Kareenien unohdettu vapaustaistelu

Eksoottisten kaukomatkojen kohteessa Thaimaassa on myös pakolaisongelma. Bangkokista luoteeseen 500 kilometrin päässä Myanmarin (ent. Burman) rajaseudulla Mae Sotin kaupungin lähellä eteeni ilmestyy kuin tyhjästä puujaloilla seisovia harmaita puisia taloja. Näyttää kuin niitä jatkuisi silmänkantamattomiin. Näky muistuttaa kehitysmaan miljoonakaupungin esikaupunkialuetta. Mitään slummeja ne eivät kuitenkaan ole.

Talot ovat osa suurempaa pakolaisleiriä Thaimaan ja Burman rajalla. Yhteensä näillä leireillä asuu arviolta n. 40.000 pakolaista, joista neljä viidennestä on virallisesti pakolaiseksi rekisteröityneitä loput ns. villejä pakolaisia. Thaimaa ei ole allekirjoittanut kansainvälistä pakolaissopimusta, mutta hyväksyy pakolaisleirit omalla puolellaan rajaa ikään kuin hyvän tahdon eleenä.

Kristityt kareenit pakolaisina

Pakolaiset tällä leirillä ovat Burmasta paenneita kareeneja. Heitä asuu vuoristossa molemmin puolin rajaa. Burman puolella he ovat suurin yksittäinen vähemmistökansa. Pakolaiset ovat suurelta osin kristittyjä. Yhdysvaltojen babtistit suorittivat 1900-luvun alussa alueella lähetystyötä ja käännyttivät heimoja kristinuskoon. Mae Sotin pakolaisleirillä on mm. suuri baptistikoulu, jossa opiskellaan teologian ohella englantia ja muita kouluaineita.

Leiri muistuttaa pitkälti valtavaa maalaiskylää, jonka asukkailla on kotieläimiä kuten kanoja sekä pieniä viljelyksiä. Osa lapsista ei ole koskaan elänyt missään muualla. Eräs ranskalainen avustustyöntekijä, joka aiemmin työskenteli Burundissa, kertoo leirien terveystilanteen olevan varsin hyvän eikä Thaimaan leirejä voi verratakaan pahimpiin leireihin Afrikassa tai Afganistanin ympäristössä.

Avustustyöntekijöitä rajaseudun leireillä on runsaasti ja monista maista – lääkäreitä, sairaanhoitajia, lastenhoitajia ja opettajia. Pakolaiset ovat kohtuullisen hyvin koulutettuja ja moni heistä puhuu englantia.

Pitkä itsenäisyystaistelu

Mm. uskontonsa takia kareenit ajautuivat Burmassa vastatusten buddhalaisen valtaväestön keskuudesta nousseen sotilasjuntan kanssa. Burman hallitusta vastaan ja oman itsenäisen valtionsa puolesta kareenit ovat taistelleet jo yli 50 vuotta. Heidän vapautusarmeijansa KNL (Karen National Liberation Army) on yksi Burman parhaiten organisoiduista vastarintaliikkeistä. Toimintaansa se rahoittaa pitkälti verottamalla laitonta rajakauppaa ja myymällä tiikkiä.

Pakolaisleirit ovat olleet Thaimaan puolella jo yli kymmenen vuotta. Kareenisiviilien määrä leirillä kasvoi merkittävästi vuonna 1992 Burman sotilashallitus hyökkäsi voimalla KNU:n (Karen National Union) toimistoja vastaan.

Maa sotilaiden hallinnassa

Onko sitten näkyvissä toivoa siitä, että kareenit voisivat joskus palata rajan taakse kotiseuduilleen? Burmassa sotilashallitusta vastustava oppositiopuolue NLD (National League for Democracy) voitti vuonna 1990 järjestetyt vaalit, mutta silloin vallassa ollut sotilashallitus kieltäytyi hyväksymästä vaalitulosta ja on jatkanut maan hallintaa. NLD on luvannut valtaan päästyään kunnioittaa myös vähemmistökansojen oikeuksia.

Pidätettynä on edelleen noin 1500 vaalit voittaneen NLD:n kannattajaa, joista 21 vaaleissa kansanedustajaksi valittua. Kuuluisin vangeista on tietenkin vuonna 1991 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Aung San Suu Kyi. Hän ei ole ollut julkisuudessa syyskuun 2000 jälkeen ja on edelleen kotiarestissa.

Demokratiassa ainoa toivo

Oslon Nobeljuhlissa 8.12.2001 paikalla olleet muut rauhanpalkinnon saajat vetosivat Suu Kyin ja muiden poliittisten vankien vapauttamisen puolesta, mutta sotilashallitus on kieltäytynyt. Parin viime vuoden aikana on kuitenkin käyty keskusteluja opposition ja sotilashallituksen välillä ja joitain NLD:n toimistoja on avattu uudelleen, viimeisimpänä keskustoimisto pääkaupunkiin Yangoniin (ent. Rangoon). Toimisto sijaitsee yliopiston vieressä, mistä vuoden 1990 vaaleihin johtaneet levottomuudet alkoivat vuonna 1988.

Itsenäistä valtiota halajavat kareenit kutsuvat tulevaa valtiotaan nimellä Kawthoolei. Se tarkoittaa tuhkasta kasvavaa kukkamaata. Sotilaallisesti tilanne tuskin tulee ratkeamaan, joten ainoa toivo lienee Burman demokratialiike. Nähtäväksi jää pystyykö se puhaltamaan pois sotilashallinnon luoman tuhkan ja antamaan viimeinkin tilaa kaikille kukille kukkia.

Kirjoittajasta:
Kimmo Eriksson on helsinkiläinen filosofian maisteri ja Liberaalien puoluesihteeri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s