Yrittäjäjärjestöt, ammattijärjestöt ym. pyrkivät ajamaan omien jäsentensä etua yhteisen edun vastaisesti kaikin tavoin. Valitettavan usein he saavat sumutettua toimittajat verhoamalla itsekkäät vaatimuksensa yhteisen edun nimiin.

Järjestöt vaativat itselleen monopolia mahdollisimman moneen asiaan. Rajoittamalla kilpailua omalla alallaan ne hankkivat näin lisää rahaa itselleen mutta vähemmän valinnanvaraa ja korkeampia hintoja tavallisille kansalaisille.

Tuorein esimerkki on lääkäriliiton vaatimuslista:

1. Lääkäriopiskelijoiden sisäänottomäärää pudotettava.

Liiton mukaan lääkärien tarjontaa vähentämällä lääkärien palkat nousisivat. Toisaalta tämä kuitenkin pahentaisi ennestäänkin pulmallista – ja samoin keinoin aiheutettua – lääkäripulaa. Niinpä saisimme terveyteen käytetyille rahoille entistä vähemmän vastinetta.

2. Lisää rahaa terveydenhuoltoon.

Lisääntynyt kysyntä johtaisi niinikään palkkojen nousuun. Tämä raha ei kuitenkaan tule tyhjästä, vaan on kerättävä veroina kaikkien työntekijöiden palkkapussista. Lääkärit tuskin ovat ensimmäinen ryhmä, joka voi oikeutetusti vaatia itselleen tulonsiirtoja muilta kansalaisilta.

3. Liiton puheenjohtaja Pälve on myös huolissaan lääkärien jaksamisesta.

Luonnollisesti mikä tahansa ammattikunta voi kokea väsymystä työtään kohtaan. Tämä on kuitenkin peitekieltä sille, että lääkäreille tulisi saada lisää erilaisia etuja, kuten lyhyempi työaika ilman vastaavaa palkan alentumista.

4. Pälve vaati myös palveluseteleita käyttöön.

Ajatus on mielenkiintoinen, mutta edellyttäisi koko järjestelmän perustavaa uudistamista. Yksittäisenä keinona se vain johdattaisi lisää rahaa alalle – ja lisätaakkaa veronmaksajille.

Useimmat etujärjestövaatimukset tulisikin päästää suoraan ulos toisesta korvasta. Osa vaatimuksista voi olla järkeviä, mutta etujärjestöjen luotettavuus on yhä yleisemmin nollatasoa. Valitettavasti vain harvat toimittajat uskaltavat kyseenalaistaa järjestöjen vaatimuksia.