Kun joku rikastuu, se on toisilta pois – päinvastoin

Jos joku rikastuu, niin ”aina se on joltakin pois. Se on yhteisestä kassasta pois”, sanoi Tarja Halonen TV2:ssa presidentinvaalikamppailussaan. Tämä sosialistien kestoväärinkäsitys on merkantilistisen talous”tieteen” ydin. Merkantilistit kuvittelivat vaurauden olevan sama asia kuin kulta, joten vienti oli voittoa ja tuonti tappiota, jota piti sääntelyllä estää. 1700-luvulla valistusfilosofit kumosivat tämän harhaluulon ja vaativat globaalia vapaata markkinataloutta, ”laissez faire”.

Markkinataloudessa kaikki voittavat

Markkinataloudessa toteutuvat ne ja vain ne transaktiot (vuorovaikutukset, sopimukset), joiden kaikki osapuolet ovat vapaaehtoisia. Se on lähes markkinatalouden määritelmä. Siksi teoriassa markkinataloudessa ihmistenvälisessä toiminnassa yleensä kaikki hyötyvät, syntyy uutta vaurautta.

Esimerkiksi monista ostamistani esineistä ja palveluista olisin valmis maksamaan enenmmäkin, jos niitä ei halvemmalla saisi. Erotusta kutsutaan ostajan ylijäämäksi. Toisaalta myyjä olisi tarvittaessa valmis myymään hieman halvemmallakin useimpia tuotteita; erotusta kutsutaan myyjän ylijäämäksi. Nämä kumpikin ovat yhteiskunnallista voittoa, kaupasta syntyvää uutta vaurautta. (Ei, yhteiskunta ei tarkoita valtiota vaan meitä kaikkia, valtio on vain osa sitä – ei edes välttämätön osa.) Samaa tapahtuu tuotantoketjun joka portaassa, myös työn myyjän (työntekijän) ja ostajan (työnantajan) välillä: molemmat voittavat. Karl Marx oli väärässä.

Siis kun joku rikastuu kapitalismissa, se on yleensä toisillekin hyödyksi.

Myyjän ja ostajan suostumishaarukoissa voi – jos kilpailu on heikkoa – olla pelivaraa, ja siitä neuvottelu on joskus nollasummapeliä. Silti silloinkin lopputuloksena on sopimus, jossa molemmat voittavat, vaikkakin toinen ehkä enemmän. Mitä vähemmän kilpailulle asetetaan esteitä, sitä tarkemmin ja tehokkaammin se määrää hinnat (em. haarukat jäävät pieniksi): jos toinen hamuaa kohtuutonta voittoa, niin toinen saa muualta vieläkin paremman tarjouksen.

Milloin joku häviää kaupassa?

Markkinataloudessa yhteiskunnallista tappiota voi tulla lähinnä silloin, kun ihmiset erehtyvät. Joku teloo nilkkansa portaissa, toinen rakentaa tehtaan, joiden tuotteet eivät kiinnostakaan ihmisiä, kolmas ostaa puoskarilta sokerilientä lääkkeenä.

Lisäksi käytännössä markkinatalous on vaillinaista, ja laki sallii eräitä transaktioita, joihin jotkut osapuolet pakotetaan. Esimerkiksi naapurini saa lämmittää taloaan takalla, josta lähtevät pienhiukkaset voivat tappaa minut – hän siis vahingoittaa minua luvatta. Voi olla, että naapurin säästö lämmityskuluissa on pienempi kuin vahinko minulle, koska jälkimmäistä hänen ei tarvitse ottaa huomioon. Saasteet ovatkin tyypillisin esimerkki ulkoishaitoista, ei-vapaaehtoiselle osapuolelle aiheutuvasta vahingosta. Asian voi korjata saasteen haittoja vastaavalla haittaverolla, joka pakottaa saastuttajan huomioimaan toimintansa kaikki vaikutukset.

Sosialismissa rikastuminen on toisilta pois

Sosialistisessa suunnitelmataloudessa (komentotaloudessa) transaktiot, ainakin osa niistä, tapahtuvat valtion komennosta. Siinä siis osapuoliksi joutuu myös ihmisiä, joille nuo transaktiot ovat haitallisia. Tästä syystä suunnitelmatalouden transaktiot voivat päinvastoin köyhdyttää yhteiskuntaa. Neuvostoliiton monissa teollisuuskombinaateissa arvonlisä olikin negatiivinen: tuotteet olivat vähempiarvoisia kuin raaka-aineet! Tämän osoitti professori Tauno Tiusanen tutkimuksillaan 70-luvulla.

Markkinataloudessa hintamekanismi aina kertoo, mikä on toista arvokkaampaa, ja kukin henkilö tai yritys voi toimia tuottavasti tietämättä mitään muuta kuin oman tilanteensa ja muiden osapuolten pyytämät ja tarjoamat hinnat.

Merkantilistisessa maailmassa oli samantapainen tilanne kuin sosialismissa: valtiot yksinoikeuksia myöntämällä ja muulla sääntelyllä suosivat yksiä toisten kustannuksella. Tällainen väkipakolla tehty etu oli usein toisilta pois. Meilläkin samaa näkee mm. määräsäännellyissä taksi- ja apteekkiluvissa sekä radiotaajuuksien jaossa ilman huutokauppaa – tai kaiken maailman tukiaisissa. Tukiaisten vuoksi osa maataloutta tekeekin negatiivista arvonlisää aivan kuten Neuvostoliiton monet teollisuuskombinaatit aikanaan – hintamekanismin ohjaava vaikutus on tuilla vääristetty.

Kapitalismin myötä kaikki ovat rikastuneet

Jos joku kaikesta teoreettisesta evidenssistä huolimatta kuvittelee – kuten Tarja Halonen – että jonkun rikastuminen on aina toisilta pois, hän saa luvan selittää, miten sitten maailman yhteenlaskettu vauraus voi olla korkeampi kuin ennen. Jos se olisi ”yhteisestä kassasta pois”, miten valtioiden budjetit voivat olla kymmeniä kertoja suurempia kuin koko maailman tuotanto ennen kapitalismia, pari vuosisataa sitten? Päinvastoin, vain kapitalismin ansiosta meillä on varaa niin kalliiseen koulutukseen, terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan jne. Meillä jopa työttömän elintaso on nelinkertainen 50-luvun työtä tekevän (!) elintasoon verrattuna, mikä tosin onkin työttömyyden pääsyitä.

Oikea mittari ei tietenkään ole kullan määrä vaan omaisuuden reaalinen arvo. Hyvä kuvaaja on myöskin bruttokansantuote, joka kiistattomista puutteistaan huolimatta korreloi vahvasti elintason ja hyödyn kanssa.

Kapitalismin luoman kasvun suuruus

Vuosien 1000 ja 1820 välillä maailman väestö nelinkertaistui ja BKT kuusinkertaistui, eli BKT/henkilö 1,5-kertaistui. Tuona aikana kapitalismi oli jo alkanut saada sijaa, mutta sen vaikutus globaalilla tasolla oli vielä pieni, Euroopassa hieman suurempi, ja täällä BKT/henkilö kolminkertaistui, vapaimmissa maissa enemmänkin.

Aikakautta vuodesta 1820 eteenpäin voi jo pitää melko kapitalistisena. Tänä aikana maailman BKT on 49-kertaistunut. Miten sosialistit ja merkantilistit tämän selittävät, jos jonkun vaurastuminen on toiselta pois?

BKT/henkilö melkein 9-kertaistui ja väestö 6-kertaistui. Afrikassakin reaalitulot ovat melkein kolminkertaiset sadan vuoden takaiseen verrattuna – ne olisivat tietysti paljon sitäkin suuremmat, ellei siellä olisi niin valittu sosialismia lähes joka maassa, yleensä kommunismi tai arabisosialismi. Myös imperialismin pakottamalla sääntelyllä ja aiheuttamilla itsetunnon kolauksilla on vaikutuksensa. Viime aikoina tosin myös monissa Afrikan maissa on alettu ottaa etäisyyttä sosialismiin ja päästä kiinni globaalin kapitalismin tuomasta kasvusta. Perässähiihtäjän edut ovat suuret; itse asiassa nuo maat hyötyivät kapitalistisempien maiden innovaatioista jo ollessaan sosialistisia – ilman sitä sosialismi olisi köyhdyttänyt niitä nopeammin.

Elintason nousu on kiistaton. Se näkyy myös muilla mittareilla. Kehitysmaissa eliniänodote on 64 vuotta; vuonna 1900 se oli 26 vuotta. Terveys ja ravitsemus ovat kohentuneet valtavasti, keskipituus on noussut suuresti, lapsikuolleisuus on romahtanut.

[Tämän kohdan tiedot: Angus Maddison, The World Economy: A Millennial Perspective, OECD, 2001, s. 28, 42, 46 ja Martin Wolf, Why Globalization Works, 2004, s. 43-44.]

Hyvästi, köyhyys

YK:n kehitysohjelma UNDP on todennut, että köyhyys on maailmassa vähentynyt enemmän viimeisten 50 vuoden aikana kuin viimeisten 500 vuoden aikana yhteensä. Tässä on takana monen Aasian kehitysmaan siirtyminen kapitalismiin – monia näistä emme nykyään enää kutsu kehitysmaiksi, vaikka vielä tuolloin ne olivat Afrikan maita köyhempiä. Valtavaa köyhyyttä on vielä paljon jäljellä, mutta kapitalismi – niin maiden sisäinen kapitalismi kuin globaali vapaakauppakin – on ylivoimaisesti tehokkain tie sen poistamiseen, vaikka muistakin toimista voi olla lisäapua.

Vähemmän tärkeä seikka on, että viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana nähdyn liberaalin talouspolitiikan lisääntymisen myötä myös globaalit tuloerot ihmisten välillä ovat kutistuneet huomattavasti. Eihän eroilla eletä vaan tuloilla. Vapaan markkinatalouden ja sen tuoman vaurastumisen myötä myös vapaus, demokratia, ihmisoikeudet, tasa-arvo, koulutustaso ym. ovat lisääntyneet ja korruptio on vähentynyt.

Miten rajaton kasvu voi olla mahdollista

Jotkut kuvittelevat, että rikkaus on samaa kuin tavaroiden määrä. Neuvostoliitossa tuotantoa vieläpä mitattiin usein kiloina – ei ymmärretty, että paras kannustin on vapaa hintamekanismi.

Radio Jerevanilta kysytään:
Ovatko amerikkalaiset pilvenpiirtäjät maailman suurimpia?
Radio Jerevan vastaa:
Ovat, mutta niin ovat venäläiset transistoritkin.

Markkinataloudessa tuotantoa mitataan sen arvolla, ja tavoitteena on voitto eli keksiä tapoja tuottaa mahdollisimman vähillä panoksilla kuluttajille mahdollisimman hyödyllisiä (arvokkaita) asioita. Kasvu on joskus enemmän tavaroita, joskus se on parempia tavaroita, joskus se on pienempiä tavaroita (esim. transistorit ja kännykät)! Joskus se on uusia tavaroita, esim. ruhtinaat saattoivat uhrata omaisuuksia tehottomaan potenssilääkkeeseen; nyky-Suomen köyhälläkin on varaa Viagraan.

Useimmiten kasvu on aineetonta: tietoa, palvelua jne. Nykyään tuotannosta ylivoimaisesti suurin osa onkin palveluita, joskin tavaratuotannonkin määrä on paljon kasvanut. Mitä enemmän ihmisillä on rahaa, sitä tyydytetympiä heidän aineelliset tarpeensa ovat ja sitä suuremman osan tuloistaan he haluavat käyttää palveluihin. Siksi (ja tuottavuuden kasvun vuoksi) meillä jatkuvasti teollisuustyöpaikat vähenevät ja tilalle syntyy palvelutyöpaikkoja (ellei sitä sääntelyllä estetä), jotka ovat vieläpä keskimäärin paremmin palkattuja. Kiina-ilmiö vastaa vain 15-30 prosentista teollisuustyön vähenemisestä. Työllisyydestä huolestuneiden ei siis pidä seurata teollisuuden irtisanomisia vaan koko taloutta, ei säilyttää vanhoja työpaikkoja vaan olla säätelemättä uusien luomista liian kalliiksi tai vaikeaksi.

Rajattomalle kasvulle ei siis ole mitään estettää. Tietysti on myös mahdollista kasvaa kestämättömästi, esim. ympäristöä kohtuuttomasti tuhoamalla, mutta mikään välttämättömyys se ei ole. Kapitalistisissa maissa ympäristö on huomattavasti parempi ja ilma ja vesi puhtaampia kuin ennen, mikä näkyy myös terveydessämme ja eliniässämme. Jotkin ympäristötekijät ovat kyllä huonontuneetkin ja vaativat lisätoimia, mutta rikastuessamme olemme myös valmiit tinkimään lisäkasvun nopeudesta – rahassa mitattuna entistä enemmän – paremman ympäristön hyväksi. Tämä voisi tarkoittaa jatkuvasti kohoavia haittaveroja haittayksikköä kohden tai sitten vain fiksuja valintoja ja yritysten imagontavoittelua – luultavasti molempia.

Kun joku rikastuu kapitalismissa, se on yleensä toisillekin hyödyksi.

Linkkejä:
VS: Talouslaskun ongelma
VS: Sananvapauden (ja liberalismin) historia
VS: Kiina-ilmiö – sivuseikka rakennemuutoksen rinnalla
VS: Sosialismi ja työväenliike – niiden synty ja sekoittuminen toisiinsa
VS: Karl Marx: työn lisäarvo -teoria – mikä meni pieleen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s