Venäläinen satu – Litvinenkon ja Politkovskajan

Kuvitellaanpa, että Berliinissä tai Pariisissa olisi murhattu entinen CIA:n agentti, joka on arvostellut George W. Bushin hallintoa. Jäljet johtaisivat CIA:n murharyhmään, joka olisi käyttänyt aseenaan radioaktiivista säteilyä ja samalla saastuttanut hotelleja, ravintoloita, lentokoneita jne. Millainen häly nousisikaan? Miljoonat ihmiset marssisivat kaduilla, parlamentit vaatisivat virallista selitystä ja diplomaattisia vastatoimia, tuomarit ja ihmisoikeusjärjestöt nostaisivat syytteitä Yhdysvaltain viranomaisia vastaan, valtiovierailuja peruttaisiin, amerikkalaisia tuotteita boikotoitaisiin, tähtilippuja poltettaisiin ja Hollywood ryhtyisi tekemään elokuvaa maailmaa järkyttävästä skandaalista.

Mutta mitä tapahtuukaan, kun asialla on Venäjä? Kadut kumisevat tyhjyyttään, Amnesty raportoi Tshetshenian sodan sijasta Viron venäläisvähemmistön asemasta, poliitikot pahoittelevat ja toivovat parasta, Putinka-vodkan kysyntä kasvaa ja media etsii epätoivoisesti vaihtoehtoista teoriaa palauttamaan uskon Venäjän viattomuuteen.

Aleksandr Litvinenkon murhan johtolangat kulkevat lontoolaishotellissa oleskelleiden ”lomailevien” FSB:n agenttien kautta suoraan Moskovaan. Venäläiset antavat pääepäiltyjen tilasta ja kuulusteltavuudesta ristiriitaisia tietoja. Ilmeisesti vielä ei ole päätetty, onko Venäjän turvallisuuspalvelun epäileminen törkeä ulkopoliittinen loukkaus, ovatko epäillyt olleet yli-innokkaasti omalla asiallaan (”renegades”, ”rogue elements”), ovatko syylliset tavanomaisia tshetsheenejä ja juuri menehtyneet tapaturmaisesti tai yrittäessään paeta vai ovatko venäläiset itse asiassa maailmanlaajuisen siionistis-imperialistis-islamilaisen salaliiton uhreja.

Viimeksi mainittu teoria tarkoittaa johtolangan kerimistä päinvastaiseen suunnitelmaan: Venäjä lähettääkin tutkijansa Lontooseen selvittämään sairaalassa olevan agenttinsa murhayritystä, josta epäillään Litvinenkoa, tämän juutalaista kapitalistiystävää (Berezovski) ja islamilaista separatistiystävää (Zakajev) sekä Puolan ja Baltian maiden turvallisuuspalveluja. Teorian mukaan Litvinenko kääntyi salaa muslimiksi eli päätti tehdä itsemurhaiskun pilatakseen entisen kollegansa Vladimir Putinin maineen. Jäljet johtavat Pankisin ja Pändzhshirin laaksoihin, joihin pitäisi lähettää FSB:n rikostutkijaprikaatit. Jäljet johtavat myös Litvinenkon looshiystäviin, jotka pitävät valtaa Venäjän revanshistisissa naapurimaissa.

Todistaakseen teoriansa yhtä vakuuttavaksi kuin Huhtiniemen karkurihaudat, Itä-Karjalan tuhoamisleirit ja Suomen tuhannet salatut ihmisluovutukset Saksaan sota-aikana, Kreml on jo järjestänyt tiedotustilaisuuden ja syyttänyt myös Anna Politkovskajan murhaa osaksi kavalaa salaliittoa. Kremlin tiedottajan mukaan lisää selvittämättömiä murhia on tulossa. Tämä ei toki ole yllättävä ennustus maassa, jossa jää vuosittain selvittämättä enemmän murhia kuin parjatussa Yhdysvalloissa tehdään ylipäätään. Vaikka Venäjän murhatilastot ylittävät sen rajan, joka eräiden läntisten konfliktintutkimuslaitosten mukaan määrittelee sisällissodan, vallitsevaksi totuudeksi jää edelleen, että presidentti Putin on palauttanut Venäjälle kurin ja rauhan. Tästä venäläiset rakastavat johtajaansa yhtä palavasti kuin afgaanit aikoinaan kiittelivät Taliban-hallintoa.

Erityisen alttiita Kremlin tiedottajan ennustamille uusille provokaatioille ovat luonnollisesti Moskovassa liikkuvat brittipoliisit, yhä harvinaisemmiksi käyvät tutkivat journalistit sekä muut Venäjään kriittisesti suhtautuvat tahot. Heistähän ei ole kenellekään elävänä mitään hyötyä, kuten presidentti Putin totesi taannoin vähäpätöisestä lapsellisten satujen kirjoittajasta Politkovskajasta, joka silkkaa huomionkipeyttään hankkiutui ammuttavaksi. Sama oman arvottomuutensa tunnistaminen lienee ajanut myös Litvinenkon epätoivoiseen joukkoitsemurhaansa, jolla hän halusi vetää mukanaan arvostettuja FSB:n agentteja ja loata Venäjän hallitusta. Tästä huolimatta Venäjä tulee jatkamaan horjumatta tiellään voitosta voittoihin, todellisesta demokratiasta vielä suurempaan demokratiaan. Ainoa lääke sitä epäilevien kylvämään terrorismin siemeneen on aito kristillinen sokea usko. Jos Scotland Yard, The Times ja viimeiset maansa dostojevskiläistä kutsumusta kyseenalaistavat venäläiset lakkaisivat epäilemästä ja antautuisivat Kremlin lääkittäviksi, murhasarja katkeaisi.

Venäläinen turvallisuusalan osaaminen ja rauhanturvaaminen ovat suosittuja vientituotteita. Niille on pysyvää kysyntää Transnistriassa, Abhasiassa, Libanonissa ja monilla muilla siionistis-imperialistis-islamilaisen kaaoksen uhkaamilla alueilla. Toisin kuin amerikkalaisten miehittämissä maissa, Venäjän liittolaisten parissa ei tarvitse pelätä ikäviä lehtikirjoituksia, jonoja vaaliuurnille eikä opposition pommi-iskuja. Venäjän vapauttamat kansat Etelä-Ossetiasta Pohjois-Koreaan ovat todistaneet 99,99 %:sta kiitollisuuttaan kansanäänestyksissä, joiden äänestysaktiivisuutta eivät ole haitanneet edes äänioikeutettujen sairastelu tai normaali kuolleisuus vaalipäivinä. Venäjä on myös aktiivisesti vaatinut ihmisoikeuksien kunnioittamista mm. Virossa, jossa tiedustelu-upseerien jälkeläisiltä on riistetty oikeus käyttää viranomaisissa asioidessaan yksinomaan äidinkieltään. Tässä Venäjä voi luottaa palestiinalaisten, useiden arabimaiden ja Iranin periaatteelliseen solidaarisuuteen.

Kalsean protestanttisen kasvatuksen saanut ei voi olla ihailematta venäläisen poliittisen mystiikan kunniakkaita perinteitä. Itärajamme takana avautuu rajaton satumaa, jonka sotavoimien marssitahdeista, ideologisesta kekseliäisyydestä ja poloniumista koko maailma on saanut nauttia sukupolvesta toiseen. Jo 1800-luvulla Venäjän turvallisuuspalvelu tuotti kirjallisuuden klassikon Siionin viisaiden pöytäkirjat. Sata vuotta sitten maailmaa itketti ja nauratti samaan aikaan Venäjän turvallisuuspalvelun provokaatioakrobaatti Jevgeni Azev, joka osallistui sisäministerin murhaan ja useisiin pommi-iskuihin ennen paljastumistaan kaksois- tai kolmoisagentiksi. Vasta Azevin tapauksen nostattama hämmennys sai Venäjän turvallisuuspalvelun luopumaan vallankumouksellisten soluttamisesta ja lavastamisesta terroristeiksi – sillä seurauksella, että Venäjällä pian todella tapahtui vallankumous.

Venäläisen poliittisen väkivallan tahatonta tragikomiikkaa edusti myös hovimunkki Rasputinin murha, josta on pian kulunut 90 vuotta. Rasputiniin eivät myrkky ja luodit tehonneet, vaan hänet saatiin surmattua vasta hyiseen kanavaan hukuttamalla. Kun Nevan kaupungista aikanaan nousi Venäjän ihmeisiin uskovien uusi sankari, irvileuat ennustivat tästä yhtä sitkeähenkistä: ”RazPutin, svegda Putin” (kerran Putin, aina Putin).

Vanhat ”hyvät” ajat ovat palanneet Venäjän turvallisuuspalvelun toimintaan. Lev Trotskin kirvesmurha ja bulgarialainen sateenvarjo ovat saaneet arvoisensa seuraajat Rjazanin ”pommiharjoituksessa”, Moskovan teatterikaappauksessa, Ukrainan nykyisen presidentin myrkytyksessä ja monissa muissa operaatioissa, jotka hipovat toden ja tarun rajoja. Ehkä hämmästyttävintä ei sittenkään ole venäläisten ehtymätön satujen kerronta, rikollisen mielen luovuus ja tapa sotkea asiansa lopulta vodkahuuruiseen liioitteluun, vaan länsimaisen yleisön loputon kärsivällisyys, halu ymmärtää ja kyky antaa anteeksi.

Linkkejä:
VS: Putin tunnusti motiivinsa murhauttaa Litvinenko ja Politkovskaja

Kirjoittajasta:
Reviisori pyrkii tarkastamaan, oikaisemaan ja re-visioimaan median käsityksiä historiasta, politiikasta ja tulevaisuudesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s