Koulutus turvallisuusriskinä

Olen kolmannen vuoden palestiinalainen opiskelija Brownin yliopistossa, Yhdysvalloissa. On ylellisyyttä, että voin välttää kotimaassa oleskelevien opiskelijatoverieni vaikeudet. Miehitettyjen alueiden opiskelijat joutuvat taistelemaan yhä vaativampia ja vaarallisempia esteitä vastaan. Näistä ovat esimerkkeinä niin ulkonaliikkumiskiellot, tarkastusasemat, armeijan siirtokuntalaiset ja pelokkaat teinisotilaat, kuin satunnaiset pidätykset ja henkilöllisyyspapereiden tiedustelutkin. Nämä kaikki edellytetään vain heidän voidakseen saapua kuolleelle kampukselle, joka on joko suljettu, ratsian kohteena taikka ilman professoreita.

Silloinkin kun oppilailla on lupa liikkua alueella, heitä vainoaa epävarmuus. Hiljattain Israelin armeija poisti Hebronissa ulkonaliikkumiskiellon muutamaksi tunniksi salliakseen yliopisto-opiskelijoiden siirtyä kampukselle. Kun opiskelijat saapuivat luentosaleihinsa, Israelin joukot saartoivat yliopiston ja pidättivat lähes 300 opiskelijaa. Toisessa tapauksessa Israelin ihmisoikeusjärjestö B’Tselemin lukiolaisjäsenet poistettiin luokistaan kesken loppukokeiden, ja heitä kiellettiin suorittamasta kokeitaan loppuun.

Yleinen vitsi Länsirannalla onkin, että palestiinalaisilla on vain yksi oikeus: oikeus olla myöhässä. Viime aikoina tämä oikeus on itse asiassa muuttunut suorastaa oikeudeksi pysyä aloillaan.

Ajanpeluuta

Isäni, lääketieteen professori al-Qudsin yliopistolla, asuu Ramallahissa, jossa on tällä hetkellä voimassa ulkonaliikkumiskielto. Hän ei ole kyennyt luennoimaan nyt kolmeen viikkoon. Kuten 700,000 muuta tavallista palestiinalaista siviiliä Länsirannalla, hän istuu kotiarestissa ilman mitään erityisempää syyta. Ilman, että hän olisi syyllistynyt mihinkään rikokseen.

Monet palestiinalaiset eivät kykene hakemaan yliopistoihin, koska heidän liikkumistaan on rajoitettu, eivätkä he siksi ole kyenneet suorittamaan vaadittuja kansallisia lukion loppukokeita. Kuvitelkaa turhautumista: vuosien valmistautumisen jälkeen menetät mahdollisuutesi opiskella yliopistossa, koska sotilas, joka on todennakoisesti tarpeeksi nuori kaydäkseen oikojan neuvoilla, päättää valita sinut tarkastuspisteen jonossa.

Huipputeknologiaakin käytetään jo koulutuksen sortoon. Birzeitin yliopiston opiskelijat, joita oli estetty pääsemästä kampukselleen, ryhtyivät suorittamaan kurssejaan muualla Internetin avulla luottaen saavansa sieltä tarpeelliset tiedotteet ja työjärjestykset. Israelin asevoimien hiljattainen hyökkäys Palnetin—Länsirannan suurimman Internet-operaattorin—toimistoon Ramallahissa jätti kuitenkin yliopiston kotisivut saavuttamattomiin, ja aiheutti lisäviiveitä yliopiston loppumattomalta tuntuvaan kevätlukukauteen.

Pahimmanlaatuista ironiaa

Hyökkäykset, esteet ja al-Qudsin yliopiston sulkeutuminen ovat erityisen ironisia kun muistaa Israelin puolustusvoimien viimeaikaiset väitteet, joiden mukaan palestiinalaisten oppikirjat kiihottavat oppilaita Israelin valtiota vastaan, syytös, joka on osoitettu vääräksi amerikkalaistenkin akateemikoiten taholta. Viimeksi George Washington Universityn professori Nathan Brownin. Israelin miehitys, hyökkäykset kouluihin ja yliopistoihin mukaanlukien, tuottavat huomattavasti kiihottavamman kasvatuksen kuin mikään oppikirja ikinä.

Järjestelmälliset hyökkäykset koululaitosta vastaan eivät ole uusia. Intifadan ensimmäisenä vuonna palestiinalaiset koulut ja yliopisto olivat suljettuina yli vuoden. Viime joulukuussa kveekarikoulu, jota itse kävin, jouduttiin lisäämään yli 90 koulun listaan, joita Israelin joukot ovat pommittaneet. Aikaisemmin tänä vuonna joukot ratsasivat myös Palestiinan opetusministerion tuhoten tietokoneita ja takavarikoiden asiakirjoja.

Sotaa viattomia vastaan

Koulut eivät ole turvallisuusriski. Israelin nykyinen kansalaisyhteiskunnan sorto—ennen kaikkea sen sota opiskelijoita ja koululaitoksia vastaan—on tuhoisaa politiikkaa, joka vain näännyttää maltillisuuden ja varmasti laajentaa vastarintaa.

Kirjoittajasta:
Lara Harb on kolmannen vuoden kirjallisuuden opiskelija Brownin yliopistossa ja on Middle East Research and Information Projectin (MERIP) palveluksessa Washingtonissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s