Porvarillinen meininki joutui politiikan tervanevalle

Vaalitaistelun seuraaminen entistä lähempää, jopa sisältä käsin, oli tuskallinen kokemus. Suuri päättäväisyys vallitsi siitä, että äänestäjiä ei saa häiritä perimmäisillä Suomen johtamisen ja hyvinvoinnin ydinkysymyksillä. Taustalla oli ajatus, että vaalit-niminen happening saisi häiritä mahdollisimman vähän valtakoneiston toimintaa.

SDP:n Paavo Lipponen nimesi jo hyvissä ajoin vastuulliseksi sellaisen toiminnan, että päättäjille arkoja asioita ei mainita. Tähän ryhmään kuuluivat niin puolueiden Stasi-perintö kuin nykyhäjyjen riehuminen yrityksen kaatopuuhissa Pohjanmaalla. Vanhat kunnon Stasi-puolueet toimivat kuin silloin ennen DDR:ssä.

Yrittäjyydestä sai yleisen edistämishokeman lisäksi mainita sitä entisestään monimutkaistavan sotun vähentämiskikan ja lisäuhan torjumisen verotuksessa. Ruoan arvonlisäveron kohdalla oli jo ehdoton takaraja. Rahaa siirreltiin monetilta toiselle, uuden rahan luominen sivuutettiin.

Iltasatuja hallituksen ”luomista” 300.000 työpaikasta sai kyllä esittää vapaasti. Edes erkkolaiseen talouslehteen ei mahtunut oikaisu, kun sen piti saada samaan numeroon sovitetuksi kolme suurta Lipposen kuvaa. Sen jälkeen se kertoi mielipidetiedustelunsa osoittaneen, että juuri sinipunaa yrityksetkin kaipaavat eivätkä lainkaan pidä porvarihallituksesta. Mitäpä muuta voisivat rankan aivopesun jälkeen.

Päälle päätteeksi talousläyssäke ihmetteli, kun yrittäjäjärjestön puheenjohtaja Eero Lehti kaipasi porvarihallitusta. Lehti kertoi tehtäväänsä kuuluvan paremman vaihtoehdon hakeminen. Se herätti pahennusta jopa työnantajajärjestön pk-edunvalvonnan nokkamiehessä, samoin kuin tietenkin ay-liikkeessä. Oli tapahtunut majesteettirikos.

Oli kuitenkin yksi poikkeus. Muiden hyssytellessä SAK ampui sitäkin raskaammalla tykillä. Sen vaalimainos vahvisti oivallisesti ne asenteet ja toimintatavat, joista kirjoitin runsas kuukausi sitten. Asiaa tuntemattomat pitivät erityisen pahana lopussa olevaa uhkausta, että muuten käy huonosti.

Eivätköhän päivittelijät ole huomanneet, että näin SAK ja kumppanit aina toimivat. Nehän hallitsevat pelolla. Tupoakin vaatiessaan SAK muistaa aina lopuksi kertoa, miten huonosti käy, jos se päästää jäsenliittonsa irti panemaan hyrskyn myrskyn. Tai miten rauha maassa järkkyy, jos hallitukseen pääsevät väärät puolueet.

Oivallinen kikka asiakysymysten välttämiseksi oli muuntaa vaalit pääministerivaaleiksi ja kahden kaupaksi. Siihen kepun Anneli Jäätteenmäki täysin rinnoin yhtyi. Hänellä ei ollutkaan mitään mahdollisuuksia pärjätä asialinjalla, sillä jos Lipponen oli liian paksu perhoseksi, niin Jäätteenmäki kuului hyttyssarjaan.

Pikkunäppärä jippoilu demarien huolimattomilla Irak-sanamuodoilla toi kuitenkin pääministerihurmokseen joutuneen kotiseudun taustatuella Jäätteenmäelle voiton, joka osoittautui ontoksi heti kättelyssä, oikeastaan jo ennen sitä. Sillä SAK:sta SDP:hen puoluesihteeriksi siirtynyt Eero Heinäluoma otti entisen työnantajansa ilmoituksesta pursuavan härskiyden käytännön sovellukseen.

Puolue nöyryytti ennennäkemättömällä tavalla suurimman puolueen ja vaalien voittajan puheenjohtajaa, kun se vaati tältä julkisia katumusharjoituksia puolueen vaalilupauksien ja Irak-sanailun vuoksi. Se asetti ne hallitusneuvottelujen kynnysehdoiksi. Tuttua SAK:laista taktiikkaa.

Näin sai porvarillinen meininki lopullisen tyrmäysiskun. Kokoomus makasi jo valmiiksi kalpeana kanveesissa odottaen hetkeä, jolloin se jälleen jaksaisi nousta jatkamaan Lipposeen nojailua.

Jäätteenmäellä on pääministeriksi tasan kaksi vaihtoehtoa: joko SDP:n kera valmiiksi nöyryytettynä tai ilman sitä jo ennakkoon SAK:n edessä nöyrtyneenä ja sen kahleisiin kätensä sitoneena. Talousongelmien painaessa päälle.

Surkein tulos Jäätteenmäelle olisi jääminen kakkosviulistiksi tavallisena ministerinä, muutamaan kertaa kölin alta vedettynä. ”Valoisamman vaihtoehdon” valot ovat sammuneet ennen syttymistään.

Kepulla ei ole valittamista, sehän sai, mitä oli tilannut. Seppo Kääriäisen väitöskirjan sanoin niitti, mitä oli kylvänyt. Se lähti intomielisesti seikkailuun valitsemalla puheenjohtajan, jolta puuttui puolueen aateperintöön nojautuva poliittinen substanssi sekä keskittyi vain pääministeripeliin. ”Etelä-Pohjanmaan kannalta ehdottomasti tärkein ajankohtainen hanke on saada maahan eteläpohjalainen pääministeri”, julisti hänet puheenjohtajaksi huudattanut Ilkan päätoimittaja Kari Hokkanen.

Puheenjohtajavaalin jälkeen Jäätteenmäki kertoi olleensa uutena varapuheenjohtajana kuin Liisa Ihmemaassa. Samoissa maisemissa hän reippaasti seikkaili läpi vaalitaistelunkin, mutta joutui kohta sieltä suoraan politiikan tervanevalle.

Entisestään voimistuneella demareiden ylivallalla on kuitenkin eräs vastavoima, joka ei ehkä ole ihan helposti tyrmättävissä: Tony Halme.

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s