Ylen mielestä nuoret on aivopestävä?

Yleisradio on uudessa strategiassaan päättänyt kilpailla yksityisten radioasemien kanssa nuorten kuunteluajasta. ”Juuri tämänikäisille tulee tarjota ohjelmaa, joka auttaa maailmankuvan jäsentämisessä”, HS kuvaa Ylen perusteluja.

Asiallisen tiedon tarjoaminen on sinänsä arvokas tavoite. Yleisradio ohjelmatoiminta kuitenkin on hyvin vahvasti 60-lukulaisten toimittajien ja heidän oppilastensa ideologisesti värittämää.

Hannu Taanilan päiväkirjat, joita lähetetään peräti uusintoina useita kertoja viikossa, eivät ole edes Ylen stalinistisinta ohjelmatuotantoa, ja jopa neutraaleina esiintyvät ohjelmat, kuten Eurooppalaisia puheenvuoroja, esittävät lähinnä vain sosialistien ajatuksia. ”Neutraaleissa perheohjelmissa” ollaan järjestään sitä mieltä, että kansan valitsema eduskunta ei kykene keksimään riittävästi julkisia menoja, vaan niitä pitäisi olla nykyistäkin enemmän.

Liberaaleja puolueita tai poliitikkoja väitetään konservatiivisiksi ja pyritään näin sulauttamaan kaksi kolmesta suuresta ideologiasta yhdeksi, jotta kolmannelle, sosialismille (eri variantteineen aina kansallissosialismista anarkokommunismiin) syntyisi lisää tilaa. Lista on loputon.

Gallupien mukaan nuoret äänestävät lähinnä liberaaleja (mm. vihreitä, aiemmin myös nuorsuomalaisia) tai konservatiiveja, eivätkä ukkoutuvat vasemmistopuolueet tai valtapeliinsä uppoutunut AY-liike houkuttele heitä. Tästäkö Yle on huolestunut?

Mikäli Yle ei pysty moniarvoiseen tiedonvälitykseen, sen käyttämät taajuudet tulee vapauttaa vaihtoehtoiseen tiedonvälitykseen moniarvoisuuden säilyttämiseksi. Mikäli se pystyy, siitä tulisi saada näyttöä. Joka tapauksessa populaarimusiikkia yksityiset radioasemat tuottavat riittämiin, joten siihen kilpaan Ylen on turha ryhtyä. Siksi myös osa Ylen taajuuksista on joka tapauksessa vapautettava. Päättäkööt kansalaiset itse, milloin haluavat kuunnella puhetta ja milloin musiikkia.

Linkkejä:
HS:n pääkirjoitus Ylen radiokanavauudistuksesta
HS:n uutinen asiasta

Jätä kommentti