Tradeka: kuluttajien ja veronmaksajien rahat vasemmistolle ja veroparatiisiyhteistyötä

Suomen Kuvalehden mukaan vasemmisto kaappasi Tradekan kuluttajilta lahjoittamalla sen määräysvaltaiset osakkeet kahdelle perustamalleen säätiölle vuonna 2014. Siihen asti Tradeka oli ollut kuluttajien määräysvallassa ja omistuksessa. Säätiöiden hallitukset nimittävät Sdp:n, vasemmistoliiton ja kommunistien lähijärjestöt, joista monen postiosoite on Sdp:n puoluetoimisto. Eero Heinäluoma johtaa Tradekan hallitusta. Nyt HUS sopi omistusjärjestelystä, joka siirtää Tradekalle miljoona euroa veronmaksajien rahoja vuodessa, jotta Sanna Marinin (sd) hallitus antaisi sen kiertää sote-hankintasääntöjä, toimittaja Jarno Liski kertoo.

Vuonna 2014 Tradeka lahjoitti näille säätiöille myös rahaa. Niistä Tradekan säätiön hallitukseen nimittävät jäseniä vasemmistoliiton Vasemmistofoorumi-ajatuspajan perustaneet Yrjö Sirolan säätiö ja Kansan sivistyön liitto sekä SKP:n ja nyt vasemmistoliiton varallisuutta hallitseva Avantisäätiö. SDP:n puolelta säätiöön nimittävät edustajia myös Työväenlehdistön kannatusyhdistys, Työväen Sivistysliitto, Kiinteistö Oy Karihaara ja Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, joiden kaikkien postiosoite on Sdp:n puoluetoimistolla. Loput kaksi hallitusedustajaa nimittävät kommunistien Demokraattinen sivistysliitto sekä Sdp:n ja Vasemmistoliiton ym. SAK:n kanssa hallitsema Kansan sivistysrahasto.

Hämärä vaali- ja operaatiorahoitus SDP:lle, vasemmistoliitolle ja SKP:lle

Tradeka lahjoittaa miljoonia euroja vasemmistopuolueille toisten yhdistysten kautta, niin että tieto rahan alkuperästä katoaa, kertoi Suomen Kuvalehti. Kommunistien Spartacus-säätiö sai 20 000 euroa 2017-2018 sote-uudistuksen uhkia ja lähidemokratiaa koskeviin projekteihin. Vuonna 2015 Tradekan tuella julkaistiin taas Karl Marxin Pääoma. Spartacus-säätiö tuki kommunistipuoluetta 35 000 eurolla vuonna 2016.

Vasemmistoliitto ilmoitti saaneensa yli 21 000 euroa vuonna 2016. Tradekan mukaan demarit saivat 36 000 euroa, mutta tätä ei ilmoitettu puoluerahoitusvalvontaan. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa vaalirahoitustuki nostettiin 2 500 euroon ehdokasta kohden: Tradekan luottamushenkilöt ja sen omistamien yhtiöiden luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut eli ay-sisäpiiri.

Veroparatiisit

MTV3 politiikantoimituksen päällikkö Timo Haapalan mukaan Urpilaisen veroparatiisiulostulo johti siihen, että tämä joutui puolustamaan oman punapääoman kauppaliikkeen ja vaalirahoittajan yhteistyötä kansainvälisen veroparatiisiyhtiön kanssa.

Lokakuussa 2012 Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaati kuntia lopettamaan hankinnat veroparatiiseja käyttävistä yrityksistä, vaikka vähän aiemmin puoluetoveri Lauri Ihalainen oli vastannut kansanedustaja Tuija Braxin kirjalliseen kysymykseen, että sellainen on laitonta (hankintalaki). Pian kävi ilmi, että demarijohtoinen Tradeka omisti Suomen Lähikauppa Oy:n yhdessä veroparatiisiyhtiö IK Investment Partnersin kanssa. Samalla kohistiin IK:n omistaman Attendo Oy:n aggressiivisesta toiminnasta.

Verohallinnon ylitarkastaja Jarmo Mielonen sanoi: ”ei kai kukaan maineesta tarkka osallistu sellaiseen yhteistyöhön” ja vaati selvitystä Tradekan ja IK:n yhteyksistä. Haapala kirjoitti säälivänsä Mielosen kohtaloa, kun pian verohallinto sanoutui jyrkästi irti Mielosen kannasta, Haapalan arvelun mukaan yhteydenoton seurauksena.

HUS-korruptio

Vuonna 2021 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) ja Tradeka sopivat sote-hankintasääntöjen kiertämisestä järjestelyllä, jossa HUS hankkii laitteita Tradekan pääomistaman yhtiön nimiin ja vuokraa ne. Leasing-korko on paljon HUS:n lainakorkoa korkeampi, joten järjestely tuottaa Tradekalle korkotuottoja ja voittoja joka vuosi lähes miljoona euroa veronmaksajien rahoja. HUS arvioi, että yhtiön Tradeka-omistus auttaisi järjestelyn poliittista hyväksyttävyyttä Sdp-johtoisen hallituksen aikana. Tradeka kanavoi voittojaan SDP:n, vasemmistoliiton, SKP:n ja niiden lähiorganisaatioiden toimintaan ja vaalirahoitukseen.

Tradekan puolella järjestelyistä vastasi Janne Aaltonen, joka on HUS:ssa hankkeen kehittäneen Lasse Lehtosen entinen työtoveri ja hyvä tuttava. Toinen hankkeesta kiinnostunut yhtiö vetäytyi neuvottelujen jälkeen. Tradeka ei ole ennen toiminut alalla, Liski kertoi Iltalehdessä.

Laiton irtisanominen

Vuonna 2006 Tradeka tuomittiin maksamaan 16 307 euroa korvauksia laittomasti irtisanomalleen kuusikymppiselle naismyyjälle sekä muita korvauksia. Yhteensä laskuksi tuli 50 000 euroa.

Tradeka omistaa 170 ravintolan Restel Oy:n, Lehtipiste Oy:n ja muita yhtiöitä sekä hoitaa Burger King- ja Taco Bell -pikaravintoloiden Suomen-toiminnan.

Lisätietoja ja lähdeviitelinkit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s