Uusin ase maailmanparantajien arsenaalissa on ajatus, jonka mukaan ”sota ei vähentäisi kiihkomuslimien Yhdysvaltoja kohtaan tuntemaa katkeruutta.” (Heikko Aittokoski, HS 11.9.) Lienee jokin mielenvikaisuuden laji kuvitella, että lampaat provosoivat susia, uhrit syyllistävät rikollisia, ja että kiihkoilijoiden vimmaa voisi jotenkin säädellä myöntyväisyydellä. Tämä mielenvikaisuuden laji vaikuttaa erityisen yleiseltä Yhdysvaltain itärannikon varakkaan kaupunkilaisälymystön piirissä sekä Euroopassa. Se voisi siis olla geneettistä perua. Toisaalta on todettu, että noitavainoihin johtaneet joukkohysteriaa aiheuttavat harhat voivat johtua myös maaperän sienikasvustosta.

Tasan vuosi sitten eurooppalaiset terroristit iskivät toiseen kohteeseensa—ensimmäinen oli Afganistanin legendaarinen vapaustaistelija Ahmedshah Masud, jonka murhasi kaksi Belgian passin haltijaa 9.9. Masud oli erehtynyt sitkeällä aseellisella vastarinnallaan katkeroittamaan Neuvostoliiton jälkeen myös Talibanin kiihkoilijat.

Ei ole oleellista, olivatko Belgian passit aidot, varastetut vai väärennetyt. Ei ole myöskään oleellista, että 19 lentokaapparista useimmat olivat saudeja, joiden älykkyysosamäärä oli käänteisesti verrannollinen heidän isiensä vuosituloihin. Aivottomien muskelimiesten liikkeitä ohjasivat Mohammed Attan kaltaiset psykopaatit, jotka olivat asuneet vuosikausia Euroopassa opiskelemassa katkeruutta Yhdysvaltoja kohtaan. Taustaryhmistä löytyy runsaasti syntyperäisiä eurooppalaisia, turkkilaisia, egyptiläisiä ja pakistanilaisia murhamiehiä, joille eri Euroopan maat ovat myöntäneet suojelusta heidän kotimaidensa viranomaisten syytteitä vastaan.

Koska kuluneen vuoden aikana terroristien määrä maailmassa on vähentynyt, Eurooppaan tuotettiin viime huhtikuussa 13 uutta terroristiharjoittelijaa Betlehemistä, jossa heitä vainosi Israelin armeija.

Eurooppalaisten sosiaali-insinöörien suurimpiin keksintöihin täytyy kuulua lämpömittari, josta olisi voitu seurata, kuinka lempeät sanat olisivat lauhduttaneet Attan siihen pisteeseen, että hän olisi suorittanut loppuun arkkitehtiopintonsa Hampurissa. Samalla mittarilla olisi varmasti ollut todettavissa, kuinka isältään yli 4000 vanhaa D-markkaa kuukausittaista opintorahaa saanut Ziad Jarrahi vajosi köyhyyden ja kurjuuden kierteeseen, joka eurooppalaisten tiedemiesten mukaan ajaa nuoria miehiä epätoivoon ja terrorismiin. Entä jos Yhdysvallat olisi viime vuosina käynyt useampia sotia, olisiko mittari osoittanut Attan ja Jarrahin vimman kiihtymistä? Miten muut kuin eurooppalaiset sosiaali-insinöörit, jotka tätä ihmelaitetta piilottelevat, olisivat mahtaneet havaita sotien ja katkeruuden välisen suhteen muutokset? Jos Yhdysvallat olisi marssinut 12 vuotta sitten Bagdadiin asti, olisivatko Atta ja Jarrahi kaapanneet useampia lentokoneita tai tähdänneet pari kerrosta alemmaksi?

Eurooppalaiset poliitikot vakuuttavat uskoaan siihen, että hyökkäys Irakiin ”ei vähentäisi” katkeruutta tai jopa vaarantaisi viattomien ihmisten turvallisuuden maailmassa, jossa kiihkomuslimeille, -juutalaisille, -kristityille, -hinduille ja -ateisteille näyttää löytyvän muutenkin liikaa ärsykkeitä. Poliitikkomme voisivat kuitenkin ystävällisesti luetella, mitkä kuluneen vuoden aikana tapahtuneet terrori-iskut ovat johtuneet Afganistanin sodasta, Irakin-vastaisista pakotteista tai Israelin miehittämien palestiinalaisalueiden väkivaltaisuuksista—ja mitkä niistä olisivat jääneet toteutumatta, mikäli islamistit olisivat saaneet tahtonsa läpi muussa maailmassa?

Amerikkalaisen laskuopin mukaan terrorismi vähenee jos terroristit vähenevät, ja tämä tapahtuu edistämällä terroristien kuolleisuutta, eli tappamalla heitä ennen kuin he ehtivät tihutöihin. Afganistanissa surmatut al-Qaidan miehet eivät ole poissa pitsinnypläyskerhoista, eivät akateemiselta uralta tai rehellisestä työstä, eivätkä rauhallisista koti-illoista perheidensä parissa. Sen sijaan ei ole mitään todisteita posttraumaattisen stressiterapian, muhkeiden sosiaaliavustusten tai myöntyväisyyspolitiikan terrorismia vaimentavasta vaikutuksesta.

Amerikkalaiset ovat jo huomanneet, että tietyissä eurooppalaisissa piireissä yksinkertainen laskuoppi, talonpoikaisjärki ja tosiasioiden tunnustaminen ei ole poliittisesti korrektia, ei seksikästä eikä muodin mukaista. merikkalaiset ovatkin todenneet, että myöntyväisyys kuuluu eurooppalaiseen luonteeseen tai kulttuuriperimään: Ei ole sellaista diktaattoria—Mussolini, Hitler, Stalin, Milosevic tai Saddam—jonka edessä Euroopassa ei olisi uskottu kärsivällisiin neuvotteluihin ja myönnytyksiin!

Viime päivien pääkirjoituksissa on pohdiskeltu Euroopan ja Yhdysvaltain suhteita. Ne ovat huonontuneet vuoden kuluessa, koska Eurooppa on haluton seuraamaan Yhdysvaltain komentoa ja kyvytön komentamaan itse itseään. Amerikkalaisia moititaan siitä, että he sekaantuvat liikaa muun maailman asioihin. Samalla heitä moititaan siitä, että he sekaantuvat liian vähän muun maailman asioihin. Erityisesti palestiinalaisten on ollut vaikea valita, johtuvatko heidän ongelmansa siitä, että Yhdysvallat tukee Israelia (miten? käymällä kauppaa? ylläpitämällä normaaleja diplomaattisuhteita? kiristämällä muita maita ja etenkin arabinaapureita sietämään Israelin politiikkaa?) vai siitä, ettei Yhdysvallat ole tarpeeksi kiinnostunut Lähi-Idän sotkuisesta vyyhteestä. Ainoa selvä asia on, että vika on jotenkin Yhdysvalloissa, eikä mitään syytä ole itsessä.

Eurooppa ei ole vieläkään pyytänyt anteeksi amerikkalaisilta, että se lähettää valtameren yli terroristeja, jotka ovat saaneet koulutuksensa eurooppalaisissa islamistikeskuksissa, ja kerää täydennystä menettämiensä miesten tilalle. Kun amerikkalaiset vielä elivät turvassa maailman myrskyistä, eurooppalaiset harjoittelivat rinnakkaineloa kommunistien kanssa ja yrittivät ymmärtää IRA:n, ETAn, RAF:n, Brigade Rosson ja muiden tiedostavien nuorten vapaa-ajanvietto-ongelmia.

Pari sukupolvea aikaisemmin, kun amerikkalaiset vasta laidunsivat preeriaa, eurooppalaiset siirtomaavallat kilpailivat Lähi-Idän, Pohjois-Afrikan ja Keski-Aasian valloituksilla. Kaiken tämän jälkeen Eurooppa ei näe mitään väärää siinä, että mielipuoli diktaattori terrorisoi omaa kansaansa, tuhoaa kokonaisen kansanryhmän ja hyökkäilee naapurimaihinsa—sellaisestahan Euroopassa on paljonkin mukavia muistoja. Sen sijaan omistamme ihmeellisen kyvyn ennustaa, kuinka sota Irakia vastaan suututtaisi muuten rauhalliset kiihkomuslimit ja lopulta vain lisäisi terrorismia—viime syksyn Afganistanin pommituksethan ovat eittämättä kaataneet maltillisia hallituksia ja ajaneet afgaaneja ulkomaille pakolaisiksi leireille, joissa heitä kasvaa uusia itsemurhalentäjiä New Yorkin taivaalle. Eikö niin?

Joukossa tyhmyys tiivistyy. Siitä johtunee, että mielipidemittaukset ja tiedostavien toimittajien haastattelut taiteilijakahviloissa paljastavat mitä ällistyttävimpiä tyhmyyden patoutumia ahtaissa paikoissa, kuten Euroopan kiemurtelevilla niemimailla, laaksoissa, yliopistojen ja parlamenttien käytävillä? Vai johtuuko tämä sittenkin maaperän sienikasvustosta, hulluruohosta tai sisäsiittoisuudesta?

Kirjoittajasta:
Reviisori pyrkii tarkastamaan, oikaisemaan ja re-visioimaan median käsityksiä historiasta, politiikasta ja tulevaisuudesta.