Berlusconista demarien Berezina?

Demarien perääntyminen kaikilla rintamilla on muuttumassa sekasortoiseksi. Napoleon aikoinaan nöyryytti Itävaltaa, mutta Berezina-joen ylitystä seuranneena vuonna (1813) Itävalta pääsi maksamaan takaisin samalla mitalla ja kahden vuoden päästä oikeisto hallitsi taas Pariisissa. Mitä onkaan tapahtumassa 188 vuotta myöhemmin? Silvio Berlusconin vaalivoitto ja nousu Italian pääministeriksi on pakottanut Euroopan union sosialidemokraattiset johtajat luopumaan ihmisoikeusuhosta ja boikoteista. Demarit ovat hädissään, yhteinen ulkopolitiikka hajalla.

Myös Britannian vaalitulos oli tappio vasemmistovallalle, vaikka sitä uutisoitiin täysin päinvastaisesti. Yleensä vaalituloksia on tapana verrata edellisten vaalien tuloksiin ja vanhan parlamentin paikkajakoon. Työväenpuolue menetti yli 2 % ääniosuudesta ja kuusi paikkaa, konservatiivit voittivat 1,5 % ja yhden paikan. Muutos oli pieni, mutta oireellinen. Vasemmistomedia pystyi tulkitsemaan tuloksen työväenpuolueen voitoksi vain muistelemalla, ettei puolue ole aikaisemmin onnistunut saamaan enemmistöä parlamenttiin kaksissa peräkkäisissä vaaleissa. Konservatiiveilta se onnistui Margaret Thatcherin ja John Majorin johdolla neljä kertaa. Työväenpuolueen ”voitto” oli siis yhtä riemuisa kuin Mika Häkkisen onnistunut maaliintulo ja mitali pitkästä aikaa – kyllä kohta Michael Schumacher menettää mestaruutensa?

Toivo on hieno asia ja sitähän demareilla riittää. Ei ihme, ovathan he tyhjien lupausten ammattilaisia. Jos demareita olisi uskominen, mannaa sataisi taivaalta ja verotkin voisi siirtää yhteiskunnan maksettaviksi. Epäilijät ovat uusliberaalisia ilonpilaajia.

Ranskan kunnallisvaalit ja aina hitaasti heräävän Suomen gallupit osoittavat, että demarikauden loppu häämöttää. Mitä on tehtävissä? Uljaimmat toverit eivät luovuta, vaan kuuluttavat kansainvälistä solidaarisuutta. Sen vuoksi kansaa on valistettava oikeistojohtoisten ulkomaiden barbaarisuudesta. Oikeistoa kuvaillaan hunnilaumaksi, joka lamborghineillaan kruisailee hyvinvointivaltion nurin, ja joka vie kunnon kansalaisilta naiset ja työpaikat.

Kirjoittajasta:
Reviisori pyrkii tarkastamaan, oikaisemaan ja re-visioimaan median käsityksiä historiasta, politiikasta ja tulevaisuudesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s