Kirkko ja Bushin valtio

“In God we trust” (turvaamme Jumalaan) – näiden sanojen toistamisen Usan konservatiivit haluavat jatkossakin pakolliseksi kansalaisilleen uskonnosta riippumatta. Perustuslain mukaan kirkko ja valtio on erotettu, mutta konservatiivit ovat silti onnistuneet saattamaan tällaisia käytäntöjä voimaan, ja vaalien alla edustajainhuone hyväksyi lain, joka estäisi oikeutta tutkimasta kyseisiä käytäntöjä. Osa demokraateistakin tuki esitystä.

Täysin päinvastoin kuin Ronald Reagan aikoinaan, julkisia menoja eniten paisuttanut presidentti maailmanhistoriassa, George W. Bush, ei ole kaatanut vetollaan ainuttakaan kongressin keksimää menojenlisäystä. Kesällä Bush käytti veto-oikeuttaan ensi kerran – suunnatakseen julkisen tutkimusrahoituksen täysin pois kantasolututkimuksesta.

Geneven sopimukset pätevät terrorinvastaisen sodan vankeihin

USA:n korkein oikeus päätti, että Geneven vuoden 1949 sopimukset pätevät myös terrorinvastaisen sodan vankeihin. George W. Bushin hallinto on aiemmin väittänyt, että ne eivät päde. Nyt se väittää, että vankien kohtelussa on siitä huolimatta sopimusten mukaiset periaatteet. Käytännössä ainakin yksittäistapauksissa näin ei ole ollut, ja Bushin hallinnon on katsottu toivoneenkin sallittua kovempia kuulustelukeinoja.

Vielä päätöksen jälkeen ennen välivaaleja kongressi hyväksyi ”kevytkidutuslain”, jolla aiemmin käytettyjä keinoja nimettiin laillisiksi yksityiskohtaisesti

Geneven sopimusten mukaan sotavangit pitäisi palauttaa sodan päätyttyä. On esitetty, että Afganistanin sota on jo päättynyt. Toisaalta ainakin osa Afganistanista otetuista vangeista on sellaisia, joiden sota ei ole päättynyt, ts. jotka ehkä siirtyisivät jatkamaan sotaa toiselle rintamalla, Afganistanissa tai muualla.

Human Rights Watchin raportin mukaan monet yhdysvaltalaissotilaat ovat kiduttaneet Irakissa vankeja systemaattisesti esimiestensä (kapteeneista eversteihin) kirjallisilla luvilla mm. pahoinpidellen, kylmyydellä ja kuumuudella. Haastatellut sotilaat olivat työskennelleet kolmessa eri pidätyskeskuksessa. Esimiehet olivat sanoneet heille, ettei heidän tarvitse noudattaa Geneven sopimusta. Aiemmin on väitetty, että rivisotilaat olisivat kiduttaneet oma-aloitteisesti.

Viaton kanadalaisinsinööri Maher Arar otettiin kiinni Yhdysvalloissa vuonna 2002 väärien epäilyjen vuoksi. Hänet vietiin Syyriaan, jossa häntä pahoinpideltiin ja pakotettiin ”tunnustamaan” osallistuminen terroristikoulutukseen Afganistanissa, jossa hän ei ollut koskaan ollut. Vankeus Syyriassa kesti vuoden. Kanadalaiskomitean syyskuussa 2006 julkistaman raportin mukaan mies oli täysin syytön.

Amnesty syyttää sekä Israelia että Hizbollahia ihmisoikeusrikkomuksista

Amnesty International on tehnyt tutkimuksen Israelin ja (Libanonin) Hizbollahin kesäisestä sodasta. Järjestö syyttää molempia osapuolia ihmisoikeusrikkomuksista.

Israelin rikos oli mm. pommittaa vesi- ja sähkövoimaloita (mitä se puolusteli niiden tuotannon käytöllä rakettien valmistukseen), Hizbollahin rikoksena oli mm. pommittaa israelilaisia siviilejä raketein.

Linkkejä:
VS: Ronald Reagan – vapaamman maailman esitaistelija

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s