Hikipajojen työllistämismahdollisuuksien rajoittaminen voi johtaa lasten nälkiintymiseen. Kun Yhdysvalloissa esiteltiin Child Labour Deterrence Act, arviolta 50 000 lasta erotettiin töistään vaatetusteollisuudesta, ja moni heistä joutui turvautumaan töihin kuten ”kivenmurskaus, katuammatit ja prostituutio”. UNICEFin tutkimus Maailman lasten tila vuonna 1997 totesi nämä vaihtoehtoiset työt ”vaarallisemmiksi ja riistävämmiksi kuin vaatetusteollisuuden.”[1]

Myös vaihtoehtoiset maataloustyöt ovat yleensä vieläkin rankempia kuin lasten palkkatyö tehtaissa. Elintason noustessa vanhemmat panevat lapsensa yleensä mieluummin kouluihin – he yleensä haluavat lapsilleen paremman elämän kuin itse saivat.

Aktivismi ajaa prostituutioon

Seuraavissa 1990-luvun esimerkeissä hikipajoja vastustavat aktivistit ovat tahattomasti lisänneet lapsiprostituutiota köyhissä maissa:[2]
* Bangladeshissa suljettiin monia saksalaisyrityksen hikipajoja, minkä seurauksena tuhannet bangladeshilaiset lapset menettivät työnsä ja ajautuivat prostituoiduiksi, rikollisuuteen tai nälkäkuolemiin.
* Pakistanissa Niken, Reebokin ja muiden yritysten hikipajoja suljettiin, ja nämä pakistanilaislapset ajautuivat prostituutioon.
* Nepalissa mattotehdas sulki monia hikipajoja, jolloin tuhannet nepalilaistytöt ajautuivat prostituutioon.

Ennen kapitalismia lapset olivat pahemmassa maataloustyössä

Ennen teollista vallankumousta lähes kaikki lapset työskentelivät maataloudessa. Sitten moni siirtyi näistä töistä tehdastöihin. Tästä vähitelleen seuranneen palkkatason nousun ansiosta vanhemmilla oli myöhemmin varaa lähettää lapsensa kouluun töiden sijaan. Tämä vähensi lapsityötä sekä ennen että jälkeen lapsityön vastaisten lakien säätämisen. [3]

Taloustieteilijä Murray Rothbardin mukaan sekä ennen että jälkeen teollisen vallankumouksen Britannian ja USA:n lapset, joille ei ollut tarjolla tehdastyöpaikkoja, olivat paljon huonommissa oloissa kuin ne, joille oli.[4]

Lawrence Reedin mukaan pahimmat työolot teollisen vallankumouksen alussa olivat niillä ”oppipojilla”, jotka pakotettiin työhön ja joita valtion/kuntien omistamat köyhäintalot jopa myivät kuin orjia (vrt. Suomen ”huutolaiset”), mikä teki heidän asemansa erilaiseksi kuin nykyisten kehitysmaiden palkkatyössä olevien lasten.

Vaikka tuolloin palkkatyössäkin olevien lasten asema oli kaukana ihanteellisesta, pahimpien olojen kuvaukset kuten vaikutusvaltainen ”Sadlerin raportti”, ovat huomattavasti liioiteltuja, minkä jopa sosialisti Friedrich Engels myönsi kirjassaan.[5]

Lisätiedot ja viiteluettelo:
Lapsityö (Liberalismi.net)