Oikeuskansleri Paavo Nikula lienee tehnyt ainakin Suomen ennätyksen oikeuskanslerien sarjassa lausunnonannossa. Yhtä laajasta aineistosta ei liene ennen annettu lausuntoa yhtä nopeasti kuin Nikula antoi Soneran UMTS-kaupoista. Erityisen hämmästyttäväksi asian tekee se, että lausunto ei edes mahdu niiden perustuslaissa lueteltujen oikeuskanslerin tehtävien joukkoon, jotka lausunnossakin luetellaan. Siinä perusteeksi esitetään vain yleinen etu.

Suojatyötä

Mikä siis oli tämä näin tärkeä yleinen etu? Se oli selvästikin tasavallan hallituksen suojaaminen epäluottamuslauseelta ja muulta epäluottamukselta, kuten Vapaasanassa elokuussa ennakoin. Tämä onnistui aivan loistavasti, ja niin voi onnitella sekä hallitusta että kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Ben Zyskowiczia loistavasta oivalluksesta.

Hallitus ja sen ministerit saivat putipuhtaat paperit. Kukaan ei ollut toiminut lainvastaisesti, mistä heitä ei tosin ollut vakavasti epäiltykään. Kukaan ei tiennyt asiasta mitään eikä ollut ollut missään ekemisissä sen kanssa. Tuolloin voimassa ollut telemarkkinalaki olisi tosin saattanut velvoittaa pitämään huolta siitä, että tasapuoliset palvelut eivät vaarannu, mutta tästä ei nyt välitetty.

Uhrautuvaista toimintaa

Kun kaikki johtaminen Suomessa tapahtuu nykyisin jääkiekkovalmentajien opein, voinee sanoa, että oikeuskansleri heittäytyi uhraavastisuojaamaan hallitusta koko vartalollaan opposition epäluottamuslaukaukselta ja torppasi samalla koko opposition.

Nikulan oikeuskansleriksi junaillutta pääministeriä ja hallitusta voi onnitella saman vanhan virren sanoin, jota Erkki Raatikainen sovelsi silloiseen pääministeriin ja puoluetoveriinsa Kalevi Sorsaan:

Kuin vesilintu lahdella
käy alle veden pinnan
ja huuhdottuaan sulkansa
taas nostaa puhtaan rinnan.

Jääkiekossa jotkut tekoviisaat kyselevät, mitä siinä heittäytyjä uhraa. Tässä tapauksessa se on selvää: oikeuskansleri uhrasi uskottavuutensa kansalaisten oikeuksien puolustajana. Vie vain aikansa ennen kuin se selviää, koska valtamedia tyytyy nöyrästi ja kritiikittömästi syömään hänen kädestään mitä tahansa.

Kanslerin toiminnassa eroja

Kaikille oikeuskanslerin vastaukset eivät tule yhtä nopeasti. Perustuslain mukaan hänelle kuuluvissa asioissa niitä saa odotella vuosikausia. Oma asiakkaitteni puolesta lähes kaksi vuotta sitten tehty selvityspyyntö työsuojeluviranomaisten toimista on edelleen vailla vastausta.

Joskus kuitenkin tapahtuu yllätyksiä. Sonera-shown aikaan matkalta palattuani pöydällä oleva kirje oikeuskanslerin virastosta yllätti. Kuinka sattuikin, että kauan odotettu vastaus oli tullut samaan aikaan metelin kanssa. Mutta ei se ollut selvityspyyntöäni koskeva. Se oli vastaus kanteluun, jonka olin muka tehnyt 4.8.02, jolloin lähetin oikeuskanslerille faksina tiedoksi tähän julkaisuun kirjoittamani kolumnin.

Se oli ennätysnopea vastaus kanteluun, jota en ollut tehnyt. No, tekevälle sattuu, varsinkin kiireessä, ja Jorma Ettohan runoili, että suomalainen vastaa, kun ei kysytä, eikä vastaa, kun kysytään.

Kiellettyä järjenkäyttöä

Nikulan selvityksestä saatiin joka tapauksessa korkeimman lainvalvojan vahvistus sille Olli-Pekka Heinosen väitteelle, että jos pääomistaja valtiolla olisi sattunut olemaankin enemmän järkeä ja harkintakykyä kuin toimivalla johdolla, niin sen käyttö olisi ollut osakeyhtiölain vastaista. Joku voisi kartoittaa sitäkin, kuinka paljon ja minkä hintaisia järjen käyttökieltoja lainsäädännössämme on. Nyt hinnaksi tuli noin 24 miljardia markkaa.

Tämä selvitystyö kuuluu ns. institutionaaliselle taloustieteelle, jota Arja Alho aikoinaan ministerinä tarkoitti puhuessaan endogeenisestä talouspolitiikasta. Hän sai julkiset nuhteet pääministeri Lipposelta, kun ei hallitusohjelmassa ollut järjen käytöstä mainittu mitään. Se on Suomessa vaarallista. Nytkään hallitusta ei ilmeisesti olisi pelastanut epäluottamuslauseelta mikään, jos oikeuskansleri olisi saanut jonkun ministerin rysän päältä kiinni.

Hyvin tehty työ

Pyydettyjen lausuntojen määrä 45 on kyllä kunnioitusta herättävä ja lisää luottamusta siihen, että oikeuskansleri ottaa hallituksen suojelutehtävän tosissaan. Mahdollisesti hän sovelsi vanhaa verkonpaikkaajan ohjetta: etsii, etsii, vaan ei soisi löytävänsä. Ehkä olisi kuitenkin vielä löytynyt joku satunnainen Soneran pääkonttorin ohikulkija, joka olisi suostunut vapaaehtoisesti vastaamaan oikeuskanslerin katugalluppiin, ettei ollut kuullut ministerien ja virkamiesten puhelevan mitään keskenään eikä muutenkaan tiennyt asiasta mitään.

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.