Monet kansalaiset luottavat oikeuskansleriin. Niin luottaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowiczkin. Siksi hän on pyytänyt oikeuskansleri Paavo Nikulaa selvittämään hallituksen osuuden Soneran saksalaisissa UMTS-kaupoissa.

Zyskowicz luottaa täydellisesti siihen, että oikeuskansleri tulee hallituksen suojaksi. Juristina hän tietää erinomaisen hyvin, että oikeuskansleri ei voi ottaa kantaa kaupan järkevyyteen, eikä missään ole sellaista lain säännöstä, jota olisi väitetty rikotun oikeuskanslerin puuttumista edellyttävällä tavalla, tiesivätpä hallitus tai jotkut sen ministerit kaupasta tai eivät. Selvitys tulee pomminvarmasti päätymään siihen, että asia ei anna oikeuskanslerille aihetta toimenpiteisiin. Tästä Zyskowicz saa suojakilven puolueensa ministereille vaalien alla. Oikeuskanslerin lausunnon odottelun varjolla poliittisia johtopäätöksiä voi myös sopivasti lykätä yli kuumimman vaiheen.

Hätä

Zyskowiczin nopea toiminta kertoo ensi sijassa paniikkitunnelmasta. Asia on niin kuuma, että hän on päättänyt turvautua samaan periaatteeseen, jota hän joitakin kuukausia sitten kertoi noudatetun aikoinaan hänen asianajotomistossaan: sotkuiset asiat selvitetään ja selvät asiat sotketaan.

Vastuun paino

Kunnes luotettavalla tavalla toisin näytetään—liikenneministeriön omaa pesänpuhdistusselvitystä ei luonnollisesti voida sellaisena pitää—pari seikkaa voidaan katsoa selviksi: Enemmistöomistaja valtion edustajana osakeyhtiön hallituksessa istuva virkamies ei siunaa reilua kymmenesosaa valtion budjetista vastaavaa investointia ilman poliittista selkänojaa. Sitä hänen housunsa eivät yksinkertaisesti kestä. Vaikka virkamies ei ymmärtäisi mitään yritystoiminnasta, niin omaan nahkaansa kohdistuvan riskin hän kyllä ymmärtää.

Toinen noteerattava seikka on, että yksikään kokoomusministeri ei siunaa mainitun suuruusluokan investointia ohi valtionvarainministeri Sauli Niinistön, joka oli prosessin alkuvaiheessa myös puolueen puheenjohtaja, ei varsinkaan peruskokoomukselaisen partiopoikapoliitikon prototyyppi Olli-Pekka Heinonen.

Sonera-nettipamfletin mukaan yhtiön toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander ”sitoi maan hallituksen keskeiset ministerit päätösten takuumiehiksi.” Ketä muita nämä voisivat olla kuin hallituksen vahvat miehet Niinistö ja Lipponen? Joten? Ei siinä ole mitään laitonta, eikä näistä kontakteista ole pöytäkirjoja, joten ne eivät ole olleet myöskään hallituksen ”käsittelyssä”.

Heinonen saattoi ihan rehellisesti kertoa, että asia ”ei ollut hänen pöydällään”. Ehkä hän oli niin nopea juoksupoika, että ei kierrättänyt papereita pöytänsä kautta, varsinkaan kun niitä ei ollut.

Zyskowicz voi siis kaikessa rauhassa antaa oikeuskanslerin lähetellä ministereille kohteliaita kysymyksiä, joihin nämä antavat kultavaa´alla punnittuja vastauksia.

Historiallista tukea

Nikulan lojaalisuus hänen nimityksensä hoitanutta hallituskoalitiota kohtaan on ollut niin vankkumaton, että suojan antaminen näin yksinkertaisessa asiassa ei tuota hänelle mitään ongelmia. Se on jopa yksinkertaisempaa kuin Sundqvist-jupakassa, jossa hän joutui taiteilemaan taitavalla sanamuodolla Lipposen pelastamiseksi. Itävalta-boikotissa sen sijaan hallitusmuodon rikkominen oli niin ilmiselvä, että hän joutui kanteluni johdosta käyttämään kekseliäisyyttään saadakseen asian näyttämään niin vähäpätöiseltä, että se ei vaaranna Lipposen asemaa pääministerinä. Hän onnistui siinä ja suojasi samalla ”tervehtimiskiellon ja öykkäröintipakon” aamu-tv:ssä julistaneen silloisen ulkoministerin Tarja Halosen sataprosenttisesti.

Merkillistä oma-aloitteisuutta

Ihmeellistä asiassa on vain se, että Nikula kertoi selvityksen aloittamisen tapahtuneen jo aiemmin oma-aloitteisesti. Mikä oli hänen intressinsä, kun ministeri- tai virkamiestasolla ei ole väitetty tapahtuneen lainrikkomuksia? Vai oliko kyseessä todella oma-aloitteisuus? Tyhmyys ei ole rikos, vaikka voikin tulla sitä paljon kalliimmaksi. Sanoihan Anatole France, että tyhmyys on surkeampaa kuin pahuus, sillä pahuus joskus helpottaa, mutta tyhmyys ei koskaan.

Nikulan aktiivisuus on sitäkin ihmeellisempää, kun sitä vertaa hitauteen, jolla hän käynnisti selvityksen Itävalta-asiassa. Vielä kanteluni jälkeenkin hän väitti tv-uutisissa, että kukaan ei ollut pyytänyt hänen lausuntoaan asiassa.

Zyskowicz on siis oivaltanut tilanteen aivan oikein. Nikula on juuri oikea mies sotkemaan selvätkin vastuukysymykset. Näin Zyskowicz voi nukkua vaalinalusyöt rauhassa.

Ahne valtio

Kun mm. pääministeri on kehuskellut, että Sonera on joka tapauksessa tuonut rahaa runsaasti valtion kassaan, on syytä pitää mielessä Financial Timesin artikkeli keväältä 2000. Sen mukaan ulkomainen yhtiö, joka oli tunnistettavissa Deutsche Telekomiksi, tarjosi Suomen valtiolle Sonerasta 195 miljardia silloista markkaa, mutta valtio vaati 225 miljardia. Kauppa tietysti kaatui.

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.