Omiminen ei ole tieteellinen käsite vaan huono ja ristiriitainen taistelutermi,  jota käytetään eri kulttuuriryhmien kamppailussa, kertoo alan asiantuntija, professori Laura Huttunen. Omimisen käsitteen johtava professori (UCLA) säestää. Termille ei ole edes määritelmää. Omiminen eli kulttuurinen lainaaminen on hyvä asia. Pilkkaaminen ja vääristävät stereotypiat voivat olla pahoja omimisesta riippumatta.

Saamelaiset ovat ”suomalaisen valtion vallankäytön kohteita”

Niin ovat, mutteivät minun. Minä olen sorrettu ja suomalaisen valtion vallankäytön kohde. Miksi minä en saa soittaa saamelaisrumpua, jonka saamelainen on mielellään myynyt minulle?

Eikö yhtä hyvin jooga pitäisi kieltää, toimittajat kysyvät. Siinähän valkoiset joogaopettajat höytyvät taloudellisesti intialaisesta kulttuurista. Feministipuolueen Maryam Abdulkarim joutuu vaikeuksiin, sillä hän on itse joogannut. ”Jooga on vaikea kysymys.”  Aikansa mietittyään hän keksii, että jooga ei sittenkään ole kulttuurista omimista, koska siinä ei naureta intialaisille.

”Kai romanivaikutteisen levynkin voi tehdä naureskelematta, kunnioittaen?” Suomen Kuvalehden toimittajat ihmettelevät. He tulivat Ylioppilaslehdestä, entinen päätoimittaja Vappu Kaarenoja ja Aurora Rämö.

Alisteisen ”kulttuurin väärin esittäminen on ongelma”, Abdulkarim saa sanotuksi. Eikö jooga ole sitä yhtä lailla, etenkin siitä kehitetyt versiot ja hybridit joogapilatesta ja saunajoogaa myöten tai ylipäänsä henkisyyden roolia vähättelevä länsimainen versio joogasta?

Abdulkarim sanoo, että ei saa pilkata alisteista kulttuuria. Jos se on kriteeri, Elviksen ”mustilta varastaman” rockin ja romanivaikutteisen musiikin pitäisi olla hyväksyttäviä, kun ne eivät pilkkaa – jopa inkkaripäähineiden monissa naamiaisissa ja lasten leikeissä, joissa inkkarit ovat cool.

Abdulkarimin mielestä fiktiossa saa omia kulttuurisesti, Koko Hubaran mielestä ei saa.

”Eihän minulla ole valtaa kieltää mitään”

Käytännössä monilla ihmisillä, yliopistoilla ja yrityksillä ei näytä olevan muuta vaihtoehtoa kuin totella vihaisen väkijoukon vaatimusta, vaikka se olisi vain pieni fasistinen vähemmistö, joka vastustaa enemmistön kannattamaa sananvapautta. Tarvittaessa käytetään väkivaltaakin. Moni homo innostui Lidlin mainoksesta, jossa tultiin kaapista ulos, mutta yritys silti joutui vetämään sen pois ja pyytämään anteeksi. Sama koskee myös poliittisia puheita, kirjoituksia ja kirjoja.

”Taiteellisen vapauden rajoittaminen ei ole se kiinnostava asia tässä”, Koko Hubara sanoo. Älä sitten rajoita vapautta! Jos rajoitat sananvapautta, lähes tärkeintä ihmisoikeutta, jota ilman meillä ei olisi koskaan syntynyt vaurautta, sivistystä, tiedettä, taiteita, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kuin murto-osa nykyisestä, sinulla on paras olla vastaansanomattomat perusteet. Ei näytä olevan.

”Minä en ajattele, että ihmisten pitäisi ehdoin tahdoin välttää kulttuurista omimista”, Hubara sanoo. ”Silti päädytään kerta toisensa jälkeen huomauttelemaan huiveista ja rummuista. Kulttuurinen omiminen on käsite, joka vie keskustelun jatkuvasti väärille raiteille”, toimittajat kirjoittavat.

Heikosti tunnetun kulttuurin pilkkaaminen

Ei myöskään ole järkevää käyttää termiä ”kulttuurinen omiminen”, jos oikea rikosnimike olisi alisteisen kulttuurin pilkkaaminen. Siinäkin alisteisuuden sijaan ratkaisevaa ei pitäisi olla alisteisuuden vaan sen, onko kulttuuri niin heikosti tunnettu, että käsityksemme siitä määräytyy tämän pilkan perusteella ja kovin haitallisesti. Sekin on niin subjektiivista, ettei sen perusteella voi ankaria tuomioita antaa. Jonkun käsitys romaneista voi perustua lähinnä romanivitseihin, mutta harvan käsitys suomalaisista perustuu Suomessa lähinnä suomalaisstereotypioihin.

Eksotisoivan ja vääristyneen käsityksen levittäminen. Sekin on haitallisempaa heikosti tunnetun romanikulttuurin kuin maassamme hyvin tunnetun valtakulttuurin kohdalla. Tämäkin on eri asia kuin kulttuurinen omiminen sinänsä. Jos kuitenkin se tehdään ihailevasti, se voi myös rikkoa halveksivia asenteita, jotka ovat osittain romanivitsien ja valtaväestön romanikokemusten tuottamia. Pitäisikö siis rakastetut oopperat ja operetit, kuten Carmen, Mustalaisruhtinatar ja kumppanit kuitenkin sallia? Saako valkolainen olla Carmen, peruukilla tai ilman?

Brokeback Mountainiakin on arvosteltu gayfacingistä: heterot esittävät homoja, vaikka useimmat homot tuntuvat olevan päinvastaista mieltä: soveltuvin esittäköön, etuoikeuksistaan riippumatta. Saako ei-juutalainen esittää juutalaista? Maskeerattunakin?

Valkoinen saa mustan kulttuurin hyödyt ilman stigmoja

UCLAn professori Michael Northin kirja The Dialect of Modernism (1994) on Oxford Referencen mukaan kulttuurisen omimisen hienoin erittely, vaikkei tätä termiä käytäkään. Esimerkiksi mustien slangi oli halveksittu broken English, mutta valkoisten puhumana se olikin cool.

Vastaavasti moni halveksii humpan soittajia Ö-luokan hömppämuusikkoina, mutta jos Pekka Kuusisto soittaa humppaa, se onkin cool. Toisaalta tämä voi lisätä humpan arvostusta ja räpin ”omiminen” on lisännyt räpin arvostusta. Rastojakin katsotaan positiivisemmin siksi, että niitä on omittu valtakulttuuriin. On väärin, että mustia räppäreitä halveksittiin enemmän ennen omimista, mutta ei halveksunta yleensä sillä vähene, että ei omita, vaan aivan päinvastoin. ”Omiminen” eli kulttuurinen lainaaminen sinänsä on yleensä enemmän auttanut kuin haitannut molempia osapuolia.

Pilkkaaminen tai vääristävän stereotypian vahvistaminen voi silti olla väärin, oli se omimista tai ei. Se, että ihmiset hyötyvät toisista, on hyvä asia, ei paha. Mekin lähes kaikki hyödymme valtavasti kuolleiden liikemiesten, tieteilijöiden, taiteilijoiden ja keksijöiden teoista. Ja duunarien ja monen muun.

Professorit: omiminen ei ole tieteellinen käsite vaan huono ja ristiriitainen taistelutermi

Samainen North sanoo, ettei kulttuuriselle omimiselle ole kelvollista määritelmää, vaan sillä tarkoitetaan mitä milloinkin. Ajatus, että eri kulttuurit olisivat erillisiä ja uniikkeja, on nationalismin peruja, vaikka se nykyään liitetäänkin etniseen identiteettiin eikä kansallisvaltioon, North toteaa.

Naistutkimuksen professori Johanna Kantola ei osannut määritellä omimista, ei myöskään hänen ehdottamansa saamelaiskuvastosta väitellyt Kaisa Ahvenjärvi, joka kirjoitti omimisesta Politiikasta-lehteen.

Ahvenjärven ehdottama sosiaaliantropologian professori Laura Huttunen kertoo, että kulttuurinen omiminen ei ole tieteellinen käsite vaan ”eri kulttuuriryhmien kamppailussa käytetty termi”, ”ristiriitainen ja monin tavoin huono.” Se esittää eri kulttuurien elävän omissa laatikoissaan, vaikka oikeasti ne ovat muuttuvia ja toisiltaan jatkuvasti lainaavia, hän toteaa.

Mitä kulttuurinen omiminen on?

Professorien kannat raportoi Suomen Kuvalehti suositussa artikkelissaan. Se jatkoi, että kukaan ei osaa selittää, miksi kasvatustieteiden laitoksen etnosoittimista saamelaisrumpu on piilotettu lukkojen taakse eikä sitä saa käyttää. Kaikki saamelaiset tai feministit kieltäytyvät vastaamasta tai haluavat puhua yleisemmällä tasolla, eivät omimisesta, jota eivät osaa edes määritellä.

Saamelaistaiteilija Elli-Maarit Helander mainostaa kurssejaan: ”Tervetuloa tekemään itsellesi omin käsin perinteinen saamelaisrumpu. Valmiin rummun saat viedä mukanasi kotiin.” Saavatko muut saamelaiset tai ulkopuoliset kieltää häntä? Ehkä kohta hänetkin koulukiusataan näyttelemään oikeaoppisen kaavan mukaista anteeksipyyntöä ja lopettamaan toimintansa, kuten Oulun yliopistollekin tehtiin.

Linkkejä

• Tätä rumpua ei saa käyttää, Suomen Kuvalehti 19/2018. Artikkeli pitkälti referoi tätä.
• Kulttuurinen omiminen (Liberalismi.net), oik. kulttuurinen lainaaminen. Täältäkin on osa sisällöstä.