Liberaalit radikaalimpia kuin koskaan

Viikko sitten viikonloppuna taannoin puoluerekisteriin hankkiutunut Liberaalit rp. piti ensimmäisen puoluekokouksensa, ja tulokset olivat yllättäviä. LKP:n ja myöhemmän Keskusta-liitoksen jälkeläinen kuoriutui uuden tavoiteohjelman myötä täysimittaiseksi, kompromissittomaksi liberaalipuolueeksi, jolla on ensimmäistä kertaa neljännesvuosisataan mahdollisuuksia esittää vakavasti otettava vaihtoehto maamme valtavirtapolitiikalle.

Kokous, 1. päivä

Ensimmäisen päivän hedelmällisin osa oli uuden tavoiteohjelman esittely, sekä puolueen johtohenkilöiden ehdollepano. Kokouksen noin puolen sadan osanottajan ehdokasasettelu heijasti yllättävänkin vahvasti maamme nuoremman liberaalipolven toivomuksia—vaikka selvä enemmistö kokouksen osanottajista kuului vanhempaan liberaalikaartiin, johtoon ehdotettiin kautta linjan myös useita tuoreempia tulokkaita.

Liberaalien tavoiteohjelman esittely ja sen lomassa käyty keskustelu ravistelivat kuitenkin sivustakatsojaa paljon tuntuvammin kuin pelkkä henkilöpolitiikka. Ohjelmaluonnos osoittautui laajaa henkilökohtaista vapautta, yrittäjyyttä, talouden mahdollisuuksia, ja ennen kaikkea työllisyyttä edistäväksi, uhraamatta silti perusturvaa, koulutusta tai ympäristöä. Illan vapaamuotoisempi ohjelma heijasti pitkälti sitä tunteenpaloa, joka vallitsi ohjelmaa esiteltäessäkin—toisin kuin useimmissa puoluekokouksissa, ideologinen keskustelu vaahtosi pitkälle yöhön.

Kokous, 2. päivä

Toisen päivän pääsisältönä olivat äänestykset ja ohjelmaan sisällytettävät muutokset. Puolueen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen ainoana ehdokkaaksi asetettu Tomi Riihimäki, puoluesihteeriksi Kimmo Eriksson ja varapuheenjohtajiksi Oili Korkeamäki sekä Simo Hämäläinen. Varsinkin kaksi viimeistä kertovat paljon puolueen luonteesta—mukana on nuoria ja vanhoja, samalla kun keski-ikäisiä näkyy joukossa huomattavasti vähemmän. Myös valittu puoluehallitus edusti samaa kaksijakoista linjaa, vaikkakin vähemmän selvästi. Näyttääkin siltä, että Liberaalit on kokemassa jonkinlaista uutta, äkillistä nousua.

Ensimmäisen kokouspäivän kohahdukset viittasivat siihen, ettei tavoiteohjelma voisi mennä läpi sinällään. Niinpä ei ollutkaan ihme, että radikaalimmat osat ohjelmasta kohtasivat äänestyksissä tiukkaa vastarintaa. Niin homoadoptioita kuin kirkon ja valtion erottamista koskevia kohtiakin päädyttiin lopulta lieventämään tuntuvasti. Kuitenkin on huomattavaa, miten radikaalin ohjelman heterogeeninen osallistujajoukko loppujen lopuksi päätyi hyväksymään: rajusta ohjelmasta ei loppujen lopuksi päädytty suorastaan poistamaan mitään. Jopa ensimmäisen kokouspäivän erikoisin esitys, joka koski bordellien laillistamista—sattumalta nuorelta naiselta lähtenyt—päätyi hyväksyttyyn ohjelmaan. Näin näyttäisikin siltä, että maamme vapaamielisten piirissä on ollut pidempäänkin paineita paluuseen selväpiirteisempiin ja idealistisempiin tavoitteisiin. Näin ilmeisesti pitkälti kannattajien iästä riippumatta, vaikka kokous joutuikin todistamaan paria protestieroamista.

Analyysiä

Liberaalit rp. näyttää astuneen nimenmuutoksen ja puoluerekisteriin paluun myötä uuteen aikaan. Puolueen ohjelma on liukunut Keskusta-ajoista useitakin askelia modernin markkinaliberalismin suuntaan, ja maamme ykkösongelma, työttömyys, on hypännyt puolueen vaaliteemaksi tulevalle syksylle. Tämä onkin hyvin aiheellista, sillä pahimpien arvioiden mukaan Suomen työkykyisestä työvoimasta on työttömänä noin 18 prosenttia.

Sosiaaliliberaaleja teemojakaan ei ole toki täysin karistettu, mutta ne on päivitetty pitkälti tuloksettomista kansalaispalkkapuheista lähempänä todellisuutta olevaan perustulomalliin, sekä aina niin ajankohtaiseen työnantajamaksujen kontrolliin. Näyttää siltä, että Nuorsuomalaisista Liberaaleihin siirtyneet mekaanikot ovat tässä päättäneet välttää viime yrittämän virheet ja ehdottaa monimutkaisempaa, mutta kannustinongelmiltaan vähäisempää järjestelmää.

Liberaalit pyrkivät nyt myös helppoon, yksiportaiseen veroprogressioon, joka on tähdätty nimenomaan matalapalkka-alojen työllisyyden lisäämiseen, sekä kannustinloukut välttävään perustulomalliin, jossa alle 1000 euron tulot ovat yksilölle verottomia. Liberaaliperinteeseen sopivasti yrittäjyyttäkin ollaan tukemassa: työnantajamaksuja ollaan keventämässä tuntuvasti. Puolue lainaa myös laajalti yhdysvaltaista liberalismin suuntausta ehdottaessaan perusturvaa tukevien sosiaaliturvan muotojen ensisijaiseksi toteutusmuodoksi erilaisia palveluseteleitä. Perusteena on yksityisen kilpailun mahdollisuus palveluiden tuotannossa. Samoin yksityiselle sektorille oltaisiin sysäämässä ansiosidonnaista työttömyysturvaa sekä useita muita perinteisesti julkisen tahon maksamia tukiaisia.

Liberaalien ohjelma on näin laaja, monitahoinen, hyvin idealistinen sekä kaikin puolin laajempaan liberaaliliikkeeseen vetoava. Näkisin, että se on lähinnä suurten tunteiden sekä ortodoksisen taloustieteen ajama. Tällaisena se on paras mahdollinen idealistiselle, yhteistä hyvää ajavalle puolueelle, ja siihen kannattaa ehdottomasti tutustua.

Hankaluus

Realistisen suomalaisen puolueen ohjelmaa Liberaalien ohjelma ei kuitenkaan juuri muistuta. Vaikka ohjelma kosiskeleekin, aivan oikein, vihreitä ja syrjäytyneitä, sen viesti voi hyvinkin jäädä menemättä perille. Ohjelman tarkka perustelu edellyttäisi talouden syvällistä tuntemusta, eikä tavoite pelkisty helpoiksi iskulauseiksi, ehkä työllisyyden lisäämistä lukuun ottamatta. Toisin kuin muiden puolueiden ohjelmat, se ei kiertele, vaan vaatii selväsanaisesti kansalta asiaankuuluvia uhrauksia paremman tulevaisuuden takaamiseksi. Tällaisena se ei vetoa ensinkään kuten tyypillinen poliitikon puhe, jossa kauneus ja rikkaus tippuvat ikään kuin taivaalta.

Radikaalina näkisin itse, että ohjelma on käypä kompromissi ilman että se uhraa olennaisia osia yleisliberaalista maailmankuvasta. Uskoisin, että ohjelman pääsisältönä on ohjata keskustelua kohti maamme politiikan kiellettyjä, ongelmallisia alueita. Se haastaa ajatettelemaan ja uudistamaan sekä tarjoaa harvoin tajuttuja vaihtoehtoja tylsähköön poliittiseen ilmapiiriimme, mutta samalla kerää luultavasti vain rajatun vähemmistön äänet. Se pienehkö joukko, joka kannattaa radikaaliliberaalia agendaa äänestänee puoluetta, kuten nekin, jotka jaksavat kahlata kattavan julistuksen läpi ajatuksella. Muut, he äänestävät kuten ennenkin. Mikäli ylipäänsä äänestävät.

Linkkejä:
Liberaalit rp.
Liberaalit rp:n tavoiteohjelma

Kirjoittajasta:
Sampo Syreeni on helsinkiläinen opiskelija ja kansalaisaktivisti, sekä Vapaasanan päätoimittaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s