SAK:n hallitus

Suomen keskusta joutui maksamaan kovan hinnan pääministerin paikasta. Näin on sanottu, mutta se ei pidä paikkaansa. Kaikkien puolueiden oli pakko myöntää, että pääministerin paikka kuului Keskustalle kaikkien mittareiden mukaan suurimpana puolueena. Mutta hirmuisen hinnan puolue joutui maksamaan saadakseen SDP:n hallituskumppanikseen.

Samalla Keskusta maksoi katumusrahoja Väyrysen aikaisesta ”tahtopolitiikastaan” ja jälkihintaa myös sen myöhäisleimahduksesta, työreformista. Keskustan ja SDP:n puoluesihteereiden tv-keskustelussa vaalien jälkeen SDP:n Heinäluoma täsmensi puolueensa tunteman kepukammon lähteeksi juuri tuon tahtopolitiikan. Siksi Keskustan tarvitsi vain luopua omasta tahdostaan, ja esteet hallituskumppanuuden tieltä olivat poistuneet.

Porvarihallitukseen uskaltavaa tahtopolitiikkaa maassa ei enää ole. Sitä tosin Väyrynen esitti puolueensa valtuuston kokouksessa, mutta hänet oli jo onnistuttu sinkoamaan Brysselin ja Keminmaan kautta kulkevalle yksinäiselle politiikan ulkokehälle.

Keskustan alkynöyryytyksen jälkeen tahti jatkui samaan tapaan. Lipposta moitittiin huonoksi häviäjäksi, mutta kaikessa oli kysymys vain Heinäluoman tahtipuikon mukaan sovelletusta hänen entisen työnantajansa SAK:n tupotaktiikasta. Se näkyy ministerinsalkkujakoakin selvemmin hallitusohjelmasta, johon on lainattu tuposopimuksista jopa ns. kurkistusneuvottelut vaalikauden puoliväliin. Silloin tarkastellaan tilannetta ja sommitellaan mahdollisia jatkotoimia.

Keskustan neuvottelija Matti Vanhanen tosin sanoi, että Keskusta sai juuri ne salkut jotka se halusikin. Olisi mielenkiintoista kuulla minkä kakkosluokan salkun saaminen demareilta oli niin tiukassa, että se venytti neuvotteluja pitkälle aamuyöhön ohjelman jo valmistuttua.

Työelämäosassa vannotaan suurin piirtein joka kappaleessa kolmikannan nimeen. Kirjoitustapa on kuin suoraan 1970-luvun tulopoliittisista sopimuksista, jotka pursuivat samaan tapaan hyviä pyrkimyksiä. Niinpä tekstiin myös sopii Metalliteollisuuden työnantajaliiton kollegan tuolloinen luonnehdinta laajoista sopimuksista. Hänen mukaansa ainoa tekstistä käteen jäävä oli vaikutelma, että ei sillä ole ainakaan mitään pahaa tarkoitettu.

Hallituksen vahvat miehet ovatkin Heinäluoma ja hänen entinen esimiehensä SAK:n Ihalainen. Ilman heidän siunaustaan ei työelämässä tulevina vuosina liikahda lehtikään, josko muutenkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että työelämän säännöt tulevat pysymään sillä kivikautisella tasolla, jolle jo Sailaksen työryhmän edeltäjä Ahtisaaren toimeksiannosta ja Matti Pekkasen puheenjohdolla ne jäädytti.

Sailaksen työryhmä ohitti sujuvasti väliraportin liitteenä esitellyn Hollannin mallin, koska se olisi vaatinut ay-liikkeeltä suurta asennemuutosta mm. irtisanomissuojan osalta. Hollannissa se onnistui, meillä ei.

Samalla jäävät haaveeksi hallitusohjelman 100.000 työpaikkaa, vaikka tilastotiedettä kehittämällä varmaan tullaankin jälleen kertomaan samanlaisia satuja kuin työnsä päättänyt hallitus 300.000 luodusta työpaikasta.

Hallitusneuvottelujen alkuvaiheessa tuleva pääministeri Jäätteenmäki vakuutti, että kolmikannan reviirille ei hallitusohjelmassa astuta. Tämä ei kuitenkaan ole pitänyt, vaan hallitus on lupautunut uudistamaan yhteistoimintalain. Tässä otetaan jälleen reippaasti takapakkia 1970-luvulle. Silloin Ruotsin jäljittelystä innostuneena uskottiin, että staattisen hallinnon menetelmin voidaan luoda dynaamiseen yritykseen todellista yhteistoimintaa. Todellisuudessa tämä usko on haihtunut jo aikaa sitten, ja koko laki joutaisi romukoppaan. Jos yrityksellä on niin taitamaton johto, että se ei ymmärrä yhteistoiminnan arvoa ilman lakia, niin minkäänlaisella lailla sitä ei voida siihen pakottaa.

Kun uusi hallitus nyt kuitenkin nostaa pakkolain kunniaan, voi samalla arvailla mielessään, kaivaako punamultakoalitio naftaliinista myös ne muut tuonaikaisen kalupakkinsa työkalut, joilla silloin laskettiin vankkaa pohjaa nykyiselle suurtyöttömyydelle. Ensimmäinen todella luja peruspilari oli seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina säädetty ns. työsuhdeturvalaki, laiskojen suojelulaiksi mainittu, jolla irtisanomiskorvaukset korotettiin moninkertaisiksi. Lain esitteli hallituksessa sosiaali- ja terveysministeri Eeva Kuuskoski-Vikatmaa, jonka poliittisena avustajana oli Anneli Jäätteenmäki.

Tämän lain tuntuvaa tiukentamista vasemmiston ehdokkaat vaativat vaalipuheissaan, kun se ei onnistunut viime syksyn tuponeuvotteluissa. Se ei sisälly hallitusohjelmaan, mutta aivan varmaa on, että demarit ajavat samaa asiaa yhteistoimintalain kautta. Juuri siksi jälkimmäinen on asiaa ymmärtämättömän Keskustan ohi ujutettu hallitusohjelmaan. SAK:n taktiikassa asetettuun tavoitteeseen on aina pyritty useita teitä.

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s