Manhattanin keskikaupungin 9. sammutuspataljoonan lipputangossa tähtilippu liehuu puolitangossa. New Yorkin 8:th Avenuella sijaitseva pieni korttelipaloasema maksoi kovimman mahdollisen hinnan velvollisuuksiensa täyttämisestä: aseman kaksi paloautoa miehistöineen jäivät toisen sortuvan kaksoistornin alle päivänä, joka tullaan muistamaan Yhdysvalloissa ja maailmassa kuoleman ja surun, mutta myös sankaruuden päivänä.

Palomiehen tarina

”En tahtonut uskoa sitä tapahtuneeksi” kertoo kaksitoista vuotta palomiehenä toiminut Chris Balducci päätään pudistellen. ”Olimme toisella puolella kaupunkia harjoituksissa kun saimme kuulla tapahtuneesta. En usko kenenkään ymmärtäneen aluksi tuhon mittaluokkaa. Saimme käskyn siirtyä busseilla Manhattanille. Jo kaukaa näimme liekehtivät tornit jotka olivat kuin suoraan palomiehen pahimmasta painajaisesta. Vaikka näin palavat tornit en tahtonut uskoa näkemääni. Samalla mielessä pyöri kuitenkin paljon käytännönläheisempiä ajatuksia kuten miten saisimme varusteemme katastrofialueelle, miten löytäisimme oman pataljoonamme. Matkalla kuulimme keskusradiosta tornien romahtamisesta ja samalla muistan ajatelleeni kavereitamme ja toivoneeni, että he ehtivät alta pois.”

Toisin kävi. Koko vuoro, 15 palomiestä ajoneuvoineen, jäi sortuvan betonin ja lasin alle. Heidän joukossaan oli myös palomies Mike Haub, kahden pienen lapsen isä ja Balduccin pitkäaikainen opiskelu- ja työkaveri. ”Kun saavuimme alueelle, meidän oli juostava useampi korttelinväli päästäksemme tornien luo. Ilma oli täynnä pölyä ja savua. Taivaalta tippui paperisilppua ja tuhkaa. Etsimme pataljoonaamme mutta jossain vaiheessa saimme tiedon siitä että he olivat tornien alla…”

Työtoverinsa ja ajoneuvonsa menettänyt pataljoona oli kaksi päivää tositoimissa yötä päivää. ”Aika menetti merkityksensä. Yö tuli ja meni; vuorokauden vaihtumista ei edes pistänyt merkille.” Lisävoimaa epätoivoiselta tuntuvaan työhön toi toive siitä, että raunioiden alta saattaisi löytyä elviytyneitä. ”Toivoimme tottakai että löytäisimme kaverimme jostain loukosta terveinä. Mutta ajan myötä toivo hiipui. Sen jälkeen työtä teki koska ei ollut muuta vaihtoehtoa.”

Iskun perintö

Nyt, reilu vuosi syyskuun 11.päivän järkyttävien tapahtumien jälkeen, New Yorkin palomiehistä on tullut koko kansan sankareita ja kaupungin paloasemista turistinähtävyyksiä. Kadunkulman matkamuistomyyjät myyvät FDNY ja NYDP -pipoja ja lippalakkeja, palomiehet ja poliisit ovat in. Yhdeksännen sammutuspataljoonan kotiasemankin arkirutiineihin kuuluu tällä välin tapahtumien muisteleminen kiinnostuneille turisteille. Palomies Balduccia tämä ei häiritse. ”Mielestäni on hyvä että ihmiset muistavat ja ovat kiinnostuneita. Olen kiitollinen myötätunnosta jota me ja koko kaupunki olemme saaneet osaksemme. Tiedän kuitenkin työkavereita, joista on liian tuskallista puhua ventovieraille raskaista hetkistä tornien luona ja surusta sen jälkeen.”

Suru on jäänyt syvälle. Oman henkisen rasitteen traumaattisen päivän työstämiselle toi pitkään sekin ettei kaikkien työtovereiden ruumiita pystytty löytämään raunioista tai saattamaan haudan lepoon. Hautajaisia puolestaan oli useita viikossa monien kuukausien ajan, aina sitä mukaan kuin raivaustyöt Ground Zerolla etenivät.

Muisto elää

New Yorkin katujen varsia koristavat julisteet joissa seisoo eri pelastusaloja edustavia miehiä ja naisia varusteissaan. Julisteen alapuolella kehotetaan muistamaan surullisen päivän sankareita: Salute Our Heroes. Palomies Balducci hymähtää ja muistuttaa: ”Me emme ole sankareita. Oikeat sankarit ovat kuolleet.” Hän nyökkää kohti aseman seinustaa, johon on kiinnitetty tornin alle jääneen tikasauton kolhiintunut tunnus ja osoittaa sen alla olevaa tähtilippua, johon syyskuun 11. päivänä kuolleiden aseman palomiesten nimet on kirjailtu. ”Lipussa on jokaisen kuolleen toverimme nimi. He ovat kanssamme, emmekä unohda heitä.”

Muisto raskaasti maksetusta hinnasta elää nyt 9. sammutuspataljoonan iskulauseessa: All Gave Some, Some Gave All.

Kirjoittajasta:
Kirjoittaja on tutkija Konfliktien ja terrorismin tutkimusyksikössä Turun yliopistossa.