Yleissitovuuslain ansiosta suuryritykset voivat sopia ja sopivatkin pienemmille kilpailijoilleen huonommat ehdot kuin itselleen. Sopimukseen kirjataan ”joustoja”: sopimusosapuolet saavat poiketa sopimuksen määräyksistä, viattomat ulkopuoliset eivät. Selvitysmies Harri Hietalan esitys joustojen ulottamisesta muihinkin yrityksiin koskee vain osaa joustoista ja asettaa vapaille yrityksille tiukemmat ehdot kuin työnantajaliittoon kuuluville.

Ex-oikeusministerin, Suomen yrittäjien Jussi Järventauksen mukaan on perustuslain vastaista edellyttää, että yrityksen pitäisi kuulua liittoon saadakseen laissa määrätyt edut.

Ammattiliitoille tämä on edullista, koska se pakottaa yrityksiä liittymään työehtosopimuksiin, mikä vahvistaa niiden asemaa ja varmistaa yleissitovuuden tulevaisuudessakin. Suuryritykset taas voivat näin sortaa pieniä.

”Mutta eihän palkoilla pidä kilpailla”

Onko oikein, että leipä voi maksaa K-kaupassa enemmän kuin Lidlissä? Ja Eiran K-kaupassa enemmän kuin Pihtiputaan? Ja laatuleipä enemmän kuin huono?

Yleissitova palkka johtaa siihen, että kannattaa palkata vain parhaat työntekijät ja heidätkin vain siellä, missä heidän työnsä tuottaa eniten. Työtekijälle ja yhteiskunnalle saattaisi kuitenkin olla edullisempaa, että työntekijä voisi työllistyä siellä, missä hän asuu, vaikka sitten vähän matalammalla palkalla, samoin huonommat työntekijät. Parhaat työntekijät puolestaan ehkä sopisivat vielä paremmin jollekin toiselle alalle, mutta kun palkat eivät pääse muodostumaan vapaasti markkinoille, he voivat päätyä väärälle alalle. Kehitysmaissakin kalliisti koulutetut lääkärit saattavat tehdä töitä hikipajoissa, koska boikottiliike on nostanut niissä palkat keinotekoisen korkeiksi, ja lääkäri on usein hikipajassakin hieman parempi työntekijä kuin tavallinen kansalainen.

Kun palkat määräytyvät vapaasti markkinoilla, ne asettuvat työn markkinahinnan tasolle eli tasolle, jolla kysyntä ja tarjonta ovat tasapainossa. Jos jonkin alan palkkatasoa tästä nostetaan, osa työvoimasta jää työttömäksi ja joutuu jäämään kotiin tai siirtymään aloille, joille se sopii huonommin. Jos jonkin työpaikan palkkatasoa lasketaan tämän alle, muiden työnantajien kannattaa palkata sen firman työntekijöitä hieman korkeammalla palkalla, heille jää silti voittoa.

Ylempänä kuvataan esimerkein sitä talouden luonnonlakia, että palkat asettuvat joka tapauksessa tuottavuuden tasolle, oli ammattiliittoja ja lakkoja tai ei. Ammattiliitot voivat korkeintaan sulkea huono-osaisimman osan työvoimasta ulkopuolelle esimerkiksi minimipalkkamääräyksillä ja siten monopolin tavoin saada ylisuuria palkkoja osalle ja köyhyyden lopuille. Tämä hidastaa kasvua ja tuottaa siksi pitkällä tähtäimellä kaikille huonommat palkat.

”Sitten tulee työssäkäyviä köyhiä!”

Se on parempi kuin nykymalli: työttömät köyhät. Työssäkäyvät köyhät yleensä tulevat paremmin toimeen kuin työttömät, etenkin jos sosiaaliturva ei ole yhtä lannistava kuin nykyinen vaan esimerkiksi perustulomaisempi. Työ myös yleensä kehittää ihmiset työkykyä, etenkin nuoren, maahanmuuttajan tai pitkäaikaistyöttömän. Työttömyys päinvastoin kuluttaa työkykyä ja tulevaisuudenmahdollisuuksia. Työssäkäyvä vanhempi myös luo lapsilleen mallin, joka antaa näille yleensä paremmat eväät elämään.

Työssäkäynti myös kantaa korren yhteiseen kekoon, auttaa ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntaa ja keventämään verotusta, mikä tuottaa positiivisen työllistymiskierteen muillekin.

”Vaikka se auttaisikin työntekijöitä, se johtaisi rikkaiden rikastumiseen!”

Jos kaikki voittavat, sehän on hyvä. Jos yrittäjyys muuttuisi kannattavammaksi, se tarkoittaisi, että useampi ryhtyisi yrittäjäksi ja vanhatkin yrittäjät ja yritykset investoisivat enemmän Suomeen ja perustaisivat tänne enemmän työpaikkoja. Sitähän tässä on vuosia turhaan yritetty.

Jos työllistäminen muuttuu liian kannattavaksi, yhä useampi siirtyy työntekijästä yrittäjäksi ja yhä useampi yritys palkkaa lisää työntekijöitä kunnes markkinat ovat tasapainossa niin, että työnteko ja yrittäminen ovat ”yhtä kannattavia”, virta kumpaankin suuntaan on sama.

Tällainen markkinatasapaino on oikeudenmukainen. Se yleensä myös tuottaa mahdollisimman suuren kakun jaettavaksi. Jos markkinoiden tuottamaan tulonjakoon ei ole tyytyväinen, on vähemmän haitallista käyttää tulonsiirtoja kuin kieltää markkinatasapaino ja ihmisten sopimusvapaus ja säätää lailla jokin venezuelamainen epätasapainotila pakolliseksi. Sellaisestahan seuraa työttömyyttä, pulaa, jonoja ja tehottomuutta, kuten … Venezuelassa, jossa ei saa edes sähköä eikä vessapaperia, vaikka maalla on maailman suurimmat öljyvarat ja sen pitäisi olla onnela.

Lisätietoja lähdeviitteineen