Pedofilia – miksi seksi aloitteellisen nuoren kanssa on rikos?

Viimeaikaisten koti- ja ulkomaisten pedofiliaoikeudenkäyntien myötä on jälleen herännyt keskustelu siitä, onko aikuisen seksi vapaaehtoisen alle 16-vuotiaan kanssa pedofiliaa tai onko se väärin.

Lääketieteellisesti se ei ole pedofiliaa, paitsi jos kumppani on enintään n. 13 vuotta ja aikuinen on pitkäaikaisesti seksuaalisesti merkittävän kiinnostunut nimenomaan seksistä lasten kanssa.

Sen on silti väärin, ainakin lain mukaan, joskin tiettyjä poikkeuksia on, kuten kehitykseltään suunnilleen samantasoisten nuorten tapauksessa. Vuonna 2003 kaksi alle 16-vuotiaiden tyttöjen viisi vuotta vanhempaa poikaystävää vapautettiin oikeudessa syytteistä suunnilleen saman kypsyyden vuoksi, mutta mitään tarkkaa sääntöä tähän ei ole.

Raja on tietysti mielivaltainen, mutta ei ole mitään tapaa tehdä täysin ongelmatonta tai edes ei-mielivaltaista rajaa, ellei sitten kaikkea ”vapaaehtoista” seksiä hyväksytä. Pitäisikö?

Ei. Jopa pedofiilien referenssiluetteloissaan esittämät ”tutkimukset” pääsääntöisesti viittaavat siihen, että ”vapaaehtoinenkin” seksi aikuisen kanssa aiheuttaa usein vakavia vaurioita lapselle. Akateeminen tutkimus on pääsääntöisesti vieläkin negatiivisempaa pedofilialle, joskaan kysymys ei ole täysin kiistaton, osin siksi, että sen tutkimusta pyritään sensuroimaan.

Voiko lapsi osallistua seksiin vapaaehtoisesti?

Lapsi voi olla vapaaehtoinen, jopa aloitteellinen osapuoli. Tutkimuksissa aiheesta onkin todettu, että usein tällaisissakin tapauksissa lapsi on kärsinyt seksistä huomattavasti jälkeenpäin, ja tapaus on saattanut tuhota kokonaan hänen kykynsä nauttia seksuaalisuudestaan. Siksi seksiä lapsen kanssa harjoittava ottaa niin suuren riskin lapsen kustannuksella, että sellaista ei voi hyväksyä, vaikka lapsi olisi aloitteellinen ja vaikka aikuinen olisi ”normaali” eikä ”pedofiili”.

Jotkin ”tutkimukset” antavat viitteitä siihen, että ongelma ei olisi lapseen ”geneettisesti koodattu” vaan johtuisi ympäristön asenteista – siinäkin tapauksessa, että tapaus ei paljastu vaan lapsi vain itse alkaa jälkeenpäin kauhistella tekoaan. Tämä ei mitenkään tee aikuisen tekoa hyväksyttävämmäksi mutta kenties antaa aihetta pohtia, pitäisikö paljastuneissa tapauksissa lapseen suhtautua rauhoittavammin eikä kauhistellen, ainakaan lasta syyllistäen. Silti näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ei ole hetkeä, jona Suomessa seksi lapsen kanssa muuttuisi lapsille alkuunkaan siedettävän turvalliseksi – ja pyrkiminenkin siihen aiheuttaisi luultavasti hyvin paljon enemmän haittoja kuin hyötyjä. Nykyaikana lienee turha etsiä mistään viidakostakaan yhteisöä, jossa tilanne olisi erilainen, ja sitä paitsi lakimme kieltää suomalaisilta lapsiseksin ulkomaillakin.

Pedofilia ei koskaan ole turvallista

Eräässä pedofiilien siteeraamassa artikkelissa päädyttiin siihen, että tietyillä edellytyksillä pedofilia ei välttämättä olisi vahingollista:
(1) lapsi ymmärtää täysin seksuaalisuutensa ja kyseisen aktin;
(2) hän suostuu siihen vapaasti tuon ymmärryksensä pohjalta;
(3) perhe- ja sosiaalinen ympäristö ovat sellaisia, joissa tällaisia seksuaalisia kokemuksia pidetään hyväksyttävinä.

Vaikka tuo väite olisi tosi, edes hyvin lapsen tunteva pedofiili ei voisi
luottaa siihen, että nuo ehdot täyttyisivät. Itse asiassa nyky-yhteiskunnassamme kohta (3) ei koskaan täyty, ja syyllisyyden
tuomat vauriot voivat olla kohtuuttomia siinäkin tapauksessa, että tapaus ei paljastuisi.

Tuo kohta voi myös olla syy siihen, miksi aikuisten kohdalla vastaavat haitat ovat huomattavasti harvinaisempia, vaikkei seksi aina ongelmatonta aikuisillakaan ole. Toinen osasyy lienee siinä, että vaikka nuori olisi fyysisesti jo aikuinen ja esittäisi itsevarmaa ja aloitteellista, hänen psyykkinen kehityksensä on pahasti kesken vielä vuosien ajan.

Lisäksi pedofiilin halu oikeuttaa tekonsa saa hänet tulkitsemaan kohtia (1) ja (2) itselleen edullisesti ja lapsen ”suostumus” voi pikemminkin olla läheisyyden ja empatian tarvetta. Edelleen, tuota väitettä ei kannata samaistaa tieteen käsitykseen asiasta. Lisäksi tässäkin tutkimuksessa
myönnettiin vauriot mikäli yksikin ehdoista rikkoutuu.

Luultavasti tätä lukeva pedofiili ajattelee, että ”tutkimuksen tulos” on lopullinen totuus ja että kaikki kolme ehtoa toteutuvat hänen kohdallaan. Hän on väärässä, hän ei voi olla varma kummastakaan, vaikka mielellään niin itselleen uskotteleekin.

Niinpä parhaassakin tapauksessa pedofilia on luvattoman julma riski lasta kohtaan, eikä sellaista voi sallia.

Lainsäädäntömme suojelee alle 16-vuotiaita heidän omiltakin päätöksiltään. Tämäntapainen kielto lienee tarpeen, vaikkei olekaan ulkopuolisen oikeus arvioida, miten rankkaa rakastuneelle nuorelle (tai toiselle osapuolelle) on olla selibaatissa 16-vuotispäiväänsä asti.

Itsensä pedofiiliksi tunteva voi perustellusti kokea kohdanneensa epäoikeudenmukaisen onnettomuuden ja ansaitsee saada hoitoa, mutta tämä onnettomuus on pedofilia (tai ihmislapsen siitä haavoittuva luonne), ei sen ”toteuttamisen” kieltävä, oikeudenmukainen lainsäädäntö. Romanssin aikuisen oloisen teinin kanssa kokeva voi kokea lainsäädännön turhaksi kiusaksi kypsille ihmisille, mutta siihen on syynsä.

Onko lakimme paras mahdollinen?

Brittitutkija esitti väitöskirjassaan viime vuoden lopulla, että eräissä tapauksissa alle 16-vuotiaat ovat olleet kykeneviä antamaan täysin informoidun suostumuksen seksiin. Hyväksikäyttötutkijoissa tämä herätti sensuurihalun, koska ”ei tällaisesta pitäisi kertoa, pedofiilit vain käyttävät tällaisia oikeuttaakseen tekonsa”.

Tietenkään ei ole lopullisesti todistettu, että 16 vuotta on juuri oikea ikäraja. Tosin Guardianin tiedot eivät kerro, onko tutkimus osoittanut väitteen koskevan lähes kaikkia tai edes suurta osaa 15-vuotiaista, saati sitä, miten suurelle osalle näistä tapauksesta aiheutuu suurta haittaa.

Ovatko 15-vuotiaiden ymmärrys ja seksuaalisuus sitten siinä määrin valmiit, että ikärajaa voisi laskea esim. vuodella? Sitä tuskin kukaan voi tietää, ilman että tällaista tutkimusta tehdään paljon lisää ja että siihen suhtaudutaan tukevasti eikä sensuurinhaluisesti. Siihen asti on paras noudattaa lakia ja olla ottamatta riskejä lasten tai nuorten kustannuksella. Toisaalta edes alaikäisyys ei yksin riitä itsemääräämisoikeuden rajoittamisperusteeksi, vaan rajoitusten on koskettava vain sellaisia, joista merkittävälle osalle koituisi kohtuuttoman suuria riskejä.

Keskustelun tukahduttaminen johtaa myös siihen, että asialliset argumentit pedofiliaa vastaan eivät pääse julkisuuteen, ja kun pedofiilit näkevät heikoimpien holhousargumenttien läpi, he eivät ota järkeviäkään argumentteja vakavissaan. Juuri näinhän on käynyt huumeidenkin kohdalla. Osa huumeistä on silti äärimmäisen vaarallisia, vaikka alkoholi onkin Suomessa paljon pahempi ongelma. Vastaavasti nuorimpiin kohdistuvaan pedofiliaan tulisi suhtautua ankarammin kuin seksiin kypsien, aloitteellisten murrosikäisten kanssa, vaikkei olekaan lainkaan selvää, missä kohtaa jälkimmäisten kohdalla kulkee hyväksyttävyyden raja.

Insesti

Pedofilia sekoitetaan usein insestiin eli lähisukulaisten väliseen seksiin. Pidämme insestiä vastenmielisenä, mutta vapaaehtoisten aikuisten keskinäisiä tekoja ei saa kieltää siksi, että ne ovat vastenmielisiä, eikä siksi, että niistä on haittaa näille vapaaehtoisille aikuisille.

Ehkäisyä edeltävän aikakauden argumentteja on tähän turha tarjota. Sitä paitsi sisarusten lapset olisivat – tai oikeastaan ovat – yleensä täysin ongelmattomia toisin kuin eräiden muiden ryhmien lapset.

Siihen kyllä on paljon erittäin hyviä syitä, miksi lähisukulaisten – etenkin sisarusten ja vanhempien – välillä ei pitäisi harjoittaa seksiä, mutta kieltolain voisi oikeuttaa lähinnä vain syyntakeettomien tai ei-vapaaehtoisten suojeleminen, mistä insestikiellossa ei ole kyse. Jos taas isä painostaa aikuisen opiskelijatyttärensä seksiin ”maksuksi kotona asumisesta”, teko on muutenkin tuomittava vähintäänkin ”lievä raiskaus” -pykälän mukaan, vaikka tytär noilla ehdoilla seksiin suostuisikin.

Sen sijaan pedofilia, johon liittyy valtasuhde, on yleensä erityisen haitallista. Siksi esimerkiksi vanhemman ja edes ”vapaaehtoisen” 16-vuotiaan lapsen välinen seksi on paljon todennäköisemmin haitallista kuin 15- ja 18-vuotiaiden tuttujen välinen vapaaehtoinen seksi. Jälkimmäinen tosin ei ole edes laitonta, jos nuoret ovat suunnilleen samalla kehitystasolla. Sen sijaan valtasuhteessa olevien osalta suojaikäraja on 18 eikä 16 vuotta. [Lisäys: Tähänkö vedottiin oululaisen Tae-Kwon-Do-opettajan tuomiossa seksuaalisesti hyväksikäytöstä 16 vuotta täyttäneiden uhrien osalta 29.9.06?]

Tosin lisäksi ”sukupuoliyhteys lähisukulaisten kesken” on erikseen kielletty laissa, ja lähisukulaisiksi lasketaan jälkeläiset, esivanhemmat ja sisarukset muttei puolisisaruksia.

Linkkejä:
Guardian: Paedophilia thesis comes under fire
Wp: Pedofilia
Wp: Rind et al.: pedofilia haitatonta?
Muita pedofiliaa puoltavia ”tutkimuksia” (engl.)

Yksi kommentti artikkeliin ”Pedofilia – miksi seksi aloitteellisen nuoren kanssa on rikos?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s