti kaupan vapauttamista, se silti varoittaa kehitysmaita vaatimasta liikaa: WTO on köyhien maiden toivo; sen ulkopuolella, kahdenvälisissä neuvotteluissa, peli tapahtuisi paljon armottomammin vahvojen ehdoilla.

Linkkejä:
CNE: EU trade barriers kill
The Economist: The sword and the shield (12.9.03)
ESS: Kehitysmaat ajavat kaupan vapauttamista (10.9.03)
WP: How Europe Sows Misery in Africa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s