Valtiovarainministeri Sauli Niinistö julkisti viime viikolla budjettiehdotuksen, joka sisältää niin tuloveronalennuksia kuin sairausvakuutusmaksujen korotuksenkin. Ehdotus painottaa kestävää tulopolitiikkaa, eikä se johtaisi merkittävään määrään uusia menoja. Puolueiden laaja kirjo näyttäisi kuitenkin vastustavan esitystä, erityisesti sairausvakuutusmaksujen osalta.

Valta ja vastuu

Väittäisin, että Niinistön esittelemä ehdotus on SaVa-maksujen osalta varsin järkevä, ja että siihen kohdistettu kritiikki on lähinnä populistista saivartelua.

Suomen sairausvakuutusmaksujärjestelmä on tällä hetkellä pahasti alijäämäinen. Tämä tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että ne, jotka sairastavat, eivät maksa hoidon kuluja. Yleensä tällaisesta on seurauksena myös se, että nekin, jotka voisivat elää terveesti ja näin vaikuttaa julkisen sairausvakuutuksen kustannuksiin itse asiassa jättävät mahdollisuutensa huomiotta, ja päätyvät elämään epäterveellisesti. Niinpä järjestelmän maksamat korvaukset kasvavat yli odotusten. Lieneekin selvää, että ainakin työikäisten osalta SaVa-maksut pitäisi saattaa tasapainoon. Vaikka tämä ei luonnollisesti vaikuttaisi paljonkaan yksittäisen palkansaajan terveysmenoihin, voitaneen kuitenkin pitää oikeutettuna, että se, joka kuluttaa, maksaa saamastaan. Työikäisten SaVa-maksun korotuksen ei pitäisi olla ongelma.

Vaan vanhukset?

Eläkeikäiset sen sijaan ovat hieman eri asia. Tällä hetkellä sairausvakuutusjärjestelmä kerää eläkeläisten tuloista 1,9%, kun työikäisten vastaava osuus on 1,5%. Kun aiemman eduskuntaryhmien keskeisen sopimuksen mukaan eläkeläistenkin osuus on ollut tarkoitus laskea puoleentoista prosenttiin, nyt Niinistön esittelemä ehdotus korottaisi kaikkien vastuuosuuden 2,0%:iin tuloista. Tämä lienee budjettiehdotuksen kompastuskivi.

Vaan onko tämä oikein? Sairausvakuutusjärjestelmä on Suomessa suhteellisen tuore keksintö, eivätkä läheskään kaikki eläkkeensaajat ole maksaneet koko työuransa ajan SaVa-maksuja. Varsinkaan nykyisin prosentein. Siitä huolimatta eläkeläiset ovat luonnollisesti tärkein yksittäinen sairausvakuutuksen käyttäjäryhmä. Niinpä voidaankin väittää, että eläkeläisten korkeampi SaVa-maksu on täysin linjassa sen ajatuksen kanssa, että palveluita käyttävä myös maksaa niistä. Itse asiassa voidaan jopa todeta, että työikäisten ja eläkeläisten SaVa-maksujen yhtenäistäminen johtaa tulonsiirtoon nykyiseltä työväestöltä iäkkäämmille.

Tietysti helposti tulee ajateltua, että pienestä eläkkeestä perittävä korkeampi veroluonteinen maksu on epäoikeudenmukainen. Näin ei kuitenkaan ole. Oikeudenmukaisuus edellyttäisi, että eläkeläinen on maksanut sairausvakuutuksensa yksityisenä säästönä, palkkaverona, tai maksaa sen säästöistään eläkettä saadessaan. Tällä hetkellä yksikään näistä ehdoista ei toteudu. Niinpä poliittisena ongelmana lieneekin tällä hetkellä nimenomaan se vaikeus, jonka järjettömän monimutkainen julkinen sosiaaliturva saa aikaan.

Täysin yksityisen sairausvakuutusjärjestelmän oloissa ongelmaa ei olisi. Mikäli sairausvakuutusjärjestelmä olisi aktuaarinen, kukin saisi sen mistä maksaisi, poislukien riski, joka tasoittuisi maksajien kesken. Toisaalta julkinen, kiinteäprosenttinen SaVa-järjestelmä voitaisiin ehkä sekin oikeuttaa, vaikka se taloudellisen kasvun olosuhteissa johtaisikin tiettyyn, vakiosuuruiseen tulonsiirtoon nuorilta vanhoille.

Nykysuomalaisen SaVa-järjestelmän yhteydessä on kuitenkin kysymys paljon suuremmasta tulonsiirrosta, varsinkin kun järjestelmän tällä hetkellä toteutuvat alijäämät voivat hyvinkin jäädä nykyisen suuren ikäluokan jälkeisten työntekijöiden maksettavaksi.

Oikeudenmukainen ratkaisu

Viime kädessä paras lopputulos lienee markkinaehtoinen sairasvakuutusjärjestelmä, jonka puitteissa kukaan ei pääse hyötymään toisten kustannuksella. Tämä ei kuitenkaan ole Suomen tämänhetkisessä poliittisessa tilanteessa mahdollista. Niinpä meidän pitää tyytyä toiseksi parhaaseen ratkaisuun.

Ainoa vaihtoehto on näin nähdäkseni sellainen, jossa sairausvakuutusjärjestelmän tulot ja menot ovat tasapainossa, ja jossa kunkin yksilön maksamat maksut kattavat likimain vakio-osan odotetuista terveydenhuoltomenoista. Ehto takaisi paitsi sen, että suurten ikäluokkien ongelma ei pääse hiipimään sairausvakuutusjärjestelmään, sen, että SaVa-järjestelymme pystyy hoitamaan velvoitteensa, kuten myös sen, että tämäkin hallinnon osa olisi ainakin teoriassa mahdollista yksityistää, mikäli niin joskus halutaan. Jos taas SaVa-järjestelmän annetaan mennä entistä enemmän kuralle, voimme olla varmoja, että sen kanssa tänään tehdyt virheet palaavat kummittelemaan joidenkin vuosikymmenien kuluttua.

Katsoisin siis, että Niinistön budjettiehdotus ei ole SaVa-järjestelmän osalta ensinkään hullumpi. Se voi kirpaista nyt, mutta se edustaa pidemmällä tähtäimellä varsin järkevää talouspolitiikkaa. Mikäli tällaista ei noudateta, en todellakaan haluaisi jäädä vanhemmiten suomalaisen sosiaaliturvan varaan.

Kirjoittajasta:
Sampo Syreeni on helsinkiläinen opiskelija ja kansalaisaktivisti, sekä Vapaasanan päätoimittaja.