Niken hikipajat – kehitysmaiden paratiisi

Nike [”niikee”, kreikkalainen voiton jumalatar; englantilaisittain ”naik”]. Se tarkoittaa voittoa. Se tarkoittaa myös kallista urheilukenkämerkkiä. Globalisaationvastustajien mielissä se tarkoittaa molempia, länsimaisen yrityksen voittoa köyhistä. Nike on globaalin pääoman tuomittavan triumfin symboli.

Niken kenkä samanaikaisesti potkaisee ihmiset töistään lännessä ja talloo kolmannen maailman köyhiä. Se myydään satakertaisella hinnalla sen tekijöille maksettuihin palkkoihin nähden – se on pahempaa kuin McDonaldsin hampurilaiset. Jos haluat olla trendikäs, et käytä Nikejä vaan boikotoit niitä.

Siksi olin kiinnostunut kuulemaan jotakuta, joka ei vain ylistä Niken hikipajoja vaan myös väittää Niken olevan esimerkki hyvästä ja vastuullisesta bisneksestä. Tuo joku oli Vietnamia hallitseva kommunistinen puolue.

Nykyään Nikella on miltei neljä kertaa enemmän työntekijöitä Vietnamissa kuin USA:ssa. Matkustin Ho Chi Minhiin tutkimaan ylikansallisten yritysten vaikutuksia köyhiin maihin. Koska Nike on pahamaineisin monikansallinen konna ja Vietnam diktatuuri, jossa ei ole edes sananvapautta, minun pitäisi löytää klassinen esimerkki häikäilemättömästä kapitalistisesta sorrosta.

Korkeampi palkka ja paremmat työolot

Todellakin työ näyttää kovalta ja olosuhteet synkiltä, jos vertaamme vietnamilaisia tehtaita omiimme. Tämä vain ei ole se vertailu, jonka nämä työntekijät tekevät. He vertaavat työtä Nikellä siihen, jota he tekivät aiemmin tai jota heidän vanhempansa tai naapurinsa yhä tekevät. Faktat ovat paljonpuhuvia. Keskipalkka Niken tehtaalla on 54 $ kuussa, miltei triplasti valtionyhtiöiden minimipalkka.

[Toim. huom.: Myös suomalainen toimittaja Elina Grundström on tehnyt tutkimusta Aasian maissa monikansallisten yhtiöiden riistosta, ja hänkin joutui toteamaan niiden olevan hyväksi Aasian köyhille. Tieteellisemmissäkin vertailuissa monikansalliset yritykset on todettu sekä itsessään parhaiksi työpaikoiksi että työvoimakilpailullaan työoloja ja –ehtoja myös paikallisissa yrityksissä parantaviksi. Lisäksi niiden tuoma elintaso on merkittävästi vähentänyt lapsityötä, etenkin sen haitallisimpia muotoja.]

Kun Nike vuosikymmen sitten aloitti toimintansa Vietnamissa, työläiset kävelivät kilometrien matkan tehtaille. Kolme vuotta myöhemmin heillä oli varaa pyöriin, sitten skoottereihin ja nyt ensimmäisillä jo autoihin.

Mutta kun puhun nuoren vietnamilaisen naisen, Tsi-Chin kanssa tehtaalla, palkat eivät ole hänen ylin ilonaiheensa. Toki hän tienaa viisinkertaisesti sen mitä aiemmin, enemmän kuin aviomiehensä, ja voi rakentaa taloonsa laajennoksen. Mutta tärkein asia, hän sanoo, on että hänen ei enää tarvitse työskennellä ulkona maatilalla.

Minusta, ruotsalaisesta, joka saa nauttia vain kolmen kuukauden kesästä, tämä kuulostaa hullulta. Eikö työ sinitaivaan alla peittoa hikipajatyön? Vaan minäpä olen naiivin eurooppalaiskeskeinen. Maataloustyö tarkoittaa 10-14 tunnin työtä päivittäin polttavan aurinkon tai piiskaavan sateen alla riisipelloilla nilkkoja myöten vedessä ja hyönteiset kasvoilla. Jopa ruotsalainen työskentelisi mieluummin yhdeksästä viiteen puhtaassa ilmastoidussa tehtaassa.

[Toim. huom.: No logo –trendiniekat ja USA:n punaniskaiset työntekijät tuomitsevat Niken ”hikipaja”-lyömäsanalla ymmärtämättä, että ei sillä olisi työntekijöitä, ellei se tarjoaisi heille parempaa kuin heillä muuten olisi tarjolla. Em. satakertainen kengänhinta sekä Michael Jordanin suunnaton sponsorisopimus ovat vastustajien mielestä myös todisteita siitä, että vietnamilaisia riistetään, vaikka nämä tyhmyyttään pitäisivät Nikeä siunauksena. Huomattakoon myös, että juuri tuollaiset punaniskatyöntekijäliitot järjestivät Seattlen mellakat 1999 haluten polkea köyhien päät takaisin veden alle pönkittääkseen moninkertaisia palkkojaan. Sittemmin heidän tuekseen ovat tulleet huippukokousmellakoitsijaturistit ja muut antiglobalisaatioaktivistit joille tärkeää on liberalismin vastustaminen vaikkapa köyhien kustannuksella.]

Lisäksi työpaikka Nikellä tarkoittaa säännöllistä palkkaa, ilmaisia tai subventoituja aterioita, ilmaista terveydenhoitoa, koulutusta ja harjaannusta. Itsepintaisin vaatimus, jonka työläiset esittävät Nikelle, on tehtaiden laajennos, jotta heidän sukulaisilleenkin voitaisiin tarjota töitä.

Tarvitsemme enemmän riistoa

Nämä seikat saavat Niken kuulostamaan enemmän joulupukilta kuin Roope Ankalta. Niken kaltaiset yritykset eivät kuitenkaan tarjoa etuja anteliaisuuttaan. Tämä ei ole altruismin vaan globalisaation työtä. Investoinneillaan köyhiin maihin ylikansalliset yritykset tuovat uutta laitteistoa, parempaa teknologiaa, johtamistaitoa ja tuoteideoita, laajat markkinat ja työntekijöiden koulutuksen. Juuri tuo nostaa tuottavuutta. Juuri tuottavuuden – työntekijän tuottaman määrän – lisäys mahdollistaa palkkojen nousun, ei mikään vaatimus.

Nike ei ole poikkeus. Keskimäärin ylikansalliset yritykset maksavat köyhimmissä maissa tuplasti sen mitä saman alan kotimaiset yritykset. Jos pääset töihin amerikkalaiseen monikansalliseen yritykseen, saat kahdeksankertaisesti keskitulon verran. Jos tämä on riistoa, niin ongelma on siinä, että köyhiä maita ei riistetä tarpeeksi.

Vaikutus on perinpohjainen: ”Ennen kuin vierailen ulkomaisessa tehtaassa, kuten Nikellä, meillä on kysymys. Miksi ulkomaiset tehtaat toimivat hyvin ja tuottavat paljon enemmän?” Niin herra Kiet, paikallisen kenkätehtään omistaja kertoi minulle. ”Ymmärrän että tuottavuus ei tule vain koneista vaan myös työläisten tyytyväisyydestä. Tulevassa tehtaassamme keskitymme työoloihin.”

Jos olisin globalisaationvastustaja, lakkaisin valittamasta Niken huonoista palkoista. Jos jokin on ongelma, se on palkkojen korkeus, ne miltei houkuttelevat lääkärit ja opettajat pois tärkeistä töistään.

Onneksi en usko sen olevan realistinen uhka. Tuottavuuden kasvu mahdollistaa investoinnit myös koulutukseen ja terveydenhuoltoon Vietnamissa. Sitten vuoden 1990, jolloin Vietnamin kommunistit alkoivat vapauttaa taloutta, kahvin, riisin, vaatteiden ja kenkien vienti on paisunut, BKT on tuplaantunut ja köyhyys puolittunut. Nike ja Coca-Cola ovat voittaneet siellä missä USA:n pommit ovat epäonnistuneet. Ne ovat tehneet Vietnamin kapitalistiseksi.

Kuka haluaa pahaa Tsi-Chille?

Kysyin nuorelta Niken työntekijältä Tsi-Chiltä, mitä toiveita hänellä on hänen poikansa tulevaisuudelle. Sukupolvi sitten hän olisi joutunut laittamaan tämän maataloustöihin jo pienenä, mutta Tsi-Chi kertoi haluavansa antaa tälle hyvän koulutuksen, jotta tästä voisi tulla lääkäri. Tämä on vaikuttavimpia Vietnamin talouden avaamisen tuloksia: vuosikymmenessä 2,2 miljoonaa lasta on päässyt lapsityöstä koulutuksen pariin.

Olisi äärimmäisen mielenkiintoista kuulla globalisaationvastustajan selittävän Tsi-Chille, miksi lännen kuluttajien tulisi boikotoida Nikeä, jotta hän menettäisi työnsä, joutuisi palaamaan pellolle ja lähettämään poikansa työhön.

Euroopan vasemmisto kuunteli Vietnamin kommunisteja kun he tuottivat kansalleen vain kurjuutta ja nälkää. Eikö heidän pitäisi kuunnella vietnamilaisia nyt kun he ovat löytäneet keinon parantaa kansansa elämää? Nike on vakuuttanut puoluevirkailijat siitä, että armottomat ylikansalliset kapitalistit ovat parempia kuin valtio tarjoamaan työläisille korkeat palkat ja hyvän ja terveellisen työpaikan. Kauanko antikapitalisteillamme kestää oppia tuo läksy?

Linkkejä:
Johan Norberg: Vietnam kapitalismilla rikkaaksi
Johan Norberg: ”In Defence of Global Capitalism”
Hikipaja (Liberalismi.net – tietosanakirja hikipajoista)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s