Suomessakin on viime aikoina nähty, miten hirveää jälkeä syntyy, kun ihmisiä murskataan. Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen kertoo tuoreessa kirjassaan puoluetoveriensa murskanneen hänen persoonallisuutensa. Kirjasta ja hänen johtamansa talon edustaltakin näkee, miten hirveitä troppeja egon lääkitseminen on tällaisen murskautumisen jäljiltä vaatinut.

Kyökkifilosofiaa

Kirja vahvistaa Liekinvarresta tutun asian. Valtakunnan virallisen hierarkian toinen nainen on yhteiskunnallisesti varustettu opettajainhuonefilosofian ja kyökkifilosofian yhdistelmällä, jotka molemmat ovat ihan arvokkaita asioita, mutta valtakunnan tason johtamiseen ne eivät riitä.

Tämän tulin kertoneeksi jo ensimmäisen kirjan jälkeen siinä määrin kovasanaisesti, että uskoin sen riittävän välttymään presidentinvaaliseikkailulta. Toisin kävi, tunnetuin seurauksin. Nyt Uosukainen siteeraa tässä lehdessä ollutta toukokuista avointa kirjettäni hänelle eduskunnan lisärakennuksen aloituspäivältä. Se on esimerkkinä kirjeistä, jotka ovat satuttaneet.

Järjen inflaatio

Näin varmasti on, ikävä kyllä. Poliittinen johtamistapamme on kieroutunut niin kovakorvaiseksi ja -kalloiseksi, että tavanomaisin keinoin siihen ei uppoa minkäänlainen tervejärkisyys. Kyllä lisärakennushankkeesta ja oman palkan kaksinkertaistamisesta saattoikin päätellä, että ne johtuvat persoonallisuuden häiriöstä. Mutta se näkyi jo ensimmäisestä kirjasta eikä siis ole puoluetovereiden vika. Liian nopeasti tullut valta turmeli.

Molemmat ”lääkkeet” ovat niin mielettömiä, että yksikään mies ei olisi uskaltanut niihin turvautua. Hänet olisi lyöty verissä päin matalaksi. Tarvittiin kirjan sanoin ”hurja akka alkunainen”.

Uosukaisen kunniaksi on kuitenkin sanottava, että tuo avoin kirje tuotti tarkoitetun tuloksen, tosiasioitten tunnustamisen. Mutta se oli vasta alkua. Vallan huipun miehittää sellainen uhopolitiikka, että järkeviä johtopäätöksiä ei ole syytä odottaa. Sen johtotroikan muodostavat Lipponen, Niinistö ja SAK:n Ihalainen.

Arvokkuusvajettako?

Kekkosta on taas isketty kovemman jälkeen Lasse Lehtisen väitöskirjassa. Tuntematta tarkemmin yksityiskohtia näyttää siltä, että mukaan on päässyt käsikirjoitustekstejä tv-sarjasta Hyvät herrat.

Kyllä Kekkonen tietenkin presidenttinä käytti härskejäkin otteita, mutta ne koskivat etupäässä vallan sisäpiiriä. Pääministerinä hän esiintyi eduskunnan edessä ehdottoman asiallisesti ja kunnioittavasti, samoinkuin suhteessa rivikansalaisiin. Seurasin tätä kohta lukemaan opittuani, sotien jälkeen.

Nyt Lipponen ja Niinistö räyhäävät lähes viikoittain meidän kansalaisten edustajille kuin pahaiset kylätappelijat. Niinistön tyylistä näkyy selvästi hänen siviilikollegojensa, tietyn lajin asianajajien tyyli, jota olen joutunut seuraamaan turhan läheltä.

Kekkosen aikaan ei ollut tv:tä eikä puhuttu mediasta, mutta toimittajat hoitivat kansanvallan vahtikoiran tehtäväänsä ja lehdissä käytiin terävää poliittista keskustelua erityisesti legendaaristen pakinoitsijanimimerkkien kesken.

Maalaisliittolaisella lehdistöllä oli Tompan Tuomo, sosialidemokraattisella Jahvetti ja sittemmin Simppa, kommunistisella Juorkunan Jussi ja sos.dem vähemmistön ”skogilaisilla” pisteliäimpänä kaikista Eskonen. Heidän nimensäkin nosti vastapuolen poliitikoissa kylmiä väreitä, ja he olisivat ampuneet öykkärit alas armotta.

Nyt tv tuntuu vain inspiroivan näyttämään kaikille kansalaisille, miten heidän edustajilleen annetaan isän kädestä. Ja Ihalainen pomppaa sinne tuon tuosta opettamaan, miten maan poliittisen johdon sopii käyttäytyä ja miten kiltisti työnantajien tulisi olla, jotta hänen joukkonsa suostuisivat ottamaan vastaan kohtuulliset palkankorotukset ja ”laadulliset asiat”, jotka aina tietävät raskaita lisärasituksia erityisesti pienille yrityksille.

Poliitikkoja vai lännenmiehiä?

On hämmästyttävää, että edustajamme alistuvat tähän äänettömästi. Vain vihreiden Irina Krohn löylytti kerran Lipposta ja Niinistöä saluunoiden revolverisankareiden kaltaisesta käytöksestä.

Ei Kekkonenkaan sentään koskaan puuttunut muiden maiden sisäisiin asioihin, kuten Lipponen ja Halonen Itävalta-boikotissa.

Ministeri Suvi-Anne Siimes kertoo tuoreessa kirjassaan vaikeuksistaan sopeutua demarien kopeaan tyyliin. Kelläpä ei olisi siinä kestämistä. Sen juuret ovat ay-liikkeen vallan täyteydessä.

Autoritaarinen hallintokulttuuri arkipäiväistynyt

Maan lamaan johdattaneen ”hallitun rakennemuutoksen” sinipunahallituksen uho näyttää tarttuneen vallankäyttöön pysyvästi. Se on jopa saanut Euroopan Unionista lisäpontta. Paasikivi muistutti päiväkirjoissaan, mm. 20.8.1946, että kansakin on reaaliteetti ja sen tuntemukset on otettava huomioon. Tämä Paasikiven linja ei päde enää. Nyt riittää, kun vain pidetään mielessä Bryssel.

Uosukainen puhuu häneen singotuista ja jääneistä kivistä, ja kansakin oli pettänyt hänet. Onko kukaan laskenut niiden kokemia iskuja, jotka petettiin johtamalla kansa lamaan? Uhreja on varmasti kymmenin tuhansin. Heitä ei voi suoraan verrata moskovalaisessa teatterissa tulleisiin, mutta ”hallitun rakennemuutoksen” hallitsijat tekivät tekosensa varoituksista piittaamatta. Venäjän presidentti Putin pyysi anteeksi. Voisiko samaa odottaa Suomen johtajilta?

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.