Venäjänmaa on laaja ja sen ongelmat vielä laajempia. Kuva, joka meille välittyy maan oloista ja yhteiskunnallisista virtauksista, painottuu suhteettomasti Moskovaan ja Pietariin, jotka kuitenkin ovat pikemminkin epätyypillinen poikkeustapaus kuin edustava otos venäläisestäkään Venäjästä—imperiumin etnisesti ei-venäläisistä alueista puhumattakaan. Suomessa monet Venäjän-kirjeenvaihtajat ovat onneksi viime aikoina heränneet tarkastelemaan alueita Moskovan tuollapuolen; esimerkkinä mainittakoon Helsingin Sanomain toimittajan Mika Parkkosen erinomaiset raportit Marin tasavallan oloista. Entä mitä kuuluu Etu-Kaukasiaan, alueelle varsinaisen Kaukasian pohjoispuolisilla tasangoilla, joka on ollut pääsääntöisesti venäläistä jo parisataa vuotta? Sen uskoisi olevan ”vakainta” Venäjää, onhan alue tiukasti Kremlin hallinnassa.

Etu-Kaukasian muodostavat käytännössä Krasnodarin (ent. Jekaterinodar) ja Stavropolin läänit, joskin jossain suhteessa myös Rostovin ja Astrakanin läänit voidaan lukea kuuluviksi Etu-Kaukasian alueeseen, sillä nekin ovat historiallista Krimin ja Astrakanin kaanikuntien aluetta, jossa on edelleen suuria muslimivähemmistöjä. Krasnodarin alue tunnetaan paremmin historiallisella nimellään Kuban, joen mukaan. Kaikkialla Etu-Kaukasiassa venäläisväestön viha kaukasialaisia kohtaan ja rasistinen väkivalta ovat lisääntyneet koko 1990-luvun jälkipuoliskon ja 2000-luvun alkuvuosien ajan.

Sekä Krasnodarin että Stavropolin lääneissä suurin poliittinen voima ovat kommunistit, joihin myös kuvernöörit Aleksandr Tshernogorov ja Nikolai Kondratjenko kuuluvat. Molemmat läänit ovat myös voimakkaasti kansallismielisiä. Erityisesti Kondratjenko pitää väsymättömästi puheita juutalaista maailmansalaliittoa vastaan. Kondratjenko on organisoinut kaksi alueellista voimaryhmää, joista toinen on hänen enemmistä hallinnon paikoista hallussaan pitävä aluepuolueensa Otetshestvo (ei pidä sekoittaa Moskovan pormestarin Juri Luzhkovin samannimiseen puolueeseen), ja toinen taas Kondratjenkon oma nuorisokaaderi, ”Kubanin nuorison patrioottinen liitto” eli Patsomol. Muukalaisvihamielisten ja äärikansallisten ryhmittymien kirjoa lisäävät alueella vankka Vladimir Zhirinovskin puolue, militantti kansallissosialistinen RNE sekä Kubanin kasakoiden kansallismielinen liike.

RNE, ”Venäjän kansallinen yhtenäisyys” (Russkoje natsionalnoje jedinstvo), on Aleksandr Barkashovin johtama fasistipuolue, jonka toiminta on koko Venäjän laajuista ja sisältää sotilaallisia yksiköitä, kymmenientuhansien miesten vahvuisia puolisotilaallisia joukkoja, jotka terrorisoivat vähemmistökansallisuuksia ja järjestävät Venäjän kaupungeissa pogromeja mm. kaukasialaisia torikauppiaita, juutalaisia tai ulkomaalaisen näköisiä vastaan. RNE:llä on oma tiedustelupalvelu, jonka tarkoituksena on toiminta poliittisia vastustajia (kuten demokraatteja ja liberaaleja) vastaan valtion elimissä, yhdistyksissä, tiedotusvälineissä, yliopistoissa ja kouluissa. Järjestöllä on voimakas edustus mm. sisäministeriössä, salaisessa poliisissa, vastavakoilussa, armeijassa ja monien alueiden hallinnossa.

Venäläisten ääriliikkeiden hallitseva asema Krasnodarin ja Stavropolin lääneissä selittyy konfliktilla venäläisväestön ja kaukasialaisten vähemmistöjen välillä, erityisesti suhteessa alueelle karkotuspaikoistaan Siperiasta ja Keski-Aasiasta palaavien ryhmien oikeuksiin. Poliitikot saavat helpoimmin venäläisten äänestäjien suosion vaatimalla kaukasialaisten ja turkkilaisten väestöryhmien karkotusta, eristämistä ja jopa eliminointia. Itäiseen Stavropolin lääniin on muuttanut väestöä Dagestanista ja siellä on esiintynyt väkivaltaisia yhteenottoja venäläisten ja dagestanilaisten nuorisojoukkojen välillä. Pahimmassa asemassa ovat Etu-Kaukasian mesheetit, georgianturkkilaiset pakolaiset, jotka Stalin karkotti Keski-Aasiaan, mutta jotka pakenivat sieltä pogromiaaltoa vuonna 1989. Nykytilanteessa he eivät voi palata Uzbekistaniin, eivät myöskään Georgiaan, ja Venäjän alueella heihin kohdistuu jatkuvaa terroria ja uusia pogromeja.

Kansallismieliset venäläispoliitikot perustelevat kaukasialaisia kohtaan lietsottua vihaa ja leimaamista geopoliittisesti: heidän mukaansa kyse on uhasta Venäjälle, ja meneillään on ”vyöry” etelästä tai jopa ”venäläisten kansanmurha” mikäli kaukasialaisten osuus väestöstä kasvaa jossain, mistä heidät on kerran karkotettu. RNE:n keskuskomitean jäsen Aleksandr Rashitski sanoi puolueen konferenssissa syyskuussa 1998, että ”eteläreuna on Venäjän rintamalinja taistelussa territoriaalisen yhtenäisyyden puolesta”. Kondratjenko puolestaan otti käyttöön kuvernööriksi valintansa jälkeen vuonna 1996 lainsäädännön, joka käytännössä teki kaukasialaisiin ja muihin etnisiin vähemmistöihin kohdistuvan diskriminaation ja terrorin lailliseksi. Hänen säätämänsä laki ilmoittaa Kubanin ”venäläisen kansan kotimaaksi” nimenomaan venäläisyyden kapeassa etnisessä merkityksessä.

Stavropolin alueella äärikansallisten ryhmien kannatusta on lisännyt Tshetshenian läheisyys, joka on lietsonut kaukasialaisvastaista mielialaa ja saanut kokonaisia kolhooseja liittymään RNE:hen, jolla on puolestaan hyvät suhteet valtaapitäviin kommunisteihin ja kuvernööri Tshernogoroviin. Stavropolin RNE:n johtaja Andrei Dudinov kehui, että ryhmällä on soluttautujansa kaikkialla: lakeja säätämässä, turvallisuuspalvelussa, hallinnossa, sisäministeriön joukoissa ja armeijassa. RNE:llä on myös hyvät suhteet Terekin kasakoiden johtajiin. Stavropolin RNE ylläpitää militanttia ryhmää nimeltä Russkije Vitiazi (Venäläisritarit), joka perustettiin vuonna 1995 ja järjestää mm. taistelukoulutusta.

Krasnodarin alueella RNE on toiminut hallitsevasti siitä lähtien, kun ainoa liberaali lehti lakkautettiin kansallismielisen kilpailijansa tieltä. RNE on mm. järjestänyt pogromeja mesheettejä vastaan Krymskin piirikunnassa vuonna 1996 piesten miehiä, naisia ja lapsia, sekä vaatinut juutalaisvastaisia pogromeja joulukuussa 1998: ”Auttakaa vapauttamaan rakastettu kotimaamme Kuban saatanan jutkuista! Tuhotkaa heidän asuntonsa, polttakaa heidän kotinsa! Heillä ei ole paikkaa täällä Kubanin maaperällä. Auttakaamme rakastettua johtajaamme N.I.Kondratjenkoa tässä vaikeassa kamppailussa… Kaikki, jotka piilottelevat kirottuja jutkuja, katsotaan kuuluviksi heidän joukkoonsa ja heidät myös tuhotaan. Jutkut tullaan tuhoamaan, voitto on oleva meidän!” (Krasnodarskije, 1998.)

Krasnodarin läänin lakeja säätävän neuvoston puhemies Vladimir Beketov puhui tammikuussa 2001 Venäjää uhkaavista salaliitoista, jotka pyrkivät hajottamaan Venäjän Etu-Kaukasian ”heikon alavatsan” kautta asuttamalla Stalinin karkotusten kohteiksi joutuneita kaukasialaisia ja turkkilaisia takaisin Kaukasiaan. Kyseessä on länsimaiden ja Turkin tukemien salaperäisten tahojen ohjailema salaliitto, jolla tuetaan islamilaisia ”ekstremistejä ja terroristeja”.

Beketov hyökkäsi erityisesti Kubaniin paenneita mesheettiturkkilaisia vastaan ja syytti Turkkia Venäjälle soluttautuvasta muslimivaarasta, joka ilmenee mm. siinä, että ”monissa kylissä jokaisesta tuhannesta vastasyntyneestä jo 500 on turkkilaisia”. Turkin salajuoni ilmenee humanitäärisen avun muodossa, sillä ”Turkki vahvistaa näiden ihmisten alueestamme saamaa jalansijaa mm. antamalla heille ruokaa ja vihanneksia”. Beketovin mukaan ”ei myöskään ole salaisuus, että juuri nämä immigrantit ovat syypäinä huumeiden ja aseiden salakuljetukseen ja muuhun kansainväliseen rikollisuuteen”. Beketovin maalaamassa uhkakuvassa mesheettiturkkilaiset pääsevät ennen pitkää myös yhteiskunnallisen päätöksenteon piiriin, ”kohoavat päättäviin asemiin, hamuten yhä lisää itsehallintoa—ja mitä sitten? Tervetuloa Kubanin islamilaiseen tasavaltaan!”

Moskovalainen Izvestija-lehti kertoi 22.4.2000, että fasisteja vastustava ”Rauhan koulu” -järjestö aikoi pitää fasismin vastaisen mielenosoituksen vappuna Novorossijskin satamakaupungissa. Poliisi esti sen tekemällä iskun antifasistien asuntoon, kuulustellen heitä, ottaen sormenjäljet ja marssittaen jonossa rautatieasemalle ja junaan käskien häipyä kaupungista palaamatta koskaan. Kun sitkeimmät palasivat, heidät pidätettiin. Poliisipäällikön mukaan ”Kubanissa ei ole sijaa pitkätukille”.

Volgogradin oblastin Tsaritsynin piirikunnan atamaani Vladimir Melihov vaati suoraa presidentinhallintoa alueelle, koska ”kaukasialaiset siirtolaiset” terrorisoivat etnisiä venäläisiä, mukaanlukien kasakoita, muuttamalla alueelle. Melihovin mukaan etnisiin venäläisiin kohdistui ”kansanmurha”, koska väestötieteilijät arvioivat heidän jäävän alueella vähemmistöksi 15-20 vuoden kuluessa. Alueelle on asettunut jo 70 000 Keski-Aasiasta palannutta tshetsheeniä, joiden väitetään jo hallitsevan öljyalaa, lihanjalostusta ja suurta osaa muustakin yritystoiminnasta. Azerbaidzhanilaisia oli jo lähes 80 000, armenialaisia yli 30 000 ja kazakkeja 40 000-50 000. Nezavisimaja Gazeta varoitti tämän johtavan venäläisten putoamiseen suhteelliseksi vähemmistöksi ”30 vuoden kuluessa” ja oli huolestunut myös siitä, että ”vaaleahiuksisten koululaisten osuus vähenee vuosi vuodelta”.

Huhtikuussa 2001 Putinin presidentinedustaja Etu-Kaukasiassa ilmaisi Stavropolissa huolensa venäläisten muuttoliikkeestä pois Kaukasian alueelta. Karatshai-Tsherkessiassa joka kolmas venäläinen suunnitteli muuttavansa pois, Dagestanista puolet on jo lähtenyt 1990-luvulla, ja Ingushiassa venäläisiä on enää alle 2% väestöstä, kun heitä viisi vuotta aiemmin oli 13%.

Donin kasakoiden vastavalittu atamaani Viktor Vodlatski vaati ensimmäiseksi julkisuudessa kaukasialaisten vastaisia muuttoliikettä rajoittavia lakeja ja hätätilan julistamista, koska ”tshetsheenien, avaarien, mesheettiturkkilaisten, azerbaidzhanilaisten, abhaasien, dagestanilaisten, ei-paikallisten armenialaisten ja muiden diasporat ovat vahvistamassa asemiaan alueellamme, käyttäytyen ilman kunnioitusta ja jopa röyhkeästi meidän alueellamme…” Kuten kaikilla Etelä-Venäjän nationalisteilla—olivat he varsinaisia venäläisiä tai kasakoita—suurin huolenaihe on ”mutiaisten vyöry”, kaukasialaisten karkotettujen kansakuntien muuttoliike takaisin omille kotiseuduilleen, joita kasakat ja venäläiset pitävät omana maanaan. Heille kaukasialaiset ovat vieraita tunkeutujia. Donin kasakat ovat myös ilmaisseet käsityksenään, että kyseessä ei ole mikään spontaani muuttoliike, vaan (Turkin, juutalaisten, länsimaiden, jne. ohjailema) tarkoituksellinen salaliitto Venäjän alueen vähittäiseksi takaisin valtaamiseksi väestöprosessin kautta.

Vodlatski oli järjestämässä pogromia tshetsheenejä vastaan Bogorodskojen kylässä maaliskuussa 2001. Kasakat hyökkäsivät tshetsheenipakolaisten kimppuun kirvein, miekoin ja veitsin aseistautuneina ja pahoinpitelivät kymmenen tshetsheeniä sairaalakuntoon. Samalla Donin kasakat esittivät julkisia vaatimuksia kaikkien kaukasialaisten ja turkinsukuisten kansojen karkottamiseksi Etelä-Venäjältä. Bogorodskojen pogromista innostuneina myös muut venäläiset alueella vaativat kaikkien tshetsheenien karkottamista. Vodlatski julisti: ”Antaa tshetsheenien painua takaisin Tshetsheniaan jälleenrakentamaan omaa talouttaan.” Kasakoiden hyökkäystä tshetsheenien kimppuun hän kutsui ”kansalliseksi konfliktiksi”. Alueelle jätettiin venäläishallinnon siunauksella kasakkarykmenttejä—samoja, jotka olivat suorittaneet pogromin—”kontrolloimaan tilannetta” ja terrorisoimaan kaukasialaisia.

Rostovin läänin Martinovskin piirikunnassa kaksituhatta venäläistä vaati kansanäänestystä siitä, pitäisikö kaikki etniset tshetsheenit karkottaa piirikunnan alueelta. Venäläiset eivät kuitenkaan osanneet perustella hysteriaansa muutoin kuin toteamalla, että ”emme voi elää yhdessä”. Venäläistutkija Larissa Hoperskajan mukaan Volgodonskin alueella tshetsheenien on jo mahdotonta näyttäytyä missään, koska ”terroristitekojen vuoksi tshetsheeniviha on suurta”.

Hoperskaja mainitsee, että etniset tshetsheenit eivät voi liikkua missään julkisilla paikoilla siksikään, että ”Tshetsheniassa menetetään poliisihenkiä” ja sen vuoksi poliisi suhtautuu kaukasialaisiin hengenvaarallisen väkivaltaisesti. Hoperskaja, joka ainakin implisiittisesti tuntuu mieltävän tshetsheenit jotenkin itse syyllisiksi heihin kohdistuvaan rasistiseen vainoon ja vihaan, ehdottaakin, että Punainen Risti siirtäisi toimintansa jonnekin muualle, lähemmäs Tshetsheniaa, että tshetsheenipakolaiset saataisiin pois venäläisten silmistä.

Linkkejä:
Venäläinen fasismi I
Venäläinen fasismi II: Eurasianismi

Kirjoittajasta:
Anssi Kullberg on Suomen Paneurooppa-nuorten varapuheenjohtaja, toiminut Ulkomaalaisviraston tutkijana ja Suomen Islamabadin-edustuston harjoittelijana, sekä vastikään palannut Pakistanista ja Afganistanista.