Köyhät eivät ole ongelma vaan ratkaisu

Allaoleva haastattelu ilmestyi alunperin amerikkalaisen Acton-instituutin julkaisussa Religion and Liberty.

Hernando de Soto on perulaisen Institute for Liberty and Democracy’n puheenjohtaja. Instituutti auttaa kehitysmaiden ja entisten kommunistimaiden köyhiä saamaan selvästi määritellyt omistusoikeudet ja mahdollistamaan pääoman keräämisen. de Soto on kirjoittanut teokset The Other Path: The Invisible Revolution in the Third World ja The Mystery of Capital: Why Capitalism Triumphs in the West and Fails Everywhere Else.

Religion & Liberty: Kirjasi The Mystery of Capital alkaa lauseella: ”Markkinatalouden suurin voitonhetki on sen kriisin hetki.” Markkinatalouden voitonhetki on tietysti sen voitto kommunismista, mutta mikä on sen kriisin hetki?

Hernando de Soto: Kaikilla oli suuria toiveita Berliinin muurin sortuessa, koska markkinataloudet sallisivat kaikkien vaurastuvan, mutta nyt on syntynyt suuri tyytymättömyyden tunne. Näin on ennen kaikkea Etelä-Amerikassa, missä monet ovat tyytymättömiä, vaikka eivät olekaan menettäneet kaikkea toivoaan.

Nähdäkseni kriisin syy on siinä, että talousjärjestelmät, jotka syntyivät kolmannessa maailmassa ja entisessä itäblokissa korvaamaan totalitaristiset ja kollektivistiset järjestelmät, eivät ole hyödyttäneet väestön enemmistöä. Väitteeni on kuitenkin, että tämä epäonnistuminen ei todista markkinatalouksien toimimattomuutta, vaan sen, että tavassa toteuttaa markkinataloutta suurimmassa osassa maailmaa on jokin puute.

R&L: Ja tämän puutteen löytäminen on ’pääoman mysteerio’ (Mystery of Capital)?

de Soto: Aivan. Kirja yrittää näyttää, että markkinatalouden perustamiseen liittyvät perinteiset muutokset – valuutan vakaus, tasapainoinen valtionbudjetti, yksityistäminen – eivät yksinkertaisesti riitä. Se erityinen seikka, joka saa markkinatalouden toimimaan Yhdysvalloissa, Länsi-Euroopassa, Japanissa ja ’Aasian tiikereissä’ on hyvä omaisuutta ja kauppaa koskeva oikeusjärjestelmä.

Kuten sekä Adam Smith että Karl Marx selittivät, markkinatalouden vahvuus perustuu laajalle levinneeseen työnjakoon, joka me nykyisin kutsumme erikoistumiseksi. Erikoistuminen on ollut mahdollista länsimaissa viimeiset kaksi vuosisataa, koska erikoistujilla on ollut mahdollisuus luoda ja vaihtaa pääomaa keskenään. Tämä mahdollisuus on olemassa, koska länsimaissa on toimiva omaisuuslainsäädäntö, joka mahdollistaa tehokkaat pääomamarkkinat. Ainakin 70-80 % maailman väestöstä kehitysmaissa ja entisissä kommunistimaissa elää ilman oikeusjärjestelmää, joka takaisi omistusoikeudet ja tehokkaat pääomamarkkinat.

R&L: Mikä on tämä omaisuutta ja kauppaa koskeva oikeusjärjestelmä?

de Soto: Yhdysvalloissa se on aivan käsiemme ulottuvilla. Kaikki irtaimisto ja kiinteistö – polkupyöristä ydinvoimaloihin – on periaatteessa lain piirissä. Kaikki toimet amerikkalaisessa oikeusjärjestelmässä tehdään kirjoitettujen sääntöjen perusteella ja niitä voidaan seurata päivitetyistä asiakirjoista, joihin kaupat, velat ja sijoitukset kirjataan. Ihmiset omistavat yritykset osuuksillaan. Jokaiseen kotiin ja autoon on kirjallinen omistusoikeus, joka määrittelee omaisuuden omistajat yksiselitteisesti. Kehitysmailla ja entisillä kommunistimailla ei ole tämänkaltaisia asiakirjoja, ehkä kymmenesosaa väestöstä lukuunottamatta.

R&L: Mitä heillä sitten on?

de Soto: Heillä on järjestelmä, joka Yhdysvalloissa oli noin 200 vuotta sitten. Suurin osa ihmisistä omistaa omaisuutensa oikeusjärjestelmän ulkopuolella perinteisin tavoin. Kutsun sitä sivu-oikeudelliseksi (Extra-legal) laiksi. Tähän kuuluvat kaikki järjestelyt, joita ei ole kirjattu ylös ja jotka toimivat lain ulkopuolella.

Jos kulkee Amazonin kylään tai pieneen egyptiläiseen kaupunkiin, on hyvin selvää kuka omistaa ja mitä, ja kenen kanssa käydään kauppaa. Mutta näin on vain pienen yhteisön tasolla. Se on pieni markkinatalous, kooltaan vain viisi tai kymmenen korttelia. Ei ole mitään tapaa käydä kauppaa kansallisella – ja vielä vähemmän maailmanlaajuisella – tasolla. Toisin sanoen kaikkialla kolmannessa maailmassa on tuhansia markkinatalouksia, jotka eivät voi liittyä suurempaan markkinatalouteen, mikä mahdollistaisi tehokkaamman työnjaon.

Annan tästä esimerkin. 1800-luvun puolivälissä Kalifornia oli kultakuumeen johdattamien kaivosmiesten, noin kolmen miljoonan amerikkalaisen, toimesta jaettu 800 erilliseen hallintoon, joita jokaista hallitsi paikallinen, kaivosmiesten itse määräämä lainsäädäntö. Suurin osa Kalifornian omaisuudesta ei ollut Mexicon lain piirissä, eivätkä myöskään Yhdysvaltojen liittovaltion lain piirissä. Omaisuus oli paikallisten järjestelyjen piirissä, kehittynyt tapaoikeuden kautta.

Näin on tapahtunut suuressa osassa entisiä kommunistimaita. Seuraus ei toki ole kaaos vaan anarkia: ei ole yhtä järjestystä, vaan satoja tai tuhansia erillisiä järjestyksiä, jotka eivät kykene toimimaan yhdessä luodakseen tehokkaammin pääomaa ja tuottavia markkinoita.

R&L: Miksi pääoma sitten on niin salaperäistä?

de Soto: Jotain on jäänyt meiltä huomaamatta viimeisten 150 vuoden aikana. Pääoma oli suuri kysymys 1700- ja 1800-luvun taloustieteilijöille, Smith ja Marx mukaanlukien. Nämä taloustieteilijät totesivat, että pääoman erottaa fyysisistä hyödykkeistä sen ’metafyysinen’ olemus: pääoma ei ole rahaa; se ei ole fyysinen hyödyke. Se on arvo. Samalla se on talouden kaikkein tärkein osa.

Mielenkiintoista onkin, että klassisten taloustieteilijöiden mukaan pääoma loi metafyysistä arvoa. Kukaan heistä ei todellisuudessa kuvannut tätä arvoa niillä asioilla, joita on vaikea nähdä mutta jotka länsimainen oikeusjärjestelmä onnistuu löytämään. Tämä on pääoman mysteerio. Siksi Yhdysvalloissa ostaessasi tai myydessäsi auton vaihdat myöskin paperinpalasen, joka noudattaa tiettyjä sääntöjä. Siten et vain saa fyysistä omistusta autoon mutta myös oikeuden metafyysiseen oikeuteen omistaa tuo auto.

Jos katsotaan länsimaisia pääomamarkkinoita, niin nähdään, että omistusoikeudet ovat osakkeiden ja velkakirjojen muodossa. Toisin sanottuna pääoma on ennen kaikkea metafyysistä, mutta asiakirjat dokumentoivat sen arvon. Koska oikeusjärjestelmän merkitystä ei ole ymmärretty, ovat yritykset luoda toimivaa markkinataloutta kehitysmaihin epäonnistuneet.

R&L: Kirjassanne esitätte, että osa länsimaisen talousjärjestelmän menestyksesta johtuu omaisuuden ’kaksoiselämästä’; siitä, että konkreettisen omaisuuden lisäksi on sen arvoa edustava paperi. Mitä on tämä rinnakkaiselämä ja miksi se on niin tärkeä?

de Soto: Ehkä voin antaa esimerkin. Vuonna 1990 Peru Telephone Company (PTC) – joka oli valtion johtama, vaikkakin se toimi osuuskuntaperiaatteella puhelimen omistajien kesken – oli listattuna Liman pörssissä 53 miljoonalla dollarilla. Samana vuonna tehtiin päätös yksityistää yritys. Tämän prosessin aikana havaittiin, että omistusoikeuksissa oli ongelmia eivätkä länsimaiset sijoittajat olleet kiinnostuneita PTC:n osakkeista.

Me Perussa, kuten kaikki kolmannessa maailmassa, käytimme 90-luvun alkuvuodet omistusoikeuksien setvimisessä kaikilla palvelualoilla, jotta omistusoikeudet olisivat selvempiä ja niillä voitaisiin käydä kansainvälistä kauppaa. Tämä vei paljon aikaa ja rahaa. Kolme vuotta ja kaksikymmentämiljoonaa dollaria myöhemmin PTC oli ulkomaisille sijoittajille hyväksyttävässä kunnossa. Kun tarjoukset oli käsitelty, yhtiö myytiin Espanjan Telefonicalle kahdella miljardilla dollarilla – kolmekymmentäseitsemän kertaa korkeammalla hinnalla kuin mitä yhtiön arvo oli kolme vuotta aiemmin.

Kun arvopaperit palvelevat tarkoitustaan, niillä saadaan talteen näkymättömien asioiden arvot. PTC:n tapauksessa paperilla saatiin sekä arvostus että oikeudet tuleviin kännykkämarkkinoihin. Se mahdollisti osakeannit ja joukkovelkakirjojen myymisen. Tämä nosti yhtiön arvoa välittömästi, koska suuri osa yhtiön arvosta ei ole sen fyysisessä omaisuudessa. Yrityksen arvo riippuu paljolti siitä, miten se liittyy kokonaisuuteen. Kun PTC:n omistus perustettiin arvopapereihin, PTC kykeni ottamaan osaa sijoitus- ja rahoituspiireihin, joihin se ei voinut ottaa osaa pelkällä fyysisellä olemuksellaan.

R&L: Sama tapahtuu kiinteistömarkkinoilla, vai kuinka?

de Soto: Luonnollisesti. Kun haet lainaa ja käytät taloa vakuutena, et itse asiassa käytä taloa vaan paperia, joka edustaa taloa. Toisin sanottuna taloa edustavassa paperissa on paljon enemmän kuin itse talossa, ja tämä sallii talon elävän ’kaksoiselämää’. Kun kävelet New Yorkin kaduilla, rakennukset tekevät fyysisesti samoja asioita kuin rakennukset Limassa. Kuitenkin ’metafyysisesti’ rakennukset New Yorkissa toimivat samalla takauksina ja vakuuksina, osoitteina joihin palvelut voidaan osoittaa ja joista velkoja ja veroja voidaan periä. Näitä metafyysisiä funktioita ei ole olemassa suurimmasssa osassa Liman rakennuksia eikä muidenkaan kehitysmaiden rakennuksissa. Vain asiakirjoihin perustuva oikeusjärjestelmä tekee mahdolliseksi tämän tavan luoda pääomaa.

R&L: Koska kolmannessa maailmassa ei ole asiakirjoihin perustuvaa oikeusjärjestelmää, se kärsii niin sanotusta ’kuolleesta pääomasta’.

de Soto: Aivan. Viimeisen viidenkymmen vuoden aikana suurin osa köyhista ja syrjäytyneistä on muuttanut kolmannen maailman kaupunkeihin. Port-Au-Prince’n väkiluku on seitsentoistakertaistunut, Liman väkiluku on seitsenkertaistunut, Mexico Cityn samoin, joten sen asukasluku on nyt yli 25 miljoonaa. Nämä ihmiset pyrkivät muuttamaan kohti laajempaa ja tehokkaampaa työnjakoa, mutta näiden maiden järjestelmät eivät kykene luomaan tarvittavia asiakirjoja, joilla ihmiset voisivat tehokkaasti hyödyntää omaisuuttaan.

R&L: Monet länsimaalaiset väittävät, että kolmas maailma on köyhä, koska siellä ei ole kulttuuria, joka mahdollistaisi markkinatalouden menestyksen. Te vastustatte tata väitettä. Miksi?

de Soto: Koska väitteelle ei löydy todisteita. Miksi markkinatalous sitten toimii Japanissa, Hong Kongissa, Singaporessa, Taiwanissa ja Etelä-Koreassa, mutta ei muualla Kiinassa? Jos vain valkoiset anglo-saksiset protestantit omaavat oikean kulttuurin, niin miten sitten kaupungit kuten Venetsia ja Firenze loivat ensimmäiset markkinataloudet? Sitä paitsi tämä väite ei anna paljoakaan toivoa. Mielestäni kaikilla kultuureilla on edellytykset luoda vaurautta, joka riippuu oikeusjärjestelmästä.

Väite, etta köyhyys johtuu yksinkertaisesti omistusoikeuden puutteesta, on paljon parempi kuin se, että se johtuisi kulttuurista. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että kulttuurilla ei olisi vaikutusta, mutta kulttuuriin keskittyminen estää näkemästä asioita yhdessä, kun taas lakiin keskittyminen näyttää ongelman ytimen, vaikka sillä saattaakin olla kulttuurinen alkuperä. Lait voivat ohjata kulttuuria tavalla, joka auttaa sitä palvelemaan tehokkaasti.

R&L: Kirjanne lopussa sanotte: “Köyhät eivät ole ongelma vaan ratkaisu.” Mitä tarkoitatte?

de Soto: Katsotaan Egyptin tapausta. Minut ja tutkimusryhmäni kutsuttiin Egyptiin hallituksen pyynnöstä, jotta tutkisimme köyhien omistuksia muihin talouden sektoreihin verrattuna. Havaitsimme, että toisen maailmansodan jälkeen köyhät olivat luoneet 245 miljardin dollarin arvosta omaisuutta, kiinteistöt ja pienet yritykset mukaanlukien. Kuinka paljon onkaan 245 miljardia dollaria? Viisikymmentäviisi kertaa enemmän kuin ulkomaiset investoinnit Egyptiin viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana Suezin kanava ja Aswanin pato mukaanlukien. Se on viisikymmentä kertaa Egyptiin virtaava kehitysapu; kolmekymmentä kertaa enemmän kuin Kairon pörssin arvo.

Niinpä köyhät ovat ratkaisu. Ongelma on siinä, että heillä ei ole oikeusjärjestelmää, joka mahdollistaisi pääoman tehokkaan käytön, yritysten perustamisen, lainanoton ja kaupan maailmanlaajuisella tasolla. Köyhät olivat ratkaisu Yhdysvalloissa, jonka köyhät mutta yritteliäät uudisasukkaat rakensivat. Tämä kaava ei ole muuttunut kahdessasadassa vuodessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s