Lauri Holappa ja Jussi Ahokas: harhaoppi vastaan professorikunta

Professorien ja tutkijoiden mukaan Holappa ja Ahokas vääristelevät tiedettä ja demonisoivat taloustieteilijöitä saadakseen seuraajia. VTT Juha Tervalan mukaan jälkikeynesiläisyys on "harhaoppi" eikä Suomen jälkikeynesiläisillä ole yhtään vertaisarvioitua tutkimusta, ei edes jälkikeynesiläisten omassa lehdessä. Holappa kertoo olevansa Attac-aktiivi ja Sdp:n puolueosaston johtaja. Jopa Pertti Haaparanta pitää jälkikeynesiläisyyttä virheellisenä. Tervalan mukaan kaksikko vääristelee tiedettä ja taloustieteilijöitä, jotta nämä näyttäisivät typeriltä ja tietämätön lukija uskoisi kaksikon tarinoita jälkikeynesiläisyydestä.

Holappa ja Ahokas myöntävät, että jopa vasemmistolaiset talousnobelistit Paul Samuelson ja Robert Solow tuomitsevat jyrkästi uuskeynesiläisyyden, kuten myös Tobin ja varmaan suunnilleen kaikki muutkin, etenkin kaksikon version.

Ekonomisti, VTT Heikki Pursiainen rinnastaa Holapan ja Ahokkaan valtavirtaisen lääketieteen tai ilmastotieteen kriitikoihin. Rokoteinfot, anttiheikkilät ja lauriholapat pääsevät helposti esille klikkauslehdistössä. Hänen mukaansa jälkikeynesiläiset vain kirjoittelevat omiin lehtiinsä, joita muut eivät lue, ja Suomessa heitä ei oikein ole taloustieteilijöissä vaan blogisteissa. Holappa ja Ahokas eivät edes osallistu Helsingin yliopistojen jatko-opiskelijoiden seminaaritoimintaan. Etenkin Suomen taloustiedettä hallitsee valtavirran uuskeynesiläisyys.

Jälkikeynesiläisyys eroaa huomattavasti keynesiläisyydestä. Jälkikeynesiläiset tuomitsevat jyrkästi myös uuskeynesiläisyyden ja uuden keynesiläisyyden. He uskovat, että "tehokas kysyntä" ratkaisee tuotannon ja työllisyyden myös pitkällä aikavälillä. Taloustieteen mukaan pitkällä aikavälillä tuotanto riippuu lähinnä tuottavuuden kasvusta ja työllisyys mm. työntekijöiden tuottavuuden suhteesta sosiaaliturvaan ja verotukseen ja sääntelyn tuottamista työllistämisen esteistä.

Jälkikeynesiläisessä "teoriassa ei oikeasti ole yrityksiä tai ihmisiä, joiden valintoja kannustimet ohjaisivat." "blogaajat vastaavat kertomalla, että yritykset toimivat mielijohteesta (”animal spirits”), samoin ihmiset." "Kukaan ei esimerkiksi hoksaa ajatella, että nykyiset julkiset velat pitää rahoittaa tulevalla verotuksella. Yritysten investointeja ei tehdä järkiperusteisesti tulevaisuuteen katsoen vaan fiiliksen ja valtiovallan manipulaation perusteella." "Tarina ei myöskään kerro, miksei julkista päätöksentekoa haittaa samanlainen sattumanvaraisuus ja fiilistely, vaikka yhtä lailla siellä ihmiset tekevät päätöksiä."

Jussi Ahokas on veronmaksajien rahoittaman lobbausorganisaation, SOSTE ry:n lobbari tittelillä "pääekonomisti", jota on kiva käyttää haastatteluissa. Hänet palkkasi SOSTEn toiminnanjohtaja, demaripoliitikko Vertti Kiukas, Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n pj. 2001-2003. Ahokas ja Holappa kirjoittavat manifestinsa yleensä yhdessä.

Palkansaajasäätiö rahoitti harhaoppitutkimuksen

Ensin professori Roope Uusitalo mainitsi Akateemisessa talousblogissa 9.11.2014 ohimennen, miten propagandistikaksikon "Raha ja talous" -blogia ei voi ottaa vakavasti. Nämä inttivät vastaan 9 kommentissa ja seuraajat päälle, mutta äärivasemmistolainen kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta ja vasemmistolainen yliopistonlehtori, VTT Juha Tervala tukivat Uusitaloa. Haaparannan mukaan jo James Tobinin artikkeli osoittaa vääräksi jälkikeynesiläisen näkemyksen, että vain keskuspankki loisi likviditeettiä. Kaksikko on lähempänä uuskeynesiläisiä.

Myös Suomen Pankin VTT Antti Suvannon mukaan Holapan ja Ahokkaan kirjan kuvaus taloustieteestä ei vastaa tosiasioita vaan vääristelee taloustiedettä. Ekonomisti Roger Wessmanin mukaan Holappa ja Ahokas "demonisoivat" taloustieteilijöitä esittelemällä näiden näkemyksistä "karkeita irvikuvia".

Yliopistonlehtori Juha Tervala lisäsi, että suomalaiset uuskeynesiläiset eivät elä nykyajassa eivätkä kykene julkaisutoimintaan. Keskustelussa muutkin pyysivät toistuvasti esittämään suomalaisten jälkikeynesiläisten vertaisarvioitua tutkimusta, jos sellaista on, mutta Ahokas ja Holappa väistivät kysymyksen vaikka kommentoivat kirjoitusta 9 kertaa ja seuraajat lisää.

Tervala päätti tehdä tarkemman analyysin kaksikosta. Keväällä 2015 Palkansaajasäätiö myönsi 10 000 euron apurahan Juha Tervalan työryhmälle (HY) tutkimukseen ”Jälkikeynesiläinen talousajattelu Suomessa” eli käytännössä kohteena Holappa, Ahokas ja Lainà.

Palkansaajasäätiö tukee yleensä vasemmistolaisia ja äärivasemmistolaisia yhteisöjä Yrjö Hakasen ja kumppanien puljuja myöten, Demari-lehteä, Kansan Uutisia, Palkansaajien tutkimuslaitosta ym. ja tukee myös jälkikeynesiläisyyden lipunkantajina tunnettuja maistereita Jussi Ahokas ja Patrizio Lainà. Tervalakin on onneksi vasemmistolainen mutta silti tieteen piirissä.

"Holapan mielestä oli käsittämätöntä, että ay-liikettä lähellä oleva vasemmistolainen säätiö rahoittaa häneen kriittisesti suhtautuvaa tutkijaa. Odotan Tervalan löydöksiä kiinnostuneena", tohtori Heikki Pursiainen kirjoitti.

Tervala kirjoitti Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa 15-sivuisen kirjoituksen lukuisin tieteellisin lähdeviittein ja siteerauksin. Hän osoitti, kuinka "tunnetuimmat suomalaiset jälkikeynesiläiset", Jussi Ahokas ja Lauri Holappa, toistuvasti johtavat lukijoita "harhaan antamalla monessa tapauksessa tosiasioiden vastaisen kuvan taloustieteestä", niin että se näyttää "typerältä", jolloin "lukijat saadaan vastaanottavaisemmiksi vaihtoehtoiselle taloustieteelle ja siitä johdetuille talouspoliittisille suosituksille." "Toinen vaihtoehto on, että he eivät ymmärrä taloustiedettä."

Tervalan mukaan Suomessa ei ole merkittäviä jälkikeynesiläisiä ekonomisteja ja "Ahokkaan ja Holapan kirjoitukset eivät edusta hyvää tieteellistä tasoa. ... he eivät ole julkaisseet yhtään kansa[i]nvälistä ja vertaisarvioitua tutkimusta. Ymmärrykseni mukaan yksikään suomalainen ei ole julkaissut Journal of Post Keynesian Economics -aikakauskirjassa."

Ahokas ja Holappa (2014, 16) kirjoittavat: ”Rahan neutraalisuudella viitataan näkemykseen, jonka mukaan kierrossa olevan rahamäärän lisäämisellä ei ole minkäänlaisia vaikutuksia kokonaistuotannon tai työllisyyden tasoon. Siksi kysynnän lisäämisestä heikossa taloustilanteessakaan ei ole hyötyä. Rahan neutraalisuus on eräs valtavirtaisen eli ortodoksisen talousteorian perusaksioomista.” Tervalan mukaan näin ei ole, vaan käytännössä kaikissa oppikirjoissa opetetaan, että lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä raha on ei-neutraalia. Rahamäärän lisääminen nostaa hintoja jopa 2-3 vuoden päästä; sitä ennen se vaikuttaa tuotantoon ja työllisyyteen. Rahapolitiikan vaikutus tuotantoon näkyy eräiden tutkimusten mukaan parhaiten 1-1,5 vuoden kohdalla ja ohjauskoron prosenttiyksikön muutos vaikuttaa tuotantoon 0,5-1 %, inflaatioon eniten 2-3 vuoden kohdalla.

Ahokas ja Holappa (2014, 154-155) kirjoittavat myös: "Modernin kapitalismin historia ei tunne yhtään tapausta, jossa rahapoliittisesti suvereeni valtio olisi ajautunut maksukyvyttömäksi." Tervalan mukaan tämä "ei vastaa tosiasioita. Itse asiassa valtion maksukyvyttömyys on ollut pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Lähes kaikki maat ovat jossakin vaiheessa laiminlyöneet julkisen velan takaisinmaksun." "Muun muassa Ranska ja Saksa ovat laiminlyöneet ulkoisen velan taka[i]sinmaksun kahdeksan kertaa, Espanja 13 kertaa. Ulkomaiset julkiset velat on laiminlyöty 250, kotimaiset 70 kertaa (Reinardt ja Rogoff 2009)." Valtiot toistuvasti pitäneet velan laiminlyöntiä pienempänä pahana kuin sellaista rahan painamista, jolla velat olisi saatu maksettua. "Kaikki historian tuntemat hyperinflaatiot ovat johtuneet keskuspankkien järjettömästä rahanpainamisesta. Hyperinflaatio[t] ovat loppuneet, kun rahan painaminen on lopetettu (Burda ja Wyplosz 2013, 459)." Ahokas ja Holappa eivät esitä ainuttakaan viittausta tutkimuskirjallisuuteen. Tervala mielestään osoittaa lähdeviittein virheellisiksi myös useita muita kaksikon väitteitä. Ahokas ja Holappa vastasivat sanomalla Tervalan esittäneen väitteen "suoran keskuspankkirahoituksen väistämättä aiheuttamasta hyperinflaatiosta", vaikka Tervala oli kirjoittanut: "huomattava määrä taloustieteellistä tutkimusta, jonka mukaan radikaali rahan painaminen aiheuttaa nopean inflaation".

Tervalan mukaan (s. 67) Holappa, Ahokas ja Laina uskovat, että ihmiskunnalla ei ole nettovarallisuutta, vaan yhden nettovarallisuus olisi toisen nettovelkaa. Vastauksessaan kirjoittajat sanoivat, että nettorahavarallisuus on toisen nettovelkaa. Tervala esittää, että alkuperäisessä tekstissään s. 219 kirjoittajat puhuivat nettovarallisuudesta eivätkä nettorahavarallisuudesta.

Juha Tervala vastasi Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa, miten jälkikeynesiläisyys ja moderni rahateoria (MMT) ovat harhaoppisia taloustieteen koulukuntia ja Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan reaktiot vastaavat ekonomisti Noah Smithin kuvausta harhaoppisten salatieteiden edustajien taloustiedekritiikistä. Tervalan mukaan nämä harhaoppiset eivät esitä uutta metodologiaa lisäinformaatiopyynnöistä huolimatta ja solvaavat kaikkia, jotka osoittavat, että heillä ei ole uutta metodologiaa. Saa nähdä, koskeeko se tätäkin tekstiä.

Ahokas ja Holappa myös väittävät jälkikeynesiläisyyden selittävän euron ongelmat. Jo ennen euron perustamista taloustieteen konsensus kuitenkin oli, että euroalue ei täytä ainuttakaan optimaalisen valuutta-alueen kriteereistä.

Suomen ja maailman taloustieteen professorien ja tieteellisten lehtien melkoinen konsensus on varmastikin mainittujen tutkijoiden eikä mainittujen kolmen maisterin "harhaopin" kannalla, heidän purkaustensa jälkeenkin.

Kannattaja

Ekologisen Mustarinda-seuran "talouskulttuurin tutkija" Paavo Järvensivu pitää kirjaa tärkeänä mutta arvostelee sitä resurssien niukkuuden ja energialähteiden tuottosuhteen heikkenemisen sivuuttamisesta.

Miika Kabata ja Joel Kaitila arvostelivat jälkikeynesiläisyyttä marxilaisessa Tiede & Edistys 1/2014:ssä siitä, että se ei tarpeeksi ota huomioon Marxin teorioita, luokkavaltaa ja imperialismia. Myös mm. HS-toimittaja Paavo Teittinen kirjoitti jälkikeynesiläisyydesta ja modernista rahateoriasta (MMT) T&E 1/2014:ään.

Kultaiset vuodet 1945-1970

Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan "Rahatalous haltuun" -kirjan johdannossa väitetään, että Yhdysvalloissa 1945-1970 "Parin prosentin kitkatyöttömyyttä lukuun ottamatta koko työikäinen väestö oli työllistetty". Yhdysvaltojen työministeriön aikasarjan mukaan "keskimääräinen työttömyysaste vuosina 1947-1970 oli 4,6 prosenttia ja vuosien 1958 ja 1961 taantumissa työttömyys nousi yli kuuden ja puolen prosentin." Vuosina 1958-1964 työttömyys oli joka vuosi 5,2-6,8 %.

Tuolloinen nopea kasvu johtui tunnetusti monesta tekijästä, matalasta sosiaaliturvasta, vähäisestä työmarkkinoiden sääntelystä ja suuren laman ja maailmansodan aiheuttamien kuoppien täyttymisestä. Yleensäkin hidasta kasvua seuraa tuollainen nopea kasvu.

Lähdeviitteet ja lisätietoja