Georgia ja Moldova: kamppailu vapaasta Euroopasta jatkuu taas

Vapaus voitti Georgiassa—toistaiseksi

Sakartvelos gagimardzos! Pitkästä aikaa Eurooppa sai kokea uudelleen henkäyksen vuosien 1989-1992 samettivallankumouksista, kun valta vaihtui verettömästi eteläkaukasialaisessa Georgiassa. Entinen KGB:n kenraali ja Neuvostoliiton ulkoministeri Eduard Shevardnadze sai nyt maistaa omaa lääkettään. Hän nousi itse 1990-luvun alussa valtaan raa’alla ja verisellä Venäjän tukemalla vallankaappauksella, syrjäyttäen demokraattisilla vaaleilla valitut presidentti Zviad Gamsahurdian, hallituksen ja parlamentin ja syösten maan sisällissotaan, joka raunioitti sen talouden.

Georgia on ikivanha eurooppalais-orientaalinen maa, jossa muodostettiin toinen maailman ensimmäisistä kristillisistä kuningaskunnista (toinen oli Armenia, sekin Kaukasiassa). Georgia oli kiinteä osa välimerellistä Eurooppaa, vanhaa kristikuntaa ja toisaalta myös vaurasta Orienttia satoja vuosia ennen kuin ensimmäiset ”venäläiset” nykyisessä Ukrainassa kääntyivät kristinuskoon. Marco Polo kuvaili silkkitien alkupäässä sijaitsevan Georgian sivistystä ja vaurautta samaan aikaan, kun kaukana Kaukasusvuorten pohjoispuolella sijaitsevasta ”pimeyden valtakunnasta” liikkui vain epämääräisiä ja pelottelevia huhuja. Georgiassa puhutaan useaa kaukasialaista kieltä ja käytetään ikiomia Bysantin aikakaudelta peräisin olevia aakkosia. Pääkieli, kartveli, on mm. tshetsheenin, avaarin ja tsherkessin sukukieli. Länsi-Georgiassa—Megreliassa, Svanetiassa ja Imeretiassa—puhutaan huomattavasti kartvelista poikkeavia murteita.

Moni asia on ”ikiomaa” tässä kiehtovassa vuoristomaassa, jota halkovat jylhät rotkot ja vehreät jokilaaksot ja joka vaihtelee Mustanmeren lämpimistä rannikoista idän kuiville aromaille ja Kaukasuksen ylämaiden viimaan. Georgialaiset ovat ylpeää ja perinteitä rakastavaa kansaa, kuten vuoristokansat yleensä, ja katsovat olevansa vanhempia ja oikeampia eurooppalaisia kuin yksikään maata historian saatossa miehittäneistä suurista naapureista—persialaiset, turkkilaiset ja venäläiset. Georgia on kuitenkin ollut myös sivilisaatioiden välittäjä ja suvaitsevaisuuden keidas, sillä siellä kristityt, muslimit ja juutalaiset ovat voineet elää sulassa sovussa. Georgia, jonka Venäjä liitti imperiumiinsa vuonna 1801, oli myös tsaarinajalla ja jopa neuvostoaikana muuta imperiumia vapaampi, ja monet toisinajattelijat pakenivat sinne. Nykyisin Georgia pyrkii jatkamaan tasapainottelijan ja sillanrakentajan rooliaan: idän ja lännen, pohjoisen ja etelän, Turkin ja Venäjän, Euroopan ja Lähi-idän välissä.

Georgialaiset sympatisoivat voimakkaasti vapaudestaan yhä taistelevia pohjoiskaukasialaisia sukukansojaan ja osoittavat siten konkreettisesti, ettei Kaukasiassa ole kyse uskontojen välisestä konfliktista, vaan tilanne on yhä, kuten satoja vuosia, Venäjän imperiumi vastaan kaukasialaisten kansojen itsenäisyys. Tshetsheenipakolaisten majoittaminen ja etenkin vapaan tiedonvälityskanavan tarjoaminen Kaukasukselle ovatkin tehneet Georgiasta piikin Venäjän ylivallan lihaan, minkä vuoksi Venäjä on toistuvasti pyrkinyt epävakauttamaan Georgiaa ja estämään sen irtipääsyn ja lähentymisen länteen.

Venäjä on miehittänyt Abhasian ja Etelä-Ossetian, joista on tullut stalinismin ulkoilmamuseoita ja kansainvälisen asekaupan ja terrorismin pesäkkeitä. Vaikka Venäjä ETYJ:in päätöksellä sitoutui vetämään tukikohtansa Georgian alueelta heinäkuuhun 2001 mennessä, on vasta yksi tukikohta luovutettu Georgialle ja sekin tuhottuna. Venäjä kieltäytyy edelleen vetämästä joukkojaan Georgiasta. Useampaan kertaan viime vuosina vain Yhdysvaltain väliintulo on estänyt Venäjää hyökkäämästä Georgiaan.

Kun parlamenttivaalit tänä syksynä osoittautuivat läpeensä epärehellisiksi, useimmat ulkomaiset tarkkailijat olivat varsin välinpitämättömiä. Ajateltiin, että taas vanha valta, Moskovan ohjauksessa, varmistaa valtansa jatkuvuuden. Koko entisen Neuvostoliiton alueella, Baltian maita lukuunottamatta, vaalit ovat olleet järjestään epärehellisiä. Viimeksi Georgian vauraammassa naapurimaassa Azerbaidzhanissa siirrettiin valta Shevardnadzen kollegalta, entiseltä KGB:n kenraalilta Haidar Alijeviltä hänen liikemiespojalleen Ilhamille. Venäjä oli tyytyväinen, koska demokraattinen oppositio vaiennettiin, ja Yhdysvallatkin näytti tyytyvän Ilham Alijeviin vakauden nimissä.

Epärehelliset vaalit ja vallan siirtäminen ennalta päätetyille seuraajille kuuluvat osana Venäjän presidentti Vladimir Putinin käsitykseen ”hallitusta demokratiasta”, johon kuuluvat myös riippumattoman tiedotusvälityksen vaientaminen ja yritysjohtajien vaihtaminen siinä missä vaihdetaan valtion viranhaltijoitakin. Länsimaille on uskoteltu loputtomalla toistolla, että Baltiaa lukuunottamatta entinen Neuvostoliitto ei ole kypsä demokratialle, ja että mikäli kansat saisivat itse päättää omista asioistaan, siitä seuraisi jotain perin ennakoimatonta. Todellisuus ei tue tätä myyttiä, sillä juuri Moskovan tuki entisten neuvostokaaderien diktatuureille ja lähiulkomaiden sisäpolitiikan törkeä manipulointi ovat syynä suurimpaan osaan alueen epävakautta ja konflikteja.

Tällä kertaa georgialaisia ei kuitenkaan petetty. Riippumattoman Rustavi-2-televisioaseman julkituoma uhka siitä, että Venäjä painostaisi Shevardnadzea luovuttamaan valtansa jollekin venäläismieliselle johtajalle ilman demokratisoitumista, pakotti opposition toimimaan. Samettivallankumousta oli valmisteltu huolellisesti, ja sillä näytti olevan Yhdysvaltain antama moraalinen selkänoja, mikä hillitsi myös Venäjää. Länsimielinen oppositiojohtaja Mihail Saakashvili oli liittoutunut parlamentin puhenaisen Nino Burdzhanadzen kanssa hyvin toimivaan verettömään vallansiirtoon. Kaduilla liehuivat Pyhän Yrjön ristillä varustetut liput, ja alkuperäisiä itsenäisyystaistelijoita, ”zviadisteja”, saatiin vallankumouksen tueksi Länsi-Georgiasta. Saakashvili on profiililtaan liberaali oikeistolainen, Burdzhanadze taas edustaa maltillista vasemmistoa.

Georgia on hakenut NATO:n jäsenyyttä vuodesta 2002 lähtien ja ensimmäisessä puheessaan väliaikainen presidentti Burdzhanadze ilmoitti Georgian tähtäävän myös EU:n jäseneksi. EU:n tähtilippuja näkyikin yrjönristien joukossa mielenosoituksissa. Paljon riippuu yhä länsimaiden tuesta, jotta Georgia pystyy säilyttämään vakautensa ja Venäjä hillitsemään edesvastuuttomat käyttäytymismuodot ja vetämään pois joukkonsa Georgian alueelta. Pian valmistuvan Bakun-Ceyhanin öljyputken tulisi edistää Georgian taloudellista riippumattomuutta ja tuoda helpotusta Venäjän jatkuvasti kiristysruuvina käyttämään energia- ja taloussaartoon.

Moldovan kristillisdemokraatit taistelevat maansa vapaudesta

Samaan aikaan toisaalla on tilanne pahentumassa radikaalisti: Venäjä pyrkii runnomaan läpi Moldovassa uudistuksen, joka käytännössä liittäisi Moldovan kokonaan Venäjän valtapiiriin ja Venäjän miehittämään Transnistrian separatistitasavaltaan, joka on vanhoillisstalinistien hallinnassa ja toimii yhtenä Euroopan ase-, huume- ja ihmiskaupan keskuksista. Moldova on sinnitellyt IVY:n demokraattisimpana valtiona paljolti parlamentaarisen perustuslakinsa ansiosta, mutta Putin pyrkii nyt liittämään Moldovan osaksi johtajavaltaista järjestelmää, jota Venäjä ja suurin osa muista IVY:n maista noudattaa.

Kriisi alkoi vuonna 2001, kun kommunistit nousivat valtaan parlamenttivaaleissa ja nostivat sitten uudeksi presidentiksi entisen KGB:n upseerin ja etnisen venäläisen Vladimir Voroninin. Voronin vaati heti, että ”Moldovan on vastustettava Eurooppaa niin kuin Kuuba vastustaa Yhdysvaltoja”. Moldovan tie Eurooppaan kulkee ennen kaikkea Romanian kautta, sillä moldovalaiset ovat romanialaisia, puhuvat romaniaa ja tasavalta on itse asiassa Itä-Moldova eli Bessarabia, jonka Venäjä miehitti Romanialta itselleen.

Moldova sinnittelee silti yhä huomattavasti paremmin kuin toinen kommunistien kaappaama entinen neuvostotasavalta, Valko-Venäjä. Tästä on kiittäminen Moldovan periksiantamatonta oppositiota, jonka johtotähti on Kristillisdemokraattisen kansanpuolueen (PPCD) varapuheenjohtaja Vlad Cubreacov. Cubreacov aateveljineen saa tukea ennen kaikkea rajan takaa Romaniasta. Toistuvasti opposition nostattamat mielenosoitukset, joissa erityisesti opiskelijat ja koululaiset ovat olleet kantavina voimina, ovat pakottaneet kommunistit, Voroninin ja Venäjän perääntymään. Näin oppositio on onnistunut saamaan lisäaikaa Moldovan tulevaisuudelle. Riippuu kuitenkin maailman, ennen kaikkea Euroopan, tuesta, kuinka kauan moldovalaiset jaksavat pitää maansa poissa Valko-Venäjän tieltä.

Kirjoittajasta:
Anssi Kullberg on Suomen Paneurooppa-nuorten varapuheenjohtaja, toiminut Ulkomaalaisviraston tutkijana ja Suomen Islamabadin-edustuston harjoittelijana, sekä vastikään palannut Pakistanista ja Afganistanista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s