Kommunismi raaisti suvaitsevan Afganistanin

Afganistan on vuoteen 1978 asti ollut erittäin maaseutuvaltainen heimoyhteiskunta, joka on pystynyt pitämään puoliaan niin mongoleja kuin venäläisiä vastaan. Väestöstä 99 % on islamilaisia, 4/5 sunnia ja 1/5 shiialaisia, mutta maan islamilaisuus on ollut hyvin maltillista ja sharian mukaiset ruumiilliset rangaistukset kiellettyjä kunnes kommunistien vallankaappaus 1978 yhtenäisti ja jyrkensi maan islamilaista rintamaa.

Historiaa Neuvostoliiton varjossa

Vuonna 1921 kuningas Amanullah solmi yhteistyösopimuksen Neuvosto-Venäjän kanssa, ja venäläiset mm. rakensivat lennätinlinjoja Afganistaniin. Kommunistisen internationaalin johtajat katsoivat, että imperialismin vastaisuus voisi houkutella heidän leiriinsä ”hallittuja” kansoja, ja antoivat julistuksia, joissa termi ”luokkataistelu” korvattiin sanalla jihad (pyhä sota). Samaan aikaan Neuvosto-Venäjä liitti itseensä pohjoisen Afganistanin maakunnan ja kukisti sen talonpoikaiskapinat hyvin julmasti reilun vuosikymmenen kuluessa.

Neuvostoliiton vaikutus Afganistanissa vahvistui, monet upseerit koulutettiin NL:ssä, NL:n agentteja oli Afganistanin salaisessa poliisissa ja NL:n neuvonantajat mm. uudenaikaistivat maan armeijan.

Vuonna 1963 kuningas Zahir Shah otti hallitukselta vallan itselleen, laillisti poliittiset puolueet, järjesti vapaat vaalit (1965, 1969) pyrki muuttamaan hallitusmuodon perustuslailliseksi monarkiaksi, Afganistan länsimaistui ja uudenaikaistui.

Kuningas on nyt 86-vuotias ja asuu Italiassa. USA on ollut yhteydessä häneen, ja hän on nyt syyskuun lopulla ilmoittanut julkisesti olevansa käytettävissä ”maan tulevan hallinnnon takuumieheksi”.

Kommunismin vastaisku

Afganistanin pieni kommunistinen puolue (AKP) oli kerännyt verkkoonsa joukon eliittiä ja sotilaita, joiden tuella kuninkaan 1963 syrjäyttämä pääministeri (serkku) prinssi Daud kaappasi vallan vuonna 1973. Perustuslailliset vapaudet lakkautettiin ja alkoi ensimmäinen sortovaihe
kommunistien yllytyksestä (salamurhia, kidutusta, hirmuvaltaa).

Vuonna 1975 Daud kuitenkin erotti kommunistit hallituksesta, riitaantui NL:n Brezhnevin kanssa ja pyrki ottamaan etäisyyttä NL:ään. AKP valtasi presidentinpalatsin 27.4.78 panssareiden ja lentokoneiden tekemällä rynnäköllä ja teloitti Daudin perheenjäsenineen. 29.4. alkaneessa vainossa teloitettiin lisäksi 3000 ei-kommunisti-sotilasta ja 10000 entisen hallinnon kannattajaa. NL tunnusti uuden vallan ensimmäisenä.

Kapinoita puhkesi kaikkialla, ja niihin vastattiin hirmuvallalla. Kylistä tai suvuista saatettiin teloittaa kaikki miehet poikalapsia myöten ja tuhannet kuolleet ja elävät haudattiin puskutraktorein äitien ja leskien silmien edessä. ”Me aiomme jättää eloon vain miljoona afganistanilaista, sillä se riittää sosialismin rakentamiseen”, totesi keskitysleirin johtaja. Koko maan eliitti teloitettiin, maaseudulla terrorin ja pommitusten uhreja oli lähes 100 000.

Kaikkien uskontojen harjoitus kiellettiin, ja epäyhtenäiset islamilaiset ryhmät alkoivat löytää toisensa, ja vuosien mittaan heistä muodostui 60-200 000 miehen vastarintaliike. Sunnipuolueiden tukikohdat olivat Pakistanissa ja shiialaisten Iranissa.

NL tuki kapinoiden tukahduttamista yhä voimakkaammin. AKP:n sisäisessä valtakamppailussa Hafizullah Amin nousi pääministeriksi maaliskuussa ja presidentiksi syyskuussa 1979.

Afganistanilaiset eivät ole koskaan historiassaan alistuneet eivätkä alistuneet nytkään. Amin ilmeisesti oli katsonut parhaaksi irtautua NL:n ohjauksesta ja oli ottanut yhteyttä USA:an (jossa oli opiskellut) ym.

Neuvostoliitto ei suvaitse niskurointia

Niinpä 27.12.79 neuvostojoukot vyöryivät Afganistaniin YY-sopimukseen vedoten, valtasivat presidentinpalatsin, ja ampuivat Aminin, kun tämä kieltäytyi eroamasta, ja tapahtuman todistajat. Afgaanit eivät kuitenkaan antautuneet ja lopulta Gorbatshov veti joukot maasta vuonna 1989 (viimeiset 15.2.89), joskin antoi vielä sen jälkeen sotilasapua, ja 87-92 hallinnut Muhammed Najibullah (”Afganistanin Gorbatshov”) kaatui vasta NL:n hajottua.

Koko sodan aikana kommunistit saivat haltuunsa tuskin viidenneksen maan pinta-alasta, he tyytyivät pitämään hallussaan suuret liikenneväylät ja kaasu- ja öljytoimitukset, jotka tietysti ohjattiin NL:ään, joka laskutti maan tuhoamisesta. NL:n armeija sortui huumeisiin ja KGB:kin järjesteli huumekauppaa. Osa kotiinpalanneista sotilaista suljettiin mielisairaaloihin, osa pani alkuunsa äärikansallisen juutalaisvastaisen Pamjat-liikkeen, jota KGB tuki.

USA alkoi toimittaa vastarintaliikkeelle mm. IT-ohjuksia. NL kosti julmasti jokaiselle kylälle, jota epäiltiin vastarinnasta, ja myös vastarintaliikkeet panivat toimeen julmia verilöylyjä.

Sodan julmuudet

(Tämän osan sisältämä materiaali on sopimatonta herkille lukijoille. Heitä suositellaan siirtymään seuraavaan alaotsikkoon ”Kommunismin jälkeen Talibanin kouriin”.)

NL:n sotilaat valelivat vaienneita ihmisiä petrolilla ja polttivat heidät, pudottivat naisia alastomina helikoptereista, tuhosivat kyliä kostoksi yhden sotilaan kuolemasta, napalmia ja fosforia, myrkkykaasuja ja biologisia aseita käytettiin siviiliväestöä vastaan, jotta heidät pelotettaisiin tukemasta kapinallisia. NL myrkytti juomavettä, pommitti kyliä, joihin sotilaskarkureita oli paennut ja jopa kylistä pakenevia miehiä, naisia ja lapsia kostoiksi sissien hyökkäyksistä. Vielä vetäytyessään armeija puhdisti ohjuksin liikenneväyliään.

Miinoja kylvettiin helikoptereista pelloille viljelyn estämiseksi, 700 000 ihmistä vammautui ja vammautuu yhä 20 miljoonasta miinasta. Lapsille pudotettiin lentokoneista leluja, joihin kätkeytyi ansa. Hävittäessään kyliä neuvostoliittolaiset hyökkäsivät jokaiseen taloon ja ryöstivät ja raiskasivat naisia.

Vankilat, kidutus, keskitysleirit olivat arkipäivää. Kidutukseen käytettiin sähköiskuja sukuelimiin, kynsien kiskomista, suuhun virtsaamista, poliisikoirien päästämistä vankien kimppuun, raiskaamista sukulaisten nähden, jäsenien irtileikkausta jne. Pelkästään Pul-i-Charkin vankilan liepeiltä löytyi 12000 ruumiin joukkohauta. Neuvostoliittolaiset osallistuivat kuulusteluihin ja avustivat pyöveliä.

30000 lasta, 6-14 v., lähetettiin NL:ään koulutettaviksi lapsivakoojiksi, jotka soluttautuisivat vastarintaliikkeeseen. Vastustaneet vanhemmat vangittiin. Lapset huumattiin koulutuksen helpottamiseksi. Niskuroijia tapettiin sähköiskuilla tai hirttämällä muiden silmien edessä: ”Näin voi käydä, jos ette tee mitä teidän käsketään tehdä!”

Sota tuhosi myös maan historiallisia muistomerkkejä sekä pääkaupungin kosmopoliittisen ja suvaitsevan ilmapiirin. Nyky-Afganistania ei enää tuolloiseksi tunnistaisi. Pakolaisia oli viisi miljoonaa (2/3 Pakistaniin) sekä maan sisäiset pakolaiset. Sota vaati 1-2,5 miljoonaa kuolonuhria, 90 % siviilejä, ja 2-4 miljoonaa haavoittunutta.

Kommunismin osuus islamilaisten liikkeiden ja etnisten jännitteiden synnyssä on kiistaton. Uudenaikaistuvasta ja vaurastuvasta valtiosta tuli köyhä maa, jossa sotakulttuuri ja väkivalta olivat ainoa viitekehys.

Kommunismin jälkeen Talibanin kouriin

Monet sotaorvot koulutettiin Taliban-liikkeen hoivissa Pakistanissa ääri-islamilaisiksi sotureiksi, mitään muuta perhettä kuin Taliban ei heillä enää ole. Niinpä naisetkin ovat monille heistä vieraita olentoja, mikä selittää osin Afganistanin nykyisen naisten sorron; loppuosa selittyy sillä, että Talibanin valta edustaa radikaalimpaa islamilaisuutta kuin minkään muun maan hallinto.

90-luvulla Taliban aloitti kapinan maltillisempaa islamia edustanutta hallintoa vastaan. Nyt Masudin joukot hallitsevat enää pientä aluetta maan pohjoisosassa. Masud surmattiin tässä kuussa (9/2001) kahden toimittajaksi tekeytyneen miehen itsemurhaiskussa, joskaan hänen joukkonsa aikovat yhä jatkaa hitaasti käytävää taistelua.

Hieman surman jälkeen tapahtuivat New Yorkin lentokoneiskut mm. WTC:hen (11.9.01); iskujen pääepäilty on Talibanin suojiin Saudi-Arabiasta paennut miljardiperijä Osama bin Laden.

Vaikkeivät Talibanin raakuudet kenties ole kommunismihallinnon veroisia, sen julma hirmuvalta ulottuu syvemmälle tähän väkivaltaan totutettuun maahan ja osoittaa, ettei sosialismi ole ainoa aate, jonka äärimuodot johtavat julmaan totalitarismiin, mm. kristinusko ja islam pystyvät uskomattomiin raakuuksiin (toisin kuin ilmeisesti buddhalaisuus).

Islamia sinänsä ei tule syyttää Talibanin hallinnosta. Alkuperäinen islam oli pitkään maailman tieteiden, taiteiden ja vainottujen (myös juutalaisten) suvaitseva turvasatama fundamentalistikristittyjen vainotessa toisiaan Euroopassa (tämä on tietysti suhteellista), ja nykyajan islamilaisista oppineista suurin osa on vieläkin suvaitsevampia ja rauhaarakastavampia.

Tällä hetkellä niin Taliban kuin Pakistankin ovat tienhaarassa maltillisempien ja radikaalimpien suuntausten välillä, ja lähikuukaudet saattavat ratkaista maan tulevaisuuden.

USA toivottavasti ottaa historiasta opikseen ja ymmärtää, että vastapuoliksi ei saa asettaa mitään kansaa, kulttuuria tai uskontoja, että diplomaattisia keinoja tulee yrittää viimeiseen asti, ja että kansaa ei tulisi kääntää maltillisempia suuntauksia vastaan. Missään tapauksessa valloitussotaan ei tule lähteä, ja täsmäiskutkin voivat kääntyä tarkoitustaan vastaan.

Kirjoituksessa käytetty päälähde: Kommunismin musta kirja, Stéphane Courtois et al., WSOY, 2000 (alkuperäisteos 1997).

Linkkejä:
Afghanistan Online

Kirjoittajasta:
Heli Parkkinen on vantaalainen kansalaisaktivisti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s