Sotilaiden ja Saksan sotilastiedustelun salaliitto oli syksyllä 1938 valmis kaatamaan Hitlerin mutta odotti teolleen veruketta länsimaiden julistamasta sodasta. Münchenin sopimuksella (”rauha meidän elinajaksemme”) Länsi lahjoitti Hitlerille Tshekkoslovakian paloittain ja esti vallankaappauksen. Myös Putin rellestänee kunnes vallankaappaukselle annetaan veruke. Churchill sanoi heti Chamberlainille: ”Sinun annettiin valita sota tai kunniattomuus. Valitsit kunniattomuuden ja saat sodan.” Olemmeko sen parempia?

Münchenin sopimus oli nöyryytys Tshekkoslovakialle ja ikuinen häpeä läntisille suurvalloille, Britannialle ja Ranskalle. Se tukahdutti Saksan armeijan sisäisen opposition ja lykkäsi vallankaappausyritystä Hitleriä vastaan kuudella vuodella. Stauffenberg teloitettiin ja Canaris vangittiin heinäkuun 1944 lopulla, mutta Saksan sotilastiedustelun ja isänmaallisten sotilaiden salaliitto kansallissosialistista hulluutta vastaan oli ollut vireillä jo sudeettikriisin aikana syksyllä 1938, odottaen vain että länsimaat vihdoinkin asettuisivat vastustamaan Hitleriä sodan uhalla ja siten oikeuttaisivat rauhan pelastamisen sotilaskaappauksella. Münchenin sopimus pilasi tämän mahdollisuuden estää toinen maailmansota.

Samalla sopimus romutti Tshekkoslovakian maanpuolustuksen ja demoralisoi tshekkipoliitikot, valmistellen Prahan rauhanomaista miehitystä seuraavana keväänä. Saksa sai maan länsiosan mukana vahvasti linnoitetun rajan, eikä tynkä-Tshekkoslovakialla ollut enää mahdollisuutta puolustautua vuonna 1939.

1.9.1939 oli Puolan vuoro. Vasta silloin (3.9.) Britannia julisti sodan Saksalle ja Winston Churchill nimitettiin laivastoministeriksi. Churchill vaati Norjan ja Ruotsin malmikenttien miehittämistä hyökkäykset ehkäistäkseen, mutta Chamberlainin hallitus ei suostunut. Keväällä Hitler miehitti Tanskan ja Norjan, Chamberlain erosi ja vain Churchillin katsottiin kykenevän voittamaan sodan. Tuo parin vuoden hidastelu kuitenkin tuli maksamaan maailmalle ensin kymmeniä miljoonia ihmishenkiä maailmasodassa ja sitten vielä enemmän sosialismin leviämisen vuoksi. Hintaa maksetaan yhä Syyriassa, Burmassa, Pohjois-Koreassa ja monessa muussa maassa, joissa sosialistivallankaappaushallintojen jatkeista ei ole päästy eroon, ja miljardeja ihmisiä kattavassa ex-sosialistimaiden verkostossa heikkona elintasona.

Hitlerin logiikka

Silti Münchenin sopimus ei ollut pelkästään uhkapelivoitto Hitlerille. Hitler sai saksalaisenemmistöiset sudeettialueet, mutta monet hänen kiihkeimmistä kannattajistaan olivat toivoneet enemmänkin. Hitlerin itsensä kerrotaan yhtäältä riemuinneen länsimaiden johtajien tahdon heikkoudesta, mutta myöhemmin uhonneen, ettei toivoisi jonkun sikakoiran enää toiste estävän sotaa. Hitlerille ei riittänyt rauhanomaisten riemuvoittojen sarja, vaikka ne loivat hänestä mielikuvaa menestyksellisenä poliitikkona, jonka järjettömyyksissäkin saattoi piillä suurta neroutta. Hitler halusi myös näyttää, että menestys oli sotilaallisen voiman ansiota, sillä vain se pyyhkäisi muistoista ensimmäisen maailmansodan tappion ja rauhanehdot.

Syksylle 1938 ei ajoittunut ainoastaan Münchenin sopimus ja sen sallima sudeettialueiden liittäminen Saksaan ilman aseellista vastarintaa, vaan syksy huipentui kristalliyön joukkomurhiin, jotka käänsivät mieliä Hitleriä vastaan. Miksi ihmeessä Hitler pilasi maineensa juutalaisten joukkovainolla, jonka väkivaltaisuudet arveluttivat jopa kuria ja järjestystä ihailleita kannattajia? Selvästikään Hitler ei välittänyt imagostaan (ei ainakaan halunnut näyttää turhan pehmeältä ja ystävälliseltä) eikä tavoitellut Nobelin rauhanpalkintoa. Tähän on esitetty useita syitä. Ensinnäkin kristalliyö palautti ankaran miehen imagon ja pelon, jolla Hitler halusi hallita mieluummin kuin teeskentelemällä länsimaisia johtajia jallittavaa silmänkääntäjää. Toiseksi se vauhditti juutalaisten joukkokarkoituksia, jotka oli aloitettu jo Itävallan liittämisen jälkeen. Kolmanneksi se tarjosi Saksalle verukkeen – niin outo kuin se olikin – takavarikoida juutalaisten omaisuutta ja laskuttaa heiltä vahingonkorvauksia.

Charlie Chaplin esittää ”Diktaattorissa” aikalaiskäsityksen Hitlerin politiikan vaihteluista: elokuvassa juutalaisia kohdellaan lempeästi kun Saksa tarvitsi kansainvälisiä lainoja (ilmeisesti amerikkalaisilta pankkiireilta), mutta kun lainat evättiin, Hitler kosti sen juutalaisille. En tiedä, missä määrin tämä vastasi totuutta, mutta näin aikalaiset näkivät tilapäisten hymykampanjoiden petollisuuden.

Putininkin helppoja voittoja seuraavat tappiot

Saksa 1938 otti mallia Venäjästä 1881, mutta nyky-Venäjä saattaa hyvinkin ottaa vuorostaan mallia Saksasta. Jos Putinin pitää käskeä kätyrinsä luopumaan Donbassista ja selittää kasvavat talousvaikeutensa, syntipukille on kysyntää. Juutalaiset ovat käyneet Euroopassa vähiin, vaikka elävätkin yhä myyttisinä hahmoina salaliittoteorioissa. Muslimit olisivat käytännöllisempi korvike. Tshetsheenien jälkeen uhreiksi saattaisivat valikoitua krimintataarit.

Länsimaiden tähänastinen hajanaisuus ja tarmottomuus on tuonut Putinille sarjan helppoja voittoja, kotimaista kannatusta ja ulkomaistakin palvontaa, mutta samalla Venäjän talous on heikentynyt ja länsimaat ovat alkaneet – olkoonkin että tuskallisen hitaasti – heräillä uhkaan. Viisaampi johtaja olisi antanut ulkomaiden vaipua takaisin luottavaiseen uneliaisuuteensa ja joko toteuttanut Krimin valtauksen hyväksi koetulla Transnistrian, Abhasian ja Etelä-Ossetian mallilla tai saman tien haastanut NATOn ”housut kintuissa” Baltian maissa.

Putin ei kuitenkaan ole yhtä älykäs kuin Hitler, eikä hän onnistu tämän apinoimisessa, vaan laskuhumalan aikaan venäläisille alkaa vähitellen valjeta Putinin politiikan tehoton oikkuilu. Putin voi kääntää henkisen epätasapainonsa edukseen ainoastaan kiihdyttämällä poliittista maanis-depressiivisyyttä samaan tapaan kuin Hitler 1938-1941. Äkilliset uhkailut, kiristykset, hyökkäykset, rauhan lupailut ja liittosuhteiden vaihdokset lisäpöytäkirjoineen toimivat aikansa, mutta eivät loputtomiin. Hitlerin lihavia vuosia seurasivat laihat vuodet, jotka näännyttivät Saksan. Myös Venäjälle koittaa aikanaan laskun maksun aika.

Hitler ei ollut ainoa Putinin esikuvista, joka sai nahoissaan kirjaimellisesti kokea petettyjen lupausten nostattaman vihan. Aleksanteri II juhli San Stefanon sopimusta maaliskuussa 1878, mutta jo kesällä Berliinin kongressia seurasi kiihkovenäläisten pettymys. Kolme vuotta myöhemmin Aleksanteri II murhattiin nihilistien (joiden avustajista löytyi tarpeellinen kiintiöjuutalainenkin) toimesta, mutta Ohranan kyvyttömyys estää salamurha herätti välittömästi epäilyjä. Keisarin murhalla oikeutettiin myös kevään 1881 pogromi, jota seurasi vuotta myöhemmin juutalaislakien kiristäminen ja maastamuuton kiihtyminen.

Niin 1877-1882 kuin 1936-1941 sota, terrorismi, propaganda (olympialaisineen), vainot ja pakolaisuus muodostivat suurvaltapoliittisia kokonaisuuksia, joiden osatekijöitä on helppo löytää myös kuluvalta vuodelta 2014 – ja miten paljon ehtiikään vielä tapahtua 2019 mennessä? Venäjällä pitäisi olla vaalit ja jalkapallon MM-kisat, mutta myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa ehditään nykyisellä vauhdilla moneen mukaan. Ainakin sen luulisi oppineen puolessa vuodessa, että tapahtumat voivat tässä ajassa kehittyä hyvin yllätyksellisesti.

Putinin vaihtoehdot?

Jos tekijät olisivat täysin rationaalisia, teot olisivat varsin ennustettavia ja kaikki yrittäisivät välttää umpikujia tai syöksykierteitä. Putinin ratkaisu liittää Krim muodollisestikin Venäjään tarkoitti kuitenkin sitä, että Putin halusi jo ennalta sitoa omat kätensä – hänen hallintonsa ei voi enää palauttaa pyhää Venäjän maata, vaan vaihtoehtoiksi jäävät joko kansainvälisoikeudellisen poikkeuksen hyväksyminen (sitten Hitlerin aikojen ei tule mieleen vastaavia anneksioita, eikä Hitlerkään liittänyt sudeettialueita Saksaan hakematta Münchenin sopimuksella Tshekkoslovakian suostumusta alueliitokseen) tai Venäjän hallinnon vaihtuminen vallankumouksella. Putinin on nyt jatkettava Ukrainassa samansuuntaisesti tai petettävä ne odotukset, joita hän on ihailijoissaan nostattanut. Putin ei ole pelannut shakkia, vaan hän on bluffannut korteilla, joista useimmat on jo nähty.

Niinpä on täysin mahdollista, että Putin on jo kaivanut oman hautansa, vaikka samalla onkin täysi syy hävetä länsimaiden reaktioiden ponnettomuutta. Jos 2014 jääkin historiaan Suur-Venäjän joutsenlauluna ja Putinin hallinnon lopun alkuna, se ei tule olemaan länsimaisten poliitikkojen kaukonäköisyyden ja peräänantamattomuuden ansiota, vaan se on kohtalon johdatusta siitä huolimatta.

Münchenin sopimus tai Stalinin suurtappiot kesällä 1941 eivät olleet neroutta, jolla Hitler lopulta lannistettiin, vaan epäpätevyyttä, josta huolimatta Hitler tukehtui omaan kyltymättömään vallanhimoonsa. Aleksanteri II:n sota Turkkia vastaan ja Aleksanteri III:n juutalaisvainot eivät epäonnistuneet länsimaiden vastarinnan ansiosta (eivät edes Bismarckin taktikointiin, kuten Venäjällä haluttiin kuvitella), vaan Romanovien omaan kyvyttömyyteen elvyttää maansa ennen kuin suursodat ja vallankumoukset esittäisivät julman laskunsa.

Suomessa Snellman ja IKL uskoivat, että Romanovien ja kansallissosialistien tie olisi meidänkin tiemme valtiolliseen onneen, mutta viisaammat nuorsuomalaiset ja sodanaikaiset valtiomiehemme ymmärsivät, että kumpikin imperiumi ansaitsi tuhoutua. Vastaavasti nyky-Suomessakin olisi valtioviisasta tajuta, että Putinin kausi päättyy tavalla tai toisella ja vaikka sen kuolinkouristusten läpi pitääkin selvitä taittumatta, taipumisen hintana voi olla liian suuri häpeä tai olennaisten voimavarojen menettäminen. Henkisen ja sotilaallisen maanpuolustuksen järjestäminen omin voimin sekä turvapaikan tarjoaminen aidoille pakolaisille voivat olla oikeamielisiä ja kaukonäköisiä vastauksia meidänkin päivinämme. Eikä yksin kannata jäädä ainakaan silloin kun ikkunat jälleen hetkellisesti avautuvat.

Lisää aiheesta

Ukrainasta, Venäjästä ja tulitauoista Aleksi Roinilan blogikolumni
Venäläisterrorismi ja malesialaiskone (Maailma ja paikat -blogi)
Vapaasana.netin artikkeleita Ukrainasta ja Venäjästä