Ydinsota, joka ei kiinnosta maailmaa

Toukokuussa 2002 Eurooppa näyttäytyi perin outona paikkana maanosan ulkopuolelta katsoen. Äärioikeisto pelotteli Ranskaa ja marssi sekä muslimeja että Amerikkaa vastaan eripuolilla Eurooppaa. Äärivasemmisto riehui Berliinissä, sytyttäen pensaita tuleen ja huutaen ”Busch brennt” Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia vastustaen. Alankomaissa äärivasemmistolainen eläinaktivisti murhasi muukalaisvihamielisen homopoliitikon. Kun vielä ikuisesti muodikas Palestiinan konflikti jaksoi kuohuttaa mieliä, ei ilmeisesti pitäisi ihmetellä, miksi juuri kukaan tiedostava eurooppalainen ei jaksanut kiinnostua pogromeista, massamurhista ja ydinsodan uhasta Etelä-Aasiassa.

Pitäisikö sitä sittenkin ihmetellä? Euroopan vasemmiston ja äärioikeiston huolenaiheiden suppeus ja suhteellisuudentajun täydellinen puuttuminen vetää vertoja politiikan valtavirran samanaikaiselle poliittisesti korrektille välinpitämättömyydelle muista kuin aina muodikkaista huolenaiheista. Eivätkö molemmat ole nimenomaan osoituksia eurosentrisen maailmankuvan itsekylläisyydestä, josta halutaan pitää viimeiseen saakka kiinni—”globalisaatiota” vastustamalla?

Suhteellisuudentaju heittää pahasti, kun Euroopan vasemmisto jaksaa viikkokausia riehua Berliinissä Irakin diktaattorin Saddam Husseinin puolesta Yhdysvaltoja vastaan; kun tarhakettujen vuoksi ollaan valmiita poliittiseen murhaan, mutta tshetsheenikansan ihmisoikeudet eivät jaksa kiinnostaa edes mielenosoituksen vertaa. Samaan aikaan äärioikeisto syyttää kaikista ongelmista siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita, mutta on aivan yhtä vähän kuin äärivasemmistokin kiinnostunut siitä, että siirtolais- ja pakolaisvirtojen aiheuttaja ei suinkaan ole USA vaan ne samaiset kehitysmaita köyhyydessä ja sodassa pitävät militaristiset ja sosialistiset diktatuurit, joita Euroopan ääriliikkeet puolustavat ”globalisaation” tuulimyllyjä vastaan taistellessaan.

Otetaan esimerkiksi Irak—maa, joka kiinnostaa tiedostavaa älymystöä nyt kaikkein eniten. Ei Irakin itsensä vuoksi vaan siksi, että tiedostavan globalisaation vastaisen älymystön globaali agenda johdetaan yksinomaan Yhdysvaltain ja kaikkien sen intressien vastustamisesta. Toukokuun aikana Saddamin vieraina Bagdadissa kävivät niin itävaltalainen oikeistopopulisti Jörg Haider, venäläiset poliitikot häirikkö Vladimir Zhirinovskista hallituksen ministereihin, serbikansallissosialisti Vojislav Seselj kuin brittiläiset työläispoliitikotkin. Äärioikeisto, äärivasemmisto ja islamilainen terrorismi löytävät ihmeellisesti toisensa vihassaan Yhdysvaltoja ja vapaata demokraattista markkinataloutta kohtaan.

Samaan aikaan, kun niin äärioikeisto, äärivasemmisto kuin uskonnolliset ääriliikkeetkin kiinnittävät kaiken huomionsa Yhdysvaltoihin ja Palestiinaan, ne vaikenevat visusti asioista, joiden luulisi kiinnostavan edes hivenen enemmän.

Kashmirissa tapetaan joka päivä enemmän muslimeja kuin Palestiinassa. Intiassa vallassa on äärioikeistolainen Bharatiya Janata -puolue (BJP), ja BJP:n johtamassa hallituksessa on edustettuna myös hakaristejä ja natsitervehdyksiä käyttävä muslimien aseelliseen terrorisointiin erikoistunut Shiv Sena. BJP ei salaa tukeaan puolisotilaallisille hindufasistijoukoille, jotka tämän kevään pogromeissa Gujaratissa surmasivat yli 2000 muslimia. Pääministeri Atal Bihari Vajpayee ja etenkin sisäministeri Lal Krishna Advani ovat vaarallisempia kuin Ariel Sharon, joka ei ole palestiinalaisten terroristien itsemurhaiskujen vuoksi uhkaillut Jordaniaa tai edes Syyriaa ydinsodalla. Intia sen sijaan syyttää säännöllisesti naapurimaataan Pakistania kaikesta, mitä Kashmirissa, Gujaratissa ja muualla Intian niemimaalla tapahtuu.

Silti Intian toiminta ei ole herättänyt juurikaan kritiikkiä Euroopan vasemmistossa—ei vaikka USA tukee Intiaakin. Sen sijaan Euroopan vasemmisto jatkaa Pakistanin maltillisen hallituksen demonisoimista.

Yhdysvaltain ilmaiskuja Afganistaniin on jaksettu loputtomiin haukkua siviiliuhreista ja väistämättömistä virheistä, vaikka kaikessa epävakaudessaankin Afganistanissa on nyt—kiitos USA:n—rauhallisempaa kuin kertaakaan yli 30 vuoteen. Sen sijaan Euroopan vasemmisto ei kiinnitä juuri mitään huomiota paljon lähempänä Tshetsheniassa aina vain jatkuvaan raakaan miehityssotaan, jonka kaltaista hävitystä ja terroria palestiinalaisetkaan eivät ole vielä koskaan joutuneet kokemaan.

Euroopan vasemmiston logiikan mukaan USA toimii Afganistanissa väärin, kun se tukee maltillista ja laillista hallitusta ääri-islamilaisia kapinallisia ja terroristeja vastaan, mutta Venäjä toimii Tshetsheniassa oikein—korkeintaan hieman liian raa’asti—murskatessaan pienen kaukasialaisen kansan toiveet itsenäisyydestä ja surmatessaan siviiliväestöä puhdistuksissa ja keskitysleireillä. Yhdysvallat on aina väärässä, siitä huolimatta, että CIA tuskin räjäytti kerrostaloja Washingtonissa päästäkseen hyökkäämään Afganistaniin. Boris Berezovskin, Aleksandr Litvinenkon ja monien muiden huomattavien venäläisten mukaan FSB toimi näin Moskovassa syksyllä 1999, eikä mihinkään muuhun viittaavia todisteita ole esitetty.

Eurooppalaisten poliittisten ääripäiden logiikalla Saddam Husseinin Irakia kannattaa puolustaa kivittämällä poliisia ja marssimalla punaisten ja mustien lippujen alla, mutta tshetsheenikansa on parasta hävittää kokonaan. Pakistan, jonka ihmisoikeustilanne (toisin kuin Irakin) on huomattavasti kohentunut sitten Nawaz Sharifin syrjäyttämisen, ansaitsee tulla pommitetuksi ydinaseilla, koska se puolustaa kashmirilaisten kansannousua ja oikeutta YK:n päätöslauselman mukaiseen kansanäänestykseen.

O tempora o mores!

Kirjoittajasta:
Hannu Puranen on pääkaupunkiseudulla asuva kansalaisaktivisti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s