Kantaaottava joulutervehdys

Nobelin rauhanpalkinto Yhdysvaltain armeijalle!

Jos maailmassa olisi oikeutta ja loogista ajattelua, Nobelin rauhanpalkinto kuuluisi Yhdysvaltain armeijalle ja ehkä ennen kaikkea sen ilmavoimille. Palkintorahalla voitaisiin valmistaa lisää pommeja ja ohjuksia. Niillä on kuluneena vuonna ja usein aiemminkin edistetty ihmisoikeuksia ja maailmanrauhaa paremmin kuin pääsihteeri Kofi Annanin puheilla konsanaan. Yhdistyneet Kansakunnat on laatinut monenlaisia kauniita julistuksia ja erityisesti Afganistania koskevia päätöslauselmia, mutta vasta asevoiman käyttö kukisti rikollisen Taliban-hallinnon ja vapautti Afganistanin kansan. Aseet osoittautuivat myös inhimillisemmiksi viestintävälineiksi kuin boikotit, joilla YK turhaan yritti painostaa Talibania. Boikoteista kärsi koko kansa, pommitukset olivat paljon tarkempia ja aiheuttivat vähemmän kärsimyksiä viattomille sivullisille.

Valitettavasti perinteinen rauhanliike suhtautuu edelleenkin ymmärtäväisemmin kiviä heitteleviin naamioituneisiin globaalisaationvastustajiin kuin järjestyksenvalvojiin ja puolustusvoimiin. Tämä asennevamma on tarttunut myös myöhäistä hippikautta elävään valtioneuvos Harri Holkeriin, jonka osallisuus Pohjois-Irlannin terroristien lepyttelyyn palkittiin Nobel-palkinnon sijasta YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan toimella. Reservin kapteeni Holkeri uskoo nykyisin, että sodat ja terrorismi johtuvat köyhyydestä ja siitä, ettei YK:n toimintaa arvosteta tarpeeksi. Vuoden aikana Holkeri on puristellut kyyneliä silmäkulmiinsa ja katunut nuoruudensyntejään siinä toivossa, että joku naistoimittajista olisi tajunnut tehdä oikeita kysymyksiä:

”Koska Afganistan on epäilemättä köyhempi paikka kuin Pohjois-Irlanti, miksi amerikkalaiset sodanlietsojat lähettivät sinne pommikoneita, eivätkä suomalaista joulupukkia?”

”Miksi kokoomus ja keskusta eivät pyytäneet näin pehmeää porvaria yhteiseksi presidenttiehdokkaakseen?”

Rytin-Tannerin-Mannerheimin kopla tuomittava?

Aina valppaat toimittajat ovat löytäneet vielä yhden harrastelijahistorioitsijan, joka jaksaa vaatia suomalaisilta historiantutkijoilta rituaalista itseruoskintaa ja Otto Wille Kuusisen kunnianpalautusta. Viime vuosien kohujutut Itä-Karjalan keskitysleireistä, kesän 1944 sotilaskarkureiden teloituksista ja kahdeksan ulkomaalaisen juutalaisen karkotuksesta sota-ajan Saksaan saivat jatkoa kun television ajankohtaisohjelma haastatteli henkisesti häiriintynyttä nuorta naista. Tämä kertoi kuulleensa ääniä, joiden mukaan Auschwitziin ja muihin tuhoamisleireihin olisi luovutettu enemmänkin kuin kahdeksan juutalaista, ja mikä kauheinta, myös kommunisteja, joukossa Suomen kansalaisia. Tutkimustaan hän ei kuitenkaan uskaltanut julkaista.

Ilmeisesti ”vaaran vuosina” 1945-1948 kommunistisisäministeri Yrjö Leinon johtama Valtiollinen poliisi selvitteli ”fascistien” sotarikoksia leväperäisesti, koskapa ei omissa tutkimuksissaan huomannut ylimääräisten juutalaisten saati kommunistitovereiden luovutusta. Mutta onneksi Hollywood ja tietty osa maailman mediasta muistavat tivata jopa Sveitsin, Ruotsin ja Suomen kaltaisilta demokratioilta säännöllistä poliittista ripittäytymistä. Vaatimukset eivät yleensä lopu siihen, vaan Sveitsin pankeilta vaadittiin miljardeja frangeja kovaa valuuttaa – ja kun pankit vetosivat tosiasioihin, sensaatiotoimittajat ja humpuukitutkijat usutettiin niiden sekä koko puolueettoman kansakunnan kimppuun. Ei auttanut, vaikka kylmien tilastojen mukaan Sveitsi pelasti enemmän juutalaisia kuin monin verroin suurempi maa Yhdysvallat, jolle pakolaisten vastaanottaminen olisi ollut kaikin puolin helpompaa.

Nyt olisi siis Suomen vuoro lahjoittaa rahaa loputtomaan tutkimukseen, jonka tulokset voivat tyydyttää vasta kun ne osoittavat, että Terijoen hallituksen torjuminen ja aseveljeys Saksan kanssa olivat rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Ei auta, vaikka vuosina 1939-1941 Neuvostoliitto luovutti Saksaan enemmän pakolaisia kuin Suomi konsanaan. Ei auta, vaikka Suomi ei karkottanut yhtäkään pakolaista Auschwitziin, vaan miehitettyyn Viroon – suomalaisten olisi ilmeisesti pitänyt tietää, minne he päätyvät, vaikka siitä ei edes liittoutuneiden sotapropaganda ollut vielä vakuuttunut. Eikä auta, vaikka Suomen kansalaisten karkottaminen oli ja on yhä hallitusmuodon vastainen teko. Ovathan Hollywood-elokuvista maailmankuvansa oppineet suomalaiset käsikirjoittajatkin tekaisseet Salatut elämät -suosikkisarjaan tarinan, jossa suomalainen talousrikollinen lennätetään Saksaan tuomittavaksi ja vankilaan!

Jos Suomeen tarvitaan kahdeksan juutalaispakolaisen muistomerkin rinnalle muistutus jostain vielä suuremmasta vääryydestä, olisikohan sopivaa pystyttää muistomerkki Leinon ”lista 1:n” uhreille ja tuhansille neuvostokansalaisille, jotka rauhanehtojen täyttämiseksi luovutettiin Neuvostoliittoon ja menehtyivät Stalinin tuhoamisleireillä? Joukossa oli varmasti enemmänkin kuin kahdeksan juutalaista. Ja jos Suomessa sota-aikana oleskelleiden pakolaisten – juutalaisten niin kuin muidenkin – ja Suomen ottamien sotavankien kannalta paluu Neuvostoliittoon oli kohtalokkaampaa kuin siirto Saksaan, miksi television ajankohtaisohjelmat uhraavat yhä enemmän aikaa pienemmän pahan vatvomiseen kuin suuremman pahan selvittelyyn, josta tosiaankin puuttuu vielä kunnon tutkimus?

Milloin se itsenäisyys menetettiinkään?

Olemme kuulleet kyllästymiseen saakka puhetta siitä, kuinka Suomen itsenäisyys on markan varassa ja menetetään kun oma valuuttayksikkö vaihtuu euroksi. Tästä hokemasta on tullut jo eräänlainen moderni myytti. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se huomio, että mittayksiköitä löytyy muillekin asioille. Pelkkä oma raha löytyy Hongkongista ja monesta muusta paikasta, jotka eivät siitä huolimatta ole itsenäisiä.

Markka on ollut sukupolvien ajan arvon mitta siinä kuin metri ja gramma ovat matkan ja painon mittoja. Jos Suomesta tuli itsenäinen vuonna 1860 oman markan myötä, ilomme jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä jo 16.7.1886 annettiin asetus eräiden muiden ja perinteisempien mittojen muuttamisesta eurooppalaiseen standardiin: suomalaisen miehen jalan tilalle tuli metrimitta, jonka mallia säilytettiin Pariisissa! Samalla punnitukset säädettiin tehtäviksi kilogrammoissa. Asetus astui voimaan seuraavan vuoden alusta, mutta siirtymäaikaa jäi armolliset viisi vuotta. Eikö itsenäisyys siis mennyt viimeistään vuoden 1892 alkaessa?

Koulukirjoissa kerrotaan, että Suomi itsenäistyi 6.12.1917, vaikka maalla ei enää ollutkaan omia matka- ja painomittoja. Mitä se sellainen itsenäisyys oli? Toisaalta kerrotaan, että Suomi sai itsehallinnon Porvoon valtiopäivillä 29.3.1809, kun Venäjän keisari vakuutti kunnioittavansa maamme perinteitä ja lakeja – siis mm. omia matka- ja painomittoja sekä oikeutta käyttää ruotsalaisia rahoja. Mutta tarkkaan ottaen voi kysyä, oliko edes Suomen entinen emämaa Ruotsi itsenäinen.

Aika on rahaa, sanotaan. Toisaalta menetettyä aikaa ei saa rahallakaan takaisin. Ruotsi menetti oman aikansa mitan kun se – ja länsisuomalaiset sen mukana – siirtyivät paavin sanelemaan gregoriaaniseen ajanlaskuun maaliskuun alusta 1753. Silloin menetettiin aivan konkreettisesti 11 päivää. Muu Eurooppa oli aloittanut ajanlaskun uudistamisen lähes 200 vuotta aiemmin, mutta protestantit protestoivat paavinvaltaa vastaan ja puolustivat urheasti hiipuvaa itsenäisyyttään eri puolilla Eurooppaa. Itse asiassa itsenäisyys ei edes hiipunut, vaan kasvoi, sillä vuonna 1700 ajanlaskujen väli oli venähtänyt yhdellä päivällä. Venäjällä se venähti vuonna 1800 toisella ja vuonna 1900 vielä kolmannella päivällä ennen kuin Neuvosto-Venäjä viimeisenä eurooppalaisena valtiona luopui itsenäisyydestään vuonna 1918.

Kaiken järjen mukaan Venäjän valloittama Viipuri oli maaliskuusta 1753 itsenäisempi kuin epäitsenäisen Ruotsin hallitsema Turku ja vuoden 1800 karkauspäivästä vielä suhteellisesti itsenäisempi kuin koskaan. Kun Viipuri liitettiin Suomeen vuoden 1812 alusta, se menetti itsenäisyyttään. Laiha toivon kajastus vuodesta 1860 vaihtui synkkään sorron yöhön vuoteen 1892 mennessä. Se mikä sittemmin poliittisen elämän vapautumisessa ja paperilla voitettiin, oli arkielämässä jo hävitty. Suuri suru laskeutui suomalaiseen sielunmaisemaan kun Kansainliiton ulkopuolella todellisessa itsenäisyydessä paistatellut Terijoen hallitus torjuttiin. Sen jälkeen Suomi luopui itsenäisyydestään pala palalta liittyessään kansainvälisiin sopimuksiin ja standardeihin. Nyt kun Suomi on luopunut itsenäisyydestään raha-asioissa, eikä enää voi painattaa omia paperinpalasiaan ja pakottaa kansalaisiaan käyttämään niitä vaihdon välineinä, viimeinen sinetti epäitsenäisyydelle on NATOn päässä. Finis Finlandiae?

Reviisori toivottaa kaikesta huolimatta, kyseenalaistamatta, onnellista joulua ja hyvää uutta vuotta!

Kirjoittajasta:
Reviisori pyrkii tarkastamaan, oikaisemaan ja re-visioimaan median käsityksiä historiasta, politiikasta ja tulevaisuudesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s